Minun helvettini,, alkoholi,, ero,,,,

Sieltä se sitten iski, noin kuukausi sitten vaimoni ilmoitti haluavansa erota yli 30v kestäneestä liitostamme alkoholin käyttöni vuoksi.
Ilmoitus iski kuin pommi siitäkin huolimatta että olin kyseistä pelännytkin, syystäkin.

Oma juomiseni oli kestänyt jo pidemmän aikaa, noin 10 vuotta. Juomiseni keskittyi yleensä perjantai illoille jolloin alkuun nappasin 6-8 pakin ihan vain viikonlopun kunniaksi, juomiseni loppuvaiheilla määrät olivat sitten kasvaneetkin pahimmillaan jo 18-24tölkkiin tai kirkkaaseen pullon, väliin taisi mennä pari pulloa viiniä sekä muutama olut. Vaimonikin käytti vähäisä määriä alkoa, mutta lopetti käytön joitakin vuosia sitten todetun sairauden vuoksi.

Viikolla en alkoa käyttänyt, poikkeuksena juhlapyhät tai vapaat jolloin juhlistin vapaata juomalla kahtena iltana peräkkäin. Oma juomisen ryöpsähti jo 2017 kun aloitin työskentelyn eräässä erittäin raskaassa ja henkisesti tuhoavassa työpaikassa, käytin alkoa työviikon jälkeen saadakseni edes hetken jolloin ei tarvitse tuntea. Tämä työ jatkui aina vuoteen 2019 saakka jolloin pääsin irrottautumaan tästä murskaavasta ympäristöstä, mutta noidankehä pyöri jo vinhaa vauhtia enkä päässyt siitä enää irti vaan juomiseni jatkui vielä tämän vuoden puolelle.
Ensimmäisiä heräämisiä tilanteeseen minulla alkoi tulla reilu vuosi sitten, pysähdyin hetkeksi katsomaan tilannettani, huomasin vapaa aikani suunnittelun keskittyvän siihen miten voin juoda, ajatukseni keskittyi ympyrään MINÄ JA MINUN ALKOHOLINI. Kaikki muu minulle ennen rakkaat vapaa-ajan viettotapani ja vaimoni kanssa yhdessä tekemät asiat olivat kadonneet seuraavan juomiskerran suunnitteluun. Perjantain jälkeinen viikonloppu menikin sitten krapulan ja masennuksen kourissa kärsimiseen, pidemmän päälle masennuksen, häpeän ja itsesyytöksen tunteet seurasivat seuraavaan perjantaihin saakka ja sama toistui, pyörä pyöri,
Koetin katkaista tätä kierrettä puoliksi tosissani, tuolloin vielä uskoin että vähentäminen onnistuu minulta. Aloin käydä aa kerhoissa ja sainkin hetkeksi juomistani vähennettyä ja suunnan kääntymään parempaan, mutta kesällä sattunut irtisanominen toi tummia pilviä taivaalle ja juomiseni palautui vanhoihin kaavoihinsa joka jatkui aina joulukuulle saakka jolloin jouduin seuraamaan erästä lähisukulaistani jolla on myös vastaava ongelma kuin minulla. Tämä oli toinen eteeni sattunut herätys, otin sukulaiseni mukaan ja palasimme uudestaan aa-istuntoihin ja tilanne koheni ja suunnittelin vielä juomiseni kohtuullistamista ja juomisen rajoittamisen joka toiselle viikonlopulle.

Ymmärrettävästi vaimoni, raittiin ihmisen näkökulmasta ei ole mukava katsoa sekaisin olevaa rakasta läheistään viikoittain, omassa tapauksessani viimeisimpinä vuosina asiaa vielä pahensi oma käytökseni.
Aloin todella vahvassa humalassa sen A-ongelmaisten peruskäytöksen, ruikutuksen. Arvostelin vaimoani milloin mistäkin, läheisyyden puutteesta, erilleen kasvamisesta, kylmäkiskoisuudesta, puhuin jopa erosta. Seuraavana aamuna pyytelin puheitani häpeillen anteeksi ja kerroin etten tarkoittanut noita sanoja. Toden sanoakseni en itsekkään ymmärtänyt miksi noin puhuin, muistan humalaltani kuitenkin oloni olleen tuolloin silmittömän yksinäinen, hyljätty ja halveksittu. Tarkennettakoon tähän etten vaimoani kohtaan ollut väkivaltainen eikä ruikutukseni ollut huorittelu- yms loukkaamista.
Viikolla perjantain käyttäytymisestäni ei juurikaan puhuttu vaan keskustelu jäi oman häpeäni varjoon, tätä jatkui hyvän aikaa yhdessä oman perjantaijuomisen ohella.

Huhtikuussa seurasikin se ikävämpi ilmoitus, vaimo ilmoitti halustaan erota.

Tämä ilmoitus pysäytti minut, pysäytti koko maailmani.
Tämä ilmoitus herätti minut siihen tilanteeseen jota olin pelännyt, mutta kuten muutkin alkoholistit omassa laatikossaan istuessaan näe muuta kuin pullon ja itsenänsä, enkä ollut siihen ymmärtänyt todella havahtua.
Useasti hän on minulta kysynyt kumpi on sinulle tärkeämpää, viina vai minä? Tuolloin tilassa jolloin vielä tuolloin olin vastasin töykeästi että perjantaikänni. Nyt, jos voisin vastaus olisi ollut jotakin ihan muuta.

Tällä hetkellä menossa oman kodin myynti ja jonkin asunnon etsiminen, painolastia harteilleni lisää että käyttäytymiseni aiheutti myös vaimollani läheisriippuvuuden josta hän parhaillaan koettaa toipua. Yksinkertaisesti hirvittävä tunne että omalla juomisellaan ei tuhoa ainoastaan omaa mielenterveyttään.

En tiedä onko jo liian myöhäistä vaikuttaa yhtään mihinkään, mutta nyt olen aloittanut raitistumisen polun ihan tosissani. 7-viikkoa menossa ilman tipan tippaakaan, ja ei ole juominen edes mielessä käynyt.
Tältä osin olen ollut hetkiä jopa onnellinen.
Olen pystynyt nauttimaan vapaasta ilman ettei tarvitse kirota itseään, taas juon. Joitakin viikkoja lopettamisesta pikku hiljaa huomannut olevansa enemmän läsnä tilanteissa jotka muutoin olisivat vilisseet sumuna ohitse.

Lisäksi tänä aikana katsonut itseään peiliin, miettinyt millaisen ihmisen alkoholi olikaan nostanut minusta esiin, jonkin ehkä haudatun asian joka alkon myötä nostaa päätään jo unohdetuista asioista.
Olen alkanut käydä terapiassa josko sieltä löytyisi vastauksia ja ehkä näin voisin auttaa itseäni etten enää koskaan aloittaisi turruttamaan itseäni juomisella.

Jos vielä joskus päivä paistaisi,

Hienosti puettu ajatuksesi sanoiksi. Ja hyvällä polulla olet. Toivon että halusi lopettaa lähtee itsestäsi, eikä koska toivot siten saavasi vaimosi takaisin. Jälkimmäinen voi olla mukava lisäseuraus, mutta vaikka se ei toteutuisikaan, elämäsi paranee varmasti.

Hyvä siitä vielä tulee :heart: