Hei
Tulin nyt tällekin puolelle kirjoittamaan. Aloittelin tämän nettipalstan käytön ovelasti kotikanavalla.
Olen alkoholisti mies. Helmikuussa alkoi toinen vakavampi lopettaminen. Henkilökohtainen pohja tuli silloin lopullisesti vastaan ja tämä yritys tuntuu nyt paljon lupaavammalta kun muutama vuosi sitten.
Tällä kertaa lopettaminen on täysin oma päätös, ei “nalkuttavan akan” hiljentäminen hetkeksi.
Apuna minulla on nyt
-AA
-rehellinen keskustelu vaimon kanssa
-kirjallisuus
-uutena juttuna terapia
Kaksi kuukautta on oltu juomatta ja olo on rauhallinen. Mulla on samaan aikaan päällä vakava kriisi parisuhteessa. Sitä kriisiä on kestänyt vuosia, mutta vasta nyt se iski silmille ja tajuntaan koko vakavuudessaan. Ehkä aikaisemmin tuo kriisi olisi ollut syy juoda lisää mutta jotain on ilmeisesti päässä tapahtunut ensimmäisen “yrityksen” jälkeen.
Kuukauden paikkeilla oli kausi, jolloin en pystynyt nukkumaan kunnolla. Valvoin myöhään mutta silti heräsin aikaisin. 5-6h unilla meni ehkä 3 viikkoa. Nyt uutuutena on alkanut uni taas aamullakin maistumaan.
Edistystä tapahtuu:
-Olo on kaikin puolin parempi, fysiikka ei muistuta juomisesta, ajatus kulkee ja turha ahdistus ja murehtiminen on pois. Hallituksen (tarkoitan tätä porvarihallitusta) päätöksistäkään ei jaksa meuhkata.
-Rahatilanne alkaa pikkuhiljaa helpottamaan. Tili riittää menojen jälkeen pieneen hemmotteluun ja velkojen maksamiseen.
-Välit vaimon kanssa on paremmat kun aikoihin. Kohta pidän talviloman ja odotukset ovat todella positiiviset ja silti realistiset.
-Olen huomaamatta lopettanut kynsien puremisen. Mulla on kohta kynnet (ja kynsivallit) ehkä ensimmäistä kertaa eläessäni.
-Ulkonäkö kohenee, kasvojen iho alkaa olemaan sileä kun vauvan peppu ja kaljamaha on kadonnut hyvää vauhtia.
Vaimo on pitkään harkinnut avioeroa ja kerran sitä hakenutkin. Nyt jäi kiinni salasuhteestaan. Ja juuri näiden asioiden ansiosta mun olo on parempi kun koskaan.
Kysyit, että oletko tulossa hulluksi ja vastaan, että vähän vaikiaahan tuohon on vastata näin lyhyellä “tutustumisella”, mutta todennäköisesti olet pikemminkin poistumassa hulluudesta, ainakin tuo alkoholin jättäminen ja AA:n vastaanottamasi tuki vahvasti siihen suuntaan viittaisi, lisäksi ilmaiset itseäsi selväjärkisesti ja johdonmukaisesti joten hyvältä näyttää .
Kovasti tsemppiä sinulle eikä oteta sitä ensimmäistä ryyppyä, niin kyllä asiat ajan mittaan suttaantuu .
En nyt jaksa isompaa esittelyä tähän kirjottaa. Kotikanavalla kirjoitin ketjuun “Hei, saako tänne kirjottaa juoppu isä?” jonkinlaisen sepustuksen alkutilanteesta ja menneestä 2 kk.
Aloitin maanantaina terapeutin juttusilla käynnin. Tai eihän se mitään kerennyt sanomaan, mutta kuunteli sujuvasti.
Terapeutti kyseli, että onko ADHD:t ja asperger tutkittu. Tänään vaimo mainitsi tuon aspergerin. Olen itse yrittänyt milloin mitäkin diagnoosia: masennus, kilpirauhanen, kaikki mahd. vitamiini ja hivenaineet, tekemisen puute, paska työpaikka, kavereiden puute oikeastaan kaikki muut paitsi väärä vaimo. Nyt alkoholismi osuisi parhaiten kohdalle. Oireet täsmää ja ainakin lopettaminen on muuttanut montaa asiaa parempaan. Mikään ei ole huonommin.
Jäi tuo asperger vaivaamaan siinä määrin, että täytyy ottaa terapiassa tosissaan yhdeksi vaihtoehdoksi. Nyt olisi tarkoitus käsitellä lapsuuden traumoja. Niitä riittää mutta olen tähän asti pyrkinyt unohtamaan kaiken.
Luin äskettäin Ben Malisen kirjan “Elämää kahletsiva häpeä”. Alkoi terapia tuntumaan ihan tarpeelliselta ajatukselta.
Kirjastossa (jossa kävin lähes ensimmäistä kertaa 10 vuoteen) osui käteen Tomy Hellstenin “Elämän lapsi”. Jäin lukemaan sitä, katselin menoa ympärilläni ja oli hyvä olo. Normaalisti mulla oli hirveä olo kirjastossa jos oli tarve mennä tämän hyllyn lähettyville. Pelkäsin että joku näkee ja ihmettelee mitä toikin täällä tekee. Kirja on nyt mulla lainassa ja kohta puolessa välissä. Mä olen elänyt juuri kuten kirjan esimerkeissä mainitaan. Todella vähän “pois sulkevia” asioita.
Tuli vaan mieleen…
Mä olen aina odottanut jotain. Odottanut että asiat korjaantuisi itsestään ja odottanut jotain mitä en edes itse tiedä. Kaljalla sai ajan kulumaan. Sitten päivät, viikot ja vuodet tavallaan vierähtää ohi ilman että mitään tapahtuu.
Mulla ei ole kavereita, ei ensimmäistäkään. Ainoa ihmissuhde on vaimo ja nykyään myös lapset. Ihme kyllä tämän sentään olen saanut aikaiseksi.
Nyt rohkaisin mieltäni ja pyysin AA:ssa erään naisen sähköpostiosoitteen. Ajatelin että jos hänestä saisi juttuseuraa. Mun on kuitenkin helpompi jutella naiselle. Vaimon kanssa on paljon keskusteltavaa, mutta ehkä alkoholista ja syistä sen takana on parempi puhua muiden(kin) kanssa.
9 viikkoa juomatta. Nyt voisi varmaan jo lopettaa päivien ruksimisen kalenterista.
.
.