Minkälaista tukea saat ja tai odotat sekä voit itse antaa?

Onko ketään kiinnostunut tällaisesta aiheesta, kuin mitä tukimuotoa haluaisit ja mitä haluaisit itse antaa?

Ammattiapua ammattilaiselta joka ei juo/ uskoo täysraittiuteen. Kahdenväliseen keskusteluun perustuvaa. Voisi olla esimerkiksi päideterapeutti. Ns. ryhmissäkävijä-tyyppiä en ole. Itse voin kertoa oman tarinani ja antaa vinkkejä vain siltä pohjalta. Ja niin olen täällä tainnut tehdäkin.

Tarkoitatko Rahvas täällä pilinkissä?
Mitä sä itse ajattelet?

Mä olen itse enemmän saaja puolella. Luen toisten tarinoita ja opin niistä, saan uskoa ja vahvuutta esim pidemmällä raittiudessaan olevien onnistumisista.
Kirjoittamalla puran jotain itsestäni ja jäsennän paremmin ajatuksia ja jos jouku vastaakin, niin sekin tuntuu tärkeältä.
Se vertaistuki tässä muodossa toimii minulle nyt.

Itse annan tarinani. Jos joku siitä saa jotain itselleen olen siitä iloinen.
Huomaan että olen huono vastaamaan vaikka tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka juuri tänne saapuvat omine kipuineen. Mä en tiedä muista, mutta varsinkin ihan alussa tuntui tärkeältä, että reagoidaan siihen mitä kirjoitin.

Plinkin ulkopuolelta vahvin tuki on perheeltä.
Lapsilta, kun nkee, että ne ovat jo luottavaisia. Jotenkin tuntuu, että ei edes uskaltaisi rikkoa sitä toivetta, joka on läsnä lasten aikana. Minusta tuntuu, että ne ehkä voivat oikeasti paremmin, kun siideripullot ei enää kolise kaapeissa.
Mun terapeuttini on eheyttävä minun koko tarinassani. Alkoholinkäyttöähän se ei juurikaan noteerannut.

Ehkä mä odotan sellaista tukea, että mua kuullaan ja muhun luotetaan, eikä mun päähäni laiteta sanoja, eikä kukaan tiedä mun elämästäni ja tarinastani paremmin kuin minä. Ettei kukaan tiedä miltä musta oikeasti tuntuu tai millainen mä olen, kun sitä ei voi tietää kuin minä itse.
Mä odotan sellaista vertaisihmiseltä- ihmiselle tukea ilman rooleja, jos ymmärätte mitä tarkoitan?

Kaikki järkevät keskustelut kiinnostavat ainakin minua, koska ne ovat taas viime aikoina olleet kortilla.

Minä olen saanut tukea toipumiseeni ennen kaikkea hoitopaikkani vertaistukiryhmästä. Erona AA:han on se, että menetelmät hieman poikkeavat, ja myös terapeutti on johtamassa juuri juomisen lopettavien toipumista. Muuten mennään aika paljon AA-perustein ja minnesota-pohjalta. Hyvin on toiminut minun kohdallani ja erityisesti muiden kaltaisteni tarinoiden kuunteleminen helpottaa oloani paljon. Koska terapeutti on itsekin alkoholisti, hän tuntuu käsittämättömällä tavalla lukevan ajatuksiani…

Vaimoltani olen saanut myös tukea, mutta koska vaimoni on melko paljon kärsinyt juomisestani, suurin iloni on hänen hymynsä.

Pystyn jo nykyisin myös itse jelppimään hoitopaikkaan saapuvia ainakin perusasioiden kanssa: eli viinaa ei lasillistakaan tänään. En katso olevani kykenevä vielä muuten auttamaan alkoholisteja kuin kertomalla omasta toipumisestani. Mielelläni tukisin ja rohkaisisin vaikka kuinka paljon, mutta ei se alkoholistia auta. Ainakin alussa juoppo tarvitsee myös hieman kovuutta osakseen, jotta toipuminen lähtee käyntiin. Alkoholisti manipuloi, mikä piirre on kitkettävä heti kättelyssä ja siirryttävä valehtelusta rehellisyyteen.

Näillä mennään ja hyvin toimii. Ainakin toistaiseksi.

Minulle ehkä tällähetkellä tärkein on tuo AA-taustainen psykologinen vyöhyketerapeutti. Hän toimii samalla myös AA-kumminani. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta vuoden tiiviin työskentelynkin jälkeen oma toipumiseni kaipaa vielä panostamista. Käyn edelleen 3 kertaa viikossa AA:ssa - kiertelen useammassakin ryhmässä hieman tilanteen ja tarpeen mukaan. Tämä plinkki on ollut minulle hyvänä tukena. Omia tuntojaan voi kirjata näkyville - välillä aina toki jää vähemmälle.

Tukea kaikenlaisissa elämän ongelmissa saa omilta IRL-ystäviltä, esim. bändikavereilta, jotka olen tuntenut vuosia, vuosia. Päihdeasioiden suhteen ne on tosin ns. taviksia, joten näitä päihdejuttuja eivät niin tajua.

Päihdeasioissa en kaipaa erityistä tukea keneltäkään tietyltä ulkopuoliselta, mutta on tiettyjä terveyttä ja elämänhallintaa tukevia keinoja:

  1. Kirjoittaminen! Omien ajatusten ja kokemusten purkamisen kirjalliseen muotoon on havaittu omaavan vahvoja terapeuttisiakin vaikutuksia. Ja juuri siksikin mä oon Plinkissä, ja post countini on näin hurja! :smiley:
    Sitäpaitsi kirjottaminen on hauskaa, nautin siitä! (ja sen huomaa) Lisäksi se on joskus opettavaista. Oon aika hyvä ilmasemaan kirjallisesti asioita ja teen sitä mielelläni. Oikeesti mun täytys kai pitää blogia niinku muidenkin julkkisten (<- ironia!), mutta sitä en sit jaksa. Blogissa ei oo keskustelu(väittely)kavereita.

  2. Omasta itsestä huolehtiminen ja terveet elämäntavat tukee elämänhallintaa ja terveyttä. Siitä tulee kokonaisvaltanen hyvä olo, jota ei huvita myrkyillä pilata.

Ammattipiirit sitten. Well, parasta tukea olisi päihdeasioiden suhteen kyllä myös TYÖNOHJAUS ja siinä työtoverien tuki ja luottamus. Olen kuullut, että päihdetyössä säännöllinen työnohjaus olisi jopa lakisääteistä, mutta en tiedä tarkemmin…
Myös päihdetyöntekijän oma suhde päihteisiin on työnohjauksellinen asia; käsiteltävä työtoverien ja työnohjaajan kanssa.
Well, miepä en ole opiskelijaharjottelijana tai pätkätyöläisenä vielä ikinä työnohjaukseen päässyt, mutta varmaan aikanaan pääsen. : )

Ei, se ei kuulosta ollenkaan yllättävältä. :slight_smile:

Minusta taas on upeaa se, että joku uskaltaa myöntää keskeneräisyytensä ja se jos mikä todistaa toipumisen mahdollisuuden. Mitä taas tulee ilkeileviin kommentointeihin, niin tuokin on vain todiste siitä, että pahaa oloaan ollaan helpommin jakamassa, kuin oikeasti kyettäisiin jakamaan tai tukemaan koulutuksista huolimatta sitä toipuvaa ihmistä. Mikään koulutuskaan ei siis auta, jos ihmisellä on itsellään paha olla, niin sitähän tuo jakaa vaikka mitä muuta haluaisi varmastikaan oikeasti tehdä. Siitähän on nyt jo todisteena lukuisat riidat, nimimerkit ja bannaukset.

Tämä on plinkin moderaattoreillakin tiedossa, mutta eivät kykene tekemään muuta, kuin antamaan taas uuden nimimerkin muiden joukkoon ja näin taas mahdollisuuden, ajatuksella jos se nyt olisi viisastunut. Onko se plinkin tarkoitus? Siis se että yksi “yleispätevä” ihminen kipeilee täällä satuttaen, ilkeillen, ivaillen,… tehden apuun oikeasti kykenevien ihmisten tuen hankalaksi tai jopa mahdottomaksi. Kuka voisi tuollaiselle itseriittoiselle ihmiselle sanoa, että pysy poissa plinkistä, kun apusikin on niin satuttavaa, ettei täällä yhden kiitos jostain, voi tarkoittaa muuta, kuin että sitä useampi kärsii.

On ihmisiä joita ei todellakaan voi auttaa, joita ei voi tukea (vaikka silminähden sitä apua kovastikin tarvitsee), koska auttaminen voisi olla ainoastaan suoraan sanomista, josta taas bannauksia seuraa ja mitä siitä sitten seuraa. Siten joku oikeasti täältä apua hakeva jää pois ja vain yksi moninimimerkki"lahjakkuus" jää. Esimerkkejä siitä on useita ja yksikin on minusta liikaa.

Minusta plinkki on teoriassa ihan ok, voiden antaa tietoa ja varmaan tukeakin monelle ensi askelilla ja miksei pidempäänkin, mutta minulle ja uskoisin aika monelle muullekin on terveellisempää saada kokea ihmiset f2f. Minä koen aidot ihmiset ja aidot toipumistarinat sekä kuulemani kenttäkokemukset vain vahvistuksena omalle tielleni.

Tarkoitin sitä, että kukaan päihdeongelmainen ei ehdi toipua vuodessa kovin pitkälle. Jotkut eivät toivu ikinä pätkääkään, vaikka olisivat teknisesti raittiina (kuivilla) vuosikymmeniä.
On hienoa että ylipäätään jonkinlaista toipumista, siis henkistä kehitystä tapahtuu. Kehitys on arvo sinänsä.

Mikäli toipumisen käsittäisi henkisen kasvun, henkisen kehityksen synonyymiksi, niin koko ihmisen loppuelämänhän kuuluu olla toipumisen prosessi.
Aina on aika kasvaa ihmisenä, kehittyä ja oppia. Hienosti sitä voisi sanoa myös viisastumiseksi.

Eikä tämä koske pelkästään päihdekuntoutujia, vaan oikeastaan kaikkia ihmisiä.

Veltto Virtanen kirjoittaa “murrosihmisestä”, jolle elämä on elinikäinen murros: jatkuvan kasvun ja kehityksen pitkä ajanjakso.
Samaa sivuaa psykologi Tony Dunderfeldt Elämänkaari -filosofiassaan.

Ne on hienoja juttuja , ne! :smiley:

Minusta toipuminen on hieno juttu, oli se kuinka nopea tai hidas tahansa ja kirjaviisaudet vain viisauksia jotka on pantu paperille. Kirjaviisauksien jakajat on asia erikseen, kun eivät näytä omaavan omaa kokemusta alkoholismista toipumisesta, niin pitää lainata muiden.
Vuodessa ja nopeamminkin voi alkoholismista toipua ja se on fakta juttu. Tietysti sitä pitää ensiksi juoda muutama vuosi ja “pari” kieltää ja kiertää, mutta kun pohjakokemus ja toiminta toipumisen edellytykseen on annettu, niin mikään ei estä nopeaakaan toipumista.

Jos joku kärsii kuivuudesta vuosia, niin annetaan sillekin muutama mahdollistaja. Lääkkeet ja taas ammattiauttajat jotka ei oikeasti tajua mistä on kysymys, annetaan sille vielä läheiset, työkaverit, plinkin oppineet selittäjät, kaverit, ystävät… joita voi piinata jotka ei tiedä miksi jeppe juo.

Sanopa muuta, ja tästä tuleekin mieleen mm. ne monet Ison Kirjan oikein tulkitsijat, siteeraajat ja sananselittäjät, joita toisinaan tapaa sekä Isojen että keskikokoisten kirjojen äärellä. :smiley:

Kun asioitä käsitellään fundamentalistin ottein, toimivat kaikki maailman Isot Kirjat omaa ideaansa vastaan; niistä tulee kaikenlaisten wanna be-gurujen ja kummittajien kassaroita, oli kyse sitten Raamatusta, Maon Punaisesta kirjasta tai jonkun toveriseuran perusteoksesta.

Ihmisen on hyvä pohtia lukemaansa, joskus kyseenalaistaakin sitä ja ajatella lukemisen herättämiä ajatuksia silloinkin kun kirja ei ole käsissä.

Noin niinku muutenhan kirjat voi olla loistava henkisen kasvun apu, sillä lukeminen kannattaa aina. : )
Samoin opiskelu! Etenkin elämän opiskelu, mutta myös koulussa opiskelu.
Haittaa niistä ei nimittäin ole ikinä.

PS. Niin ja kuten minäkin jo edellisessä viestissäni napunapunaputin, niin toipuminen (kasvu) sinänsä on hieno juttu ja itseisarvo, tapahtui se mitä vauhtia tahansa.
Nopeasti voi varmaan kyllä toipua. Voihan jotkut elääkin nopeasti, tosin silloin voi päästä hautaankin nopeasti. :open_mouth:

Heikkouden myöntäminen on vahvuutta :smiley: Täällä on ollut kiva jakaa tuntemuksia, ikäviäkin. Olen huomannut, että muillakin on ollut aivan vastaavanlaisia tunteita suurinpiirtein samassa vaiheessa raittiutta. Se on ollutkin plinkin parasta antia ja tärkeää meille/niille, jotka eivät käy AA-palavereissa. Vertaiskokemuksiahan täältä haetaan, muuta tietoa sairaudesta/ongelmasta voi lukea kirjoista. Mitä tulee tuohon vuoteen, vuosi on varmaankin sellainen rajapyykki, että pahin on ohi, mutta prosessi jatkuu, mutta ilman suurempia tunnekuohuja. Tuen tarve (plinkki mukaan lukien) vähenee, mutta täällä (tai AA:ssa) kannattaa käydä aina silloin tällöin, ettei probleema unohdu :smiley:

Topikin otsake ei kehoittanut jakamaan omia ongelmia ja syitä niihin, mutta ei kai sitä muutakaan voida odottaa, kun tietää sen nimimerkki ja bannimäärän mitä omaat.

Ajatuksella ja hieman isoa Kirjaa lainaten, jotkut ihmiset eivät koskaan kykene olemaan itsellekään rehellisiä, mutta se ei ole heidän syy, sillä he ovat syntyneet sellaisiksi.

Pahoin pelkään, ettei vertaistuen tarve ole omalta kohdaltani vielä vähenemässä - jopa päinvastoin. Käyn AA palavereissa entistä useammin. Kun tunteita ja tunne-elämän asioita on tullut vuoden verran kuivateltua, niin huomaan joutuvani silmäkkäin oman itseni kanssa. Tietyllä tavalla voisin tehdä valinnan ja paeta tuota silmiinkatsomista. Jostain syystä pakeneminen ei vain ole mun juttu. Itseensä perehtyminen alkaa käydä voimille, ja masennusoireiltakaan ei oikein voi välttyä. Onneksi AA palavereissa kaverit osaavat kertoa samoista tuntemuksista raitttiuden tässä vaiheessa - eli taas kerran tietynlainen vitutus on aivan asiaankuuluvaa. Aika moni on tässä vaiheessa joutunut myös luopumaan raittiudesta. He, jotka ovat tulleet takaisin kertovat, että vuoden raittiuden jälkeen viinaan jäi kuitenkin paha sivumaku - puhutaan AA-viinasta. Kovapäisimmät ovat onnistuneet sitä AA.n makuista viinaa silti juomaan vielä useamman vuoden, ennekuin ovat todenneet sen lopullisesti riittävän.

No niin, tässähän tuleekin jo selvästi vastaus topikin kysymykeen: “minkälaista tukea saat?”:laughing:
Tälläista minä olen yleensä topikin perustajalta saanut viimeiset kollme vuotta… hih.
Se on tosin luultavasti oma syyni. Minulla kun ei ole toipumiskokemusta kuten Hänellä. :bulb:

viewtopic.php?f=42&t=19227

Keskeneräisyydestä.

Tottakai me olemme kaikki keskeneräisiä koko elämämme. Milloin ihminen muka on valmis? Silloin kun hän vanhana ja viisaana viimein kömpii haudan lepoon. Silloin keskeneräisyys loppuu, elämä tulee täytetyksi = kokonaan eletyksi.

JOKAISEN meistä on myönnettävä keskeneräisyytemme, vikamme, vihreemme. (<-hups, kirjotusvihre tossa sanassa : )
Olimme sitten auttajia tai autettavia, opettajia tai oppimattomia, herroja tai narreja, ladyja tai lattianluuttujia.
Me olemme kaikki keskeneräisiä, ja hyvä niin, sillä vain keskeneräisinä voimme kehittyä.

Muistaakseni hehkuttelin taajaan ennen kevään bann… luovaa taukoa Plinkistä Tommy Hellstenin kirjaa “Ihminen tavattavissa”, joka on omistettu nimenomaan oman epätäydellisyyden tunnustamiselle, kasvulle ja voimalle sen kautta.
Voimattomuuden myöntämisessä on joskus suurin voimavara.
Näin myös ja etenkin ammattiauttajilla, sillä pystykseen kohtaamaan autettaviensa epätäydellisyyden ja virheet joka päivä, on auttajan sitä ennen kohdattava omansa ja tultava niiden kanssa sinuksi.

Aamen. :slight_smile:

Monella aloittelijalla, riippumatta siitä mitä aloittelee, on tunnetusti enemmän intoa kuin taitoa… :wink:

Minkälaista tukea saat ja tai odotat sekä voit itse antaa? Topikissa on useampikin kysymys, mutta et varmaan nähnyt kaikkea. Tosiasioita nuo monet bannisi ja useampi nimimerkkisi on, eli ei kai niihin kukaan muu ole syyllinen, kuin sinä itse.
Mutta samapa kai tuo sinulle, kun bannitkaan ei sinua saa rauhoittumaan, saati se, että joku sinua kaikesta huomauttaa.

Mielenkiintoista olisi tietää mitä ihmeen tukea haet tai mitä ajattelet antavasi sillä, että juuri sinä nimimerkkeinesi olet aina riitelemässä? Voisitko vetää itse oikeat johtopäätökset, kun kukaan muu ei näemmä sinua saa mitään tajuamaan.
ÄÖsi pitäisi ainakin riittää, mutta saa nähdä.

Kahtokee immeiset! :smiley:

Minua haukutaan aina siitä että käännän kaikki topikien keskustelut itteeni, mutta kyllä se juttu kääntyy minuun ihan itestäni riippumatta.
Tärkeinta tukea minulle on aina ollut tavallisen rahvaan loppumaton suosio.

Raitista (hups meinasin kirjottaa “rahvasta” : )) ja ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Ei oteta mitään päihteitä selvään päähän. [size=85]ellei lääkäri määrää[/size].