Miksi selvä MINÄ antoi känniMINÄN mellastaa?

Okei, monilla vastaus on varmasti alkoholiriippuvuus, mutta tuolla baanalla on iso määrä “taviksiakin”, jotka kertovat, että menevät viinasta sekaisin ja saattavat tehdä humalassa mitä tahansa - silti jatkavat juomista. Ovatko nämä sittenkään taviksia? Onko alkoholiriippuvaisia tai alkkiksia tai potentiaalisia sellaisia koko Suomi täynnä? :mrgreen: Onko kyse ehkä silkasta kypsymättömyydestä? Kiehtovatko riskit…? Tuskinpa tästä kovinkaan pitkää keskustelua saa aikaiseksi, mutta otinpa esille.
Juodessa tuo selvä minäni oli harkitusti naivi…“ehkä tällä kertaa homa pysyy hanskassa”… Sitten itkettiin, että miten tuo homma TAAS karkasi käsistä…viina ei sovi plaaplaa. Kyseessä oli yksinkertaisesti vain vastuun pakoilu. Nyt olen ymmärtänyt uudella tavalla tuon alkoholistin vastuun olla ottamatta. Tältä pohjalta ymmärrän myös ne kriittiset äänet, jotka toteavat, että alkoholismin mieltäminen sairaudeksi on vain tekosyy juomiselle. Ikävistä teoista syytellään KÄNNIMINÄÄ, vaikka SELVÄ minä on tehnyt päätöksen ottaa.

“En ymmärrä mikä minuun meni, kun tapoin naapurin koiran. Kyllä tämä alkoholismi on kamala sairaus”

Miksi te otitte tai otatte selvään päähän? Fyysinen vai psyykkinen himo? Ihanko oikeasti viinan maku miellytti vai oliko tavoitteena tiedoton tila?

Minusta lähtökohta juomiseen on kaikilla siinä, että promillejen noustessa tulee mukava olo. Alkoholistilla liiankin mukava, aivokemia tahtoo lisää - enemmän ja useammin. Ja kun “enemmän ja useammin” jatkuu vuosia, toleranssi nousee, eli sen mukavan olon eteen joutuu juomaan isompia määriä. Tällöin aivot ovat entistä lamaantuneemmassa tilassa ja ihmisen yleinen holtittomuus kasvaa, vaikka omasta mielestä kunto on ihan okei ja se portsari oli vain mulkku, kun ei päästänyt tänään(kään) sisään. Kohtuukäyttäjän annosmäärillä tuohon tilaan ei yksinkertaisesti päästä.

En siis usko, että on olemassa “selväminä” ja “känniminä”, on vain taipumus humalahakuiseen juomiseen ja alkoholismiin. “Känniminä” on se holtittomuus, joka astuu kuvaan enenevissä määrin sen myötä, kun juominen pahenee. Juova alkoholisti toimii selvänä ollessaankin usein holtittomasti, koska aivokemia ei ehdi korjaantua missään vaiheessa.

–kh

Tuossa eilisessä keskustelussa, jossa käsiteltiin alkoholismin olemusta oivalsin hyvin olennaisen asian. Oma alkoholismini on loppujen lopuksi vasrin määrätietoisen opiskelun tulosta. Olen siis oppinut alkoholistiksi. Olennainen osa tuota oppimista on tietenkin, että minulla on ollut hyvät opettajat.

Tuo opettaminen tapahtui kahdessa vaiheessa. Ensin vanhempani opetettivat minut ajattelemaan ja elämään tavalla, joka aiheuttaa tunne-elämän ongelmia. Sitten minulle opetettiin, että viinanjuonti on helppo tapa ratkoa nuo tunne-elämän ongelmat. Pakko myöntää, että varsinkin tuossa jälkimmäisessä asiassa oma roolini aktiivisena opiskelijana oli hyvin merkittävä.

Juomisen lopettamisen myötä opettelin ensin ratkomaan tunne-elämäni ongelmat ilman viinaa. Siinä oli aika paljon opettelemista, enkä koskaan pääse tunne-elämän kuohahduksista kokonaan eroon - ovathan ne myös aivan terve osa elämää. Koskaan en pääse eroon myöskään perusteellisesti oppimastani asiasta - ärsyke → reaktio. Tunne-elämän kiehahdus → ajatus juomisesta. Se on syövytettynä mieleni syövereihin, kuin pyörällä ajaminen. Osaan kyllä ryyppäämisen, kun vain otan sen ensimmäisen.

Alkoholistin opintiellä tämä suomalainen yhteiskunta on hyvä koulu. Minne katsonkin, niin minulla on mahdollisuus malli-oppimiseen. Vaikka kuinka paljon puhutaan alkoholisteista ja taviksista, niin se lopullinen totuus taitaa olla, että kyllä taviksetkin juoponkoulussa saavat alkoholistin tutkinnon suoritettua - se vain kestää hieman pidemmän ajan. Aivan niinkuin kaikissa muissakin asioissa, toiset ovat nopeaoppisempia, kuin toiset. Joillain on myös enemmän niitä tunne-elämän ongelmia.

Kaikki se kännikäyttäytyminen, jota näemme ympärillämme on seurausta malli-oppimisesta. Matti Nykäsen kaltaiset loistoyksilöt luovat trendejä ja tavikset seuraavat perässä. Iltapäivälehdet ja televisio-ohjelmat toimivat mainioina oppikirjoina.

Itse olen päättänyt aloittaa koko opiskelun aivan alusta alkaen uudelleen. Kolmesti viikossa menen AA:n lukkarinkouluun, kuin seitsemän veljestä aikoinaan. Tavaan askeleita yksi kerrallaan, kuin pahainen pölvästi. Repiköön lukkari tukasta ja hakatkoon kepillä kynsille. Hassua, muuten miten sieltä AA:stakin joku aina karkaa ikkunan kautta takaisin kentälle, kun oppiminen ei kerran maistu. Jonain päivänä minusta vielä tulee aivan yhtä yhteiskuntakelpoinen ihminen, kuin niista Jukolan veljeksistäkin.

Yess! Exacly, täsmälleen noin! Juuri noin se ns. kliinisestikin opetetaan! :slight_smile: Lisäyksenä se, että 2. tyypin alkoholistilla aivot ovat ikäänkuin synnynnäisesti jo siinä yliviritetyssä, kohonneen toleranssin ja holtittomuuden tilassa.

Alkoholi on harvinaisen kokonaisvaltaisesti kolahtava päihde: se vaikuttaa kaikkiin osiin aivoissa; joka ikiseen sopukkaan! Mikään muu päihde ei tietääkseni vaikuta koko keskushermostoon yhtään kokonaisvaltaisesti!
Monet huumeetkin iskevät vain johonkin tiettyyn kohtaan aivoissa, mutta alkoholi koko nupoliin ja kaikkialle muuallekin elimistöön.

Kai se perimmäisin syy ottaa on aina ollut se nousuhumalan hekuma; menofiilis, todellinen katharsis! Ja sitä edeltävä koko päivä, jännittynyt, hilpeä levoton odotus. Perjantai-fiilis.

Njaa, elämässäni on ollut aika nesteytetty ajanjakso n. 4 - 5 vuotta sitten, jolloin hyvät kicksit ei voinut olla ainoa syy. On vaikea lyhyesti selittää, miksi join silloin koko ajan. :confused: En muista oikein itsekään. Ehkä pitääkseni yllä sellaista tasaisen harmaata, pöppyräistä, hieman melankolista mutta kuitenkin niin untuvanpehmeää olotilaa.
Se oli tavallaan surullista, mutta samalla pehmeää ja turvallista. Siihen aikaan myös poltin tupakkaa ja olin lihava ja väsynyt.

Eiköhän ne ole pikemminkin varottavia esimerkkejä, kuin roolimalleja. Kuka haluiaisi oikeasti olla kuin joku Paasilinna viimeisissä lööpeissään.
Tai Myllylä, voi surkeus! :open_mouth:

Mutta ne on myös ikäänkuin sijaiskärsijöitä, joille kansa voi nauraa ja pilkata, ja tuntea ylemmyyttä ryypätessään itse. “Minä en ole sentään tuollainen kuin nuo pellet, minä sentään holdaan tämän plaaplaa”

Jahas, kiitti… No on tässä sitten lopettamiseni jälkeen tullut jotain oivallettuakin? :slight_smile:. Tuo eka viestin sisältö tuli jostain selkärangasta sen kummemmin miettimättä, meinasin jopa pistää jotain mutuilua tuosta 2.tyypin sekoilusta mukaan… Kuvausten perusteella kun meikäläinenkin oli (on) juoppona sitä 1.tyypin “harmitonta” sorttia. Erityisen hengellinen lähestymistapa tuo aivokemiajuttu ei tietenkään ole, mutta mitäpä muuta A-klinikkaa kannattavalta voi odottakaan? :slight_smile:

Lopetin juopotteluni suhteellisen varhaisessa vaiheessa, kun noita perjantaifiiliksiä oli vielä toisinaan mahdollista kokea. Kokonaisvaltaisesti haitat alkoivat vain olla jo melkoiset, elämänhallinta oli kuralla, ja viimeinen niitti oli ne paniikki- ja ahdistusolotilat krapuloissa, jotka tulivat uutena piirteenä mukaan loppuaikoina. Uuden deliriumin pelko alkoi kummitella sekin mielessä. Lopulta ajoin itseni nurkkaan, jossa tuli “tää oli sitten tässä” -tunne, ja juomahalut menivät.

Kun en siis ehtinyt vaiheeseen, jossa viinaa tekee mieli koko ajan, joudun aika-ajoin palauttelemaan mieleeni, millaista elämäni tulisi olemaan, jos alkaisin käydä jälleen baarissa. Kun kohtuukäytön annosmäärillä en saa haluamiani olotiloja, joutuisin juomaan määriä jolla tulen holtittomaksi, siis menetän elämänhallintani, ja terveyskin menee jossain muodossa varmasti ennemmin tai myöhemmin. Jo se, että en osaa ajatella “alkoholinkäyttöä” muuna kuin useamman päivän kuplana, jossa suurin huolenaihe on ettei kupla pääse puhkeamaan minkään ulkoisen häiriötekijän takia, kertoo mikä minäkin alkoholinkäyttäjänä olen. “Perjantaifiilis” on ohut tekosyy sen tosiasian edessä, että olen pohjimmiltani täysverinen alkoholisti, joskaan en ehtinyt Jellinekin liukumäessä vielä kovin alas. Kohmeloiden kurjistuminen pelasti minut.

Tuo menee siihen Puolikuu-osastoon? Kuinka lankesinkaan ansaan pehmeään? Se hyvänä pitää, mutta minut myrkyttää - ja kun se loppuu, aina yksin jään… yksin hämärään.

–kh

Eiköhän toi malli tule enemmän lapsuudesta ja kaveripiiristä.

Joukossa tyhmyys tiivistyy. pidän suomalaista tavispulliaista silti niin`kin viisaana, et tuskin sitä nykäsiä ja myllylöitä plagioidaan.

^ Mä luulen kans, että ne on paljon glamourimpaa tai seksikkäämpää osastoa ne joista teininä (ekojen päihdekokeilujen aikaan) aletaan ottaa mallia, kuin tätä nykäs-myllylä-paasilinna -osastoa. :sunglasses:

Joo, no se on just se lääketieteellinen, tai kliininen lähestymistapa. Tai biologinen, however.
Ja selkärangastapa hyvinkin. :slight_smile: Keskushermosto: aivot ja selkäydin.

A-klinikasta mulle tuli sellanen mieleen, kun sitä aina morkataan siitä kun se antaa asiakkaalle mahdollisuuden yrittää vain vähentämistä lopettamisen sijaan…
niin kyllähän ihmisellä on oikeus siihen! Ja silti oikeus saada päihdekonsultointia ja vähentämisneuvoja, ja jopa laatia päihdetyöntekijän kanssa vähentämissuunnitelma. Ellei se onnistu vähentämään eli toteuttamaan sitä vähentämis-, eli hoitosuunnitelmaa, niin siinäpähän näkee sitten! Kantapään kautta se paras oppi tulee kuitenkin, meni syteen tai saveen. :slight_smile:

Oon ihan viime aikoina tajunnut sen, että sellanen tosi jyrkkä, mustavalkonen “Stop it or fuck off!” -mentaliteetti on itse asiassa yhä jälki-oireilevan riippuvuuden merkki. :bulb:
Siinä on sellanen alitajunen taka-ajatus että kun mä en voi dokata tippaakaan, niin ei saa kukaan muukaan tippaakaan! :slight_smile:

Sama juttu kuin narkkarien korvaushoidossa, joka tähtää ainoastaan haittojen vähentämiseen jakamalla buprenorfiinia tai metadonia heroiinin korvikkeexi.
Joku aika sitten minäkin vastustin sitä henkeen ja vereen, mutta nyt on alkanut tajuta kenttää niinkun kokonaisvaltasemmin, ja suvaitsevammin.
Kaikkihan ei kuitenkaan valiteetavasti toivu, vaikka kuinka ehdottomia olisimme. Loppujen kohdalla on tyydyttävä vain haittojen ja vahinkojen minimoimiseen.

