Milloin lopetit raittiusviikkojen laskemisen?

Meikäläinen taisi lopettaa raittiusviikkojen laskemisen noin puolen vuoden raittiuden jälkeen, jonka jälkeen olen siirtynyt sujuvasti vuosien laskemiseen, vaikka raitistumishetkeni elokuu 2007 on vielä jotenkin mielessäni.

Täytyy kyllä sanoa, että itselläni raitistuminen oli kyllä tuskien taival, kunnes lopulta tajusin, ettei elämä voi jatkua enää entiseen malliin. Tsemppiä taas pitkästä aikaa kaikille raittiiksi aikoville!

Joskus puolen vuoden raittiuden paikkeilla tiesin vielä päivän tarkkuudella, monesko viikko on menossa. Vähän jopa pähkäilin sitä, olisiko “kuukausi” minulla sen neljä viikkoa (28 vrk) vai sen mittainen, kuin kalenteri kulloinkin kertoo (yleensä siis 30-31 vrk).

Joskus vajaan vuoden paikkeilla alkoi tuntua luontevammalta puhua raittiusajastani kuukausissa. Ensimmäisen kerran muistan ajatelleeni pyöreästi joskus 11.nnen kuukauden jälkeen, kun saatoin sanoa olleeni raittiina “jo kohta vuoden”.

Viime tammikuun alusta, ensimmäisen vuosipäiväni jälkeen minulla ei ole ollut enää sen kummempia etappeja, koska itse raittiina olemisessa ei ole ollut uutuusarvoa enää aikoihin. Pysyn selvänä niin kauan, kuin itse sitä haluan. Välillä saatan esim. jonkin keskustelun yhteydessä laskeskella, missä itse asiassa olen menossa. Aivan pian tulee 1v 10kk täyteen, vähemmän kuvaavasti sanottuna 22 kk. Jos joku sattuisi nyt kysymään, kauanko olen ollut selvinpäin, saattaisin kumminkin sanoa jo “vajaat kaksi vuotta”. Ei se niin päivän päälle ole, kunhan suuruusluokka pysyy oikeana.

Noin muuten sitten, minusta on kyllä kivointa elää ihan päivä kerrallaan, laskematta.

–kh

En enää suoraan muista, joten joudun laskemaan ( :slight_smile: ) aloituspäivästä. Sen sijaan aloituspäivän tulen varmaan muistamaan ongelmitta vielä jonkin aikaa, oli se niin mieleenpainuva. Nyt on kohta 19 viikkoa kasassa, ja siinä 16 viikon jälkeen en ole enää ollut suoraan miettimättä selvillä, mikäs viikko jo on. Varmaan tuo 16 viikon muistaminen johtui osittain siitä asettamastani 4 kk tavoitteestakin.

Taisimpa lopettaa minäkin noin puolen vuoden kohdalla. Nyt mennään vaan päivä kerrallaan. Tosin itselläni ei ole tehnyt mielikään juoda sen päätöksen ja totaalikyllästymisen jälkeen :smiley: Vaikeinta on selvityä elämästä ja vastuusta nyt kun lääkettä ei ole…Ikävää oli huomata että tietyt asiat ei muutu vaikka raittiina olisin. Syyt juomiseen alkavat selviytyä ja se ei ole aina niin mukavaa…joskus kyllä houkuttelee ottaa lääkettä noin ajatuksen tasolla, mutta hetken helpotuksesta seuraa vaan monen päivän vitutus, ja ongelma jää, joten jätän väliin.

Lähden nyt pikkuisen sivuraiteille itse aiheesta, mutta… tuossahan tuli hyviä huomioita. Kun juominen jää pois, kaikki elämässä kohdalle tulevat asiat otetaankin vastaan ilman “pehmikettä” ja käsitellään niillä avuilla, joita itse kullakin sattuu olemaan. Ei ole aina helppoa - mutta vaikeudet eivät johdu enää ainakaan viinasta, joten syy-seuraussuhteetkin ovat usein selvempiä. Maailma ei ole liian monimutkainen paikka, jos siitä ei itse tee sellaista esim. juomalla ja sekoilemalla.

Ainakin minulla on ollut heti raittiuden alusta apuna ymmärrys siitä, että juominen ei voi ratkaista yhtään mitään, kun se ei ole tehnyt sitä aiemminkaan. Jos muuta väittäisin, valehtelisin itselleni, eli ajattelisin taas alkoholistisesti.

Tarkemmin kun miettii, suurin osa ihmisistä ymmärtää jo aivan luonnostaan sen, ettei harmejaan voi paeta päihteilyyn, vaan niille pitää ihan aikuisten oikeasti tehdä jotakin. On jopa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan elämässään käyttäneet päihteitä, mutta jotenkin kummasti he vain pärjäävät ilmankin. Me alkoholistit olemme vain tässä suhteessa hieman “vaurioituneita” tai kehittymättömiä, mutta harva meistä lienee silti niin toivoton, etteikö oppisi elämän perustaitoja myöhemmälläkin iällä. Ensiksi pitää vain haluta saada päänsä pysyvästi selväksi.

–kh

Kyllä vaan halu raitistua on keskeistä.

Toisaalta jos muistelen raitistumistani, niin ajallisesti meni pitkä aika eli noin 1,5 vuotta havahtumisesta raitistumiseeni. Havahtumisella tarkoitan sitä hetkeä, jolloin ajattelin, ettei meno eli alkoholinläträys voi enää jatkua ainakaan entiseen malliin eli käytännössä päivittäisenä tissutteluna.

Päihdeongelman myöntäminen on mielestäni aivan keskeistä, mikäli haluaa raitistua. Toinen keskeinen oivallus pitää olla raitistuessa ja se kuuluu niin, että alkoholilla ei voi milloinkaan asioiden tilaa ainakaan parantaa.

Pidän nyt jopa pienoisena ihmeenä, että onnistuin laittaan niin pahan ryyppäyskierteen poikki.

Suora lainaus hermitiltä:
“Pidän nyt jopa pienoisena ihmeenä, että onnistuin laittaan niin pahan ryyppäyskierteen poikki”

En oo tuota lausetta uskaltanut tänne itse silloin pari vuotta sitten laittaa, koska pelkäsin, että saan jonkun ryöpyn niskaani, jos päästän tällaisen näppiksiltäni :smiley:
Nyt voin vaan kuuden vuoden (en ole laskenut myöskään aikaa enää tarkalleen), raittiuden jälkeen todeta, että se OLI ihme, koska asiat, sekä myös avioliitto ovat vain parantuneet näiden vuosien aikana, vaikka terveys muuten kenkkuileekin…se ei onneksi johdu siitä ylenmääräisestä kittaamisesta, vaan ihan suomeksi reuma :imp:

Raittiita päiviä lisää kaikille toivotellen -aliina :smiley:

Lopetin laskemisen jossain kohtaa. Kieroa tai ei, mutten pidä tätä harmaata kautta kohtana jossa pitäisi alkaa laskea päivästä 1. En edes merkinnyt päivää mihinkään, milloin viimeksi join. En ala laskea uudestaan mitään, en lähde nollasta tavoittelemaan mitään. Jo ennen tätä retkahdusta elin 10 vuotta, vähentäen juomista, tuohon aikaan liittyi useita 6-9kk raittiusjaksoja. Täysraittiutta oli reilu kolme vuotta, ennen viime talvea.

Omalla kohdalla en tuijota päiviä, tai viikkoja, katson koko elämänhistoriaa, teen arvioita kokonaisuudesta, koska “uudet” alut ovat raskaita, kuten laihdutuskuurien alut. On paljon parempi katsoa kokonaisuutta, sitä etten ole liian lihava. Todellisuudessa painan saman mitä 9-luokalla peruskoulussa, joten kaikkien terveysoppien mukaan olen erittäin hyvässä kunnossa. Tuolloin olin toki hiukan tukeva, mutta tuosta olen venynyt vielä pituutta reilun viisisenttiä. Miksi pyrkisin painoon joka ei ole minulle “luontainen” miksi laskisin täysraittiita päiviä uudelleen, jokaisen ehtoollisviinitilkan jälkeen, jos jo 10-vuotta olen pyrkinyt raittiuteen onnistuen tuona aikana todella pitkiäkin aikoja. Luulen että 10 vuodesta yli puolet on täysraittiita vuosia.

Kyllä tässä tosiaan tulee vielä laskeskeltua, elämänsä taitekohdassa. Ilmeisesti minua ei raittiiksi oikea oppisesti vielä edes lasketa kymppi viikkoisena, mutta itse kun olen ajatellut olla tätä lopun elämääni, niin minäpä lasken. Oli pakko kirjoittaa tähän ketjuun, kun minua hiukan huvitti tuo otsikko. Silmälasini on usein jossain ihan muualla, kuin päässäni ja luin tuon otsikon ekalla kerralla, että: Milloin lopetit raskausviikkojen laskemisen? Mitä hittoa…no sitten kun lapsi on syntynyt, että mitä nää nyt… :laughing: Jep, huomasin tietenkin sitten kömmähdykseni, mutta siinähän olikin tavallaan myös yhtymäkohtia.
Onko olemassa jotain synnytettävää täysiaikaista raittiutta? Aika monet vanhat konkaritkin tässä ovat kertoneet, että aluksi ovat laskeneet puolesta vuodesta vuoteen. Ilmeisesti siinä on kuitenkin, enemmän kysymys siitä, että raitistumisen prosessissa on yhtäläisyyksiä ja virstanpylväitä, jotka ovat kaikille ihmisille yhteisiä ja ne pitkälti sijoittuvat tänne raitistumisen ensi vuoteen. Tässähän ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että sitten kun olen ollut raittiina niin ja niin kauan, niin sitte sitä ja tätä… sehän olisi aika alkoholistista ajattelua.
Omalla kohdalla toivon, että raittiudesta tulee ihan tavallinen olotila, jota ei tarvitse laskeskella sen kummemmin. Raskaanakaan ei olla lopun ikää :laughing:

Ymmärrän toki molempien edelläkirjoittajien sielunmaisemaa, jokaisellahan on oma tapansa. Enkä tietenkään laske raittiita päiviäni viikoittain tai kuukausittain enää. Mutta en myöskään halua enkä edes voi olla huomioimatta milloin uusi elämäni alkoi :slight_smile: Tapahtuma oli niin merkittävä rupiseksi ja kämäiseksi päässeessä olemisessani (Maija Vilkkumaa: ‘mun elämä - milloin siitä tuli näin hirveä…’) että hiljennyn asian eteen joka vuosi ‘syntymäpäivänäni’ ihan isse issekseen.
Mä olen muuten Kauris uudessa elämässäni :slight_smile:

No tuossa mielessä kyllä, enkä usko että unohdan milloin henkilökohtainen ihmeeni tapahtui, vaikka laskemisen lopettaisinkin. :slight_smile:

Ihmettänsä ei kannatakaan unohtaa, vaan sitä vaalien, kun raitistumisen ihmettä ei taideta voida todistaa juomalla peläten retkahtamista tai kertoen olleen joskus viime vuosien aikana raitis.

Niin, tämä on kai aika yksilselitteinen asia tai ainakaan itselläni siinä ei ole mitään välimuotoja. Sanonta: Keep it simple stupid pätee minuun tässä asiassa oikein hyvin. Eli jos juon, raittius loppuu siihen. Siihen juonko vai en on tasan kaksi hyvin lyhyttä vastausta: kyllä ja en. Olen onnellinen, kun voin vastata en. :slight_smile:

Harvapa sitä raittiutta heti ajattelee ajattomana aikana.

Tuli mieleen, että raittiusajan aktiivinen laskeminen alkoi menettää minulla merkitystään ehkä samalla, kun selvän ajan vain jatkuessa oma ajantajuni alkoi muuttua ja päivä kerrallaan elämisen idea alkoi toteutua.

Aivan alkuraittiudessa kaikenlaisia positiivisia muutoksia tapahtui elämässäni muutenkin niin nopeaa tahtia, että jonkinlainen laskeskelu oli ehkä tarpeen yrittäessäni hahmottaa kaikkea, mitä oli tapahtumassa. Tuntui ihmeelliseltä vaikkapa elää pari kuukautta “ehjää aikaa”, ilman yhtäkään muistinmenetystä… :slight_smile:

–kh

Sama täällä. Puolisen vuotta jaksoi raittiuden pituutta ajatella. Sen jälkeen on ollut vain selviä päiviä. Raittius alkaa aina aamulla uudestaan, kun herätyskello soi. :smiley:

Raittius on jatkunut jo niin monta vuotta, etten enää laskeskele päiviä tai viikkoja. Toki muistan sen päivämäärän, koska juomiseni lopetin. Ei se minnekään unohdu.
Olen muuten raittiina myös yöt, en vain päiväsaikaan… :sunglasses:

Itseltäni ajanlaskeminen loppui, kun elämä muutti osoitettaan. Ennen se oli eilisessä ja huomisessa. Oli jotenkin pakko miettiä mitenkä suu huomenna laitetaan. Ehkä siksi oli myös mietittävä mitä “eilen” tapahtui, mitä menneisyydessä on sellaista joka toivonmukaan jäisi sinne. Jotenkin nuo menneisyyden piinaavat ongelmat olivat kauempana, kun niihin sai aikaa väliin, mutta piruvie, kun ne tulivatkin huomenna vastaan, niin minkäs teet.

Tein niinkuin Isossa Kirjassa pyydettiin :open_mouth: :unamused: :wink: :smiley: :smiley: