Entisellä ei hätää. Hän selviytyi.
Nykyinen juo tai puree hammasta ja ei juo.
Mitä varoitusmerkkejä teillä oli kun olitte alkoholisoitumassa?
Vai tuliko niin hiljaa hiipien ettei ollut mitään?
Milloin olisi lopetettava? Mikä on se viiva jonka yli ei kannata mennä?
Mitä voi tehdä kun ystävä on alkoholisoitumassa.Kun hän on luultavasti tuleva alkoholisti?
Tämä onkin huomattavasti hyödyllisempi pohdinta kuin se mikä on entinen alkoholisti. Toivottavasti saat tähän monia asiallisia vastauksia. Tästä voisi hyvinkin moni rajatapaus ottaa jotain opikseen. Jään siis mielenkiinnolla odottelemaan mitä porukka tähän kertoo omasta kokemuksestaan.
Sellainen on tuleva alkoholisti, joka aloittaa löträämisen jo nuorella iällä ja vetää överit jo het ens kännäyksellä, oksentelee, muisti menee ja lopulta sammuu. Selvittyään pyhästi vannoo, ettei enää ikuna juo viinaa.
Sellainen, mutta ei ainoastaan sellainen. Sellaisesta voi tulla alkoholisti mutta kaikista ei tule.
Alkoholistiksi voi tulla myös hitaasti. Viina hiipii aivoihin. Silloin tällöin juominen muuttuu ensin viikonloppujuomiseksi joka viikonloppu. Sitten myös keskiviikkona. Sitten joka ilta. On vaikeaa olla ilman. Vasta humalassa tuntuu normaalilta. Muulloin ahdistaa.
Kun juominen tihenee on syytä miettiä olenko alkoholisoitumassa. Tekeekö pahaa olla kuukausi ilman? Kaksi? Onko työssä krapula-aamuja? Jätätkö menemättä Kaisa-tädin syntymäpäiville koska siellä ei saa ryyppyä? Jos, niin mieti, mieti, mieti!
Itse en alkoholisoitunut kovastakaan satunnaisesta kännäämisestä, mutta ensimmäisistä pakolla kurkkuun kaadetuista krapularyypyistä sensijaan kyllä.
Seppäsen kirjassa huumeen tai alkoholin viihdekäyttäjä käyttää aineita saavuttaakseen normaalin olon tilalle hyvän olon, narkomaani tai alkoholisti käyttää aineita vieroitusoireiden lievitykseen tai poistoon.
Onko jollain horoskooppimerkillä muita suurempi vaara tulla alkoholistiksi? Itse en täysin usko että niin olisi vaan että elämä voi kuljettaa ketä tahansa siihen suuntaan ja jos itse ei ymmärrä varoa niin voi tulla alkoholistiksi.
Lutunen kirjoitti:
Tietenkin on niitä, jotka hammasta purren ovat juomatta. Mutta, kun meitä on niitäkin, jotka ovat kiitollisin mielin, kun ovat saaneet vapautuksen alkoholinhimosta ja juomisen pakkomielteestä.
Alkoholismin luonteeseen kuuluu, että se on itsensä kieltävä sairaus. Oli melkein ensikokeiluista selviäkin varoitusmerkkejä, mutta painoin ne taka-alalle ajatuksissani, joskus alkuvuosina niistä jopa kehuskelin kavereitten kesken.
Moraalinen krapula, muistin menetys juomaillan ajalta, krapulapäivänä tasoittavien otto, toveripiirin muuttuminen, ylimääräiset känniseksisuhteet, juomiseen tarvittavan rahan vippaaminen tai varastelu, rattijuoppous, jne ovat hyviä merkkejä harkita lopettamista. Mutta jokaisella alkoholistilla on oma rajansa. Sivusta katsoen se on useinkin vasta juomarille itselleen ja muille aiheutettujen turhien kärsimysten takana.
Voit kertoa oman juomisesi tarinan, kehottaa häntä tarkkailemaan juomistaan ja voit kertoa, mistä apua saa, jos juova läheisesi sitä haluaa. Alkoholisti sairastuttaa vähitellen ympärillään olevia ihmisiä, joten heidän tulisi panostaa omaan hyvinvointiinsa vaikkapa hakemalla keskusteluapua tai vertaistukea alkoholistien läheisille tarkoitetuista yhteisöistä. Eikä pimittää hänen juomistaan. Jos et muuta voi tehdä ystäväsi puolesta, voit ainakin ajatuksissasi toivoa hänelle hyvää.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme ratkaistaksemme yhteisen ongelmamme.
Monella ihmisellä alkoholisoituminen on kovin pitkä prosessi, vuosikymmenienkin mittainen. Alkoholi vaan alkaa saamaan elämässä ja ajatuksissa yhä suuremman tilan. Ja jonain päivänä se on liian suuri, se varastaa tilaa muilta asioilta. Ja siinä on kiinni. Monia asioita tehdään juomisen ehdoilla. Järjestellään muita tekemisiä niin että jää aikaa ja tilaa juomiselle.
Ja sitten on niitä joilla se tulee nopeasti. Joku voi tosiaan alkoholisoitua hyvin nuorena, mutta juomista siinäkin tarvitaan. Ei liene mahdollista alkoholisoitua ellei lainkaan juo alkoholia?
Yksi kavereistani luisteli alamäkeen lähes kuusikymppisenä. Arvostettu johtajanpaikka meni yhtiön siirtyessä jonkun kaukaisen maan sijoittajien haltuun. Ennen korvaamaton mies ei yhtäkkiä ollutkaan lainkaan tarpeellinen. Pettymys, turhautuminen, itsetunnon saama kolaus… ja rajattomasti aikaa sekä rahaa -sitähän toki oli tullut monta vuosikymmentä ja puoliaatelisilta vanhemmilta oli jo jäänyt aika kasa… juominen muuttui jokapäiväiseksi. Pari vuotta ja iski lisäksi diabetes -oliko juomisella osuutta, sitä en tiedä. Lopettaminen ei niin vain onnistunut, kyllä siihen tarvittiin hoitojaksoja. Ja kovaa itsekuria, irrottautuminen ei leikkiä näyttänyt olevan.
Kenties joillakin ihmisillä on taipumus addiktoitumiseen, muuhunkin kuin alkoholiin, jotenkin jo valmiina. Geenit, jumalten leikkiä vai ne horoskooppimerkit… sitä en voi tietää. Mutta omaa toimintaa heilläkin tarvitaan ennen kuin pohjalla ollaan.
On hyvä, että työpaikoilla, kouluissa, yhteisöissä on alettu kiinnittämään asiaan huomiota. Ja asiasta voidaan jo nykyisin puhua, ihan asiallisestikin. Ilman kauhukertomuksia, ilman mystiikkaa, asiana johon ihminen voi vaikuttaa. On paljon helpompaa, halvempaa ja tuloksellisempaa kun estetään hiukan etukäteen se pohjalle joutuminen. Sieltä ihmisen nostaminen ja “yhteiskuntakelpoiseksi” saattamainen on joskus kovin vaikeaa -eikä se aina, läheskään aina, edes onnistu, hyvistä yrityksistä huolimatta.
Ikävä puoli on se, että nämä “viittä vaille” putoamista tilanteeseensa puuttuneet ja korjausliikkeen tehneet eivät näy missään tilastoissa. Siksi on niin hankalaa todistaa että ennaltaehkäisyyn kannattaisi satsata paljon enemmän kuin nyt.
mies metsänreunasta kirjoitti
Alkoholisti löytää pohjansa juomalla, ja siksi alkoholistien raitistumiseen pyrkivissä ja muissakin riippuvaisten toipumiseen tähtäävissä vertaistukiryhmissä korostetaan pohjansa löytämisen henkilökohtaisuutta. Pohja on se hetki, kun syntyy halu luopua riippuvuutta aiheuttavasta tekijästä ja on valmis luopumaan valheellisesta kuvitelmasta hallita alkoholi tms.
Tänään et ole yksin
Pohjemmallakin on tullut käytyä. Enkä ole edes omasta mielestäni ihan pohjalle vajonnut koskaan. Vain kun kysymys oli tulevista alkoholisteista niin ei välttämättä tiedä pohjille putoamisista vielä mitään. Mutta voiko olla niin että joku elämäntilanne saa ihmisen juomaan vailla määrää ja kun se menee ohi alkoholinkäyttö menee myös ohi?
lutunen kysyy
Voi, ilman muuta voi, vaan tuskin sellainen ihminen on alkoholisti. Häneltä nähtävästi puuttuu jokin riippuvuuteen johtava tekijä. Joko fyysinen tai tunne- ja sielunelämän alueelta.
Sinulla ja minulla on erilainen pohja, ihan luonnollisesti.
Päivä kerrallaan
En tiedä ovatko eläkeläiset nyt suuremmassa vaarassa alkoholisoitua kuin muutkaan ikäryhmät, mutta he ovat kai tulleet uutena ryhmänä mukaan kisoihin. Ennen meni niin että suuri osa armottomista juopoistakin rauhoittui vanhemmiten ja jätti pahemmat juopottelut väliin.
Nyt eläkkeelle jäävät ovat yleensä suhtkoht hyväkuntoisia, jaksavat pämpätäkin ja asenteet ovat sikäli löystyneet ettei kännistä mummuakaan pideta ihan maailmanlopun enteenä.
Eli se tuleva alkoholisti voi olla pullantuoksuinen isoäiti tai lastenlapsille satuja kertova isoisä .
Tai sitten joku ihan muu.
Ne alkoholistit, joilla on geeniperimässä vahva alttius alkoholisoitua, yleensä alkoholisoituvat nuorena. Heillä voi olla joitain tiettyjä piirteitä jo ekasta kännistä lähtien: mm. ikätovereita korkeampi toleranssi, kyky säilyttää toimintakyky humalassa ja alkoholin antama poikkeuksellisen voimakas euforian tunne. He eivät siis ole ihmisiä joille alkoholi ei sovi, vaan ihmisiä joille alkoholi sopii liiankin hyvin.
Kaikki alkoholistit ei tietenkään omaa yhtä vahvaa perinnöllistä alttiutta, ja siksi jotkut alkoholisoituvat ikäänkuin tottumuksen ja olosuhteiden kautta vasta myöhemmällä iällä. Jotkut vasta eläkkeellä, kuten todettua.
Jotkut huippu-urheilijat alkoholisoituvat urheilu-uran päätyttyä. Jotkut jo sen urheilu-uran aikana, kaikesta menestyksestä huolimatta, kuten eräs hiljattain edesmennyt mäkikotka.
Tuo on varmasti totta.
Alkoholi vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Onhan siinä humaltumisessa tietysti samojakin piirteitä, ehkä enemmän kuin erilaisia, mutta se skaala on kuitenkin merkittävä ja laaja.
Toisilla viina on ns. rähinäviinaa, fyysinen voima nousee esiin ja vaatii arvostusta, hauikset pullistuvat ja vastaantulija on aina kilpailija. Joillakin maailma kutistuu, ihminen käpertyy itseensä ja muiden huomiointi siirtyy lähemmäs nollapistettä
Joistakin tulee sosiaalisempia, ihmiskontaktien, läheisyyden nälkä suorastaan pursuaa omista pilttuistaan aivoissa.
Maailma saattaa sumentua, ja joku taas kokee humalassa aistiensa terävöityneen, kenties siksi että normaalin tarkkaavaisuuden lamaantuessa on aikaa nähdä tarkemmin sellaisia yksityiskohtia maailmassa joihin selvänä ei (kenties epäolennaisina) edes kiinnitä huomiota.
Elimistön myrkynsietokyky on hyvin yksilöllinen. Joku kärsii laskuhumalassa ja krapulassa kovia epämiellyttäviä tuntemuksia jo pientenkin alkoholimäärien jälkeen, toiselle taas uusi aamu on yhtä kirkasta vaikka olisi aamuyöhän asti juhlittu… lienee selvää kumpi on suuremmassa vaarassa alkoholisoitua?
Päihdeongelmaa on lähestytty biologisena ongelmana, perittyjen geenien rakentamana fyysisenä jatkuvan alkoholinsaannin tarpeena. Kuitenkin kysymys on nykytutkimusten mukaan myös mielenterveydellisestä ja sosiaalisesta ongelmasta. Yhä selkeämmältä alkaa näyttämään, että varhaislapsuuden traumat, elinolosuhteet, ympäristön vaikutus ja elämän tapahtumat vaikuttavat suoraviivaisemmin kuin biologiset tekijät.
Alkoholiongelmien ennaltaehkäisyssä, eli “tulevien alkoholistien” määrän vähentämisessä -samoin kuin jo alkoholiongelmiin joutuneiden hoidossakin- varmaan tehokkaimpia ovat ne toimenpiteet joissa huomioidaan (biologiaakaan pois sulkematta, tottakai) ihmisen elämän olosuhteet ja sosiaalinen todellisuus.
p.s. Yksi esimerkki oletetusta sukurasitteesta eli mielellään samaan sukuun iskevästä ongelmasta on Japanissa tunnettu kistunetsuki.
https://antroblogi.fi/2018/12/kun-kettu-ohjailee-ihmista/
mies metsänreunasta kirjoitti
Päihteiden käyttö voi perimmiltään olla osoitus juovan ihmisen hengellisestä tyhjiöstä, itseä suuremman voiman kaipuusta ja pakoa elämän merkityksettömyydestä.
Päivä kerrallaan
Miksei se voisi sellaistakin olla. Tuo on varmasti yksi syy alkoholisoitumiseen.
Ja tietysti voi olla kysymys myös henkisestä tyhjiöstä, elämän merkityksettömyyden tunteesta. Tulevaisuudennäkymien harmaudesta ja mitäänsanomattomuudesta, tunteesta että elämän pitäisi olla jotain “enemmän” kuin se todellisuudessa on.
Henkisen (mentaalinenl) ja hengellisen (spirituaalinen) sotkeminen toisiinsa voi hyvinkin johtua siitä että suomen kielessä sanat ovat kovin toistensa kaltaiset.
Henkinen “hukassaolo” saa ihmisen etsimään sisältöä joskus iinasta, joskus mystiikasta, joskus jostain muusta.
Toisinaan molemmista. Ja silloin voikin mennä sitten todella lujaa!
Kumpaankaan pakeneminen ei näytä suojaavan toisen houkutuksilta. Sen on kai elävä elämä tehnyt kaikille selväksi niin kauan kuin muisti- tai kirjoitettua tietoa on saatavilla. Taas täytyy ottaa esiin se yksi harrastukseni, paikallishistoria… jo parisataa vuotta sitten näilläkin nurkilla papit ja lukkarit joivat niin ettei aina viranhoidostakaan mitään tullut. Ja toisaalta, muut juopot tuppautuivat kirkkoon mutta eivät humalatilaltaan sitten osanneet aina käyttäytyä kuten yleisötilaisuudessa pitäisi ja molempien osapuolten hommia sitten selviteltiin.
Minua rupesi askarruttamaan tuo “itseä suuremman voiman kaipuu”. Tuntuuko elämä merkitykselliseltä vasta sitten, jos voi uskoa johonkin itseä suurempaan voimaan, joka on mahdollisesti jonkiinlainen persoonallinen suuruus, kuten jumala.
Joillakin ihmisillä näin tosiaan on. Olikohan se Leo Tolstoi, joka ajautui jossain vaiheessa elämäänsä itsemurhan partaalle, koska oli menettänyt uskonsa Jumalaan. Myöhemmin mies sai uskonsa takaisin ja jatkoi onnellisena elämäänsä.
Miksei elämän merkitys voisi kuitenkin olla elämässä itsessään? Maailma ja universumi on täynnä suuria “voimia”, jotka ovat kuitenkin aivan luonnollisia. Luonnontieteet avaavat eteemme hämmästyttäviä näköaloja, joiden edessä voi tuntea suuria elämyksiä.
Lisäksi suuria elämyksiä saa taiteesta, kulttuurista ja niin edelleen.
Miksi merkityksellisyyden tunteeseen tarvitaan jokin tuntemus vaikkapa “suuresta suunnitelmasta”, jonka on laatinut joku suuri yliluonnollinen persoona?
Elämänhän luulisi tuntuvan entistä merkityksellisemmältä, jos tajuaa sen ainutkertaisuuden ja sen, ettei kuoleman jälkeen luultavasti ole mitään. Elämä on kuitenkin harvinaista universumissa, ja siksikin arvokasta ja säilyttämisen arvoista.
Universumi kyllä jatkaa toimintaansa vaikka ihmiskuntaa ei enää olisikiaan. Jopa maapallo jatkaa kietämistään auringon ympäri, vaikka ihminen typeryydessään tuhoaisi oman elämänsä edellytykset sen pinnalla.
Teillä on ihan mielenkiintoista pohdintaa elämän merkityksellisyydestä ja sen vaikutuksesta alkoholismiin. Voin hyvin kuvitella, että näköalattomuus ja se, että tuntee, että millään ei ole mitään väliä niin johtaa päihteiden käyttöön. Tästähän on kauheasti todisteita esimerkiksi slummeista ja katulapsien keskuudesta. Kyllä minäkin varmaan vetäisin kaiken mahdollisen kaman jos olisin siinä tilanteessa.
Mutta miksi alkoholisoituu ihan tavallinen keski-ikäinen Maija tai Matti? (Kohta kai pitäisi päivittää tuo muotoon Jenni tai Jani.) Miksi ihminen alkoholisoituu vaikka elämä olisi todella mielekästä, olisi onnellinen eikä kärsi minkäänlaisista mielenterveyttä rasittavista sairauksista tai oireista? Itsetunto on hyvä ja asiat kohdallaan. Ilman alkoholia ei ahdista ja kännissä ei ahdista.
Mikä on se tekijä mikä saa tuollaisen keskiverto ihmisen ylittämään rajan alkoholismin puolelle? Voiko se käydä huomaamatta kun vaan tottuu juomaan alkoholia jatkuvasti ja se alkaa arkipäiväistymään? Nyt keski-ikäisen sukupolvihan on se jonka nuoruuteen viina kuului aika isosti. Lähes kaikki tällä hetkellä keski-ikää elävät ovat joko itse aloittaneet alkoholin juonnin jo varhaisessa teini-iässä tai ainakin nähneet kuinka kaverit sen aloitti. Tuolle sukupolvelle alkoholi on ollut osa kaikkea mahdollista. Ensin omia joka viikonloppuisia biletyksiä, sitten kavereiden juhlia, häät, lasten ristiäiset, valmistujaiset, lasten rippijuhlat jne. Työpaikalla juhlistettiin vähän kaikkea viinan voimin. Ja myös kahvilassa käynti alettiin korvaamaan kaljalla tai viinilasillisella käynnillä. Voiko olla niin, että ihan vaan tuollainen ylenmääräinen muka normaali läträäminen olisi alkoholisoinut Maijan ja Matin?
Jos näin on, niin olisiko nuorempi sukupolvi ehkä paremmassa kuosissa 30 vuoden kuluttua kuin nuo nyt keski-ikäiset?
Vilma1966 kirjoitti
On todisteita, ja on silti suuri joukko ihmisiä, joista ei tule päihteiden käyttäjiä ihan samoissa oloissa.
Alkoholismi on mystinen, paradoksaalinen ja arvoituksellinen sairaus. Olen tavannut ison joukon alkoholisteja, joilla kaikki on näennäisesti hyvin, mutta ovat silti alkoholisoituneet. Tällaiset tapaamani ja tuntemani ovat raitistuneet löydettyään oman pohjansa. Se tarkoittaa, että joko on saatettu menettää kaikki ulkoinen status tai ei ole vielä mennyt mitään oleellista naapurin silmin nähtävää. On omaisuutta, rakastava perhe, kulttuurikoti, terve sukutausta, arvostettu yhteiskunnallinen asema, koulutus, kaksikin väitöskirjaa CV:ssä, urheilullinen ja terve olemus, jne. Siltikin sisimmästä puuttuu jotakin, joka pistää juomaan ja alkoholisoitumaan.
Vilman listasta poiketen tapaamani ja edellä luettelemani tapaiset alkoholistit ovat ahdistuneet ja hätääntyneet, kun ovat huomanneet olevansa kyvyttömiä hallitsemaan alkoholia. He ovat lähteneet hakemaan apua, saaneet sitä vertaistukiryhmistä ja kiitollisina jääneet mukaan auttamaan yhteisestä ongelmasta kärsiviä.
Alkoholismiin sairastumisen rajaansa tuskin kukaan voi etukäteen tietää.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Varmasti minun kuvaama Maija tai Matti ahdistuu sitten kun on alkoholisoitunut. Tarkoitin sanoa, että ei juo siksi, että olisi ahdistunut.
Taas jotenkin pisti silmään se, että sanot sisimmästä puuttuvan jotain mikä pistää juomaan. Pitääkö ihmisen sisimmässä, sielussa tai jossain olla jotain vielä jos juo? Eikö alkoholisoitua voi samalla tavalla kuin tupakkaan jää nalkkiin? Sitä vaan juo niin kauan, että huomaa olevansa alkoholisoitunut.
Miksi tästä olen kiinnostunut on se, että jos ihmiset enemmän tietäisivät mekanismista, he ehkä tunnistaisivat sen milloin ovat vaarassa lipua (hitaaaaasti) rajan yli sille puolen missä ei enää ryhti liike auta.
