Minä selvisin

Elin pitkään alkoholistin kanssa, en tiedä edes milloin viihdekäyttö muuttui alkoholismiksi mutta suhteemme kesti yli 20 vuotta. Meillä on kaksi lasta yhdessä. Ne ovat enää ne mikä meitä yhdistää. Vuosia olin väsynyt, itkuinen, loppu, surullinen. Elämä oli juuri sitä, mitä kaikki täällä kuvaavat. Epäsäännöllisiä, ritiseväl jäällä kulkemista
Noin kolme vuotta sitten minulle riitti. Reki tuli täyteen. Kaoottinen ero, pakkasin vain omat ja lasteni vaatteet ja lähdin 1000€ lainalla ylipieneen vuokrakaksioon.
Ystävät kantoivat ylimääräiset huonekalunsa meille. Ystävieni äidit lahjoittivat petivaatteita ja kattiloita. Ennen ositusta keikuin ulosoton rajoilla mutta selvisin. Itkin ystävilleni onnetonta kotiani. Sanoivat, että teen kodin vaikka pahvilaatikosta. Ja niin teinkin . Elämään palasi nauru. Vitutus poistui. Yksin lasten kanssa oli rankkaa mutta ei niin rankkaa kun siellä mistä lähdin . Missä minulla ei ollut ihmisarvoa.
Alkoholisti sairastuttaa läheiset. Rakkaus alkoholistiin sairastuttaa läheiset. Nykyinen minä ei ymmärrä miten joskus olen alistunut sellaiseen elämään.
Kääntäkää kaikki alkoholistin rinnalla elävät katse itseenne. Toista ei voi muuttaa. Ei toinen muutu uhkaamalla, keskustelemalla, pyytämällä. Toinen muuttuu vain omasta oivalluksesta.
Exäni saavutti lähdettyäni oman pohjansa. Ja muuttui. Hakeutui hoitoon. Pyysi minua takaisin. Minä en ikinä voi luottaa häneen. Ja olen menneestä katkera. Enää en mieti häntä usein. Rakensin oman elämän. Valoisan elämän. Jouduin muuttamaan käsitystäni siitä, miten elämä menee paljon. Nykyään epätäydellinenkin on hyvä. Kunhan itse koen voivani vaikuttaa päiviini. Harmi perheen kannalta, että näin kävi. Mutta toisaalta nykyinen minä on vahvempi ihminen ja vastaa omasta onnestaan . Ikinä en enää anna toisen määritellä omaa onnellisuuttani. Vain yksi elämä. Eläkää se niin, että se tuntuu teistä hyvältä. Toista ei voi pelastaa mutta itsensä voi. Kysykää itseltänne päiviittäin, että mitä sinulle kuuluu? Voimia kaikille .

Minäkin selvisin, kesti pitkään ennen kuin ymmärsin läheisriippuvaisuus toimintatapani, nyt voin olla onnellinen uudessa suhteessa itseeni ja uuteen kumppaniini, hyväksyä jopa alkoholin viihdekäytön, vaikkakin täysin en pysty vielä avautumaan. Minä olen tärkeä ja minä tiedän mitä haluan. Alkoholistit eivät ymmärrä miten sairastuttavat läheisensä eikä läheiset itse ymmärrä sitä ennenkun siitä pääsee irti. Olen joka päivä onnellinen etten ole enää siinä tilanteessa.

[quote=“Exä”
Alkoholisti sairastuttaa läheiset. Rakkaus alkoholistiin sairastuttaa läheiset. Nykyinen minä ei ymmärrä miten joskus olen alistunut sellaiseen elämään.
Kääntäkää kaikki alkoholistin rinnalla elävät katse itseenne. Toista ei voi muuttaa. Ei toinen muutu uhkaamalla, keskustelemalla, pyytämällä. Toinen muuttuu vain omasta oivalluksesta.
Exäni saavutti lähdettyäni oman pohjansa. Ja muuttui. Hakeutui hoitoon. Pyysi minua takaisin. Minä en ikinä voi luottaa häneen. Ja olen menneestä katkera. Enää en mieti häntä usein. Rakensin oman elämän. Valoisan elämän. Jouduin muuttamaan käsitystäni siitä, miten elämä menee paljon. Nykyään epätäydellinenkin on hyvä. Kunhan itse koen voivani vaikuttaa päiviini. Harmi perheen kannalta, että näin kävi. Mutta toisaalta nykyinen minä on vahvempi ihminen ja vastaa omasta onnestaan . Ikinä en enää anna toisen määritellä omaa onnellisuuttani. Vain yksi elämä. Eläkää se niin, että se tuntuu teistä hyvältä. Toista ei voi pelastaa mutta itsensä voi. Kysykää itseltänne päiviittäin, että mitä sinulle kuuluu? Voimia kaikille .[/quote]
Kirjoitat tärkeistä asioista. Alkoholistin tai muun ongelmaisen lähellä tarpoessaan jotenkin sokeutuu tilanteelleen, on paha olla ja kaikki voimat menevät päivästä toiseen raahautumiseen. Silmät alkaa avautua tosissaan vasta kun on saanut etäisyyttä.
Tieto kyllä auttaa. Kannustakin kaikkia läheisiä etsimään tietoa riippuvuuksista, myös läheisriippuvuudesta eri lähteistä. Jotenkin tilanteet ja olotilat tuntuu olevan niin samankaltaisia. Ja alkoholistin käytöskin, tietysti, kun se kuuluu sairauden oireisiin.
Olen ollut entisen puolison kanssa tekemisissä eron jälkeenkin, mutta jotenkin nyt on tullut eteen se piste, etten enää taida jaksaa tai ei edes huvita. Hänelläkin ongelma koko ajan pahenee, alkaa tulla sairauksia, juomisen syitä on yhä enemmän. Lupaukset vaikkapa selvinpäin olosta tavatessamme eivät pidä enää lainkaan. Puhuu yhtä, mutta teot jotenkin kumoaa sen täysin. Olen ollut viime kertoina hänet tavattuani aika ankealla mielellä ja nyt ajattelinkin “jättää” hänet ihan omaan oloonsa ryyppäämään. Humalassa laittelee jos jonkinmoisia viestejä, lähinnä ihan positiivisia suunnitelmia, joita ei ede muista ja jotka eivät koskaan toteude, vaikkapa nyt joku yhteinen tekeminen. Hän todellakin kaikkein mieluiten makaa sohvalla sammuneena.

Alan vaan turhaan surra ja miettiä. Aiemmin tapaamiset saattoivat olla ihan kivojakin, nyt kohtaan äärimmäisen kärttyisen ja äksyilevän tyypin, jota juotatus raastaa. Mun on helpompi olla, jos en häntä tapaa. Ehkä jonkinlaista typerää roikkumista puoleltani tämä on ollut, ehkä ajattelin jotain ystävyyttä tai jotain, joka olisi harmitonta ja toisi molemmille jotain iloa, hänellekin selvänä. Ei tämä enää toimi.

Itsensä saa juoda hautaan, jos haluaa. En vaan itse tahdo sitä läheltä seurata. Maailmassa toden totta on niin paljon kaunista ja hyvää. Ehkä ankean lapsuuden eläneet jotenkin kasvavat kieroon (kuten itse) ja ovat taipuvaisia alkamaan elää itselleen vierasta ja väärää elämää. Omat tavoitteet ja toiveet liukenee toisen lähellä ja menee liikaa toisen ihmisen elämään ja alkaa “näytellä” siihen sopivaa roolia. Mulla se on ollut “olla tarpeellinen”. Keski-iässä olen nyt kyllästynyt kaikkeen tämän suuntaiseen ja painottanutkin jo muutamia vuosia omia tavoitteita ja niissä päässytkin eteenpäin. Ihminen voi huonosti jos oma arvomaailma ja omat teot/elämä on ristiriidassa keskenään. Kivaa siinä mielessä olla vapaa toteuttamaan ihan ikiomia haaveita, kun ei ole parisuhteessa tai joudu liiaksi mukaan alkoholistiseen pyöritykseen. Olen sen verran herkkä/heikko, että jotenkin se on avioeron jälkeenkin (lievempänä tosin) ollut mahdollista. Mulla on vieläkin aika vahva taipumus alkaa laittaa toisten toiveet ja tarpeet etusijalle ja tässä riittää petrattavaa edelleen.

Kiitos exä kun kerroit tarinaasi! Liian moni juuttuu osin tai kokonaan samaan junnaavaan tilanteeseen vuosikausiksi ja kärsii. Joku väliaikainenkin ero tai oma asunto saattaa auttaa huomaamaan selkeän eron omassa voinnissa yksin ollen ja alkoholistin lähellä. Senkin perusteella voi alkaa edes kypsytellä ajatusta miten haluaa loppuelämänsä viettää. Mun ajatus on se, että pysyäkseen terveenä ja ollakseen kadottamatta täysin itseään, oma asunto on ainakin oltava.

Mukavaa kevättä ja voimia itsekullekin!