Minä, olut ja Seligson

Kerron ensin taustaa ja sitten vähän suunnitelmaa, jotta saisin oman juomiseni kuriin ja toivottavasti tästä saattaa olla apuakin muille. Olen keski-ikää lähestyvä mies jouduin kaljottelukierteeseen n. neljä vuotta sitten. Päivittäin meni useita pulloja olutta ja viikonloppuna luonnollisesti enemmän.
Työstressi ja se, että jouduin perhesyiden takia vähentämään liikuntaa johti tähän. Pääosin join kotona, mutta aina, kun oli seuraa, niin silloin tuli tietysti juotua myös baareissakin. Määrät eivät olleet tolkuttoman suuria, mutta alkoi kuitenkin näkyä väsymisenä ja vireyden laskuna, mutta myös läheiset alkoivat huomautella asiasta ja kertyvien pullojen määrästä. Lomat oli luonnollisesti pahinta aikaa. Mutta päivittäin käytettynä tästä alkoi tulla itseä häiritsevä tapa. Vaikka mielestäni ei haitannut ketään muuta; jokunen pullo aina perheen mentyä nukkumaan :slight_smile: .
Nyt kesän jälkeen pystyin suunnattoman kärvistelyn jälkeen luopua päivittäisestä alkoholiannoksesta. Annoin kuitenkin luvan itselleni viikonloppuisin kuitenkin juoda. Ensi alkuun olikin hämmentävää, kun ongelmani eivät ratkenneetkaan tähän, vaan alkoi kuitenkin uudet arjen haasteet, johon kuului uusperhekuviot ja kasvatusristiriidat.
Olen ollut aina säästäväinen luonne ja miettinyt tarkkaan rahankäyttöni. Kesän jälkeen tuli kuitenkin iso rahantarve tulevaan remonttiin, joka helpotti päätöksentekoani; ei jäänyt enää yksinkertaisesti yhtään ylimääräistä rahaa :unamused: . Siksi ainut tapa säästää oli tuo oluesta nipistäminen. Eli asia olikin itseasiassa onni onnettomuudessa. Lisäksi aloin laittaa säästetyn rahan n. 20 e/ viikko pankkiiriyhtiö Seligsonin rahastoihin. Kuullostaa komealta, mutta on näin pienituloisellekin helppo, ja halpa tapa säästää hajautettuihin pörssi-indekseihin :smiley: . Olen kuitenkin vapaa-ajallani perehtynyt tähänkin asiaan, mutta ihan vaan maallikko näissä asioissa. Ajattelin kuitenkin, että tämä on ennenkaikkea sijoitus oman ja läheisteni hyvinvointiin. Haittaa ei ole, jos siinä sivussa tulee kerrytettyä vähän säästöjä. On näitä monia tapoja vähentää, kuten olen vuosien saatossa tältäkin palstalta lukenut. Tämä on itselläni nyt jokusen kuukauden toiminut. Ja olen oikeastaan ihan tyytyväinen, että lopulta tuli niin ylitsepääsemätön seinä vastaan, joka antoi loppulisen sysäyksen vähentämiseen.
Olen tosi iloinen, jos joku viitsii kommentoida tai kysyä tarkemmin.

Tänään on taas se päivä viikosta, kun laitan parikymppiä rahastoihin ja onnittelen itseäni kuivasta päivästä. Ensin ajattelin, että alan säästämään ja voi sitten kavereiden kansa tehdä jotain mukavaa. Lähteä katsomaan vaikka Bundesliigaa, mutta useimmilla kavereilla on sekä varaa juoda,että lähteä katsomaan Bundesligaa. Itsellä ei ole ja ihan hyvä ehkä niin. Pakko sitten jättää tuota juomista vähemmälle.
Olen huomannut, ettei löysä raha oikein edes sovi itselle;silloin alkaa heti tuo tissuttelu. Piti tämäkin oppia kantapään kautta. Viikonloppua en edes yritättänyt olla juomatta.

Viime viikolla tuli pari kertaa juomishimo. Purin hammasta ja olin juomatta ja laitoin sen sijaan vähän ylimääräistä rahastoihin. Loppuviikosta täytyi unettomuuteen juoda pari vahvaa olutta, kun sattui kaapissa olemaan.
En tiedä miksi tämä itsellä toimii näin, mutta päivittäinen juomiseni alkoi silloin, kun onnistuin tekemään vähän ylimääräistä rahaa arvopaperikaupalla. Olin tietysti käyttänyt reippaasti aikaisemminkin, mutta se pahensi tilannetta. Ei tahdo oikein tavallinen ihminen kestää sitä, jos saa vähän ylimääräistä ilman työponnisteluja. Vaikkei puhuta tietenkään mistään lottopotin luokasta, niin pienestä luontoarpavoitosta kuitenkin :unamused: .
Nyt on kuitenkin rahatilanne taas sellainen, että muu ei auta, kun yrittää vähän säästää ja ainut keino on vähentää tuota juomista. No keinonsa kullakin ja jos itsellä tämä tyyli auttaa, niin hyvä vaan.

Pientä kitkuttelua eteenpäin. Rahaa tullut nyt syksyllä enempi tyhjillä pulloilla,kuin sijoituksilla:). Ei tämä mitään Gordon Gekkon elämää ole :smiley: . Kuitenkin tulee jotenkin päivittäin helpompi olla juomatta. Ainakin tänään tuntuu taas siltä. Loppuviikot ovatkin yleensä pahimpia ja viikonloput mahdottomia. Ja vielä on alkuviikko…

Hei yökyöpeli!

Kiva lukea, että olet haastavassa elämäntilanteessa (työstressi, uusperhekuviot) löytänyt itsellesi sopivan tavan vähentää juomista. Onnittelut siitä! :slight_smile:

Hiukan jäin vain miettimään sitä, kun kirjoitit moneen kertaan ylimääräisen rahan olevan sinulle suuri houkutin liialliseen juomiseen. Nyt olet ratkaissut asian sijoittamalla ylimääräiset pennosesi rahastoihin, mikä on sinänsä ihan hieno juttu, mutta eihän se varsinaisesti ratkaise itse juomaongelmaa. Jos etsit asiaan jotain pysyvämpää ratkaisua, niin sinun pitäisi varmaan oppia olemaan juomatta myös silloin kun sinulla on yllättäin sitä ylimääräistä rahaa taskussa tai tulee vain muuten yllättävä tilaisuus juoda, vai mitä?

Tämä nykyinen ratkaisusi on silti hieno välivaihe vähentämisessä, ja se tuntuu toimivan sinun kohdallasi hyvin (en siis mitenkään vähättele sitä :slight_smile: ). Mutta kannustaisin sinua kuitenkin jatkamaan myös sen pysyvämmän ratkaisun etsimistä, jonka avulla löydät keinon vähentää juomista myös pidemmällä aikavälillä (mielestäni se halu tulee loppupeleissä sieltä korvien välistä, ei rahanpuutteen aiheuttamasta pakosta). Voi olla, että olen ihan hakoteillä näissä mietteissäni, mutta toivoit kommentteja, joten tässä nyt muutama! :smiley:

Anyway, tsemppiä juomattomuuteen ja raitista viikon jatkoa, yökyöpeli! Ja voimia sinne uusperheen koukeroihin! :smiley:

Kiitos oikein kovin tsemppiviestistä ja oikeassa olet. Keksin tämän rahastokeinon nyt kesän aikaan ja ajattelin, että se voisi hyödyttää muitakin, jotka suunnittelevat vähentämistä. Itselle tämä oli kova juttu varsinkin tuossa alkusyksyllä. Samat asiat jotka auttoivat itseäni vähentämän auttavat edelleen myös jatkamaan sillä tiellä. Eli lukeminen,ulkoilu, elokuvat, musiikki, työ-ja koulutukset auttavat. Auttaako uusperhe? kyllä ja ei; täytyy vaan oppia ottamaan arjen asiat ilman helpottavaa ryyppyä. Odotan vielä sitä päivää, kun alkoholiväsymyksen tuoma äreys lähtee pois ja jaksaa paremmin puuttua vaivaaviin asioihin. Ehkä senjälkeen läheisistäkin on apua; tällähetkellä tämä on yksin oma juttuni ja työstän sitä näin yön tunteina.
Sanotaan, ettei kukaan päätä alkaa alkoholistiksi. Itse voin näin vähentämisen onnistuttua myöntää,että olin sillä tiellä kuitenkin. Pahimpina aikoinani lueskelin kyllä näitä kirjoituksia, mutta ei tullut mieleenkään kirjoittaa tänne. Oli olo, että täytyisi olla joku suunnitelma tuon vähentämisen suhteen, ei sitä muuten voi alkaa kirjoittelemaan tänne. Sitä suunnitelmaa ei tässä vuosikausiin ole ollut, ennenkuin vasta nyt kesän jälkeen.

Nyt kun avasit tilannettasi vähän enemmän, niin on helpompi ymmärtää missä mennään. Ja ihan positiiviseltahan toi sun meininki tosiaan kuulostaa! Samoja hyväksi havaittuja raitistelun keinojakin käytössä kuin monella muulla. Joskus jo pelkkä ulkoilu ja sauna voivat rentouttaa ihan yhtä lailla kuin alkoholi, ja vielä ilman kaikkia juomisen huonoja puolia. Koska niinhän se on, että vaikkei tulisikaan varsinaista krapulaa (mulle esimerkiksi tulee jostain syystä tosi harvoin), niin kyllähän se alkoholi silti vaikuttaa esim. uneen ja mielialaan vielä pitkän aikaa käytön lopettamisen jälkeenkin. Mutta toisaalta tuntuu näiden kirjoitusten perusteella, että vaikutukset just mielialaan / väsymykseen on todella yksilöllisiä. Itsellä fiilis ja jaksaminen alkavat yleensä parantua jo alle viikon juomattomuuden jälkeen, jos vain saa nukuttua hyvin muutaman yön. Toisaalta mulla ei ole vielä kokemusta useamman kuukauden raittiudesta, niin että saattaahan sitä takapakkiakin tulla (ja varmaan tuleekin). Mutta mikä sitten johtuu juomisesta/juomattomuudesta, ja mikä taas muuten vaan tästä elämästä itsestään? Vaikea tietää. :smiley:

Eiköhän tänne kaikki ole tervetulleita kirjoittamaan, oli suunnitelmaa/painavaa asiaa tai ei! :smiley: Onhan tässä Vähentäjien puolellakin tuo yksi melkoinen “kitisijä”, liekö koskaan edes tosissaan? :laughing: Mutta kiva että oot tullut mukaan kirjoittelemaan, pysy palstalla!

Kiitokset kirjoituksestasi taas :slight_smile: . Minustakin tämä vähentämisen tapa on ihan vapaasti valittavissa(vaikeaa se on kaikissa tapauksissa). Tyylipisteitä en siinä itselleni ainakaan jaa. Olen tosi tyytyväinen, että ainakin toistaiseksi olen kierteeni saanut katkaistua.
Näin viikonlopuisinkin olen päättänyt, että jätän aloittamiseni mahdollisimman myöhään; pitää vaan keksiä pientä puuhastelua kotona siihen asti. Vieläkään en ole korkannut ja tännekin kirjoittaminen on juuri tätä pientä puuhastelua :slight_smile: .
Olen huomannut myös ympäristön ristiriitaisen suhtautumisen vähentämiseen; useimmista se on hyvä asia, mutta osa ilmeisesti ajattelee sen olevan, kuin “ryhmänpetturuutta”. Aion silti edelleen juoda useammankin oluen näin viikonloppuisin ja viikollakin, jos tulee tilaisuuksia ja pyydetään kaupungille. Onnistuin tälläkin viikolla käymään parilla oluella kaupungilla, eikä tarvinnut sitä sen jälkeen jatkaa. No olen itsekin rauhoittunut tämän asian esille tuomisessa, enkä enää pyydä ystäviänikään vähentämään samalla tavalla, kuin olen itse onnistunut. Se täytyy kuitenkin lähteä itsestään ja omasta elämäntilanteen tarpeesta.

Mennyt jo useampi kuukausi tällä linjalla. Koko ajan tuntuu vähän helpommalta. Alku oli kyllä todella vaikeaa, mutta tännekin kirjoittelu helpottanut. Välillä kuitenkin viikollakin sortunut juomaan elämän vastoinkäymisten edessä. Kävin työn puolesta kiukunhallintakoulutusta ja siitäkin ollut hyötyä. Olisi voinut olla vaikka työterveyshuollon lähettämä, mutta ei nyt ollut :slight_smile:. Siitä on kuitenkin ollut helpotusta…no impulssien ja tunteiden hallinnassa. Itselle tämä ollut hyvä tapa vähentää, vaikka viikonloppuja en ole ainakaan vielä edes yrittänyt olla selvinpäin kokonaan.