Ööööhhh… mun pitäs tehä yhtä opiskelutehtävää eikä höpistä näitä juttuja anonyymina Plinkkiin. :smiley:
Mutta en saa yhtä koulun tiedostoa auki. Hyvä tekosyy olla tekemättä oikeesti järkeviä asioita tällä tietokoneella. :smiley:

Äh, pskat. Mä lähen ulos. Aarinko paistellooppi ja linnut laulelloop, sano savolainen.

Tuttu fiilis… Mieli suurentelee tuon hekuman niin tavoiteltavaksi, että sitä tavoitellessa unohtaa tyystin juomisen
huonot puolet; mustan silmän, murtuneen nenän, pidätykset, menetetyt ystävät…miten kullakin :mrgreen:

Malli-oppimistahan sekin, että otetaan mallia glamour-bilettäjistä. Niitähän riittää. Nykäs-myllylä-paasilinna -osastolle naureskellaan samaan aikaan, kun vedetään perseitä. Oikeastaan suhtautuminen Suomessa kaikenlaiseen kännissä törttöilyyn on sellaista HYVÄKSYVÄN HUVITTUNUTTA! “Olin ihan Mervit”… Nähtävästi ihmisiltä puuttuu jonkinlaista tietoisuutta siitä, että jatkuvasti pämppämällä voi päätyä hyvinkin samalle osastolle. Täällä ajatellaan että alkoholisoituminen olis vaan jonkinlaista heikkoutta, joten “minä en voi alkoholisoitua”.

Toi “Stop it or fuck off!” -mentaliteetti on mun mielestä enemmänkin juovan ihmisen ajatus siitä, mitä raitis ajattelee. Ei todellisuutta. Juova ihminen ajattelee, että muutkin haluavat juoda ja ovat vain kateellisia juoville. Mä näen homman enemmänkin niin, että raitis alkoholisti ei halua samanlaista kohtaloa muille. Raits alkoholisti myös tunnistaa ihan kokemuksen kautta ne, joilla homma ei ole täysin hanskassa. Mua ei haittaa yhtään esim. oman miehen satunnaiset biletysreissut, on suht. harvinaista kuitenkin. Sitten on kavereita, joilla pohja häämöttää selvästi. Ystävänä en viitsi silitellä suvaitsevaisesti päätä ja naureskella muiden mukana sekoiluille.

Se on totta, etteivät kaikki toivu. Ne jotka hakevat apua mm-. A-klinkalta, nähtävästi kuitenkin haaveilevat paremmasta ja ovat potentiaalisten toipujien joukossa. Toipumisen mahdollisuudet heikkenevät sitä mukaa,mitä kauemmin jatketaan, eikös niin? Eli kannustaminen vähentelyyn heikentää toipumisen mahdollisuuksia, sehän on selvää pässinlihaa.

Ei kun kyllä se on ihan todellisuuttä. :slight_smile: Asennetta tapaa oikeesti tuolla kenttätyössä joillain keltanokka-“kokemusammattilaisilla”: just valmistuneilla tai vielä opiskelevilla. Juttuja on kuultu, ja ne on pahimmillaan päättyny siiihen että se uusi päihdetyöntekijä on kompastunut omaan edottomuuteensa ja päätyny retkahtamaan/vetämään kamaa itte.

Kuivilla oleville riippuvaisille on just tyypillistä sellanen jyrkkä ehdottomuus. Ei niinkään pitkään raittiina olleille, kokonaan toipuneille.

Tietysti sitten hoitopaikan hoito-idelogiasta riippuu se mitä siellä hoidetaan. Esim. minnesota -malli on tarkoitettu nimenomaan alkoholismi-sairauden hoitoon, eikä alkoholismi-sairauteen kuulu vähentämisen mahdollisuus.

A-klinikka on puolestaan tarkotettu kaikenlaisille alkon käyttäjille, ja niille vähentämisenkin yrittäminen suodaan.

Emmä vielä mennykkää ulos kun mä kävin suihkus. Nyt meen ulos. :slight_smile:

Miten vaan. Jokainen tietää itse tilansa. Muiden mielipiteillä ei ole juurikaan merkitystä :smiley:

Sekin on oppimista, että ensin ajattelee vähentämisen olevan hölmöä ja sitten ajattelee, ettei olekaan. Kyseessä on tietynlainen hoitoyhteisön sosiaalinen mallioppiminen. Ei näitä saa raitistumaan, mutta annetaan pillereitä. Opetusmetodikin on perin tuttu. Kokeneemmat sanovat, että olet vain keltanokka - odotahan vain. Aivan sama sosiaalinen mallioppiminen tapahtuu myös AA:ssa. Siellä taas kokonaan lopettaminen on niin kertakaikkiaan ehdotonta. Keltanokkaa kehotetaan hymyillen kokeilemaan, josko kohtuukäyttö onnistuisi. Molemmissa tapauksissa oppimistulos edustaa ensimmäsisen asteen oppimista - opitaan sama käyttäytyminen, kuin muillakin on ja hyväksytään se oikeana totuutena.

Syvällisempi oppiminen edellyttää tutustumista erilaisiin ajatuksiin ja oikeasti oman mielipiteen rakentamista. Tällainen oppiminen on loppujen lopuksi aika harvinaista. Jos joku aivan oikeasti haluaa jotain ymmärtää, niin silloin varmaan kannattaa lukea aika tarkkaan noita kertomuksia vähentäjien puolella. Ja miksei vieralla saunaosastollakin. Sieltä löytyy vähentäjiä, joiden olisi pitänyt lopettaa jo vuosia sitten, mutta edelleenkin roikkuvat kiinni vähentämisessä. Sieltä löytyy myös vähentäjiä, joilla vähentäminen on onnistunut aivan hyvin. Löytyy bentsoja saaneita, jotka ovat päässeet irti bentsoista ja bentsoja saaneita, jotka ovat viimeisen päälle koukussa.

Itseäni askarruttaa tällä hetkellä kovasti lähinnä sellainen kysymys, mihin sitä alkoholia ylipäätään tarvitaan? Jos minulla olisi mahdollisuus silloin tällöin ottaa vähän, niin mitä sitten? Jos joskus voisi örveltää ihan perskännit, niin kaipaisinko minä niitä? Huvittavaa sinällään sekin, että kun en itse ota, niin ei vaimoakaan huvita ottaa. En ole missään välissä asiasta moittinut. Siltikin näyttää siltä, ettei edes saunaolut näytä kiinnostavan. Taitaa olla niin, että aika moni käyttää alkoholia pelkästään sen takia, kun muutkin käyttävät. Saamatta siitä mitään erityista mielihyvää.

Poikakaverini sanoi, ettei kavereita voi oikeastaan muissa merkeissä nähdä, jos nähdään pitkän kaavan mukaan. Muiden juomista on ikävä katsoa, eikä jaksa kuunnella. Ei-ongelmaisilla varmasti niin.

Mitä antaa sitten juominen yksin kotona? Se ei ole enää sosiaalista “kun muutkin” juomista? Silloin kannattaa mielestäni pysähtyä miettimään, että miksi tässä ylipäänsä otetaan…

Tämä kyllä opetetaan jo ihan koulun penkillä, että alkoholisti ei pysty vähentämään mutta pelkkä suurkuluttaja pystyy. Ja niinhän se todellisuudessa onkin. :slight_smile:

Pillerimörkö pitää nostaa jälleen pöydälle sen verran, että tiesittekös että kaikkein paras raitistamistulos saavutetaan kuulemma disulfiraamin ja kognitiivisen käyttäytymisterapian yhdistelmällä. Tämän kertoo tiemma kaypahoito -suositukset, joissa on ihan oikeaa pitkäjänteisä tutkimustietoa, ei maksettuja tutkimuksia eikä kaupallisia tiedotteita.
Disulfiraami* kuuluu sarjan päihdeongelman lääkehoito, johon mahtuukin sitten monenmoista pilleriä SSRI-mielialalääkkeistä vahvoihin psykoosilääkkeisiin. Mutta siitä eivät päätä hoitajat, vaan lääkärit. Vain, ja ainoastaan l-ä-ä-k-ä-r-i-t, nuo mainiot miehet ja naiset pitkissä valkoisissa kaavuissaan.

Hoitoyhteisö, siis hoitajat, eivät anna potilaalle muita lääkkeitä kuin lääkärin määräämät. Toistan: vain lääkärin määräämät. Jos lääkitys on väärä, vastuu on lääkärin.
Katkaisuhoito on ainoa hoitopaikka, jossa lääkitys lankeaa potilaalle ikäänkuin automaattisesti, mutta sielläkin sen aloittaminen vaatii tietääkseni aina lääkärin siunauksen. Katkolääkityskin on hyvin lyhyt: se ajetaan asteittain alas mahdollisimman pian; yleensä 3 - 4 päivässä.

Hei kuulkaa! Mä kun kävin äsken huvikseni ostamassa farkut, niin minusta näytti ihan että sen vaatekaupan myyjällä oli krapula! :open_mouth: Se oli jotenkin hermo, säpsähteli ihankuin, näytti nuutuneelta ja jotenkin kärsivältä.
Meinasin oikein jäädä kattelemaan uteliaisuudesta sen työskentelyä siihen kassalle, ja vaikka karjaista jossain vaiheessa selän takaa “BÖÖÖÖ!” Krabula-ahdistuksessa voisi saada kivan sätkyn. :laughing:

No niin niin. Moi taas. :blush:

*[size=85] jos joku ei tiedä, niin guuglettakoon millä kauppanimellä disulfiraami paremmin tunnetaan. : ) Kognitiivinen käyttäytymisterapia on puolestaan sellasta käytännönläheista raittiina olemaan opettelua. Vähän sellasta kuin selitetään AA-julkaisussa “Eläminen raittiina”.[/size]

Tuo on sinun mielipiteesi ja perustuu tämän hetkiseen tietämykseesi. Pidä mielipiteesi.

Joskus keskiajalla välskärit hoitivat haavoittuneita sotilaita kaatamalla haavoihin kiehuvaa rasvaa. Se oli tuon ajan lääketiedettä.
Tämä nyt ei liity varsinaisesti alkoholisminhoitoaiheeseen, mutta osoittaa sen, ettei tieteenkään puolella ole kiveenhakattuja totuuksia, vaan joku uusi oivallus syrjäyttää entisen. Esimerkkinä vaikkapa aikoinaan surullisen kuuluisaksi tullut, mukamas silloin hyvänä keksintönä markkinoitu valmiste nimeltä Dalidomidi. ( en käytä lääke-nimikettä tuosta lääketieteen supermunauksesta, joka ei suinkaan ole ainoa lajissaan.)

Mikä on minun mielipiteeni? Että lääkäreillä on valkoiset kaavut? :open_mouth:
Vai tuo Käypä hoita juttu? No, jos käypä hoito -suosituksissa lukee jotain, niin ei sillä minun mieleipiteitteni kanssa ole mitään tekemistä! :slight_smile:
kaypahoito.fi/web/kh/suositu … 50028#s9_4

Minä en ole vielä edes kertonut omaa mielipidettäni disulfiraamista. No nyt kerron: mielestäni Antabus on ihan okei koska monet ovat kertoneet siitä olleen apua raittiuden alkutaipaleella. Oon itsekin sitä joskus käyttänyt, nyt en tosin kolmeen vuoteen.

Missä nyt kiveen hakattuja totuuksia olisi? Ehkäpä vaikka keskiaikaisen kirkon opetuksissa. Silloin kun valta oli kirkolla eikä tieteellä, alkoholisteja hoidettiin varmaankin noitarovioilla. :angry:

Tarhis, minkälainen on sinun oma kokemuksesi alkoholin käytön lopettamisesta ja raitistumisestasi?

Tosi lyhyesti kerrottuna sellanen, että minulla on tänäänkin ollut ihan kiva raitis päivä. : ) Minulla ei ole aineriippuvuuksia eikä -roikkuvuuksia, elän tervettä ja ihan täysipainoista elämää. (netissä tosin menee vähän liikaa aikaa : P)
Vapaus on ihana asia, paarmaseni. Vapaus kaikista päihteistä.

En ole tänäänkään tarvinnut alkoholia, en huumeita, en tupakkaa, en keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Enkä usko niitä tarvitsevani huomennakaan. :sunglasses: Siis… lauantaina. Oho, nyt ON jo lauantai!

Hyvää yötä ja äkkiä!

PS. Pitempi ja kaiken kattava vastaus on luettavissa tulevasta kirjastani, joka ilmestyy joskus ennen tuomiopäivää.

Minäpä vähän autan sinua vastaamaan.
Koska lopetit alkoholin käytön kokonaan?
Miten sen teit?
Kauanko olet ollut nyt yhtäjaksoisesti ilman viinan (vastaavan)tippaa?

Olivatko kysymykset tarpeeksi yksinkertaisia ja vastaatko tällä palstalla rehellisesti jo tänään?

Tämä ei ole piruilumielessä kyselemistä, vaan koska haluan tietää, oletko lopettanut, lopettamassa, vai vähentämässä? Vai mikä on motiivisi kirjoittamiseen?