Milloin tiesin

Kun jätin laittamatta kiinni oven turvaketjun. Aiemmin se suojeli minua asiattomilta tunkeutujilta. Nyt se vaan estäisi ensihoitajaa tai omaista pääsemästä luokseni. Ensihoitajaa apuun, omaista toteamaan, että olen kuollut.

Kun kirjoitin ja jaoin ICE-listan läheisimmilleni. Vielä pitää tehdä somepalveluiden osalta sama. Että tämänkin löytäisivät sitten.

Kun palautuspulloista syntyi vuori lyhyessä ajassa. Seassa enemmän kaljatölkkejä kuin vissypulloja. Kun niitä ei enää kehdannut palauttaa oman kaupungin kauppoihin, kun ei enää kehdannut palauttaa mihinkään niin paljoa. Yksin ainakaan.

Kun juominen oli ensimmäisenä mielessä aamuisin kun heräsin krapulassa. Kun työpäivä meni sitä hetkeä odottaessa koska saa taas juoda. Kun juominen täytti päivät ja yöt.

Kun vaihtelin kauppoja, josta ostin jokapäiväisen fiksin. Ei koskaan pelkästään kaljaa, aina myös jotain järkevää. Jatkuvaa pälyilyä, ettei kukaan tuttu vaan näe. Häpeää. Häpeää. Häpeää.

Kun en enää ollut yhteydessä kehenkään kuin pakon edestä. Ja ne harvat, joihin olin, eivät ehkä koskaan arvanneet. Tai jos arvasivat, olivat niin hienotunteisia, etteivät sanoneet. Ehkä puhuivat selän takana. Onneksi oli muutamia, jotka tiesivät ainakin osan totuudesta. Luojan kiitos heistä.

Kun paisuin ja paisuin ja paisuin. Join ja söin ja söin. Pahaan oloon ja siitä seuraavaan pahaan oloon. Loputon kierre. Kunnes olin turpea kasa läskiä. Odottaessa kumpaan kuolisin, läskiin vai viinaan vai molempiin.

iltaa hyvä aaltoilu80,
sattumalta tulin palstalle näin illalla ja luin tietenkin tekstisi. yleensä olen ja kirjoittelen täällä vain aamuisin.

jos sallit sanon kultaseni, tunnut varsin epätoivoiselta, mutta voisitko edes pikkuisen luottaa sanoihini että kaikella on suuria mahdollisuuksia “järjestyä”. vaikka tämä siis kuulostaa sinusta nyt täysin hui hai ei pidä paikkaansa.
voisitko harkita, että kirjoittaisit tänne Plinkkiin vaikka huomennakin? odotan sitä nyt jo.
takaan, että saat täältä tukea. täällä on suurenmoisia ihmisiä jotka kamppailevat, tai ainakin ovat kamppaileet, saman ongelman kanssa kuin SInäkin. ja yhteisvoimin jatkamme taipaletta. kukin omalla tavallaan, kukin omilla tavoitteillaan. kaikki on kovin yksilöllistä.
tärkeintä on se kun voi samaistua, minusta ainakin. lisäksi kokea yhteenkuuluvaisuudentunnetta. on siis olemassa porukka, vaikkapa vain netissä, joka tietää ja tuntee mistä on kysymys.
erinomainen vaihtoehto on myös kirjoittaa ja saada tukea myös Lopettajien puolelta. sekin onnistuu aivan varmasti.

et siis ole yksin.
ja olet tosiaan sydämellisesti tervetullut tänne.
yritä jaksaa tämä ilta, huomenna on uusi päivä.

ja ps. kukapa meistä ei olisi kokenut joskus tuota häpeää kun palauttelee pulloja taikka tölkkejä hihnalle. taikka muita vastaavia lieveilmiöitä juomisestaan.
eli vielä kerran: et siis ole yksin!

lämmin halaus ja tervetuloa Plinkkiin! lämpöisin terveisin, Sylvia

Hei Aaltoilu80,

Häpeän tunne juuri kirjoittamistasi asioista on täällä kovin tuttu.
Et ole niiden kanssa yksin. Häpeä pullojen ostamisesta, niiden palauttamisesta. Häpeä liikakiloista. Ahdistus juomisesta ja oman tilanteen luisumisesta sellaiseen tilanteeseen, mihin ei ollut tarkoitus joutua.

Lähetän sinulle nyt paljon tsemppiä.

Jos sinulla ei ole ketään kenelle kertoa asioista, niin kirjoita niistä meille.
Kirjoittaminen ja mielen purkaminen voi olla juuri se auttava ensi-askel pois tilanteestasi ja kohti parempaa.
Aloita sillä! Pura pahaa mieltä.
Pohditaan yhdessä.
Yksin asiat näyttäytyvät aina synkemmille ja pimeässä ei näy valoa. Siellä sitä kuitenkin on!

Älä lannistu!
Laita viestiä.
Minäkin odotan sun kuulumisia!

Hei,
Minäkin ihan alkutekijöissään tässä haahuilen. Päivä kerrallaan. Meitä on täällä niin monta, kyllä sinäkin onnistut!
Tsemppiä, tavataan täällä!

myös marilliolle tervetuloa! kirjoittelehan lisää, toivoo Sylvia :smiley:

Moi. Tervetuloa minunkin puolestani. Oma raitistumiseni on vaivoin vasta alkamassa, joten viisauksia ei minulla ole tarjota, mutta ymmärrystä ja sympatiaa sitäkin enemmän.

Moni elementti tekstissäsi kuulostaa huomattavan tutulta. Ensihoitajien / ruumisauton odotuksestasi tulee mieleeni päivät, jolloin olen kurjistellut ylävatsakipujen kanssa. Toinen puoli minusta on ollut kauhuissaan haimatulehduksesta, jonka muka tiesin vuorenvarmasti nyt leimahtaneen. Toinen puoleni taas on ollut synkän huvittunut pohdiskellen, että jos huoku ei lähde, kenties sairaalasta herääminen olisi se pysäyttävä ja tulevaisuuteni pelastava tekijä. Olisipa upeaa, jos joku muu ottaisi hetkeksi vastuun minusta! Saisi vähäksi aikaa hengitystilaa, turvatun tuumaustauon. Eikä enää salailua!! Järkeni on huomauttanut, että melkeinpä romanttiselta tuntuvan heräsin-sairaalasta-ja-elämäni-muuttui -tyyppisen tarinan rinnalla on loputon joukko tapauksia, joissa herätään toispuoleisesti halvaantuneena, puhekyky menetettynä, suoliavannepussi kyljessä, sydänlihas pysyvästi vaurioituneena, maksansiirtojonossa. No, eivätpä pelon hetket ja pelottelu minun kohdallani mihinkään kantaneet. Päädyin vain siistimään asuntoani - votkapaukku kädessä, kuinkas muuten! - pitäen silmällä sitä, miltä kämppä näyttäisi perikunnan joutuessa siivoamaan sen. Itsetuhoisuus on vaarallisin mahdollinen tapa esittää hätähuuto.

Oma, aito raitistelutahtoni on heräilemässä vasta nyt, kun olen ryhtynyt kömpelösti, mutta KONKREETTISESTI taistelemaan ylivoimaiselta tuntuvaa vihollista vastaan. Krapulaiset itseinhon puuskat ja nousuhumalassa tehdyt hyvät päätökset ovat minun kohdallani aina jääneet vain ajatusleikin tasolle. Olen ollut kova poika lykkäämään aloitusta. “Juon vielä tänään, mutta huomenna aloitan raitistelun. Eikun tämä viikko onkin stressaava, aloitan ensi viikonlopun jälkeen.” Päädyin lopulta kummalliseen temppuiluun itseni kanssa, vain päästäkseni edes alkuun. Ryhdyin tekemään valmisteluja juomattomuutta varten. Yksi niistä liittyy mainitsemiisi tölkkeihin: aloin pitää huolen siitä, että raijasin kauppaan aina enemmän tyhjiä tölkkejä, kuin mitä ostin täysiä tilalle. (Vein myös pahviboksit kierrätykseen, varasin murkinaa kaapit täyteen ja tein esivalmistelut suursiivousta varten.) Mokoma temppuilu lienee erittäin kyseenalainen keino, sillä se ikäänkuin sallii itselle mahdollisuuden juoda hyvällä omallatunnolla vielä muutaman päivän. No, en väitäkään olevani välkky! Pääsin kuin pääsinkin silti edes alkuun. Ja pätkittäisetkin juomattomuuden kokemukset (siis omasta tahdosta ilman ulkoisia kannustimia) ovat saamassa minua todella TIEDOSTAMAAN alkoholismistani asioita, jotka muka jo aiemminkin tiesin, mutta onnistuin hautaamaan piiloon.

Tsemppiä sinulle! (Hehe, ja minulle myös - eipä tässä tosiaankaan yksin olla!)

Lämmin kiitos kaikista kannustavista viesteistä! En ole tämän asian kanssa, onneksi, ihan yksin. Yksi läheinen ihminen tietää koko totuuden, hän juuri laittoi viestiä, että voisi taas tulla seurakseni palauttamaan pulloja. Hän ei kannusta tai mahdollista juomistani, mutta ei myöskään sitä tuomitse, on vaan läsnä ja yrittää tukea.

Aikaa ja energiaa menee vielä ihan liikaa kulissien ylläpitoon. Ne kyllä romahtavat, tiedän sen järkevänä ihmisenä, mutta vielä en pysty muuhun kuin piilottelemaan niiden takana.

Sinnittelen täällä, tahto elää ja tahto parempaan elämään on valtava. Kaikki tuki pitkälle matkalle sinne toki on tarpeen.

Kiitos <3

Kulisseissa onkin tekemistä, minä varjelen tietysti myös ettei kukaan lähipiirissäni saisi tietää. Hienoa, että olet voinut asiasta kertoa jollekulle.
Minulla mukava pitkä iltalenkki takana, nyt olisikin ihanaa vetästä huiviin pari pitkää lonkeroa, taikka olutta. Viinithän olen päättänyt jättää viikonloppuun. Tämä on päivän vaikein hetki minulle, hampaat irvessä sinnitellään :angry:

Mulla oli suoraan sanoen iso kynnys kirjoittaa tänne, koska pelkäsin moralisointia. Aikoinaan yksi sukulainen syyllistyi sellaiseen, vaikka alkoholi ei ollut edes ongelma minulle silloin. Hän oli juuri alkanut käymään AA:ssa ja antoi mielellään diagnooseja milloin kenellekin. Tästä tuli semmoinen mielikuva, että yksin pitää sinnitellä, jos haluaa muuttaa juomistaan. Nytkin pelkään, että joku kirjoittaa minulle, hyvää hyvyyttään toki, kuinka vaan pitää tsempata ja kuinka esim. uskoon tulo on se mikä voi parantaa. Masennusta koko aikuisiän sairasteena on tullut kuultua noita “koita tsempata”-juttuja ihan tarpeeksi. Ja en halua paeta tai piiloutua mihinkään vaan päin vastoin löytää itseni, sieltä piilosta. Kaikkien prosessi on toki yksilöllistä eikä mikään tapa ole oikea tai väärä. Mä vielä etsin sitä mun tapaani. Ensimmäinen askel oli kirjoittaa tänne.

Olen hengessä mukana Marillion, kuulostaa kovin tutulta tuo kamppailusi.

Tervetuloa kummallekin minunkin puolestani!
Mä olin aikoinaan ihan kauhussani kun tänne kirjauduin ja rohkenin ekan tekstini kirjoittaa. Se on se eka askel, iso semmonen.
Ongelma meillä kaikilla on sama vaikka lähtökohdat ja tavoitteet erilaiset. Tukea täältä saa kyllä! yksin ei tarvi sinnitellä.

Palataan asiaan :slight_smile:

Tervetuloa minunkin puolestani Aaltoilu ja Marilion!

Mä jotenkin ajattelin tänne kirjautuessasi, että “ei mulle varmaan kukaan vastaa”.

Aaltoilu, mä en jaksa kanssa ihmisiä jotka moralisoi tai yksinkertaistaa kaiken olematta edes oikeassa (eivätkä edes ymmärrä tätä). Mun mielestä täällä on vähän sellainen tapa, että jokainen tyylillään koska oikeastaan millään muulla tyylillä ei voi edetäkään. Ja toki voi ja kannattaakin sanoa jos joku on menossa peppu edellä puuhun, mutta jokaisesta kompastuksesta on turha heristellä sormea. Päinvastoin, mun mielestä näyttää siltä että kannustava suhtautuminen tuottaa pidemmällä juoksulla parempia tuloksia. Minä itse taidan olla siitä esimerkki. Alussa oli tosi vaikea hahmottaa, että miten tämän homman saa oikeasti käyntiin, jolloin tuli toki kännäilyjä joo. Mutta kun täällä saamani palaute oli se, että nyt vaan uutta putkeen (Eikä mikään voitonriemuinen “no Niin, juoppo mikä juoppo”) niin tulihan siitä fiilis, että hei mä rupean ihan oikeasti vähentään.

Marillion moi! Olen huomannut sun aina välillä täällä ns. taustailevan. Ei sulla omaa ketjua taida olla vielä?

Ei voi sanoa kuin “amen” tähän!

Mulla tulee ihan sellainen “teen ihan tahallani toisin” -reaktio jos joku tulee mulle moralisoimaan. Mulla toimii paljon paremmin sellainen, että saan myötätuntoa ja voin sille myötätuntoiselle väittää vastaan, että “kuulepa kyllä mulla ihan oikeasti on parantamisen varaa”. Tämä lienee tulosta luonteesta jossa yhdistyy auktoriteettikammo ja se että syyllistyy herkästi. Toimii kaikilla elämänalueilla.

Voi että. Mä luin aamulla, semikrapulassa, teiltä tulleita viestejä ja olin vaan niin kiitollinen. Jokaisesta viestistä.

Mä vielä painin sen kanssa mitä uskallan kertoa mun taustoista tai edes nykytilanteesta. Juon liikaa, se on varmasti jo selvinnyt aiemmista viesteistä. Kulissit on vielä pystyssä eli yhteiskunnan silmin olen kunnon kansalainen (joka tosin ei enää paljon aamuisin aja autoa). Alkoholin liikakäyttö on ollut ongelma melkein koko aikuisiän, mutta se pysyi joten kuten kurissa viime vuoteen asti. Silloin tapahtui lyhyen ajan sisään paljon asioita, joiden takia hukkasin itseni. Samaan aikaan tapahtui myös ihania asioita kuten nykyisen rakkaan tapaaminen.

Mutta saldo oli ja on kyllä vahvasti miinuksella. Kuten taisin jo mainita, masennus on ollut elämässäni koko aikuisiän ja olen sitä käsitellyt terapiassa useita vuosia. Käyn edelleen terapiassa, jossa myös nyt, vihdoin, puhutaan myös tästä juomisesta jollain tasolla. Sillä tasolla, millä pystyn. Hän suhtautui erittäin kannustavasti siihen, että kirjoitan tänne ja seuraan keskusteluja. Hän suositteli kirjoja, mutta sanoi samalla, että ymmärtää jos en vielä pysty niitä lukemaan. Hän ei ole päihdetyöntekijä eikä onneksi yritäkään olla sellainen. Me emme siis puhu annosmääristä jne. Hän ei ole juomiseni vartija toisin sanoen, en raportoi hänelle. Ja hyvä niin. Me puhumme tai minä yritän puhua syistä miksi juon liikaa. Järkitasolla osaan selittää syyt, mutta tunnetasoa on vaikea sanottaa. Joskus se kuitenkin onnistuu. Saan siis tukea. Tällä hetkellä se tuki ja ymmärrys (ja tietokin) mitä saan täältä on vaan erityisen tärkeää. Eli taas kerran kiitos.

Niin onko täällä tarkoitus avata jokaisella omakin ketju…?
On tämä omasta tilanteesta kertominen niin jotenkin hankalaa,en tiedä miten pitäs toimia ja miten aloittaa, vähentäminen ei oikein oo tällä viikolla onnistunu. Määrät ei ole varmaan kovin suuret näin arkisin, mutta että joka ilta…hitto!!!
Tosi mukavalta tuntuu kuiteskin tavata teitä samanhenkisiä täällä, kiitos tervetulotoivotuksista, jospa se tästä!
Pysytään linjoilla Aaltoilu.

Heips Marillion,
Ei täällä mitään varsinaista sääntöä kait ole. Korjatkaa jos olen väärässä :sunglasses:
Minä täällä pari kuukautta oleskellut.
Yleensä jokainen on aloittanut oman ketjun. Moni on kirjoittanut jonkinmoisen ”lähtötilanteen”. Sen ketjun voi ajatella ikäänkuin omaksi ”kodikseen” :smiley: Tätähän plinkkiä voi ajatella vähän niinkuin päiväkirjamaisena juttuna, vaikka julkinen onkin. Hieman ristiriitainen vertaus, mutta kuitenkin…

Mutta tämä on vain yksi käytäntö. Jos tuo tuntuu hankalalle, niin eihän sitä kannata tehdä heti. Kyllä ehtii. Tärkeintä on kirjoitella. Mitään 5 -vuotissuunnitelmia kukaan ei odota. :smiley:
Ei siis paineita.

Entäs jos aloittaisit siitä, että päätät, ettet juo joka ilta. Pohdit mitkä päivät olisi ensi viikolla alkottomat. Niille illoille teet suunnitelman, miten selviät. Mitä teet, ettet ratkea jos tekee mieli? Eli siis mieluista tekemistä ennakolta. Sotasuunnitelma. Aloita pienestä. Saat onnistumisen kokemuksia.

Mille kuulostaisi?

Juu ei ole mitään sääntöä omasta ketjusta. Sen vaan aika moni aloittaa just semmoiseksi salaiseksi julkiseksi päiväkirjaksi. Minä kun oon pian kaksi vuotta ollut mukana niin käyn välillä lukemassa vanhoja kirjoituksiani. Vähän niin kuin muistuttamassa itseäni mistä olen lähtenyt liikkeelle. Mutta useimmiten tulee kuitenkin toisten ketjuihin juteltua. Jokainen tekee asian kanssa niin kuin hyvälle tuntuu.
Tärkeintähän on kuitenkin se, että saa sanottua asiat “ääneen”. minäkin varmaan vuosien ajan kerran jos toisen kävin täällä lukemassa näitä ketjuja ennen kuin uskaltauduin myöntämään asiat itselleni.

Plinkkisuodatinhan se on olemassa kun ei täällä kaikkea voi suoraan kertoa. Siis ongelmansa voi ja kannattaakin kertoa, mutta sitten ne oman elämän yksityiskohdat kun joutuu sanomisiaan suodattamaan. Siihenkin tottuu.
Mutta minun ja monen muunkin kohdalla on ollut todella iso apu tästä plinkkailusta. Ja tässä sitä samalla tutuksi tulee ku välillä höpöttää niitä sun näitäkin :slight_smile:

Komppaan taas vilmastoa :slight_smile: juuri näin. Omalla tyylillä, eikä omien ketjujen kirjoittamisesta tosiaan ole mitään sääntöä, ei virallista eikä epävirallista.

Kiitos kommenteista varjis, peco ja vilmatso. Kyhäelen oman ketjun sitten varmaan jossain vaiheessa.
Nyt on suoraansanottuna mennyt perseelleen vähentäminen. V.loppu menee kaiketi samaan syssyyn. Koskaan en loivenna ja ajokuntoinenkin olen yleensä jo aamusta, mutta miten päästä näistä ”iltarutiineista”?
Ensiviikolsi kokeilen tehdä Varjolilja tuon sotasuunnitelman.