Minun on pakko lopettaa

Minun on pakko lopettaa juominen, vaihtoehtoja ei enää ole. Mieheni olen jo hyvin todennäköisesti menettänyt, mutta nyt viimeinkin toivottavasti lopullisesti tajuan, että juominen pitää lopettaa itseni takia. 2 kertaa olen mukamas lopettanut juomisen, ekalla kerralla se kesti 6kk ja toisella keralla 1,5v. Nyt oikeasti halua sen kestävän loppuelämäni, se lasillinen hyvää viiniä ruuan kanssa ei vaan oikeesti minulle toimi.

Olen alkoholistin aikuinen lapsi, joka juo liikaa ja joka edelleen kärsii lapsuudestaan. Niin en oikein tiedä mitä kirjoittaisin. Rekisteröidyin tänne juuri ja aion nyt lisää lukea näitä keskusteluja.

Pakko lopettaa…? Entäpä jos ajattelisitkin niin päin, että :smiley: sinun ei ole pakko juoda?
Silloin lopettaminen ei tuntuisi menetykseltä. Se tuntuisi m e n e s t y k s e l t ä.

Kiitos paarma, ajatus siitä, että minun ei todellakaan tarvitse juoda tuntuu hyvältä!

Tiedän todellakin miten ihanaa elämä ilman alkoholia on, mutta sitten tiedän myös sen miten se “viinapiru” vie mennessään…

Lopettaminen on varmaan paras ratkaisu ja toivottavasti miehesi menettäminen on juuri se herätys sinulle, ettet menetä itseäsikin.
Raittius on vain ratkaisu ja kaikessa yksinkertaisuudessaan se tuo sinulle taas elämän jota voi sietää ilman että sitä pakenee juomiseen.

Puolessatoista vuodessa saa jo sen verran ajatusta raittiudesta, että osaa omastakin kokemuksesta todeta sen haluttavaksi vaihtiehdoksi - eikä pakoksi. Täysin vapaaehtoispohjallahan se lopettaminen on. Tervetuloa joukkoon.

Kiitos kaikille, ihanaa huomata, että välitetään. Nyt tajuan itsekin miten typerä tuo otsikkoni on, senhän pitäisi olla IHANAA MINUN EI ENÄÄ TARVITSE JUODA. Siltä minusta tällä hetkellä tuntuu. Tämän viinahelvetin jälkeen todellakin haluan lopettaa.

Kammottavan juomisen jälkeen 1,5v juomatta oli ihanaa. Sitten kuvittelin, että lasi viiniä ruuan kanssa olisi ok. No ei todellakaan ollut. Olen alkoholisti, joka ei voi juoda pisaraakaan. Elämäni tärkeimmän ja rakkaimman ihmisen nyt olen ilmeisesti menettänyt kun en juomista pystynyt lopettamaan ajoissa kolmatta kertaa.

4 syytä elää minulla edelleen on ja heitä rakastan yli kaiken. Kumpa joskus oppisin rakastamaan myös itseäni…

Tervetuloa mukaan cami!

Jos osaat rakastaa toisia, opit kyllä rakastamaan myös itseäsi :smiley:

Niin sen haluaisin joskus tehdä. Isäni pilasi lapsuuteni. Nyt elämäni mies haluaa eron. Minulla on ihan kammottavan paha olo, mutta tiedän, että oikeasti mun pitäisi alkaa välittämään itsestäni.

Itse oli pakko pistää stoppi juomiselle koska kroppa rupesi prakaamaan oikein kunnolla. Välillä tuntui ettei sydän lyö normaalisti, ja sain helvetillisiä vatsakipuja. Olen 29-vuotias :open_mouth:…toivottavasti onnistut koska tuo alkoholi on kyllä niin pirullinen aine ettei mitään rajaa. Deliriumit ovat myös varsin hupaisia kokemuksia…voi jösses sentään. En nyt keksi muuta sanottavaa paitsi että toivotan vilpittömästi onnea yrityksessäsi lopettaa alko.

Niinpä. Minulla periaatteessa elämässä on kaikki ulkoapäin katsoen loistavasti, mutta viinapiru vaan tekee tuhoaan. Nyt sitten koko elämä pitää aloittaa alusta tai oikeastaan saan uuden elämän ilman alkoholia. Sen on nyt vaan pakko onnistua, ei terveys muuten kestä. Sitä en vaan voi käsittää, että miksi en lopettanut aikaisemmin siinä vaiheessa
kun olisin vielä voinut korjata välini mieheni kanssa.

Toisaalta mieheni on mahdollistanut sen, että olen juonut likaa ja siitä olen hänelle kiitollinen, että hän nyt kolmannen kerran laittoi minut lopettamaan juomisen. Tiedän, että minun pitää lopettaa itseni takia, se vaan on ollut helpompaa aikaisemmin kun on tiennyt, että rakastamani ihminen ja minä saamme hyvän elämän yhdessä, jos en juo.

Sekavaa tekstiä ja sekavat ajatukset kun oikeasti haluaisin vaan itkeä ja taistelen itseni kanssa, että en juo.

Kun olet pystynyt olemaan puoli vuotta ja puolitoista vuotta ilman viinaa, mikä sai Sinut alkamaan vielä kerran uudestaan? Juomattomuuden ensi metreillä kun vasta olen, tuntuu tosi pelottavalta, että noinkin “pitkän” ajan jälkeen kontrolli lähtee.

Retkahduksen syyt varmaan vaihtelevat raitistumisen eri vaiheissa. Pitkän raittiuden jälkeen unohtaa oman alkoholiongelmansa. Samalla lakkaa myös hoitamasta sitä ongelmaa. Tavallaan ajaudutaan takaisin niihin toimintamalleihin, joista raitistumisen myötä on itsensä irroittanut. Sillloin sille viinapirulle tulee niitä tilaisuuksia, joihin tarttua :smiley: Sitä puolta asiasta sinun ei tarvitse niin kauan murehtia, kun viinapiru muistuttaa itsestään päivittäin - kaikki aikanaan.

Niin hyvä kysymys, miksi retkahdin. Ensimmäisellä kerralla 6kk juomattomuuden jälkeen oli kyse retkahduksesta, joka lähti liikkeelle puolivahingossa lasillisesta viiniä. Meni 2kk ja lopetin toisen kerran juomisen. Tällä ensimmäisellä kerralla lopetuksessa minulla oli apuna A-klinikan terapia ja akupunktio. Toisella kerralla tein sen ihan yksin ja se oli tosi helppoa, minä vaan lopetin ja olin juomatta 1,5v.

Toinen lopetus oli niin helppo, että 1,5v jälkeen päätin tietoisesti kokeilla, että olisiko minusta kohtuukäyttäjäksi. Rakastan kokkausta ja hyvää ruokaa ja olisi niin kiva ottaa lasillinen tai kaksi hyvää viiniä ruuan kanssa. Tätä sitten kokeilin ja se ei toimi. Lasi viiniä on minulle liikaa, sen lasillisen jälkeen mikään ei riitä…

Nyt todellakin toivon, että tämä kolmas kerta toden sanoo ja juomattomuuteni kestää loppuelämäni. Hassua aloittaa uusi elämä noin nelikymppisenä, vaihtoehtoja ei nyt vain ole ja haluan sen elämän aloittaa ilman alkoholia. Elämäni tärkeimmän ihmisen olen menettänyt juomiseni takia, 4 syytä elää minulla edelleen on. Itsetuhoisuus on onneksi jo taaksejäänyttä elämää, arvet vain muistona. Kaikki elämässäni menee nyt uusiksi ja haluan todellakin tehdä sen ilman alkoholia. Tiedän, että tällä kertaa se lopettaminen on todella vaikeaa. Tiedän, että itseni takia minun pitää lopettaa, mutta aikaisemmin minulla on kuitenkin ollut tieto, että jos en juo, niin saan ihanan elämän rakastamani ihmisen kanssa.

Hurjasti tsemppiä sinulle Wika ja myös kaikille muille viinapirua vastaan taisteleville.
Nyt taas vain itken ja kirjoittamisesta ei enää tule mitään.

Antaa vaan kaiken huonon feeliksen tulla… ja mennä. Ei kai se ihan hassua ole “noin” nelikymppisenä aloittaa uutta elämää. Saispa tuonkin määrän raittiutta yhtäjaksoisesti ittelleen, eipä siitä varmasti haittaa ole, päinvastoin, ne ovat siellä ikäänkuin kulmakivinä, muistuttamassa kaiken olevan mahdollista, kun nyt kaikki alkaa ja ALKOI JO uudelleen. Voimia, jaksamisia :slight_smile: :slight_smile: Viides syy on ihan Sinä Itse.

Tsemppiä myös itsellesi, Cami. Ei ole hassua aloittaa uutta elämää nelikymppisenä, itse olen yli viisikymppinen tässä yritellessäni, sulla voi olla ja varmaan onkin edessä vaikka mitä hyvääkin, vaikka nyt olet menettänyt paljon ja on raskasta.

Kiitos 1970! Oikeasti tuntui tosi hyvälle tuo sinun kommentti. Terveisin yksi jonka nimimerkki voisi olla 1971.

Ateistina olen pitänyt AA:ta liian uskonnollisena itselleni, sen perusteella siis mitä olen lukenut ja kuullut. Viime keskiviikkona oli niin kammottava olo, että oli pakko saada puhua jonkun kanssa ja soitin AA:n auttavaan puhelimeen. Tänään sen sitten tein, (tai siis eilen illalla, tässä on jo vuorokausi vaihtunut asioita miettiessä) kaikista peloistani huolimatta menin ensimmäisen kerran AA ryhmään. Oli kyllä uskomaton kokemus miten lämpimästi minut otettiin vastaan. Vaikka puolet ajasta varmaan itkin, niin pois lähtiessä oli olo yllättävän rauhallinen. Paljon jäi ajatuksia päähän mietittäväksi ja ilta on mennyt sohvalla istuen ja miettien.

Monien kertomusten perusteella tuli sellainen olo, että enhän minä ole vielä menettänyt juuri mitään muihin verrattuna. Silti oli toisaalta sellainen olo, että meitä kaikkia kuitenkin yhdistää se, että tippaakaan alkoholia ei pitäisi juoda. Tälläkin palstalla monesti mainittu, että päivä kerrallaan oli myös niin monesta suusta kuultuna aivan uskomattoman vapauttavaa.

Nyt en vaan tajua miksi helvetissä en mennyt aikaisemmin. Vaikka elämäni varmasti ulospäin on näyttänyt tosi hyvältä, niin juominen on tehnyt siitä ajoittain aivan kammottavaa. En tiedä miten AA tulee minulle sopimaan pidemmän päälle, mutta ensimmäinen kokemus oli todella positiivinen. Yritän nyt käydä mahdollisuuksien mukaan usein ryhmissä, jotta todella näen olisiko tästä minulle apua. Ja lisäksi minulla on nyt kännykässä monta numeroa johon voin soittaa jos/kun paha olo iskee.

Kiitokset Cami. Joka kerran kun kuulen tämän kertomuksen ihmisestä, joka astuu kynnyksen yli, minulle tulee hyvä olo. Samoin ajatuksin sen yli astuin toista vuotta sitten ja samat ajatukset olisin voinut kirjata. :smiley: