Hei kaikille,
Kirjotin tänne viitisen vuotta sitten. Oli kaksi pientä lasta sekä alkoholistimies. Läheiset eivät tienneet ongelmasta mitään, kaikki oli ulkopuolisin silmin suurinpiirtein normaalia. Ihmiset tiesivät että mies ottaa liikaa kerralla ja luonne muuttuu, eivät muuta. Tosiasiassa heräsin yöllä usein yksin, kännykkä piilotettuna, rahat ja pankkikortti vietynä. Puhelimeen mies ei vastannut, ei liioin ilmoittanut missä yötään viettää. Jos ja kun kotiin tuli, minussa oli kaikki vika ja sillä hetkellä hän vihasi minua. Jos oli juhlia, ne loppuivat joko liian aikaisin jolloin oli syytä lähteä baariin, tai sitten jos vieraat olivat pitkään, karkasi meno käsistä.
Valvoin öitä ja yritin hoitaa lapsia parhaani mukaan väsyneenäkin, niin etteivät saisi tietää.
Joskus mies jätti kipeän lapsen yksin kotiin ja lähti ryyppäämään, sillä välin kun olin kaupassa.
Tätä jatkui viitisen vuotta, nuorimmaisen odotusajasta lähtien. Sitten menimme perheneuvolaan josta oli apua pariksi vuodeksi. Toiminta loppui mutta miehestä tuli negatiivinen, iloton, aloitekyvytön, pahantulinen. Perheneuvolassa ilottiin miten ihanaa on että on tällainen vaimo joka jaksaa tukea. Kukaan ei tukenut minua, sukulaisille en halunnut kertoa koska en halunnut sääliä. Olin päättänyt että tämä loppuu ja selviän.
Meillä meni melko tasaisesti pari vuotta. Mitään suurta onnea se ei ollut mutta ei ikäviä tapahtumiakaan kunnes sama toiminta alko ulkomaanmatkalla. Meillä ei ollut koskaan ollut ongelmia lomamatkoilla joten olin järkyttnyt jäädessäni hotelliin yksin tietämärrä missä mies on. Selvittiin siitä Joulun yli, olin hyvä unohtamaan, nimittäin. Kaksi vuotta sitten lapset lähtivät mummolaan yökylän ja päätimme mennä napuriin viettämään iltaa. Kävi niin että tulin yksin kotiin koska naapuri ja mies hävisivät. Päätin että nyt salailu loppuu ja menin lasten perään mummolaan. Aamulla menin kotiin ulkoiluttamaan koiran ja löysin miehen ja naapurin nukkumasta. Se, etten ollut kotona, ärsytti miestä niin paljon että hän kävi minuun käsiksi. Humalatilan takia päsin pakenemaan. Hän soitti perään ja uhkasi tappaa meidät molemmat. Soitin äidilleni heti ja ilmoitin mitä on tapahtunut ja että eroan. Kerroin lapsille heti. Olivat jo niin isoja että tiesivät ongelmista vaika yritinkin heitä varjella. Lapset eivät ole kyseenalaistaneet ratkaisuani kertaakaan ja meillä on todella hyvä olla kolmistaan. Nyt mies saa juoda niin paljon kuin haluaa, en tiedä haluaisiko edes oikeasti mutta juo kuitenkin. Meillä on ok välit, samoin lapsilla ja isällään.
En voisi ola onnellisempi kuin mitä olen. Ei tarvitse enää pelätä ja kotona on hyvä olla.
Tein viidentoista yhteisen vuoden aikana kaikkeni että olisin saanut hänet muuttumaan mutta se ei onnistu niin. Raitistumista pitää haluta itse. Vaikka hän olisikin raitistunut, olisin pelännyt joka hetki.
Matka tähän tilanteeseen oli pitkä ja voisin kirjoittaa kirjan kaikesta siitä mitä hän on minulle tehnyt. Hän kohteli minua törkeästi. Lapset on syy siihen etten lannistunut vaan päätin että elämä hymyilee vielä.
Toivon hyvää kesää teille kaikille 
eritoten niille jotka painivat samojen ongelmien kassa kuin minä vielä kaksi vuotta sitten.
Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet, johtuu kosketusnäytöstä ja niitä on hankala korjata!
Niinkus näette ketjuni otsikosta. Olen vielä kietoutunut siihen verkkoon pyristellessäni, mutta olen sisukas, puren naruja poikki yksi kerrallaan :mrgreen: