Joo aina on kaikki lääkärit varoitelleet, että jos on masennusta, niin ei pitäis juoda oikeastaan ollenkaan. Ettei välttämättä ole yhteisvaikutusta monillakaan lääkkeillä ja alkoholilla - muuta kuin se että ne lääkkeet ei kuulemma auta siihen masennukseen senkään vertaa mitä yleensäkään. Mul on kyllä aina ollut hirveet morkkikset ja masennukset juomisesta krapulassa, on sitten ollut masennuslääkkeitä tai ei. Usein ei uskaltaudu ulos muuta kuin lähikauppaan ja sielläkin yrittää olla katsomatta ihmisiä silmiin ja jotenkin piiloutua. Täytyy toivoo, että mieliala alkais kohenee nyt, kun ei juo. Mul on muutenkin tällä hetkellä sellaiset lääkkeet, jotka ei tunnu oikeen auttavan mielialaan muutenkaan, että en tiedä onko niistä muutenkaan apua. Voi olla tosiaan, että juomisen lopettamisesta on enemmän apua.
Mitä sä aiot tehdä sen huomisen seurueen ja viikonlopun kanssa? Että onko se sellainen juttu että sun on pakko mennä mukaan? Mulla ei oo onneksi viikonlopuksi tulossa muuta kuin kotona piileskelyä. Mä en kyl täl hetkel pystyis lähtemään mihinkään seurueisiin raittiina.
Mäkään en oikein uskaltaudu ulos juomisen jälkeisinä päivinä, aina kauhee häpeä. Nyt viime kerran jälkeen (vaikkei sinänsä mitään spesiaalia juodessa tapahtunutkaan) oli ihan hirveet pelkotilat, kesti useita päiviä se. Mul on aika paljon noita lääkkeitä vaihdeltu, oon syöny vaihdellen eri lääkkeitä ööh kuutisen vuotta… Nyt menee Seronil masikseen ja Neurotol tasaamaan. Vituttaa vaan kun niitä syö hyvin niin suuta kuivaa (jotenkin alkoi repeilyttää tuo lause tän foorumin yhteydessä!). Mut siis jos niistä ei oo apua niin vaihda ihmeessä, tai ehkä oot vaihtanutkin. Toi Neurotol on itsessään jo aika kova vaikuttamaan maksaan, sain just lähetteet testeihin, saa nähdä onks niissä mitään. Jos ovat ok niin antavat kai antabusreseptin.
Ja kyllä mä oon menossa. Reissu on varattu jo kauan aikaa sitten ja ikävä niitä ihmisiä. Täytyy vaan olla päättäväinen, viime kerralla oli aika kovat juomistyrkytykset. Emmä pelkästä tyrkytyksestä sortune juomaan, mut jos yhtään alkaa tehdä mieli niin ei se ainakaan helpota asiaa. Mut yks kavereista tietää tän hetkiset kuviot ja lupas olla tukena, paitsi mä tiedän ettei se mua hirveästi ala estelee jos juomaan alan. Pitää vaan keskittyä siihen et kuin hyvä fiilis on juomattomuudesta ja kuin hyvä fiilis mulla on seuraavana aamuna, ku muut krapuloi! Aikamoinen testi tää silti on, toivottavasti ei liian kova pala.
Kaiken tuon vaihtoehtona on juomattomuus. Täysraittius. Hyvin monet ovat voineet lopettaa erilaisten lääkkeiden ( mie käytän sanaa mömmeröt) käytön kun ovat jättäneet alkoholin pois.
Antabus ei ole lääke yhtikäs mihinkään.
Raittiuden alkuajalla tulee pysytellä kaukana juovista porukoista. Paitsi tietysti jos ei olekaan aidosti ja itselleen rehellisesti päättänyt lopettaa juomista.
Jokaisella meistä on vapaus valita; jatkaako juomista vai lopettaa se. Tuosta vain se ei onnistu, vaan juttuun on lähdettävä täysillä.
Ja mikä tärkeintä, ei tule ottaa ryyppyä selvään päähän.
Summa summarum, valinta on sinun ja riippuu siitä, mitä elämältä haluat. Kukaan ei voi olla sekä raitis, vapaa erilaisista pelkotiloista yms. ja kuitenkin samalla ottaa huikkaa välillä.
Minulle antabuksesta oli paljon apua raittiuden onnistumisessa. Hassunkurista sinällään, antabuksenkin voima on uskossa. Minä uskoin, ettei voi juoda alkoholia, kun on ottanut antabusta. Näin minulta katosi koko tarpeeton pohdinta siitä, voisiko raittiuden aloittamista vielä siirtää vähän. Kun otin ensimmäisen lasillisen tuota sumeaa nektaria, tiesin, että arpa on heitetty. Tuntui oikeastaan varsin juhlavalta. Alkoholistina en kyennyt omin voimin lopettamaan juomista. Omat voimani riittivät kuitenkin hoitoon hakeutumiseen ja antabus kuurin aloittamiseen. Omin voimin pääsin myös AA-palavereihin. Omat voimat riittivät jopa hakeutumaan yksityiselle raittiusterapeutille. Käytän kerran kuukaudessa kahden päivän juomista vastaavan rahasumman siihen, että raittiusterapeuttini hemmottelee minua hieronnalla ja samalla keskustelemme toipumiseeni liittyvistä asioista. Antabuksen käytön lopetin parin kuukauden jälkeen, kun uskoni AA:n raitistavaan voimaan oli löytynyt.
Kaikkien usko ei riitä edes antabuksen parantavaan voimaan. Kaikkein omavoimaisimmat vetävät oireista huolimatta sinnillä pään täyteen. Halu juoda on niin voimakas, ettei edes hengenlähdön pelko juomista hillitse. Vielä useammala halu raitistua on niin heikko, että jättää antabustabletin aamulla ottamatta. Tuollainen itsensä kusettaminen on kovin turhaa. Miksi pitäisi yrittää raitistua, jos kerran raittiutta ei halua sen vertaa, että aamulla joisi lasillisen nektaria? Se on kuitenkin teko, johon jokainen kykenee.
Kiitos s and s hyvästä antabusta puoltavasta kirjoituksesta.
Minä uskallan myöntää sen että en välttämättä pysty ( vielä ) joka tilanteessa olemaan niin vahva että jättäisin sen ekan ryypyn ottamatta. Siksi A on minulle erittäin hyvä kainalosauva. Minä olen sairas (alkoholisti ) ja antabus toimii siinä eräänlaisena ennaltaehkäisevänä lääkkeenä, aivan kuten esim. vaikka joku toistuva virtsatulehdus johon käytetään estolääkettä ettei tulehdus pamahda päälle.
Raittiit päivät eivät ole yhtään vähempiarvoisia vaikka niitä olisi antabuksen avulla hankittu.
Kyllä minäkin koen Antabuksen joskus olleen avuksi. Sen otettuaan ei tarvitse sitten ainakaan pohtia että voisiko ottaa vai ei, kun se on jo päätetty: ei voi.
Antabuksenkin avulla saatava raittius on ihan aitoa.
Hyvää viikonloppua Virna, Jaana.muru ja EO. Pärjäilkää. Ja miksikäs ette pärjäis.
Olen samaa mieltä Antabuksesta. Olen sitä ennen käyttänyt ja silloin ei tosiaan ole vaihtoehtoja miettiä, että jos sittenkin… Tosin tässä voi omalta kohdalta miettiä, miksen ole ottanut tämän uuden raittiuteni ekan viikon vahvistukseksi Antabusta, vaikka sitä multa täältä kotoa löytyykin vanhastaan. Ei ole lainkaan vähempiarvoista olla ilman sitä. Mietin vain, liittyykö siihen tietynlaista itsensä testaamista. Että prkl pystyn ilmankin. Tai ihan vaan testaan, että pystyisinkö ilman - vaikka noin tulevaisuutta ajatellen. Vaikka tunnistan ainakin itsestäni jotakin tuollaista, niin kun yrittää objektiivisesti ajatella, niin on kyllä vähän riskaabelia tollainen asenne. Mä joskus käytin pahoina aikoina Antabusta melkein päivittäin. Jossain vaiheessa menin sitten siihen, että otan vain silloin, jos tulee vastustamaton haluu tai kun joku yrittää taivutella lähtemään baariin ja tekisi mieli mennä mukaan. En sit tiedä toimiiko tuollainen. Jossain vaiheessa lopetin kokonaan ja eipä aikaakaan kun monen päivän putki päällä… sitten taas katumus ja taas uudestaan sama kierre. Mulla ei ole tällä hetkellä mitään vastustamatonta hinkua, vaikka mun kämppiksellä on kaljaa jääkaapissa (onko tää tulella leikkimistä?). Mutta lupaan ottaa heti Herra A:ta, jos tulee liikaa edes ajatuksia siihen suuntaan.
Mie kuuluin juuri tuohon ihmisryhmään. Meinasi pumppu räjähtää…
Vasta sitten kun todellinen, vilpitön halu lopettamiseen tuli, onnistuin. Ilman antabuksia. Menin hoitomestaan, jossa otettiin kertakaikkiaan “löysit pois.” Raitistuneet alkoholistit ja sekakäyttäjät toimivat hoitajina. Niitä en kyennyt kusettamaan loruillani. Itseäni olisin ehkä vielä voinut pötöstää, mutta se olisi tiennyt toivotusta mennä juomaan.
Pienintäkään myötätuntoa ei annettu seliseliselityksille. Kyyti oli kylmää, mutta se toimi ja lopetin juomisen.
Myöhemmin juomattomuus muuttui raittiudeksi, tosin vasta sitten kun opin olemaan rehellinen itselleni ja samalla toisille. Viinanhimo lähti kun oivalsin ja myönsin olevani voimaton alkoholiin nähden. En suinkaan “alkoholiin ja elämään nähden,” niin kuin usein kuulee hoettavan. Elämäni vain oli muodostunut sellaiseksi, etten[size=150] omin voimin[/size] selviytynyt. Siinä onkin vissi ero. Ainakin minulle.
Viikonlopusta selvitty, ja pysytty pepsiselvänä Mie on NIIIIN ylpeä! Kävi kyllä perjantaina tosi lähellä sortuminen. Kaveri tyrkytti ja tyrkytti ja lopulta SUUTTUI kun en ottanut ja lähti nukkumaan, mut mä sain pidettyä pään kylmänä. Lauantainakin sain vähän vääntää samaisen henkilön kanssa, mut uskoi se jo vähemmällä. Oli silti hauskaa, tanssin ja söin hyvin!
Tosi hyvä fiilis ja luottamus itseen kasvoi aika valtavasti.
Hienoa! Sähän jouduit samantien jo kovan painostuksen alle ja selvisit. Ensi kerralla kun tulee vastaava tilanne olet entistä vahvempi. Mä en ole vielä siinä vaiheessa, että pystyisin edes lähtemään sellaiseen ympäristöön, missä muut juovat.
Mä todella yllätyin tosta painostuksen voimasta, mut siihen nyt löytyy muitakin kuin syitä kuin vaan se etten mä juo. Sen kanssa juteltiin sitten lauantaina päivänä ja selvisi että sillä itsellään menee aika huonosti, ryyppää… no, aivan vitusti, kuulemma “mikään muu ei kiinnosta kuin viina”. Ja nyt olenkin sitten tosi huolissani. Mut kai on sekin aika kertovaa, et ko tyyppi sanoi tyrkyttäessään et “kato, nää muut on ihan tuurijuoppoja, mä tarviin alkoholisoituvaa seuraa”…
Aika jännä, eilen ei tehnyt yhtään mieli, mut nyt kotona ollessa on vähän sellaiset olot. Tuntuu et heti ku stressaa → juomaolo. Ei tässä nyt mitään oikeeta juomisriskiä ole tällä hetkellä, mut outo havainto.
Mä mietin voitokkaissa oloissani äsken samaa (tosin en ole niin lahjakas sanailija, että olisin hoksannut etten edes tarvitse lisäkirjaimia!), mutta vielä ei uskalla.
Siten jännä, että ei tämä edelleenkään ole mikään erityispitkä tauko mulle, mutta silti tuntuu, että olen jo matkannut aika pitkälle. Ennen vaikkei tullutkaan joka viikonloppu lähdettyä, sitä silti odotteli seuraavaa kertaa ja fiilisteli tulevaa humalaansa, nyt ei tule sitä tehtyä.
Väsynyt, kiree päivä. Piti siivota, huomenna tulee yksi vanha tuttu työasioista sopimaan, mut nukahdin töistä tullessa ja heräsin äsken vasta. Huomaan et aika kova stressi päällä syksyn opintokuvioista, voi kun osaisi rentoutua! Jos mä olen näin ahdistunut ennen kuin opinnot alkavat (eli vain tieto tulevista kuvioista riittää), vähän kauhulla odotan myöhempiä aikoja. Tulis vaan rauhallinen lepäilyviikonloppu!
Mulla on seminaarityö ja opinnäytetyö edessä tänä vuonna ja sit itse se valtava produktiivinen osio noita varten. En ehkä olisikaan näin stresseissä, ellei tää mun vika viikko töissä olisi myös täynnä stressiä. Oppisipa sitä hallitsemaan! Nyt meinaan taas tuntuu siltä etten ikinä ikinä ikinä tuu selviytymään syksystä. Mut olen mäkin ollut innoissani opintojen alusta vielä viikko sitten, ehkä sekin ajatus vielä palaa.
Mut joo, lepäilyviikonloppu: kirjastokäynti, lukemista, kokkailua ja nukkumista! Ei olis nyt parempaa.
Mitenhän oppisi hallitsemaan tätä ahdistusta. Tekisi vaan mieli painua peiton alle ja nököttää siellä niin pitkään, että kaikki on unohtaneet mun olemassaolon ja kaiken mitä mun pitäisi tehdä. Haluan vaan ollaa rauhassa!
Mie on NIIIIN ylpeä! Kävi kyllä perjantaina tosi lähellä sortuminen. Kaveri tyrkytti ja tyrkytti ja lopulta SUUTTUI kun en ottanut ja lähti nukkumaan, mut mä sain pidettyä pään kylmänä. Lauantainakin sain vähän vääntää samaisen henkilön kanssa, mut uskoi se jo vähemmällä. Oli silti hauskaa, tanssin ja söin hyvin!
Hyvää jatkoa vaan !!