Minkä takia?

Hei,

Tässä oma tarinani joka on aika samanlainen mitä täällä muillakin , mutta jos tämä kirjoittaminen vähän auttaisi ja saisi toisilta voimia.

Olemme olleet meiheni kanssa yhdessä jo melkein 24 v ja siitä 14 v. naimisissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta 15v. ja 11v. tytöt. Molemmilla työpaikat, omakotitalo ja uuden karheat autot eli hätäähän tässä ei pitäisi olla. Se mies jota rakastin oli kova tekemään töitä myös kotitöitä jolla oli aivan mahtava huumorintaju, joka rakastaa minua ja lapsia , mutta missä se mies on nyt…

Mieheni juominen on nyt kestänyt kohta melkein 10v. ,meni muutama vuosi ennen kun itsekkään tajusin ,että mieheni juo jo melkein päivittäin kun aloin hänelle ensimmäisiä kertoja sanomaan niin minähän olin mäkättävä muija. niin aina. Kului vuosia ennen kun voisin kertoa ensimmäisellekkään ihmiselle olihan nuo kulissit pidettävä kasassa. Vasta muutama vuosi sitten aloin olla itse ensimmäisiä kertoja siinä pisteessä etten voinut olla enää kertomatta ystävilleni.

Mieheni on tietysti myöskin tälläinen piilojuoppo joten määristä en ole enää olllut perillä aikoihin tai en ole enää jaksanut kyttäillä. Varmaan ne vaihtelee sitä mukaan miten paljon olen asiasta jaksanut sanoa. Mutta viikolla menee varmaan kuusi tölkkiä per päivä ja viikonloppuisin voi mennä koppa illassa kaljaa joten pienistä määristä ei ole kyse enää.Hän istuu illat sohvalla ja välillä käydään nurkan takana hörppimässä tai autotallissa. Olen monta sataa kertaa kysynyt en minkä takia hänen pitää juoda onko hänellä oikeesti asiat niin huonosti ja johtuuko se minusta , mutta minusta se ei kuulemma johdu. Olen pyytänyt , että hän menisi hakemaan apua , mutta siihen ei kuulemma hänen luonteensa anna periksi.

Nyt kun olen reilu vuoden päivät sanonut että en enää jaksa katsoa , että lähden lasten kanssa niin hän suuttuu ja alkaa syyttämään , että minulla on joku toinen, tietysti hänen pitää se syntipukki saada minusta kun juomisen takiahan kukaan ei voi lähteä. Mä vaan mietin , että mistä saan sen voiman ja energian lähteä mä tiedän että se on ainoa ja oikea ratkaisu minulle ja lapsille jotka eivät juuri enää isäänsä kauheasti kunnioita saatikka edes välttämättä keskustele. Itse sitä on saanut hoitaa lasten harrastukset kaikki arkipäivän rutiinit ja askareet kun toinen ei vaan enää pysty niihin.

Nyt vaan viimeiset pari vuotta ollut jo tosi raskaita kun välillä hän vaan itkee varmaankin pahaa oloaan ja yrittää saada mut vakuuttuneeksi siitä miten paljon hän rakastaa minua, tosin minun rakkauteni häntä kohtaan on jo haihtunut tässä ajan saatossa ja kauheesti hän ei enää itkuillaan saa minulta sääli pisteitäkään. Nyt hänellä on verenpainetta sekä sokerit koholla joten mitä seuraavaksi, nyt on muutamana viikonloppuna käynyt niin , että kun hän nousee sohvalta hän ei pysykkään enää pystyssä kun hänen jalkansa ei enää kanna.

Ja se mikä on todella raivostuttavaa on se , että kun se edellinen ilta ollaan juotu ja hän ei muista mitään mitä on puhunut niin hän on kun mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan…hän on voinut mua haukkua vaikka kuinka paljon ja mä olen täynnä pyhää vihaa vielä aamullakin niin hän ihmettelee mikä minulla on. Nykyään hän soittelee kesken työpäivän ja jos on iltavuorossa niin soittelee mun perääni hän on nyt niin hermostunut siitä että lähden ja yrittää kaikin tavoin pitää kiinni ja kertoo miten paljon minua rakastaa, mikä on jo todella ahdistavaa.

Tälläinen oli meidän tarina ja loppua ei näytä olevan jos en itse lähde.

Ja lopulta humaltuu jo muutamasta pullosta olutta. Vaikka muistaisikin kaikki pahat sanomiset ym. niin kieltää ne tapahtuneen, eikä voi uskoakkaan että hän voisi jotain älytöntä tehdä tai sanoa. Hänhän on niin fiksu ja filmaattinen humalassa omasta mielestään, eikä hänen juontinsa siksi häiritse muita :unamused:
Meillä ainakin kielletään kaikki toilailut ja negatiiviset asiat, jos hänelle itselleen on siitä hyötyä ja rakkautta vannotaan just näinä humalan ja selviämisen hetkinä, oman edun takia.

Noihan se meilläkin on mennyt ja ei enää rakkauden vannottamiset auttaneet. Ensimmäinen askel on tehty, kissa/hiiri leikki laitettu loppuun ja kissa nostettu pöydälle. Ehdot saneltu tarkkaan ja se uhkailu jätetty, teot on tässä vaiheessa puhuneet enempi kuin sanat. Itse tein sen ainoan ‘‘teon’’ millä voin todistaa olevani nyt oikeasti tosissani, enkä enää pelaa hänen peliään. Jos ratkee nyt juomaan voin ihan hyvin lähteä ja jättää kaiken, ennen oli niin paljon situmuksia monelle taholle ettei tullut kuuloonkaan että olisin marssinut ovesta ulos ja lähtenyt.

Kiitos Deisi,

Itsekkin välillä ajattelen , että mistä tuo nyt tuli tuohon kuntoon , mutta tosiaan ei enää tarvitse kun sen muutaman niin ollaan vauhdissa.

Niin tottahan tuo, että uhkailut ei enää edes auta. Mulla on kerran ollut vuokra-asunto jo , mutta kun menin sen hänelle sanomaan , että nyt on se tilanne , että olen tosissani niin hän sai mut ylipuhuttua , että antaisin vielä sen yhden mahdollisuuden. Ja kului viikko niin nuo kaikki oli unohdettu kun hän tiesi , ettei sitä asuntoa mulla sitten enää ole. Mutta silloin hän kyllä tiesi , että olen tosissani lähdössä ja nyt harmittaa kun en lähtenyt, mutta aina niitä asuntoja tulee ja koskaan ei varmaan ole oikea hetki lähteä, joten päätös on vaan tehtävä. Mutta se sota mikä siitä syntyy tarvii voimia , mutta kun sen tiedostaa eikä lähde samalle linjalle hänen kanssaan niin varmaan siitäkin selviää.

Meillä ainakin pitäisi olla sormia napsauttamalla kaikki aina hienosti, silloinkin kun hän oli viikon juomatta niin hän oli ihmeissään miksi mä välillä silti muka kiukuttelen kun eihän meillä oli mitään muuta ongelmaa kun hänen juominen ja nyt hän ei juo niin ei pitäisi olla ongelmiakaan. Muistan kun sanoin hänelle , että kyllä tässä on vuosien saatossa tullut tuon juomisen takia muitakin ongelmia ja luuleeko hän , että mä vaan pystyn olemaan niin kun meillä ei olisi koskaan juotukkaan. En mä unohda niitä iltoja kun olen mennyt nukkumaan ja itkenyt itseni uneen tai mennyt nuoremman tai vanhemman tytön viereen nukkumaan kun ne ovat itkeneet kun niitä pelottanut kun toinen haukkuu kännipäissään. Tai se miten hän on vuosien mittaan pilannut kaikki juhlat missä ollaan oltu niin , että saa hävetä silmät päästään ja keksiä jotain tarinoita hänen nahkansa pelastamiseksi. Onneksi sen kyllä olen jo lopettanut.Tai hänen kännipäissään sekoilut poikien kanssa jossa tullaan isänpäivän aamuna vasta kotiin siinä tuskin oltiin enää poikien kanssa. Nykyään hän ei edes enää lähde mihinkään ja kun mä joskus harvoin käyn työkavereiden kanssa niin siitä saa sitten kuulla viikko ennen ja viikko jälkeen.

Musta tuntuu , että tää kevät on aina meillä se pahin aika ja eilenkin kun hän oli iltavuorossa niin hän suuttui minulle kun en kuulemma ollut tarpeeksi kauaan hänen kanssaan sohvalla istumassa kun hän tuli töistä vaan menin nukkumaan…olisi pitänyt jutella kuulemma, sanoin vaan , että kun olet ollut viikonkin selvä niin voidaan sitten keskustella. Joten sitä jäädään odottamaan…tosin tiedän , että niin ei käy.

Marjaana,
Hae itsellesi apua esimerkiksi Al-Anonista. Siitä lahtee parempi elämänvaihe koko perheelle.
www.al-anon.fi

Olen kyllä tuota al-anonia harkinnut ja varmaan itsensä ja perheen parhaaksi olisi syytä mennä.
Vaikka onkin ihania ystäviä ja työkavereita sekä sukulaisia ollut tukena , mutta onhan tuo varmaan silti eriasia, siellä varmaankin tiedetään paremmin miltä meistä tuntuu?
Ja välillä tuntuu ettei viitsi ystäviä vaivata omilla murheillaan kun jokaisella kuitenkin on omansa.

Nyt tätä juttua sitten alkaa tulemaan kun sen kerran näköjään päästään valloilleen , no toivottavasti tämä edes hieman auttaisi:)

Muistan vielä muutama vuosi sitten kun toinen oli sen pienen hetkenkin selvinpäin töistä tullessaan niin siitä otti kaiken irti ja miten kivalta ja ihanalta se tuntuikin se pienikin hetki, nykyään en enää pysty siihen samaan vaan olen kokoajan vihainen tai muuten vaan huonolla tuulella kun tiedän että kohta se taas aloittaa. Kai sitä sitten vaan jotenkin tulee mittatäyteen ettei enää pysty olemaan iloinen edes niistä pienistä raittista hetkistä. onko teillä muilla käynyt samoin?

Pelottaa mitä viikonloppu tuo tullessaan olen lähdössä nuoremman lapsemme harrastusten takia lauantaina pois kotoa ja tulemme vasta sunnuntaina, vanhemmalle sanoinkin , että voisi mennä kaverille yöksi. Mä en uskalla jättää murkkuikäistä kotiin katsomaan mitä isä touhuaa kännipäissään. Saas nähdä onko torppa pystyssä kun sunnuntaina tullaan kotiin , onko hän vähän grillaillut ja jättänyt kaasun päälle tai unohtanut kokonaan sammuttaa grilliä, näin kävi muutamia kertoja viimekesänä. En uskaltanut mennä nukkumaan ennen kun olin kaikki tarkistanut. Hän joka on älyttömän tarkka tälläisistä asioista…selvinpäin!

Mutta mikä parasta , minä pääsen muutamaksi päiväksi pois kotoa! Tosin tiedän nyt jo , että lauantaina iltana se tekstari ja soittorumba alkaa, kun hänen pitää vahtia missä olen…:frowning:

Toivotaan parasta, pelätään pahinta. Niin aina.

No niin viikonloppu meni miten meni, perjantaina olisi ollut hänellä iltavuoro , mutta oli vaihtanut vuoron kun haluaa olla rakkaan vaimon kanssa, katinkontit kului tunti ja hän oli jo kännissä…joten siinä menee rakas vaimo todellakin aika kauas siinä kohtaa.

Lauantaina lähdinkin sitten nuoremman tyttären kanssa kisoihin ja meillä oli oikein kiva ja onnistunut reissu kunnes takaisin tullessamme sain vanhemmalta tyttäreltä päivällä viestiä, että koska tulette hän ei jaksa enää katsoa tuota kauaa. Hänen piti tulla meitä hakemaan , mutta onneksi sitten saatiin kyyti kotiin kun tajusin , että kotona meillä ei ole ajokuntoista miestä. Siellä hän sohvalla oli mukamas selvinpäin silmät vaan pyöri päässä, ei siinä tarvinnut paljon mitään toiselle sanoa sen illan aikana. Tosin kun oltiin menossa nukkumaan se alkoi taas et missä vieraissa olen ollut kun olen niin hiljainen ja syytökset sieltä taas sain , jolloin päätin mennä nuoremman tyttären viereen nukkumaan. ja hänen oli pakko tulla perässä vielä sinnekkin sönköttämään samoja juttuja. Sunnutaina yöllä päätin , että nyt tää paska vaan kertakaikkiaan loppuu!!! Mä en siedä enää häntä kännissä, en selvinpäin, mulla on ihan sama mitä tekee tai sanoo.

Maanantaina kävinkin sitten jo katsomassa yhtä vuokrakämpppää ja eilen ilmoitin , että otan sen. Helpotus oli suuri, mutta nyt se on ollut nämä alkuviikon päivät juomatta kun tietää että ja näkee varmaan mun päältäni , että olen tosissani. Eilen hän oli taas niin superisää , että oikein otti päähän. Sitten hän soitti mulle eilen kesken päivän töihin kun hänellä on niin pahaolo ja mieli…sitten annoin tulla tuutin täydeltä mitä ajattelin. Hän sanoi taas kerran lopettavansa ja jutellaan illalla kotona, mä sanoin et mulla ei ole enää mitään puhumista hänen kanssaan mä en edes enää haluaisi tulla kotiin kun mua ahdistaa niin paljon. Ja yritin sanoa , että hänen junansa meni jo. Mä en edes tiedä miten monta sata kertaa on luvannut lopettaa ja aina jatkaa niin miksi se muuttuu ennenkun hakeutuu hoitoon. Mä sanoin , että tarvitsen nyt irtioton joka tapauksessa , mä en pysty ajattelemaan mitään järkevästi jos jään kotiin. Mun pitää saada nyt hetken olla muualla kun siellä “löysässä hirressä” missä olen ollut monta vuotta.

En tiedä tulevaisuus pelottaa oman , lasteni ja hänen puolestaan , mutta nyt vaan oli tullut mun aika tehdä päätös jota olen miettinyt ainakin kolme vuotta ja vuoden päivät tosissani. Enää ei ole väliä millään kulissilla vaan oma ja lasten hyvinvointi, ja sitä ei tiedä vaikka pelastaisin tässä hänenkin tulevaisuuden, koska niin kauan kun olemme siellä hänen on turvallista juoda.Tosin tästä alkaa se järjetön tappelu mitä ei tässä kunnossa jaksaisi, mutta varmaan sitä saa voimia taas jostain kummasta. Onneksi on ystävät ja perhe tukena!!

Onnittelut ! tulet huomaamaan , että päätös on oikea !Minä huomasin , kun olin pääsyt yksinäisyyspaniikin ohi, miten ihanaa on olla lasten kanssa raittiissa kodissa.Toki samat arkipäivän ongelmat kohtaa, mutta ilman haisevaa, lupauksiaan pettävää ja kännissä hölmöilevää mörköä!

Hei,

Kaikki nuo miehesi temput , haukkumiset, syyttelyt, itsesäälit, nenänvalkaisuviikot ja retkahdukset ovat oireita sairaudesta nimeltään alkoholismi. Mies ei juo ärsyttääkseen eikä edes tahallaan vaan siksi, että sairastaa alkoholismia. Hän ei tiedä minkälainen tauti se on, etkä ehkä sinäkään vielä tiedä ellet ole ottanut selvää. Sinulla on tietenkin paljon tietoa siitä, miten sinun alkoholistipuolisosi toimii, mutta sairauskäsitteen omaksuminen pitää sisällään paljon muutakin: silloin ymmärrät mitä hän tekee, miksi hän tekee, ja miten sinun kannattaa tai ei kannata toimia. Esimerkiksi retkahdukset eivät ole juopon selkärangattomuutta eikä hän retkahda tahallaan. Hän retkahtaa, koska ei osaa toimia toisin, eikä ymärrä sairautensa luonnetta. Retkahdukset ovat yksi hänen tavoistaan ratkaista juomisongelma, ja usko tai älä: jos hän on luvannut olla juomatta, hänestä tuntuu myöskin kamalalta pettymykseltä se, että hän on jälleen epäonnistunut.

Hyvä asia alkoholismisairaudessa on se, että kun ymmärtää että puoliso on sairas, voi sairauteen hakea myös apua. Hän on joka tapauksessa lasten isä kävi miten kävi, ja siksi hänelle kannattaa kertoa, mitä apua on saatavilla. Tarkoitus ei tietenkään ole, että tämä on jälleen yksi asia jolla juoppo pääsee perhettä terrorisoimaan (ts. lupaamalla 100 kertaa että menee hoitoon eikä koskaan mene), vaan että juopolle annetaan vaihtoehto valita: hoitoon tai… (mitä, sen päätät sinä). Vaihtoehto pitää valita niin, että mikäli puoliso ei suostu hoitoon menemään, on valmis “uhkauksensa” myös toteuttamaan. Toisaalta, jos juoppo suostuu menemään hoitoon, ja hoito onnistuu, palaa hoidosta uusi ihminen, puoliso ja isä.

Alkoholismi on perinnöllinen sairaus, joka vaikuttaa laajasti sekä ihmisen henkisiin ja fyysisiin toimintaoithin että sosiaalisiin suhteisiin. Alkoholismi on etenevä sairaus, joka johtaa lopulta ennenaikaiseen kuolemaan. Erityisen raskas taakka alkoholismi on meille läheisille, sillä me sairastumme huomaamatta mukana, ja kannamme tätä taakkaa elämämme loppuun saakka, ellemme hae itsellemme hoitoa. Pelkästään ero juovasta alkoholistista ei valitettavasti paranna ketään. Oman ajatusmaailman kehittämiseksi on tehtävä paljon työtä, mutta lopulta se palkitsee vaivan, ja elämän voi elää itsellisenä ja henkisesti riippumattomana, eikä katkerana. On harhaluuloa että meidän täytyy alistua kohtaloomme: me voimme itse vaikuttaa kohtaloomme, mutta vain itse! Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestamme.

Ellis

Ps. Minun perheeni on saanut apua Minnesota-mallisesta hoidosta, jota antaa tällä hetkellä useampi paikka Suomessa.

Minun ratkaisuni oli ero, jota tässä nyt työstän. Alkoholismi sairauteen tutustuminen sairautena helpottaa ymmärtämään, mistä on kyse, mutta raittius on ainoastaan puolisosi käsissä. Kuulostaa hyvältä ajatus erilleen muuttamisesta. Se antaa tilaa ja aikaa miettiä sitä, mitä minulle kuuluu, mitä minä haluan nyt tehdä, miten miehen alkoholismi on vaikuttanut minuun. Miehesi voi päättää hakea itselleen apua, tai olla hakematta. Minun päätös lähteä suhteesta on saanut mieheni juomaan entistä enemmän. Usein hän on minun vuokseni ja toivottavasti itsensäkin vuoksi hakenut jotain apua, mutta retkahdus on aina jossain vaiheessa tullut. Viim. raittius kesti puoli vuotta, jonka jälkeen retkahti ja katkaisun kautta piti lähteä hakemaan todellista apua, mutta näin ei vain käynyt.

Sinulla on hyvä alku. Ole itsellesi armollinen. Ero ei ole helppo ratkaisu, vaikka olisikin sitä jo pidempaan mielessä harkinnut. Mutta tsemppiä kovasti sinulle! Sen voin sinulle luvata, että joka tapauksessa elämäsi helpottuu, kun saat itsellesi apua. Ja jo pelkkä se, että asuu eri paikassa helpottaa omaa olemista. Al-anonin minun lyhyen kokemuksen mukaan vaikuttaa hyvältä.

Hei, kiitos teille rohkaisevista sanoista.

Olen lukenut jonkin verran alkoholismista ja välillä yrittänyt , että miehenikin lukisi , mutta sehän on selvää kun sitä ei halua itselleen myöntää niin eivät ne myöskään lue mitään aiheeseen liittyvää ja onhan se varmaan niin , että pelkäävät myöskin , että jos olenkin alkoholisti.Vaikka meillä jo toisaalta asia kyllä tiedostetaan , mutta silti se on vaikeeta. Ja tiedän, että jos hän lupautunut olla juomatta ja kun ratkee niin hirveän pahaolo hänelle siitä tulee. Itseäni enää en syytä ja olen alkanut jo häntäkin ymmärtämään kun tajusin , että hänellä on sairaus mikä tarvitsee hoitoa , ilman sitä hän ei siitä selviä. Mutta kun toista ei voi pakottaa vaikka kuinka pahaa tekee vierestä katsoa kun toisen elämä luisuu käsistä…

Niin mä olen sen ajatellutkin tekevän, että jos hän ei hoitoon suostu niin me lähdemme ja tällä hetkellä hän ei ole siihen valmis joten sanoista teoksi. Olemme molemmat vuosien varrella sanoneet paljon, hän luvannut lopettaa, mutta ei ole pystynyt ja minä uhkaillut lähteä , mutta en ole pystynyt. Joten nyt se aika sitten tuli minun kohdallani , että teen ensimmäisen siirron.

Hän huomaa minusta nyt tällä hetkellä , että olen todella kylmä ja en juurikaan puhu mistään, mutta kun on niin loppu vaan enää kuuntelemaan mitään kun ne sanat eivät vaan toteudu koskaan. Hän on tämän viikon yrittänyt esittää superisää sekä tehdä kotihommia ollut juomatta eiliseen asti…niin juuri lupaili olla vuoden juomatta. Tosin , en mä sitä uskonut , ja toisaalta eihän tuo ollut mikään yllätys joten en mä siitä enää romahtanut. Nyt hänellä on tullut itsetuhoisia ajatuksia sekä itkeskelee kun arvaa , että olen lähdössä vaikka en ole hänelle sanonut muuta kun tarvitsen välimatkaa ja irtioton. Sekin on läheisenä tosi vaikeaa kateltavaa kun aikuinen mies itkee saatikka , että lapsetkin näkevät sen. tosin ne ovat tässä muutaman vuoden aikana tottuneet siihen, mutta ei heidän silti pitäisi nähdä ja kai isä sitten kerää välillä vähän sääli pisteitä heiltä ja minulta. Mutta kun enää en tunne edes sääliä joskus olen tuntenut sitäkin. Haluaisin vaan hänen parantuvan ja että hänellä olisi kaikki hyvin.

Toivoisin , että tuo meidän lähtö kotoa toisi hänelle jossain kohtaa sen ajatuksen , että elämä voi jatkua parempanakin ja hakeituisi hoitoon. Tosin pelkään , että aluksi se menee vaan pelkäksi juomiseksi jolloin pelkään hänen menettävänsä ajokortin sekä työpaikan. Mutta se voi tapahtua vaikka me olisimme kotonakin , mikä päivä tahansa.

Tuo mikä itseänikin pelottaa on tuo yksinäisyys kun on tottunut , että joku aikuinen siinä on vierellä vaikkakin yksi hoidettavista onkin ollut. Mutta uskon kun pääsen sen yli niin elämä on varmaan helpompaa ja rauhallisempaa saatikka ei tarvitse enää miettiä mitä se nyt touhuu tai pelätä mistä nyt aletaan riidan aihetta keksimään.

Olen miettinyt , että meidän pitäisi varman mennä lasten kanssa ainakin hakemaan apua , jotta meistä vielä tulisi ehjiä ja onnellisia ihmisiä joku päivä.

AA:ssa ja Minnesotamallisessa hoidossa sanotaan, että riittää kun alkoholisti on tänään juomatta: eilistä ei kukaan saa takaisin ja tulevasta emme ole saaneet lupausta.

Minusta tämä oli aluksi ihna käsittämätön ajatus. Päivä ?!?! Vei paljon aikaa, vaivaa ja kirjallisuutta ennen kuin tajusin, että niinhän se oikeasti on: en minäkään voi luvata, että vuoden päästä en ole sairastunut rintasyöpään tai että juoksen maratoonin. En voi luvata. Joka päivä voin tietenkin tehdä jotain sen eteen, että vaikkapa maratoonihaave toteutuu. Päivä kerrallaan, sen kuuluistan ison kakun pala palalta.

Minusta tämä on oivallisen hieno ajatus joka kannattaa toteuttaa hetimmiten. Me ihmiset ajattelemme helposti, että jollakin muulla menee huonommin ja siksi juuri me emme ole avuntarpeessa.

Nyt sanon sinulle asian jota en sano mielellään ja jota et ehkä halua kuulla, mutta se on mielestäni tärkeä ymmärtää: hoitamalla itseäsi ja antamalla lapsillesi mahdollisuuden hoitaa itseään annat heille parhaat mahdolliset eväät kohdata alkolismia tulevaisuudessa.
Koska alkoholismi on periytyvää voi olla, että joku heistä sairastuu. He ovat oppineet perhepiirissä tietyt käyttäytymistavat, ja mikäli näitä kaavoja ei tunnisteta he ehkä päätyvät tietämättään naimisiin alkoholistin kanssa. Tai he tulevat juovan isänsä höynäyttämäksi, jos eivät ymmärrä mitä sairaus tarkoittaa.
Sinä voit näyttää heille, että heidän on mahdollista selvitä. Al-anon on sinulle tarkoitettu paikka muun mahdollisen hoidon ohessa, ja Alateens on tarkoitettu nuorisolle. Kannattaa todella tutustua näihin vaihtoehtoihin.

Kovasti voimia sinulle!

Ellis

Luin tämän ketjun, kun heti alusta saakka tuntui ihan kuin olisin itse kirjoittanut.Paitsi lasten osalta, lapseni ovat jo aikuisia, eikä meillä retkun kanssa ole yhteisiä -Luojan kiitos :unamused:
Osasit pukea sanoiksi juuri sen, mitä haluisin omalle retkulleni sanoa kun seuraavan kerran kysyy silmät ympyriäisinä, että mitä hänen juominen mua voi haitata?Ahdistus ja epätoivo on koko ajan läsnä. Retku kun muuttuu aivan eri ihmiseksi, kun on juonut.Selvänäkään hän ei ole enää mikään kovin ihana “Elmis”, Elämäni Mies, vaikka kuusi vuotta sitten olinkin vielä sitä mieltä. Kasvava katkeruus aiheuttaa sen, etten pysty enää paljonkaan positiivista hänestä ajattelemaan, vaikkei olisikaan kännissä. Asioiden jättäminen puhumatta saa myös aikaan hiljaista raivoa, koska mitenkä muuten asiat voidaan selvittää, ellei puhumalla? Aseillako?

Paljon voimia ja jaksamista Marjaana,
terveisin,MillaM