Miksi sä et vaan jätä sitä?

Kuinka moni tunnistaa itsensä Elina Tanskasen tekstistä HS 8.3.2017
hs.fi/elama/art-200000511696 … 958f5794af

Tässä pätkä:

"Traumatisoituneiden ihmisten kanssa koko uransa työskennellyt psykiatri Bessel Van Der Kolk kuvailee kirjassaan Jäljet kehossa psykologi Martin Seligmanin klassikkotutkimusta pohtiessaan, mikä auttaa pahoja asioita kokenutta ja traumatisoitunutta ihmistä toipumaan.

Seligman on tätä nykyä yksi tunnetuimmista positiivisen psykologian edustajista, mutta 1960-luvulla hän teki niin tutkimusasetelmaltaan kuin tuloksiltaan hätkähdyttäviä eläinkokeita.

Seligman lukitsi kollegoineen häkkeihin joukon koiria ja antoi niille toistuvasti sähkösokkeja. Kokeen kontrolliryhmänä toimineet koirat pakenivat häkeistä heti saadessaan siihen tilaisuuden. Kuitenkin ne koirat, jotka olivat pakosta tottuneet saamaan sokkeja, eivät lähteneet häkeistään mihinkään, vaan makasivat paikoillaan uikuttaen.

Toistuvien sähkösokkien kaltaiset vaikeudet ja ongelmat ottavat monia muotoja ihmisen elämässä: henkistä tai fyysistä väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kaltoinkohtelua, kohtuuttomia kohtaloniskuja, kasautuvia ongelmia, syrjintää, epäoikeudenmukaisuutta.

Se, mitä Seligmanin koirille tapahtui kokeessa, selittää osittain sitä, miksi tuttu helvetti voi tuntua oudolla tavalla turvalliselta, vaikka tuntematon paratiisi olisi vain askeleen päässä.

Nykyaikaisten kuvantamismenetelmien ansiosta tiedämme koko ajan enemmän muun muassa siitä, miten traumaattiset kokemukset vaikuttavat aivoihin jo ihan fysiologisella tasolla. Toipuminen ei useinkaan käy helposti ja nopeasti.

Se on silti mahdollista.

Osana koetta Seligman kollegoineen yritti opettaa koiria lähtemään häkeistään. Minua puhuttelee kovin se, että tutkijoiden piti useaan otteeseen konkreettisesti avittaa koiria, ennen kuin ne tajusivat olevansa vapaita.

Jos olet sen ihmisen asemassa, joka yrittää auttaa jotakuta osoittamalla tälle, että häkistä voi päästä pois, muista kärsivällisyys ja ymmärtäväisyys.

Jos olet taas se, joka kääntyy uudestaan ja uudestaan pois tuntemattoman paratiisin porteilta ja käpertyy tutun helvetin nurkkaan, älä luovuta itsesi suhteen – vielä tulee se päivä, jolloin otatkin sen ratkaisevan askeleen."

Mielenkiintoinen artikkeli. Kiitokset linkistä. Tottahan se on, että monen hokema “rakkaus” ongelmakimppua kohtaan on vain omaa pelkoa siitä, ettei uskalla astua tuntemattomaan ja erota. Tai vaihtoehtoisesti yksinolo pelottaa niin, että ennemmin astuu samaan miinaan yhä uudestaan ja uudestaan, koska se on tuttu.

Kai se sama vaiva on itselläkin, kun ei uskalla enää luottaa kehenkään mahdolliseen kumppaniehdokkaaseen. Ahdistus iskee heti siinä vaiheessa, kun toinen alkaa höpistä yhteen menemisestä. :unamused:

Sama vaiva itsellä tuossa luottamuksessa vaikka töitä olen tehnyt sen eteen. Vieläkin yllättävässä tilanteessa ensimmäisenä nousee ne vanhat ikävät päähän ja niistä perusteettomia pelkoja. Onneksi tuo kunnon mies on ymmärtänyt kun olen selittänyt vaikka ensin loukkaantunutkin kun en osaa heti luottaa. Ehken nyt täysin toipunut vieläkään :blush: mutta oikeaan suuntaan menossa :laughing: