Minkälaista on teidän raitis elämä? Itselläni raittius muutti kaiken. Jo pelkkä ajatus paluusta entisiin toimintoihin, juomiseen, itsepetokseen, valehteluihin, ahdistuksiin, masennuksiin, pelkoihin, … ei kiinnosta, koska raittius yksinkertaisesti on paljon helpompaa.
Miksi se ei sitten heti onnistunut, kun tunsin ettei elämä oikein tunnu hyvältä, vaikka sitä hyvää elämää koetinkin elää, nauttien ihan samoin, kuin nykyäänkin? Olihan minulla silloinkin halu rakastaa, iloita, olla onnellinen ja vapaa, mutta mikä ihme siinä oli, että kaikkeen tarvitsin viinaa ja sen tarpeen tyydyttämiseen sopivia välineitä. Rahaa, aikaa ja hyväksikäytettyjä ihmisiä.
Nyt en ehdi tämän pidempää, mutta palaan ja mikäli topikki kiinnostaa muitakin, niin antaa palaa. Saa kertoa vastakohtaakin, siis jos raittius ei anna sitä mitä haluaisi sen antavan.
Elämä raittiina on elämää tässä ja nyt. Alakerrasta kuuluu tyttärieni nauru ja mies siivoaa keittiötä (uups, minunkin pitäisi olla siellä mutta nyt tässä kirjoittamassa ). Tavallista elämää, työtä ja lepoa. Parempia ja huonompia päiviä.
Mutta verrattuna entiseen, mitä se olisi jos joisin vielä: olisin herännyt tänään itsesyytöksissä (oikeastaan jo aamuyöllä ja valvonut pari tuntia ahdistuneena), päättänyt etten tänään ota, mutta illalla viimeistään olisin keksinyt tekosyyn käydä kaupassa ja palannut kotiin kaljatölkkien kanssa. Sitten piilottanut ne eri paikkoihin, eristäytynyt perheestäni ja pessyt pyykkiä = juonut salaa. Sitten pastilli suussa nukkumaan mieheni viereen (joka oli kääntänyt minulle selkänsä väsyneenä). Huomenna ahdistuneena töihin pää kipeänä päättäen että nyt pidän taukoa. Huomenna en olisi ottanut, vaan kireänä siivonnut tai maannut sohvalla, käynyt tupakalla vähän väliä. Sitten taas seuraavana päivänä kaikki alusta…tätä vuosia . Ja aina löytyi syy juoda, kun joku asia ahdisti, suututti, väsytti jne.
Ei enää ikinä takaisin tähän helvettiin. Elämää raakana kiitos, kaikkine tunteineen. Kertoisiko vain joku mistä saisi potkua innostua kotitöistä, kiinnostus niitä kohtaan ei ole parantunut, päin vastoin, kun ei ole pakottavaa syytä tsempata ?
Palaan aiheeseen paremmalla aikaa, mutta liitän yhden linkin johon törmäsin etsiessäni aivan muuta tietoa Yksi alkuraittiuteni kantavia asioita oli hiljentyminen (tai meditaatio tai miksei jopa rukous, jos se sopii paremmin). Tässä linkissä kerrotaan, että se voi jopa parantaa aivojen oppimis- ja muistikeskuksen toimintoja ja lieventää ahdistusta ja stressiä: well.blogs.nytimes.com/2011/01/2 … ef=general
Vielä 4kk sitten olin sitä mieltä,että minulla on korkean paikan kammo.Mitä sitä tyhyjää.Nyt on vanhan äitini kristallikruunu kiillotettu,eikä ole ihan pieni kruunu,vakaasti teekoilla seisten.Ei huimaa katsoa parvekkeeltakaan alas,kun ei ole krapulaa.
Kappas vain. Tässähän asiassahan meillä on aivan yhteinen kokemeus. Minullakin hävisi korkean paikan kammo, kun opettelin kohtaamaan pelkojani pelkäämällä. Taitaa löytyä noista omista teksteistäni puolen vuoden raittiuden kohdalta jouluvaloja laittaessani.
Raittiudesta en sinällään osaa sanoa juuta, enkä jaata. Tyyneysrukouksesta olen oopinut sen ensimmäisen lauseen. Toisen tavaaminen on vielä pahasti kesken. Palataan asiaan parin vuoden päästä.
En nyt tiedä johtuuko tämä pelkästään raittiudesta vai mistä, mutta lentopelkoni on hälvennyt juomisen lopettamisen jälkeen. Joudun paljon lentämään työni puolesta ja aiemmin työmatkat ulkomaille jännitti lähinnä lentojen puolesta. Nyttemmin osaan jopa nauttia ollessani yläilmoissa katsellessani meidän pientä kaunista maapalloamme kilometrien korkeuksista. Saan hetkittäin jopa huomattavan paljon henkevimpiä ajatuksia korkeuksissa, kuin mitä maan kamaralla. Nautin jopa siitä kun istun koneessa ja kone sukeltaa pilvien sekaan, tulee jotenkin pikkupoikamainen olo. Elämä raittiina taitaa olla aika hullua touhua .
Eipä kai 5 kk alokasajan jälkeen mistään raittiudesta voi puhua, mutta raitistumisesta kumminkin. Minkälaista elämä on raitistuessa?
Huh, huh…omalta osalta vastaus löytyy ketjustani. Juovaan aikaan verrattuna kaikki on joka tapauksessa paremmin. On helpompi olla, siedän itseäni ja muita paremmin.
Pelko tai jatkuva huoli, on ollut myös minun seuralainen ja se on hellittänyt otettaan.
Kokolailla lyhyt aika tämä pari raitista vuotta on. Sitä edeltäneet juomattomat vuodet olivat itsensä etsimistä ilman viinaa.
Minulle raittius on riippumattomuutta mistään tai kenestäkään.( poislukien jonkin asteinen nettiriippuvuus) Se on elämää ilman pelkoja ja vailla valheiden verkkoa juomisen peittelemiseksi ja mahdollistamiseksi. Aivoille on jäänyt aikaa toipua ja opetella uusia asioita.
Entisen elämän tultua hyväksytyksi, mutta menneisyyteen kuuluvaksi, on tullut aika rakentaa jotain uutta. Ehkäpä myös aika toteuttaa haaveita, jotka jäivät ennen toteutumatta. Siksi en eläkään “päivä kerrallaan” mallin mukaan enää. Se on tarpeetonta ja mielestäni ihmisen ajatteluun vierasta. Silloin kun viina vielä pyöri edes hetkittäin mielen taustalla, piti ajatella vain päivää kerrallaan. Se oli raskasta aikaa ja esteenä henkiselle kehitykselle. Siksi en tuota ajan jaksoa kohdallani raittiudeksi voi sanoa.
Monen muun tavoin ovat pelot poistuneet, samoin käsittämätön ahdistus, jonka syytä en ymmärtänyt. Nyt ymmärrän että se oli jäänne juoma-ajoilta ja jopa vieroitusoireihin liittyvää. Onnekseni en alkanut korjaamaan tuota tilaa pillereillä ja palleroilla.
Eiköhän elämä raittiina liene yksinkertaisesti tavallista elämää tavallisine murheineen ja iloineen, mutta ilman viinaa ja sen vääristämää maailmankuvaa…
Pitää lisätä vielä se, että itsekeskeisyys on vähentynyt. Enole maailman napa ja aina oikeassa, kuten juoma-aikana uskoin olevani. Tosin juomisen loputtua, raittiushumalassa esitin viisasta ja halusin raitistaa jopa tavikset. Niin paljon tuo aika otti päähän, että kerran muutama vuosi sitten jopa deletin suurimman osan kirjoituksistani…
Alokasaika jatkuu kuten Basilicallakin, mutta mukavammin tämä elämä järjestyy näin selvistellessä. Koen tämän raitistumisen tosi valtavana elämänmuutoksena (kuten näkyy vuodatusten laajuudessa…), ei ole kyse pelkästään juomisen lopettamisesta vaan muistakin asioista. Tietty kielteisetkin jutut kuuluu elämään, mut yritän keskittyä hyviin juttuihin ja laittaa myös hyvää kiertoon. Nyt mulla on meneillään rajojen rakentamisprojekti. Edistyy!
Kuten paarmakin olen matkannut ‘elvistelystä selvistelyyn’ Tosin selvistely on vähättelevä ilmaus, mutta hyvän sloganin edessä on nöyrryttävä… Köh.
Mitä vanhemmaksi elää raittiina, sen vähemmän voi sanoa tietävänsä siitä, mikä on ‘muille ihmisille’ oikein. Täytyy vain toivoa, että pysyy jäljillä edes siitä, mikä on itselle oikein
Alokkaana täältä huutelen. Itsetunto kohoaa. Tilanteet, jotka juovana aikana ovat tuottaneet häiritsevän paljon jännitystä tai jopa kauhunsekaista ahdistusta, ovat helpottuneet sitä enemmän, mitä pidempään on ollut juomatta.
Täällä puhuttiin peloista jotka ovat hävinneet jonnekin ja juuri niin minullekin kävi. Ei ollut korkeanpaikanpelkoa, vaan pimeänpelko. Sitä ei oikein kehdannut edes tunnustaa, mutta sen häviäminen oli niin suuri asia, että on pakko mainita siitäkin.
Ei oikeastaan ole elämänosa-aluetta, johon raittius ei olisi vaikuttanut positiivisesti. Henkisesti on valmiimpi ottamaan vastaan hyvät, kuin ikävätkin asiat. Fyysisesti voisi aina olla paremmassakin kunnossa, mutta sen hoitaminen on helpompaa, kun voi lähteä lenkille aina, kun tuntuu siltä. Mistä muuten erottaa amatöörilenkkeilijäalkoholistin ja ammattilaisen? Amatööri tulee lenkistä janoiseksi, ammattilainen on sitä ennen lenkkiä.
Entä sitten perhe-elämä? Se vasta muuttuikin, kun lapset löysivät lapsuuden ja vanhemmat kykenivät ottamaan vastuun ja sen vanhemmuuden. Ei oikeastaan ole perhe-elämässäkään mitään mikä ei olisi muuttunut, mutta vain positiiviseen suuntaan, ellei sitten ala ryppyjä laskemaan, entisten ryyppyjen sijaan. On rakkautta ilmassa, kun ennen oli pelkoa, salailua, vihaa, kaunaa, ahdistusta,… ja varsinkin luottamusta, kun harvemmin enää aletaan reissukasseja penkomaan ennen eikä jälkeen. Jotenkin kaikki on vapaampaa, kun puoliso juoksee harrastuksissa, kuten myös, mutta miten sekin oli ennen? Puoliso ei uskaltanut lähteä mihinkään tai oli väsynyt arvattavista syistä. Minun harrastuksiini puututtiin, mutta varmasti hyvästä syystä, kun niistä tultiin kotiin jos tultiin aika myöhään tai aikaisin, heh.
Miksen minä hokannut raitistua ennen, kun tämä raistis elämä maistuu aivan järjettömän hyvälle.
Joo, sähkönkulutus kyllä pienenee kun ei tarvitse pitää öisin lamppua päällä. Tai räpsiä kaikkia valoja päälle sitä mukaa kun etenee huoneesta toiseen. Ja tämä siis viikossa .
Kiva kuulla positiivisista muutoksista perhe-elämässäsi, itse kun muistan lapsen näkökulmasta mitä alkoholi tekee perheelle.
Tuo pelkojen katoaminen on jännä juttu. Itse siis ihan vielä alkuvaiheessa olen, kolme ja puoli kuukautta takana, mutta huomaan suunnittelevani ulkomaan matkaa, vaikka pelkään lentämistä ihan hulluna. Vieläkin se pelottaa, mutta nyt siis jo uskallan vähän ajatella sitä. Ties kuinka rohkea musta vielä tuleekaan. :mrgreen:
Ymmärrän alkoholin vaikutuksen ahdistuksiin ym., onhan se selvää aivokemiaa, mutta tuota pelkojen katoamista vähän hämmästelen. Ne ovat kuitenkin vähän eri juttu, kuin perinteiset mielenterveysongelmat. Mulla on myös todella paha ahtaanpaikankammo, mutta en usko sen katoavan juomattomuudella. Se kun on ollut ihan lapsesta saakka, joten tavallaan hyväksyn sen osaksi elämää. Hisseihin menemisen kykenemättömyys tosin hankaloittaa elämää joskus, saan siis kammottavan paniikkikohtauksen heti, jos menen hissiin ja ovet sulkeutuvat. (Miksei kaikki hissit voi olla lasista! Ei ahdista sellaisessa yhtään niin paljon.) Toisaalta pidän tuollaisia pelkoja ihmislajin säilymisen kannalta aika normaaleina. Eihän ihminen mihinkään ahtaaseen tilaan kuulu, kun ei ole myyrä, eikä taivaalle, kun ei ole lintu.
Hassu juttu sinällään. Minulla tuo korkean paikan kammo oli sen verran ikävä juttu, että ahtaista tiloista aivan nautin. Parhaiten viihdyn kaivon pohjalla, koska sieltä ei voi pudota.
Pelot katoavat pelkäämällä. Näin yksinkertaista se on, kun sen oivaltaa. Käypä ihan uteliaisuuttasi kokeilemassa sitä hissiä - olisiko sekin pelko päässyt häviämään.
Suurin muutos on kai se, että elän enemmän nykyhetkessä, en mennessä tai tulevassa. Juodessa elämä oli vain suunnitelmia, jotka eivät edenneet. Sitten kun, jos… Saattoi mennä muutamakin vuosi samaa asiaa suunnitellessa, mutta mikään ei edennyt.
Auts. Tuo on niin totta! Olen käynnistellyt tällä viikolla projektia, jota olen suunnitellut noin kymmenen vuotta. Jos on totta, että “Hitaasti hyvä tulee”, niin kyllä on tosi hyvää tiedossa.
Raitis elämä on tuonut mukanaan sen, että tykkään itsestäni enemmän ja pidän paremmin puoleni. Elämä raittiina on simppelimpää. Ei tarvitse punnita juomismahdollisuuksia ja selviämisaikoja, eikä potea morkkista. Ihan kuin olis yks työ vähemmän… On myös kivaa kun on aina ajokunnossa. Suhde lapsiin on myös läheisempi. Ainakin halataan nyt enemmän. Oletan, että siksi kun en lemua enää alkoholilta
). Tavallista elämää, työtä ja lepoa. Parempia ja huonompia päiviä.
. Ja aina löytyi syy juoda, kun joku asia ahdisti, suututti, väsytti jne.
?
Yksi alkuraittiuteni kantavia asioita oli hiljentyminen (tai meditaatio tai miksei jopa rukous, jos se sopii paremmin). Tässä linkissä kerrotaan, että se voi jopa parantaa aivojen oppimis- ja muistikeskuksen toimintoja ja lieventää ahdistusta ja stressiä: 
