Minua pelottaa

Me Lopettajat
1

Irroitin tästä Sitruunapippurin tekstistä erään “sivuseikan”, nimittäin pelkäämisen tunnustaminen. Itse olen tajunnut, että kun olen oppinut huomaamaan, tunnustamaan ja ymmärtämään pelkääväni jotain asiaa, olen päässyt itseni kanssa eteenpäin ja tullutkin vahvemmaksi. Mutta usein rehellisen pelon tunnustaminen on vaikeaa. Sanomme mieluummin että vituttaa, ärsyttää, ahdistaa tai vaikka masentaa. Pelko on jotain hyvin paljon vaikeampaa ja nolompaa.

Ajattelinkin sitten, että perustettaisiinko tällainen rehellinen pelkoketju. Kerrotaan, mikä pelottaa juuri nyt tai yleisesti ottaen. Voin aloittaa.

Minua pelottaa nousta seisomaan omille jaloilleni koko painollani ja luottaa niihin. Olen joutunut irrottamaan otteeni monesta vanhasta ja tutusta asiasta, jotta pystyisin ruveta elämään itsestäni vastuun ottaen ja omaan arvostelukykyyni luottaen. Se on pelottavaa, mutta tiedän sen myös olevan palkitsevaa. Pelottaa myös kaikki muutokset, aloittaa uudenlainen elämä jossa mikään ei tunnu vielä omalta. Mutta kaikkeen tottuu ja kohta uusi asia onkin se tutuista tutuin.

Ai niin, pelkään myös, että unohdan jossain vaiheessa taas, että vaikka olenkin järkevä ja fiksu ihminen yleisesti ottaen, se ei tarkoita että voisin koskaan kuvitella olevani järkevä kohtuukäyttäjä. Tämä järkevyys ei kohdallani ulotu alkoholin käyttöön millään tavalla. Siksi en tällä kertaa halua tehdä sitä virhettä, että kun tunnen olevani tarpeeksi etäällä alkoholiriippuvuudestani, unohtaisin koko asian ja lopettaisin esim. plinkissä vierailun. Pelko voi siis olla hyväkin asia, se saa pysymään varpaillaan sen verran, ettei ole vaaraa luiskahtaa takaisin vanhaan.

2

Hieno idea Pumppis!

Tuo on muuten hyvä oivallus, että ärtymys, vitutus, levottomuus, jopa tylsistyminen jne voivat olla pohjimmiltaan pelkoa jostakin asiasta! Monesti se “oikea” tunne on piilossa monien valetunteiden alla, ehkä juuri siksi, että se on niin “hävettävää” tai “pahaa” että emme ole sitä suostuneet sellaisenaan kohtaamaan. Tunteet ovat kuitenkin energiaa, jos niitä ei ota vastaan, ne vain muuttavat muotoaan. On kai parempi pelätä kauhuissaan ja aidosti muutaman minuutin ajan, kuin taistella jäytävää huolehtimista ja levottomuutta vastaan monta päivää. (tai vuosia, kuten eräät sukulaiseni… )

Tärkeää ehkä myös saada kiinni siitä oikeasta pelosta, siitä joka on menneisyydessä, ja jonka on ohittanut ja kieltänyt itseltään. Voisiko olla jopa niin, että tulevaisuuden asioiden pelkääminen on täysin turhaa ja hyödytöntä, koska se ei auta todellista pelkoa poistumaan? Hmm…

Itse pelkään muutosta. Vielä enemmän pelkään epäonnistumista. Pelkään taloudellista katastrofia ja rahojen loppumista. Pelkään vanhenemista, rapistumista, sitä että en enää käännä miesten päitä uimarannalla bikeneissä, tai että en kerää niitä “katseita”. Pelkään hylkäämistä, yksin jäämistä. Pelkään, että elän elämäni “ohitse” takertuen kaikkeen turhaan, että en opi ja viisastu tarpeeksi nopeasti. Pelkään huonon hetken koittaessa, että se ei koskaan mene ohitse.

Tolleko se oli,joka sanoi, että kaikki pelot ovat oikeasti kuoleman pelkäämistä? Pelkään kai kuolemaakin, että kuolen liian pian, kun asiat ovat kesken… Pelkoni ovat usein huolehtimisesta, tulevaisuuden huolia varsinkin työ-ja raha-asioista. Riittääkö credittini, kelpaanko kilpailluilla markkinoilla, jos luovun nykyisestä työstäni missä en enää viihdy, jos hyppään tyhjän päälle… Uskallanko ottaa riskin. Riitänkö, osaanko tarpeeksi, selviänkö.

Ja toisaalta, tiedän että tämän hetken pelkoni eivät tule tästä hetkestä, vaan kauempaa. Kun kohtaan jonkun vanhan pelkoni menneisyydestä, ja katson itseäni myötätuntoisesti ja rakkaudella, ja koen sen pelon uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, niin kauan kuin sillä ei enää ole mitään asiaa… Sen jälkeen se on poissa. Ehkä tarve pelkäämiselle ja huolestumiselle ja turhan murehtimiselle katoaa, kun tarpeeksi vain jaksaa kaivella ja ottaa vastaan sieltä sisimmästään niitä vanhoja, tukahdutettuja tunteitaan. Joita on paennut erinäisin keinoin vuosikausia. Tähän ainakin haluan uskoa. Että lopulta kasvaisi sellaiseksi ihmiseksi, jolle mitkään ulkoiset tapahtumat eivät aiheuta järkkymistä suuntaan tai toiseen, koska tuntee ja hyväksyy itsensä jo niin hyvin, ja luottaa omaan Korkeampaan Voimaansa tai omaan jumalaansa (olkoon se sitten vaikka elämä itsessään) niin vahvasti, että ei pelkää mitään.

3

Loistava ketju! Mä pelkään myös epäonnistumisia, naurunalaiseksi tulemista ja “kasvojen menetystä”. Eniten taidan kuitenkin pelätä niitä tunteita, joita edellämainitut asiat mussa aiheuttaa - tai siis oikeastaan oman heikkouden ja haavoittuvaisuuden myöntämistä ja hyväksymistä. Ajoittain olen myös pelännyt sitä, että menetän todellisuudentajuni ja ajaudun psykoosiin, en tosin onneksi enää vähään aikaan. Siinä taidan pohjimmiltaan pelätä kontrollin menettämistä…

4

Pelkään sotaa, isoa sotaa. Vaikkapa sellaista että Pohjois-Korea alkaa viskomaan ohjuksia ja pommeja ympäriinsä ja siitä alkaa tuhoisa voimankoitos maailman suurvaltojen välillä, joka on ollut painajaisissa jo muutaman sukupolven ajan.

Pelkään ekokatastrofia, puhtaan juomaveden loppumista ihmiskunnalta, ilman saastumista niin pahoin ettei se ole enää hengityskelpoista.

Pelkään yhteiskunnallisia kriisejä, joihin voivat johtaa mm. massatyöttömyys, tuloerojen kasvu, köyhyyden lisääntyminen, yleinen turvattomuus yhteiskunnassa.

Pelkään silmitöntä ja turhaa väkivaltaa, jollaista on esiintynyt Suomessakin viime vuosina. En pelkää että se kohdistuu nimenomaisesti minuun, vaan kehen hyvänsä. Väkivallan lisääntymistä siis.

Mitä sitten pelkään henkilökohtaisella tasolla? En oikein tiedä pelkäänkö mitään. Pelkään etten saisi enää tehdä niitä asioita joita rakastan; esimerkiksi soittaa bändissä musiikkia ihmisille. Tai eihän se ole pelkoa vaan huolissaan oloa, ja aika lievää sellaista. Johtuu kai haikeudesta kun keikkaviikonloppu on juuri takana eikä seuraavia ole sovittu.

Joskus ennen vanhaan minulla oli tapana vastata “mitä pelkäät?” -kysymykseen, että pikku-ukkoja.
Nykyisin en pelkää enää niitäkään. Sitäpaitsi Pikku-Ukkohan on erään hevosen nimi. : )

5

Hyvä aihe, Pumpsis!

Minä pelkään kans jollain tasolla noita apokalyptisen tason käänteitä, mutta pelkään pelkääväni aidommin kovin omanapaisia asioita. Niiden takia minä öitäni valvon, en valuuttakriisin :slight_smile:

Tällä hetkellä pelkään, ettemme saa asuntoa myytyä ja että ero jää sen takia venymään ja vanumaan tällaiseen epämääräiseen välitilaan vielä kuukausiksi. Pelkään, että jollen saa yhtä uutta työpaikkaa - jossa muuten pääsisin musisoimaan oikein kuukausipalkalla (mulle tuttua juttua on tuo elämänilo, jota Ketostixkin saa musiikista) - niin sitten joudun palaamaan vähän ärsyttävänkin sekavaan ja hektiseen duuniini. Jollain tasolla pelkään yksinäisyyttä tai jonkinlaista yhteyden mahdottomuutta, osattomuutta. Olen aina tuntenut itseni jotenkin liian miksi milloinkin ollakseni oikeasti läheinen kenenkään kanssa. Ihan vitun suosittuhan minä oon joka paikassa, mutta se on aivan eri asia :mrgreen: Yksi kaverini, joka on tuntenut minut tavalla jos toisella jotain 18 vuotta, sanoi kerran kipeään kohtaan osuvasti, että kaikkihan Antiloopin tuntevat - ja kuitenkaan kukaan ei tunne. Jostain syystä mun elämäni on aina ollut vähän semmosta. Pelkään, että pelkään kaikki ihmiset tiehensä.

Mutta olen minä toisaalta aika rohkeakin poika! :slight_smile: En pelkää tuntematonta tulevaisuutta itsessään. Viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että miellän kaiken tuntemattomuuden lähinnä mahdollisuuksiksi. Tällainen muutos minussa on omasta mielestäni tapahtunut ja se on iso juttu, mikä on ollut mahdollista vain siksi, että olen jotenkin kai rohkaistunut muuttumaan.

6

Pum, minun kohdallani tämä pitää tuplasti paikkansa. Pelko siitä, että pelkäämiseni näkyy, on ollut se kaikkein kauhein juttu ja myös sen häpeän aiheuttaja numero yksi. Piilotin pelkäämiseni niin sujuvasti, etten itsekään sitä meinannut löytää. Mitä pelkäsin? Hylätyksi tulemista, kelpaamattomuutta, ikuista rakkaudettomuutta, arvottomuutta, turvattomuutta, mutta vielä enemmän pelkäsin sitä, että se näkyy. Ja koska paljastumisen pelko oli niin kova, niin toiminta näyttäytyi monesti aivan päinvastaisena eli suorastaan hullun rohkeina vetoina ja ratkaisuina. Moni on mennyt kohdallani halpaan pahemman kerran! :smiley:

Pitkää matkaa sieltä on tehty ja jatkuu edelleen, mutta mitään noille syvään kätketyille peruspeloille ei voi tehdä, ennen kuin jotenkin pääsee kiinni siihen piilotteluun ja häpeään. Alkoholi lienee ollut omassa elämässäni suurin yksittäinen ”apuri” pelkojen piilottamisessa. Kuten tiedämme, toimii aikansa ja sitten kääntyy käyttäjäänsä vastaan. Siitä eroon pääseminen on antanut avaimia moniin oviin sisäisessä maailmassani. Onni on ollut myötä muutaman kanssakulkijan suhteen, joista toinen ammattiauttaja. Myöskin nämä ryhmäkokemukseni ovat auttaneet tässä matkalla raittiiseen elämään. Niin ja sitten tietenkin aivan oleellinen juttu on ollut solmia luottamussuhde Jumalan kanssa, se on oikeastaan kaiken perusta omalla kohdallani.

Kasvusuuntani ja kehitystehtäväni on aivan selkeästi luottamus ja aito rohkeus, mitä se milloinkin ja missäkin tilanteessa sitten tarkoittaa. Välillä mennään pari askelta eteen ja sitten taas yksi taakse tai sivuun, mutta kohti kuitenkin…. luottavaisin mielin. :smiley:

7

Moikkis. Hyvä ketju! Eka Antiloopille: Yksi aikanaan medioista hyvinkin tunnettu entinen kaverini valitti mulle joskus sitä, että “kaikki apinan tuntee,mutta apina ei tunne ketään”. Kuinka hyvin todella tunnet ympärilläsi olevat ihmiset?
Sitten pelkoon. Jouduin miettimään pitkään, mitä sitten pelkään tai olen joskus pelännyt. Taloudelliset asiat eivät paljoakaan heilauta, eikä myöskään ihmissuhteet. Näistä selviän koska olen ennenkin selvinnyt. Kaikella on aikansa ja melkein kaikki on korvattavissa. Joskus alemmalla tasolla, mutta kuitenkin.
Tuli kolme asiaa mieleen pelkoon liittyen. Pelolla tarkoitan olotilaa, jossa normaali ajattelu lamaantuu- kaikki muu on ennemminkin huolestumista ja epävarmuutta. Kakarana jouduin kerran yksin jollalla purjehtiessani yllättäen ukkosmyrskyyn viallisten pelastusliivien kanssa. Onneksi oli ranta sen verran lähellä, että selvisin jonkun etäisemmän naapurin tontille. Vähän vanhempana (15-vuotiaana) korjasin moottoripyörää kellarissa, johon pääsi vain jyrkkiä portaita pitkin. Pyörä syttyi palamaan ja olisi voinut saada talon palamisen aikaan koska sitä ei saanut ulos. Onneksi ei räjähtänyt ja sammutimenkin sain ajoissa haettua ja vapisevin käsin toimimaan.
Kolmannesta kerrasta ei ole niin pitkää aikaa ja se liittyy teemaamme. Katkaistuani viime retkahdusputkeni omin voimin jouduin taas kokemaan sen, että jalkani eivät totelleet. En päässyt pariin päivään muten kuin nelinkontin viiden metrin päässä olevaan vessaan. Ulos vasta kolmen, neljän päivän päästä. Salamana välähti mielessäni, kuinkas olisi jos tämä olotila jäisi päälle. Helvetin perkele-ei kivaa! No- hillitseepä ainakin kokeiluhaluja. Toistaiseksi. :mrgreen: Pelko ei toimi pitkällä tähtäimellä motivaattorina!

8

Tämä on tosi oleellinen kysymys - siitä kiitos - jota jään miettimään Basinkin ajatusten innoittamana: miksi minä itse en tunne muita, miksi niin suuri osa kaikista sosiaalisen elämäni kontakteista ovat kovin pinnallisluonteisia, piilottelenko jotain? Toisaalta, mulla on yksi tai kaksi ystävää, jotka tunnen oikeinkin hyvin ja he tuntevat minut. Heitä en pelkää. Ja toisaalta: aika suuri osa kontakteista ei oikein voikaan olla muuta kuin pinnallisia. Liittymäkohdat kun syntyvät lähinnä työni ja muiden toimieni kautta ja niissä taasen kaikenlainen runsaslukuinen verkottuminen kuuluu juttuun. Niillä tasoilla taas ei olla suuntaan eikä toiseen ihan kokonaan auki, vaan yhdistää lähinnä ne yksittäiset kuviot.

Ja ihan vain välttääkseni pientäkään väärin-ymmärryksen mahdollisuutta: minä EN ole julkkis :smiley: Olen omilla alueillani ei-niin-tuntematon, mutta ehdottomasti minä EN ole edes niissä piireissä mikään koko kansan vävy :laughing:

9

Mitäs mieltä olette siitä ajatuksesta, että voidakseen olla rohkea on myös tunnettava pelko, sillä oikea rohkeus on pelon tuntemista ja sen voittamista.

Toisekseen pelko on hyvin tärkeä tunne eloonjäämisen ja selviytymisen kannalta. On olemassa paljon asioita, joita kannattaakin pelätä jottei joutuisi pahimmanlaatuiseen kiipeliin. :slight_smile:

10

Olen täsmälleen samaa mieltä!! Enkä välttämättä edes uskaltaisi olla kanssasi eriä mieltä :smiley:

On asioita, kuten rotkot, joita tosiaan voi vain pelätä. Syvät rotkot! Mutta rotkopelko on pelkoa, joka ei hallitse koko elämää ja luulen Andanten tarkoittaneen omalla sloganillaan sellaista pelkoa, joka tavallaan halvaannuttaa.

11

Täysin samaa mieltä. Mitä enemmän tiedät asioista ja osaat laittaa niitä oikeisiin mittasuhteisiin, sitä vähemmän ne pelottavat. Tuntematon pelottaa, tai sanoisinko aiheuttaa epävarmuutta. Usein tästä epävarmuudesta muodostuu tarve ruveta itse kehittelemään mitä ihmellisimpiä kauhuskenaarioita. Täysin turhaa touhua. Iso ratas-pieni ratas. Iso pyörii joka tapauksessa.
Kumma muuten, ettei kukaan tarttunut paksunnettuun tekstiini pelosta motivaattorina. Kuinka moni on todella ainoastaan pelon avulla pysynyt raittiina?

12

“Ei ole konstikaan olla rohkea, jos ei pelota.” -Tove Jansson

Kyllä Tove tietää :slight_smile:

No mitä mieltä olette siitä ajatuksesta, että on vain kaksi päätunnetta, pelko ja rakkaus. Kaikki muut tunteet ovat noista lähteneitä variaatioita. Siten voisi ajatella, että kaikki epävarmuudet, huolestumiset ja vaikkapa viha olisivat juuriltaan juuri pelkoa.

Minä koen vahvistuneeni juuri siksi, etten enää pelkää niin paljon minun pelkoja. Ei se haittaa, jos ihminen pelkää. Ei pelkoja tarvitse poistaa, kieltää, peitellä tai paeta. Niiden voi antaa vain olla ja tehdä silti niitä asioita, jotka vähän pelottavat. Jos taas pelottaa ihan kamalasti, ei ole mikään häpeä myölskään olla tekemättä sitä asiaa. Pitää kuunnella itseään. Ja niin kuin basikin sanoi, siihen pelon peittelyyn menee ihmisellä aivan hirveästi energiaa. Joten mitä turhia, pelätään rohkeasti. :slight_smile:

13

Hieno ketju, Pumpkin!

Minä pelkää, että teen virheen liikenteessä ja aiheutan liikenneonnettomuuden, kuolonkolarin…
Pelkään, että lapselleni tapahtuu jotain kamalaa…
pelkään, että teen virheen työssäni joka vaarantaisi turvallisuuden, ja jollekin tapahtuisi jotain peruuttamatonta…
pelkään, että mieheni ajaa kolarin…

Pelkään menettäväni optimistisuuteni ja tulevani katkeraksi…

Andante; pelkomotivaattorista!! Minä pelkään, että jos avaisin korkin, menetän terveyteni, perheeni, työni, itsekunnioitukseni, kaiken…kun luin ketjuni alkua, siellä oli pelko ja olinhan ihan hukassa elämäntieltäni tammikuun ensimmäisenä päivänä.

Meri, 105 päivää raittiina rohkeasti

14

Meri, muuten, minä laskin kans raittiit päiväni ja elän numeroa 102 :smiley: Sinun voi sanoa käyneen jo yhden Talvisodan ilman viinaa, kun olet luvussa 105, sen verran se sota kesti.

Andante: Minä en usko pelkoon motivaationa, mutta motivoija sekin voi varmaan olla.

15

Minä pelkään tällä hetkellä ehdottomasti eniten sitä, että pääni jää tähän jamaan :frowning:
Toisinaan iskee hirveä epätoivo, kun ei haluaisi olla tällainen! Haluaisi pystyä ajattelemaan normaalisti ja elämään tätä nimenomaista elämää. Ilman, että aivot kirmailisi pitkin poikin pitäjiä.

16

Silent, nyt en ihan muista kuinka kauan olet nyt ollut yhtä mittaa raittiina. Kirjauduin taas sisään, koska kirjoituksesi riipaisi ja sai oman olotilani muutama vuosi sitten taas pinnalle. Hyvä niin. Siinä mielessä hyvä, että päänuppi palautuu ajan mittaan entiselleen. Ehdoton edellytys on raittiuden ylläpitäminen. Mulla oli asiat todella huonosti sekä muistin että keskittymiskyvyn kanssa. Mulla meni vähän yli puoli vuotta kun jonkinlainen hyppäys vanhalle tasolle tapahtui. Älä pelkää, näin tulee todennäköisesti käymään myös sinulle! :sunglasses:

17

Juu, taidan ajatella aika samoin tuosta pelko-rakkaus asiasta kanssasi Pum. Raitistumisen motivaationa pelko ei toimisi minulla, vaan sitä on pitänyt hakea juurikin sieltä vastakkaisesta suunnasta. Juomisen motivaattorina pelko sen sijaan toimi oikein hyvin. On aika merkillistä miten syvästi inhimillisistä asioista peloissamme on usein kysymys ja silti tuomitsemme itsemme ja toisemme häpeään. Varmasti pystymme sanomaan ihan ääneen, että ihminen tarvitsee hyväksyntää ja kuulumista johonkin, välittämistä, mutta miksi niiden puuttumisen tai menettämisen pelko sitten onkin jo heikon häviäjän merkki. Toinen asia on sitten se, että mistä nämä useinkin täysin perusteettomat pelot syntyvät. Aika usein tosiasiallisesta rakkausvajeesta tärkeissä kehitysvaiheissa ja siten niiden perusta ei ole perusteeton. Onneksi ei ole toivoton tämäkään asia. Korjaavia kokemuksia saamme usein elämämme varrella tai sitten myöskin keinotekoisesti rakennetusta vuorovaikutuksesta eli terapiasta. Omalla tunnetaitojen työstämisellä voimme rakastaa itsemme ehjemmäksi.

18

Olen ollut raittiina reilun 7 viikkoa. Raitistuminen “laukaisi” kaksisuuntaisen, jonka olemassaolon olin kieltänyt ja lääkinnyt piiloon alkoholilla. Diagnoosi mulla on jo vuosikausien takaa, en vain ollut uskonut siihen, koska viina turrutti oireet yhdeksi epämääräiseksi puuroksi. Nyt kun raitistuin, niin tämä on ollut yhtä kaaosta aivoissani. Ei oo helppoo ollut ei- varsinkaan siksi, että tunnen nyt voivani henkisesti paljon huonommin, kuin juodessani :frowning:

19

Anteekisi, että itsestäni tässä linkissä kerron, mutta mieliala on maassa. Olen tuhansien lopettamisten yrittäjä. Ja nyt olen viikon ollut juomatta Antabus apun. Aluksi se tuntuin hyvältä idealta käyttää sitä, mutta nyt kiroan koko ainetta, koska minulla on hirvittävät viinantuskat. Tämä tunne on niin voimakas, että peltään ottavani vaikka antabus vaikuttaa. Mitä teen? Tuntuu, että ainut keino on minun lopettaminen. En jaksa enää. Olen tosi väsynyt henkisesti. Inhoan ja vihaan itseäni.

20

Silent, lukaisin toisesta ketjusta, että vielä eilen sinulla oli tarkoitus ottaa lekuriin yhteyttä. Olisi mielestäni ainoa mielekäs vaihtoehto. Itselläni ei ole minkäänlaista käsitystä alkoholin ulkopuolella olevasta ongelmastasi, joten tee oikea veto ja käänny ammattilaisten puoleen. Ehkä myös plinkin “kysymyksiä asiantuntijoille”-palstaa voisi kokeilla? :confused: