Miksi sinä päätit lopettaa?

Oon tuolta Vilpolan puolelta, narkkarin ja alkoholistin nainen. Ihan mielenkiinnosta haluisin kysyä ja tietää että mikä asia sut sai lopettamaan tai haluamaan lopettamista. Tiedän että päällimmäisenä on se oma halu siihen, mutta olis mielenkiinosta kuulla että oliko jollain muulla vaikutusta asiaa. Mistä “valaistuminen” tuli? Oliko se äidin kyyneleet, nolotilanne tai vaikka runo?

Päätin lopettaa, koska tajusin kauhukseni, että en koskaan halua lopettaa.

Minulla ei ole ollut mitään itseni ulkopuolisia tekijöitä, eli oma tahto on perimmäinen syy. Siihen sitten ovat lyhyesti sanottuna vaikuttaneet halu elää parempaa/onnellisempaa elämää, sekä pikkuhiljaa kasvanut inho sitä kohtaan että joku täysin turha aine ohjailee elämääni.

Mutta sitä voi varmaan valaistumiseksikin sanoa, kun olen tässä noin vuoden sisällä todella havahtunut tajuamaan, että muutos on ylipäätään mahdollista, ja että se juominen tai raittius on ihan itsestäni ja omista päätöksistäni kiinni.

päätin lopettaa, kun olo oli niin paha etten jaksanut enää olla mitenkään päin. se oli 2011. muutaman vuoden raittiuden jälkeen juopottelin viime vuoden syyskuusts joulukuuhun. taas lopetan, koska olo on paha ja alkoholi lisää ahdistusta, vaikka sitä otankin lähinnä rentoutuakseni ja pahan olon taltuttamiseksi, vaikka tiedän että vaikutus on loppujen lopuksi päinvastainen.

luulen, että jokaisen riippuvuussairaan on löydettävä se oma henkilökohtainen pohjakosketus ennen kuin päätös avun hakemisesta ja lopettamisesta voi syntyä. sillä, mitä läheiset sanoo tai miten he sen riippuvuuden kokevat, on harvoin mitään merkitystä. meillä isä joi, ja siinä meni työpaikka, talo, romuttui auto, terveys petti, perhe hajosi ja lopulta isä kuoli viisikymppisenä juomisensa seurauksiin. ei auttaneet äidin, vaimon eikä lasten kyyneleet.

olen nyt 43- vuotias. isäni kuoli 53- vuotiaana. vetää vakavaksi ajatella, että hän oli vain 10 vuotta vanhempi kuin minä nyt. tästä ajatuksesta saan motivaatiota lopettamiseen.

Päätin lopettaa huomattuani että en pysty lopettamaan…näin filosofisesti ilmaistuna :unamused: .

Jaa’a, en oikein vieläkään tähän mitään tyhjentävää vastausta osaa sanoa. Elämä oli vain ajautunut semmoiseen pisteeseen, että olin kypsä lopettamaan.

Kiitollinen olen siitä jo nykyään että näin tapahtui.

En tiedä. Periaatteessa itsensä takia pitäisi lopettaa. Mutta kyllä se meni niin, että se oli nainen. Parisuhde naisen kanssa, siis. Jotenkin hänen kauttaan peilautui ongelmani karmeus. Sydäntä särkevää oli kuulla aamulla juttuja, että on valvonut yön tuijottaen ikkunasta ulos. Odottaen minun saapuvan kotiin. Peläten pahinta.

Yksineläessä, niin en ehkä olisi pystynyt lopettamaan. Ehkä en koskaan. Se niin sanottu pohja olisi varmaan myöhemmin tullut vastaan. Ehkä montun pohja… En tiedä… Kyllä minä silloinkin tiedostin ongelman olevan mutta yritin elellä sen kanssa. Ajattelin, että tällästä tämä juopon elämä on.

Hyvin sekasin olin. En mä suhteen alussa edes havainnut omassa juomisessa ongelmaa. Noita yllä olevia alkoi tulemaan useita. Mun juominen muuttui ehkä voimaakkaammin ihan hard-core tuurijuoppoudeksi suhteen aikana. Ennen se oli lähes jokapäiväistä ja myös hard-core-ryyppäämistä, että löysi ittensä välillä joesta ja välillä polliisi aamulla kuulusteli, että mitähän sitä on tullut tehtyä viime yönä. Hullujen huone tullut tutuksi… On tullut häätökin kämpästä… Ammattilliset opinnot loppui juomisen takia. Eipähän nuokaan ole hillinnyt juomista. Semmosta perinteistä alkoholistin touhua. Välillä tosiaan vähän hengähdin siinä ja taas aloin juomaan. Päiviä, viikkoja taukoja… Suljetullakin kun sain liikkumisvapauksia niin piilottelin viinapulloja lenkkipolun varteen. Siellä tuli käsidesikin tutuksi.

Suhteen alusta asti join. Mutta toisen ihmisen surun, pelon, ahdistuksen tuleminen silleen iholle, niin alkoi olemaan, joka kerta entistä pahempaa. Näin itteni niin pahana ihmisinä, että olin tosi kovissa ristiriidoissa itteni kanssa. Toinen itki siinä vieressä, että lopeta juominen… Minä itkin myös, lupailin… Sitten lupasin tosissaan, että yritän lopettaa, en lupaa juomisen suhteen mitään… Sanoin, että haluan myös lopettaa ja teen kaikkeni että voitan tuon kuningas alkoholin. Sitten se meni niin, että juomatta 2kk, 3kk, 4kk, n. 6kk ja nyt kai 20kk… Se oli kova taistelu. Enemmän minä omia tuntemuksia kelailin ja kuulostelin. Sitten plinkissä ahkerasti kirjoitin… 5kk:n jälkeen huomasin että alkoholin ja minun eteen tuli seinä. Mutta yksissä juhlissa ton toisiksi viimeisen kerran otin yhden, niin se taas laittoi juomaan. Puoliso alkoi olemaan tosi loppu mun juomiseen, että uhkasi jättää mut… Keräsin viimeiset voimani ja yritin taas. Niin tässä sitä ollaan. Tosiaan tuon 5kk:n ajan viinassa erossa olo oli yhtä helvettiä. Muistin, että silloin helpottaa. Helpottihan se. Huomasin ekalla 5kk:n juomattomuuden aikana, että tämä elämä on parempi kuin se elämä mitä se on juovana. Tosin mun juominen näytti viimeiset kovimmat voimansa, että nyt minä tosiaan joudun sinne kadulle… Näin myös kuvitteellisen kuilun minne en enää halunnut mennä. Siellä olisi odottanut koko maailman pahuus ja kaikki pahimmat painajaiseni, pelkoni, möröt, demonit… Näin, että juominen olisi johtanut myös siihen että olisin puliakkana pörrännyt kadulla. Sekin vaihtoehto pelotti. Hyvin heiveröinen nainen kun oon, niin se että kadulle joudun ja menetän koko elämänhallinnan pelotti suunnattomasti… Parisuhteen mitä oon etsinyt pitkään katoaa kuin hiekka käsistäni… Kaikki olisi mennyt… Eräänlainen pohjan kokeminen…

Kyllä se jos ihan rehellisiä ollaan niin kyllä se nainen oli. Yksin todennäköisesti en olisi välittänyt mistään mitään. Mutta mistäpä sitä tietää… Tosin mussa syntyi voimakas halu lopettaa ja pelko mitä voi käydä(pohja)… Toisen ihmisen surun ja pohjattoman pelon, ahdistuksen sekä muiden voimakkaiden tunteiden kokeminen ihan luissani asti oli kamalaa. Joku tämmöinen yhdistelmä hässäkkä. Kyllä siinä toinen oli todella kovilla. Moni nainen tai mies ei olisi kauaa katellut mun ryyppäämistä. Luonteentaltani semmonen läheisriippuvainenkin vähän kait, niin tuskasta se olisi joutua yksin pimeyteen… Monen tekijän summa. Puolison merkitys on ollut suuri, mutta jostain hyvin syvältä sydämestä tuleva halu raitistua tuli. Epäilen vahvasti, että ilman naista en ehkä olisi havahtunut ongelmaan. En olisi yrittänyt olla juomatta. En olisi huomannut 5kk:n kohdalla, että tämä sopii mulle…

Paha kirjoittaa omasta kokemuksesta kun tiedän, että olet alkoholisti-narkkarin nainen, niin että naisen avulla… Puolison avulla… Mun puoliso luki al-anonin kirjallisuutta. Vahvistui silmissä siten, että mua alkoi muutos hänessä myös pelottaa. Naiseni on voinut olla kovin motivaatio ja oma sisäinen halu ehkä kuitenkin se voima mikä on laittanut janoamaan raitista elämää. Vaikea sanoa mitä tapahtui. Monen asian summa. Hyvin vaikea ja herkkä aihe.
Toivon sydämestäni, että puolisollesi syntyy halu raitistua. Hän voi ehkä reagoida sinun tunteisiin samalla tavalla kuin itsekin. Mutta se viina on kova vastus. Huumet varmasti myös. Itsellä ollut lääkkeitä ja viinaa monesti sekaisin veressäni. Mun nainen on ollut samassa tilanteessa kuin sinä. Alkoholistin puoliso. Hänen ei olisi tarvinut kokea sitä tuskaista ja vaikeaa osaa - ikinä.

Toivon sydämestäni sulle kaikkea hyvää ja sen oikean ratkaisun löytämistä. Jos asetun puolisoni rooliin, niin en tiedä miten olisin itse kestänyt sitä.

Tajusin juomiseni itsetuhoisen pohjavireen, ahdistuin ja lopetin. Join lääkkeeksi ahdistukseen, mutta se ei auttanut enää. Päätöksen teko oli hidasta ja pelkäsin tosissani miten kestän ahdistuksen ilman viinaa… No tietysti paremmin. Samalla kaavalla meni kuin viiltelyn, syömispelleilyn (ei diagnoosia) ja röökaamisen kanssa; mitta tuli täyteen.

Se vaati kyllä niin omaa kärsimystä kuin noloja tilanteita, mutta väsyin entiseen malliin. Ei siihen valitettavasti kai muuta tietä olekaan. :confused:

Olin jatkuvasti väsynyt, nukuin huonosti, ahdisti usein, oli keskittymisvaikeuksia, olin hermostunut ja kireä yms huonoa oloa. Vapaa-aika pyöri juomisen ympärillä, olin joko humalassa, nukuin humalaa tai olin krapulassa - vaikka olisi ollut kaikkea mukavaa tekemistä, kaikki jäi aikeeksi kun juominen voitti vapaa-ajanvieton. Ulkoisesti kaikki on hyvin (työ, asuminen, raha-asiat, harrastukset…), olen perusterve ilman vakituista lääkitystä fyysisiin tai psyykkisiin sairauksiin. En tarvitse juomista mihinkään. Mitään muuta syytä juomiseeni ei ole kuin vuosien saatossa aikaansaatu riippuvuus. Tästä riippuvuudesta haluan päästä, haluan paremman elämänlaadun ja vapaa-aikaan enemmän muutakin sisältöä kun juomisen

Tuli hätä itsestäni ja koin “sydämen murtumisen”. Olin valmis tekemään mitä tahansa voidakseni lopettaa juomisen. Päätin hakea apua ja toteutin päätökseni menemällä ensimmäiseen AA-palaveriini. Jännitti ja hävetti, mutta koin vapautumisen.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

En halunnut lopettaa, en pystynyt lopettamaan. Samalla tiesin, etten jaksa enää enkä elä pitkään sekakäyttöä jatkamalla. Ajattelin, että joka tapan itseni tai haen apua. Molemmat vaihtoehdot tuntuivat yhtä paskoilta.

Soitin ahdistuneena Minnesota-mallin klinikalle. Aloitin hoidon murtuneena, lähes kaiken menettäneenä. En luottanut itseeni tai omiin voimiini yhtään.

Minulla tapahtui myös tuo sydämen murtuminen. Omakohtainen voimattomuuden tunne muodostui kalliopohjaksi, jolle raittiuteni on rakentunut. Olen kiitollinen elämästä.

Vain juoppo tietää, miten hienoa on saada elää ilman alkoholia ja muita päihteitä.

Jokainen osaa päättää, mutta minulla päätösten pitäminen ei tahdo onnistua. Juominen vaan jäi ja jos ikääntymisessä on jotakin hyvää, niin eipä enää biletetä, erektio-ongelmat (nettipornon katsominen vain satunnaista), juhlimisen aiheita ei ole (joissain juonut kahvit). Eikä uudelleen juomista pysty enää aloittamaan ilman harjoittelua kun etanoli maistuu liian polttavalle ilman latrinkia ja olut kitkerälle että hitaasti menee yksikin tölkki ja on pahan makuista.

Juomatta jättämistä auttoi kuolinpesän velat - yhdestä vuokralla olevasta asunnosta 58.000 € ja tuon asian päätin, että pitää maksaa pois joka centti ja kaikki rahat antaa lopulta ihan vanhana ukkona hyväntekeväisyyteen eli lasten syöpäosastolle. Tuo hoidettiin maaliskuussa 2015 ja tunne, että jotain muka olisi saavuttanut kesti ehkä vartin.

Uskonnollinen viritystila auttaa olemaan juomatta - tuhlaaminen on syntiä, olen maapallon historian epäonnistunein ja osaamattomin aktori jne.

Alkottomuuden etu/haitta on se, että alkaa näkemään unia. Minulla ne ovat aina painajaisia. Viime yönnä näin unta, että olen firmassa, josta yksi markkinointiosastolta irtisanotaan - ja kaikki muut olivat paljon osaavampia ja irtisanominen edessä. Vähän aikaa sitten näin unta, että kun menin laivalla Vaasasta Ruotsiin niin olin laivan ainoa surkimus - muut olivat Vaasan yliopistosta valmistuneita työelämämenestyjiä. Se on samaa keskellä yötä heräämistä hikisenä kuin juomisaikoina - nyt vaan selvänä.

En oikein osaa sanoa miksi lopetin. Kai se viimeisen kännin sekoilu oli jotakin niin kammottavaa että sitä morkkista ei toivo pahimmalle vihamiehellekään. Olen myös kärsinyt kammottavista ajatuksista jokaisen juomiskerran jälkeen enkä kestä niitä enää. Se on vähän sellainen homma että kun pää ei kestä niin se ei kestä.

Olen myös aloittanut terapian, joka sekin motivoi pysymään raittiina. Siitä nimittäin tuskin olisi paljon hyötyä jos ryyppäisin jatkuvasti.

On monia syitä miksi haluan pysyä raittiina. Muutaman päivän päästä ensimmäinen kuukausi täynnä!

Minä halusin lopettaa pitkäaikaisen alkoholinkäyttöni koska kyseinen aine aiheutti enmmän pahoinvointia(henkisesti) kuin mielihyvää.
Kaikki ne hankalat tilanteet joita viinanjuontini toi elämääni alkoi kalvaa aina vain enempi , pitkään mietin uskallanko oikeesti yrittää lopettamista.
Kun päätökseni kypsyi toteuttamisen asteelle niin siitä vain varovasti yhden päivän kerrallaan aloin kartuttaa alkovapaata elämääni.
Nyt kun kymmenes täysin raitisvuosi alkoi elämässäni niin voin todeta en päivääkään ole katunut silloista päätöstäni, joten nöyrimmät kiitokseni korkeimmille voimille ja minne lie että olen saanut nykyistä normaalia ihmisen elämää.
Kiitos .

Se on upeeta kun ihmisellä on noin paljon omaa ymmärrystä. Mun täytyy vain sanoa, että itselläni ei sitä ollut. Ymmärsin kyllä, että olisi hyvä lopettaa juopottelu, vaan en siihen pystynyt. - Jos jonkin aikaa raittiina kestikin, niin aina tuli joku olotila tai asia, jonka takia oli taas juopottelu ainoa tyydyttävä ratkaisu.

Miten sinä Helisee sitten sait lopetettua?loppujen lopuksi,Aa:nko avulla?
Minustakin tuntuu tällä hetkellä aivan mahdottomuudelta omalla kohdalla joku 10 vuoden raittius…kun vaikka edellispäivänä olisi maailman helpointa olla juomatta ja luulee ettei ikinä enää juo,niin naps vaan ,mieli muuttuu ja taas mennään :confused:

Kysymykseen,miksi alunperin päätin lopettaa(yrittää lopettaa) on se että aloin tehdä aikamoisia tempauksia…jos vain olisinkin tissutellut kotona,mutta jossain vaiheessa riehakkuus iski ja sitten mentiin,ei pidätellyt mikään eikä kukaan,ja velatkin oli saatavia :unamused: