Miltä juomattomuus tuntuu?

Avasin jo kerran yhden ketjun, mutta kun onnistuin siellä töpeksimään, teen uuden – ihan vain omaksi huvikseni ja hyödykseni. Toivottavasti en tällä kertaa loukkaa ketään lukijaa.

Olen nyt ollut kuusi viikkoa juomatta.
Yritän kiteyttää itselleni, miltä se aika on tuntunut/ tuntuu.

Viinapiru?
Ensipäivien vieroitusoireita minulla ei ollut, vaikka katkaisin päivittäisen juomisen kertaheitolla.
Ainoa selvä ”oireeni” on ollut käytännössä taukoamaton päänsärky. Vaikka olen yrittänyt ottaa miedoimpia särkylääkkeitä ja niitäkin vain pakkotilanteissa, maha on ärtynyt.
Kun olin ollut kuukauden juomatta, aloin vapista ja pyörtyillä. Mutta nämä oirehdinnat lasken muun kuin juomattomuuden piikkiin. (lukijoille huom: pyörtyillyt olen koko ikäni, ei siis mitään uutta).
Kovia himon hetkiä ei ole ollut, muutama tiukempi houkutus kyllä. Lähinnä lämpimän punaviinin tuoksu näyttää olevan paha juttu.
Kotona saa olla alkoholia varastossa ihan miten vain, ei kiusaa.
Lievä levottomuus vaivasi iltaisin ensi viikkoina, lähinnä samaan tapaan kuin tupakkalakkolaisella: ”Mitä teen käsilläni nyt?” Olen tehnyt käsitöitä.

Kilot ja unet?
Kiloja on kuudessa viikossa tippunut kohta kymmenen. Kotijuomiseeni on liittynyt ahmiminen, selvin päin olen pystynyt olemaan myös syömättä. Ilme ei ole freesaantunut, päinvastoin nopea laihtuminen näkyy ihon roikkumisena.
Myös unen laadun parantuminen on minun kohdallani ihan kukkua. Nukun ihan yhtä katkonaisesti kuin ennenkin, näen paljon painajaisia.
Yksi asia yöelämässä on muuttunut. Ennen kärsin kilojen, viinan ja vaihdevuosien aiheuttamista hikoilukohtauksista, nyt palelen välillä kovasti.

Jano ja haju?
Moni näyttää kertovan juomisen päättymiseen liittyvästä janosta. Ensi viikoistani en osaa sanoa, silloin join litratolkulla vettä hillitäkseni nälkääni. Nyt, kun kroppa alkaa jo tottua pienempiin kalorimääriin, huomaan kyllä, että janottaa aiempaa enemmän. Olen löytänyt kuplavedet.
Myös hajuaisti toimii toisin kuin ennen. Haistan ihmisen hengityksestä alkoholin kaukaakin. Se haju ei ole hyvä. Muistutan silloin aina itseäni, että tuolta minäkin olen aina haissut.
Minun on vaikea nukkua samassa huoneessa mieheni kanssa silloin, kun hän on juonut. Ensi alkuun viinan lemu oli houkutus, nyt se on muuttunut iljetykseksi.

Raha?
Rahaa on tottakai säästynyt, kun en ole ostanut viinaa.
Kokonaisbudjetissa olen kuitenkin miinuksella, sillä jouduin laihtumisen takia ostamaan edes jotakin päällä pysyvää. Vieläkin on edessä kalliita pakko-ostoksia. Miten kummassa ihminen voi kutistua myös kengän koosta?
Toisaalta: shoppaaminen piristi, kun voi siirtyä pienempiin kokonumeroihin.

Sosiaalinen elämä?
Sen olen toistaiseksi vetänyt nollaan. En luota itseeni kosteissa hetkissä, eikä minulla ole yhtään raitista ystävää.
Juhlista, matkoista yms. kieltäytyminen ei ole tuntunut edes pahalta. Yksinolo tuntuu hyvältä.

Teho ja ilo?
Työteho ja erityisesti keskittymiskyky olivat ensimmäisten juomattomien viikkojen aikana miinuksen puolella. Nyt tehokkuus on parantunut, mutta ihan samassa siinä minun mielestäni ollaan kuin juomisen aikanakin.
Myöskään mielialassa ei vielä ole tapahtunut isompia muutoksia suuntaan tai toiseen.
Välillä kyllä yllätän itseni elvistelyajatuksista: jo niin ja niin monta päivää/viikkoa juomatta. Mutta ihan yhtä usein jään itselleni kiinni ajatuksista: sitten kun taas voin juoda…

Viinattomuusviikkopäiväkirjani jatkuu…

Aamun aluksi sain makoisat naurut. Luin viikko sitten kirjoittamani, ja tajusin, että olin jo siihen mennessä mennyt sekaisin selvinpäin-ajassani.
Minulla oli tullut silloin täyteen seitsemän viikkoa juomatta (ei kuusi, kuten olin kirjoittanut).

Nyt olen ollut tasan kahdeksan viikkoa juomatta.
Miltä se aika on tuntunut/ tuntuu? Mitä on muuttunut/ onko mitään muuttunut viimeisen viikon aikana?

Viinapiru?
Sitä pirua en ole edelleenkään tavannut.
Päänsärky, jonka olin uskonut liittyvän kuivilla oloon, paljastui viime viikolla niskarangan jumiksi. Fysioterapia on vielä pahasti kesken, mutta särkylääkkeet ovat enimmäkseen taaksejäänyttä elämää.
Edelleenkin pyörryttää, mutta sen lasken (edelleen) muun kuin juomattomuuden piikkiin.

Kilot ja unet?
Painon putoaminen näyttää tasaantuvan. Ehkä syy on myös siinä, että olen sallinut itselleni muutamia ”palkintoherkkuja”.
Nukkumisessa heilahdin viime viikolla toiseen äärilaitaan. Voisin nukkua loputtomasti.
Heräilen kyllä edelleen öisin, mutta en ole ottanut valvomishetkistä paineita, koska nukun tällä hetkellä muutenkin niin paljon.
En ole kolmeen, neljään yöhön huutanut painajaisunissani (en ainakaan herännyt siihen).

Sosiaalinen elämä?
Jouduin viime viikolla ja viikonloppuna kieltäytymään monesta tilaisuudesta, koska niihin olisi liittynyt liian tiukkaan alkoholi. Selitin muutamille, että olen ”tipattomalla”.
Parilta taholta sain uudet kutsut, ”mutta vasta sitten, kun olet lopettanut tipattoman”. Voi siis olla sosiaalisen elämän isojako edessä.
Kävin ensimmäisen kerran ravintolassa juomassa kuplavettä, tosin vain parisen tuntia ja turvallisessa seurassa.

Teho ja ilo?
Tällä hetkellä työteho on loistava, koska työssä on mielenkiintoinen homma, jonka myös on oltava valmis koht’sillään.
Menneen viikon turhaannuksiin lasken muutamat ihan typerät ilkeilyt lähipiirille + kollegoille. Viinattomuus ei – valitettavasti – ole tekemässä minusta yhtään sen parempaa ihmistä kuin ennenkään. :laughing:

Hyviä konkreettisisia kysymyksiä. Itselläni noin 10 viikkoa kasassa, jos ajantaju ei ole ihan kadonnut.

Miltä se aika on tuntunut/ tuntuu? Mitä on muuttunut/ onko mitään muuttunut viimeisen viikon aikana?

Viinapiru?

En ole kohdannut kai koskaan. Ellei Hän sitten ole se pieni kuiskutteleva ääni, mikä välillä kertoo miten hyvältä punaviini maistuisi medium+ marmorifileen ja kermakastikkeen kanssa. Tai miten älytöntä on juoda ALKOHOLITONTA olutta. Nämä kuiskutukset on ollut helppo ignoorata, joten ehkä kyseessä ei ole ihan itse piru ollut, korkeintaan ehkä pikkuserkku…

Kilot ja unet?

Kilot junnaa samoissa lukemissa, liikaa ei ole onneksi ole ollut koskaan. Unia näen todella paljon, ja kummallisia. Esim. juurikin uneksin että minulla oli kissankäpälä, siis irti leikattu kissan jalka (yök) kynsineen kaikkineen. Kuljetin sitä mukanani, se oli tärkeä. Välillä se heräsi eloon, ja yritti raapia minua kasvoista. Mutta kykenin pitämään käpälän hallinnassa, se oli heikko, ja lähinnä huvittuneena seurasin sen yrityksiä.

Kaiketi kertoo jotakin elämänhallinnasta. Tai sitten vain hulluudesta :laughing:

Näen unta usein myös taloista ja huoneista. Tai eksymisestä ; hyppään usein väärään bussiin tai junaan, ja yritän päästä kyydistä pois.

Illalla simahdan lähes heti kun saan pään tyynyyn, ja nukun koko yön.

Sosiaalinen elämä?

Tässä ei juurikaan muutoksia, paitsi että ehkä viikonloppuisin sosiaalinen elämä on lisääntynyt, kun olen pirteämpi ja liikun enemään erilaisissa tapahtumissa ja kissanristiäisissä kuin ennen.

Työteho ja ilo?

Tehot ovat lisääntyneet, sen huomaa selvästi. Välillä on huonompia päiviä, mutta teen jo lähes täyttä työviikkoa, ja saan taas asioita aikaiseksi. Elämänilo on lisääntynyt, ja lisääntyy koko ajan! Koen iloa pienistä arjen asioista, lapsen rutistuksesta, auringon paisteesta… Jaksan liikkua, harrastaa, lukea ja touhuta lasten kanssa ihan eritavalla nyt, kuin 10 viikkoa sitten. Ero on suuri. Koen itseni myös terveemmäksi, onnellisemmaksi ja tyynemmäksi.

Moikkelis=)

Juomattomuushan on mukava juttu ja tuntuu aina yhtä hyvälle mutta…
Itselläni nyt viime aikoina ollut tuo perkele eli viinapiru niin lähellä kiusaamassa mutta olen vastustanut kiusausta vielä toistaiseksi eikä juomisella mitään saa, pelkkää paskaa ja pahaa oloa vaan…
Jokainen raitis päivä on kuitenki aina voitto mutta pelottaa kun tekee mieli juoda…
Nyt olen menossa salille ja jospa se olo siellä helpottuisi ja paranisi ettei niin ahdistaisi enää,
ja saahan siellä purkaa sitä pahaakin oloa rautaan samalla :sunglasses:

Woimia meille kaikille =)

Intruder800, onnittelut kun olet onnistunut vastustamaan kiusausta! Olen lukenut monen lopettajan ketjuja täällä, ja huomannut, että ajanoloon se viinapiru vain kuolee pois. Aikansa se riehuu, ja laittaa päätä ja kroppaa sekaisin, mutta kun se huomaa, että häviää taistelun, se lopulta hiljenee ja katoaa sitten kokonaan. Itseäni on hankalissa tilanteissa auttanut se ajatus, että tämä menee ohitse. Vaikka kuinka ketuttaisi/ahdistaisi/masentaisi tai mitä tahansa, niin yritän kokea ne tunteet läpikotaisin (vaikka vähän “itseäni ulkoistaen” ja tarkkaillen, mietin vaikka minkä ikäiseksi itseni nyt koen, tai missä kohtaa nämä tunteet tuntuvat kropassani, jne…) ja sitten kun siinä tuskissani pyöriskelen, muistutan itseäni, että tämäkin menee ohitse. Koska se menee. Kaikki menee ohitse, ja olen huomannut, että kun ne pahat tunteet kokee kunnolla “rypien”, niin seuraavalla kerralla ne eivät enää iske välttämättä enää niin kovalla voimalla.

Kerrot kauniisti miten iltaisin laitat kädet ristiin. Auttaisiko se päivisinkin, kun viinapiru hyökkää päälle houkutusyrityksineen? Että hiljenet, ja pyydät apua omalta jumalaltasi?

Minulle sanoi kerran eräs viisas ihminen, että masennukseen on paras vastalääke kiitollisuus. Ehkä se tehoaa viinapiruunkin. Kiitollisuus raittiudesta, ja kaikesta hyvästä mitä elämässä tällä hetkellä on.

Just. Kuinka monta helposti hoidettavaa sairautta/vammaa jääkään hoitamatta kun luulemme sen kuuluvan juomiseen? Toisaalta myös päinvastoin. On “tauteja” joihin olen hakenut lääkettä ja kärsinyt pitkän aikaa, kuinka ollakaan, ne parantuivat itsekseen kun lopetin juomisen.
Pyörryttämisesi voi johtua jumistasi, verenkierto päähän vaikeutuu lihasten jumiessa.

Ainakin pikkuserkku, sanoisin. Ei se viinapiru useinkaan mikään iso otus ole. Nämä pikkuserkut ovat ovelampia huomaamattomuudessan. :laughing:
Sisulla eteenpäin, vaikka se Italiaan muuttaakin.

Moikkelis!

Kiitos sitruunapippuri, olenhan mä aika useasti laittanu pienet käteni päivälläkin ristiin ja pyytänyt voimia kun tuntuu ettei enää jaksa ja sitten olotila onkin helpottunut ja huomaa ettei kiusaus voittanut :slight_smile:
Ja onhan elämä raittiina miljoona kertaa parempaa kuin pöhnässä ja ei läheskään niin paljoa vituta kun käyttää aikansa muuhun kuin juomiseen :sunglasses:
Piti tulla kirjastoon koneelle kun oma masiina “masentui” ja ei ruennut pelittään…
Siinä on joku ökkimönkiäinen eli viirus :frowning:
Saas nähä tuleeko siitä enää kalua kun on nyt viety “hoitoon”…
Kävin tuossa salilla ja ajelin kaupunkiin pyörällä, n6km tulee suuntaansa matkaa elikkä kiva happihyppy :slight_smile:

Tsemppiä kaikille =)

Uusi merkintä viinattomuuden viikkopäiväkirjaani

Olen nyt ollut yhdeksän viikkoa juomatta.
Miltäs nyt tuntuu? Mikä on muuttunut/ onko mikään muuttunut viime viikon aikana?

Ilot?
Lauantaina palkitsin itseni kakunpalalla ”maistamattoman maaliskuun” päättymisen kunniaksi. Luulin ennakkoon, että fiilis olisi upea. Fiilis ei ollut mikään normaalia kummempi, kakku oli kyllä hyvää.
Laihtuminen on ainakin toistaiseksi pysähtynyt kiloissa mitaten, mutta kroppa muotoutuu uudelleen. Olen jo kahdesti käynyt suutarissa hakemassa lisäreiän vyöhön.
Viikon iloisimpia hetkiä olivat ”pidä vielä kerran ja sitten roskiin” –vaatteet. Niin moni pusero (vanhaa kunnon generous-mallia) on osoittautunut täysin teltaksi nykyolemukseni päällä.

Unet?
Tuttu yöpeikkoni, painajaisunet ja jatkuva heräily, on ottanut kevätloman.
Ramppaan selkäjumin takia fysioterapiassa, ja sekä hoidot että tulehduskipulääkkeet ovat antaneet useana yönä makeat unet.
Lisäksi olen selvästi edelleen muutenkin väsyneempi kuin normaalisti.

Pelot?
Sunnuntai-ilta oli karmea. Panikoin kahtakin eri alkuviikon tapaamista. Tein toiseen suunnittelutöitä, ja olin jo valmiiksi tuskainen ja kiukustunut.
Tiesin, mikä siihen olisi ennen auttanut: kaksi reilua lasia punaviiniä.
Ei, en lähtenyt koluamaan kodin viinakaappeja. Otin lopulta nukahtamislääkkeen, kun vielä sängyssäkin ahdisti.

Tulevaisuus?
Tuleva kuukausi pelottaa toden teolla.
Siihen sisältyy useita ystäväpiirin juhlia, niitä kaikkia olen tähän asti onnistunut välttämään.
Muistan liian hyvin takavuosilta, mitä juomattomalle voi tapahtua.
Porukassamme oli nainen (ei-alkoholisti), joka pikkuisenkin maistettuaan muuttui usein ihan toiseksi ihmiseksi, ikäväksi sellaiseksi. Hän ryhtyi absolistiksi. Pian häntä ei kutsuttu enää juhliin.
Juomaton on kummajainen.

Peloista huolimatta – hutikaton huhtikuu on jo alkanut!

Kosteita tilanteita minäkin hiukan epäilin alkuvaiheessa, pientä epävarmuutta kun taisi itsestä vielä olla. Mutta kun ensimmäisestä selvisi ilman mitään kipuja niin heti helpotti.

Voi olla niinkin että eniten pelkää pelkäämistä eikä itse asiaa, ajatus kiertää siinä että jospa muutunkin epävarmaksi kun ympärillä olevat ajattelevat asiasta eri tavoin kuin minä… ja siinä se taas tulee, yksi itseään toteuttava ennustus.

Niitä riittää, ja se tosiaan toimii, kun ihminen itselleen jotain ennustaa, tuonkaltaista, niin tilanteen tullen se ennustus on kuin valmiiksi kaiverrettuna aivokuoreen, ja toteutuu, perskule. Eli kantsii varoa tuhoaprofetoivia fraaseja, juttuja ties minkä aikamäärän “kriittisistä rajapyykeistä” jolloin retkahtaminen tapahtuu jne.

Jos itselleen jotain on uskoteltava ( niinkuin ihmisen luontoon kuuluu) niin parempi on varmaan luoda positiivisia mielikuvia tulevista tilanteista, nekin toteuttavat sitten automaattina itseään.

Viinapiruun en enää suostu uskomaan, sellaisen mielikuvan kantaminen mukana olisi kyllä paha ja turha riesa.
Senkin kun saa itselleen varmasti rakennettua, ihan vaan ajattelemalla ja uskomalla.
Olen ajatellut asian niinkin pitkälle, että jos joskus luulen sen viinapirun edessäni näkeväni, niin ensin kehotan sitä vaikka siihen siihen tyyliin että " viittiks painua v***uun, sinua ei ole olemassa!" ja jos häipyy, niin olin oikeassa, mielikuvituksen tuotetta koko olio. Jos sitten taas edelleen siinä silmien edessä kekkalehtii, niin pitänee keksiä jotain muuta…hätistelee häntä vaikka pitempivartisen kirveen kanssa… mutta ensin kieltäydyn uskomasta, se on suunniteltu taktiikka!

Älä rienaa!
Juuri niitä jotka varomatta elävät piru etsii! Se iskee kun vähiten aavistat. Pahan hengen muoto on moninainen. Se tulee viinapiruna tai houkuuttavana seireeninä. Se on olemassa, vaikka voi tehdä itsensä näkymättömäksi eikä sen todellista muotoa kestäisi ihminen katsoa, ja se on salattu.

mua se perkele riivaa, vaikka kuinka yritän olla ajattelematta. Se löysi mut lauantaina ja siitä saakka olen kärvistellyt ja kuunnellut sen huhuiluja ja kärsinyt mielialan laskemisesta. Lauantaiaamu oli vielä mukava ja puhkuin raittiusintoa, mutta iltapäivällä se iski kimppuun, minuun pahaa aavistamattomaan. Vielä en ole saanut sitä pois potkittua, tiedä sitten auttaisko vaikka pään hakkaaminen seinään?

Oman, yhden ihmisen kokoisen otoksen valossa olisin sitä mieltä, että raittiina pysyminen edellyttää suurempaa uskoa selvänä elämisen mahdollisuuksiin kuin humalatilan autuuteen.

Juominen on tuttua ja turvallista, mutta tulos on aina yhtä huono. Minulla alkoi juomisen loppuaikoina tuntua jo siltä, ettei mikään riittänyt eikä mikään muuttunut juomalla paremmaksi, ainoastaan juomisen jälkeiset olotilat pahenivat. Lopulta en enää kestänyt kohmeloitani ja tajusin lopettaa. Loppuaikoina yksinäisyys ja ulkopuolisuus puskivat humalan läpi jo baarissakin, kun tunsin etten kuulu enää sinnekään.

–kh

Miltä juomattomuus tuntuu?
Hyvältä ja luonnolliselta päästä varpaisiin, kiitos kysymästä. :smiley:

Viinapirua en minäkään ole nähnyt,kuin joskus ihan ohimennen peilistä häivähdyksenä katseessa ja joskus jopa koko olemustaan horjuen näyttäen tai riehakkaana hypellen. Aika ovelastihan tuo näyttäytyy, kun asustaa samoissa nahoissa kanssani. Nykyään tuo ominaisuuteni elelee hijaiseloa, kun en ole antanut sille alkoholia, jolle se on aika pahasti herkistynyt. Olen jopa huomannut, että siinä minun viinapirussani on ihan mukaviakin puolia, ei se olekaan mikään hirveen paha, kunhan sitä ohjaa napakasti ja rakkaudella samaan aikaan… :stuck_out_tongue:

Kiitokset tässä ketjussa esille nostetuista jutuista! Itselläni on takana vasta yksi raitis päivä, ja muistan kyllä sen mainon fiiliksen kun on ollut pari viikkoa juomatta - sekä ne ajatukset “yks töiden jälkeen, rankka viikko”, “treenien jälkeen parille kavereiden kaa” “eihän keikalla voi selvinpäin olla” jne jne. mihin on yleensä homma kaatunutkin. Mut tällä kertaa ei kaadu!

Yhdestoista viikko juomatta alkoi ihan huomaamattani.
Samoin olin tykkänään unohtanut ”juhlistaa” kahden kuukauden rajapyykkiä, joka sekin oli ja meni.
Jeppe Juomapäiväkirja, jota ensi viikot täyttelin säännöllisesti joka aamu, tahtoo unohtua.

On viikkoraportin aika. Miltäs tänään tuntuu? Mikä on muuttunut/ onko mikään muuttunut viime viikon aikana?

Ilo ilman viinaa? Osa 1
Etukäteen olin skeptinen, kuinka pääsiäinen voi sujua ilman punaviiniä lampaan kaverina.
Hyvin sujui, kun en ostanut lammastakaan. :laughing:
Kävelin paljon, nautin talven (toivottavasti) viimeisistä pakkasista ja katselin kevään ensi merkkejä (sinivuokkoja yhden talon sokkelin vieressä!)

Ilo ilman viinaa? Osa 2
Tieto ”tipattomuudestani” on ilmiselvästi kiertänyt ystävä- ja sukulaispiireissä hyvin. Ei yhtään ainoaa kyläkutsua koko pääsiäisenä, rasti siitä seinään. Etenkin ystäväporukoissamme on ollut perinne kiertää toistemme luona tai käväistä ainakin ”kiivastorstaina” ravintolassa.
Koko loppukeväälle on itse asiassa vain yksi kutsu illanistujaisiin. Mukaan pyytäjät sanoivat ihan reilusti, että tarvitaan kuski.

Ilo ilman viinaa? Osa 3
Vaatteiden pesu on tätä nykyä yhtä suurta juhlaa.
Kaikki vaatteeni ovat käyneet niin isoiksi, että ainakin kulahtaneimmat saa surutta pistää pyykkikoneen sijasta roskapussiin.
Kymmenen viikkoa korkki kiinni = kymmenen kiloa.
Vaikka matkaa edes normaalipainon ylärajoille on vielä ihan valtavasti, iloni tästä sivuilmiöstä on valtava.

Ilo ilman viinaa? Tulevaisuus
Kaikki kyselevät, kuinka kauan aikaa aion jatkaa ”tipatonta”. Olen pohtinut sitä itsekin.
Vastaus: en tiedä, en lupaa mitään suuntaan enkä toiseen.
Katselen päivän kerrallaan.

Mulla on välillä tullut tilanteissa joissa ennen join sellainen ns. epätodellinen olo? Onko kellään muulla tuttua? Jotenkin päässä humpsahtaa että “oho olen selvinpäin”. Mielenkiintoinen ketju! :slight_smile:

Yksitoista viikkoa juomatta takana, ”kahdestoista” tuntuu aika makealta sanalta.

On jälleen aika päivittää VVPK eli viinattomuusviikkopäiväkirjani.
Miltä tänään tuntuu? Mikä on muuttunut/ onko mikään muuttunut viime viikon aikana?

Ilo ilman viinaa? Osa 1
Olen käynyt parissa kosteassa tilaisuudessa.
Ekaa kieltämättä pelkäsin, toinen meni mukamas jo rutiinilla.
Snuupi kommentoi tuossa edellä toisen illan aikaiset tunteeni just tarkalleen: oho, olen todellakin selvinpäin.

Ilo ilman viinaa? Osa 2
Paljon, ihan turhankin paljon olen noissa tilanteissa joutunut selittelemään juomattomuuttani.
Toisessa tilaisuudessa yksi superidiootti yritti jopa juottaa salaa, vaikka olin alusta asti sanonut, että toimin sen illan kuskina ja olen ihan tyytyväinen siihen.

Muita selityksiä?
Olen jonkin verran ruvennut mainitsemaan juomattomuuteni, puhun siitä edelleen varovasti ”tipattomana”.
Kaikenlaista on kysytty ja kaikenlaista saanut selittää / itsekin pohtia.
Paljon on kysytty esim., nukunko paremmin/syvemmin.
Jouduin itsekin toteamaan, että ehkä näin joiltain osin on. Mikään varsinainen unilääke ei viinattomana olo ole minulle kuitenkaan ollut.

Parisuhteessa?
Viinattomuuteni aiheuttaa kotona pientä parisuhteellista vuoristorataa.
Alkuviikot mies oli hieman hermostunut, yritti mielestäni vähän houkutellakin minua juomaan.
Sitten seurasi jakso, jolloin mies tsemppasi ja kehui välillä rasitukseen asti.
Nyt, kun kesä ja terassikausi + lomailu lähenevät, ollaan uudestaan pienesti kireitä. Mies on jo muutaman kerran heittänyt, että en kai nyt oikeasti meinaa kesää olla kuivin suin.

Tulevaisuus?
En edelleenkään lupaa itsellenikään mitään.
Toisaalta selvien viikkojen kertyminen on alkanut tuntua hyvältä.
Ja vielä paremmalta tuntuu se, että näytän koko ajan enemmän ja enemmän unohtavan kaikki tarkat laskemiset.

Olen tähän asti kirjoitellut tähän ”viinattomuuskirjaani” vain viikoittain, mutta nyt on ihan pakko pistää välimerkintä.
2,5 kuukautta selvin päin takana, ja viime yönä näin ensi kertaa unta alkoholista!
Eikä uni ollut suinkaan painajainen ”nyt retkahdin” tai muuta ikävää.

Se oli valtavan innostunut ja mukavatunnelmainen fantasiauni, jossa olin mukamas ison porukan kanssa jonkun viinatehtaan maistajais/tehtaanmyymälätilassa. Tila oli sisustettu/ somistettu herkullisesti, ja hauskinta oli, että sieltä sai ostaa kaikkea, myös liköörejä ja tiukkaa viinaa hanapakkauksina ja nimelliseen hintaan.
Minä kiertelin joukon mukana tyhjä maistajaislasi kädessä ja ihailin kaikkea. Muille selitin muille: ”Minä kun en juo, mutta en missään nimessä olisi halunnut jäädä näkemättä tätä paikkaa.”
Aamulla herätessä oli tsemppiolo. :smiley: