Miksi raitistuminen on niin rankkaa?

Olen usein käynyt täällä lukemassa, vähemmän kommentoimassa. Eikä tämä aiheeni mikään uusi ole, paljonkin käsitelty. Ehkä koetan tässä samalla koota omia ajatuksiani. Nyt kun on mennyt kolmisen kuukautta ilman alkoholia (ja oikeastaan kokonaan ilman juomahimoa), niin en meinaa saada “päätäni kuntoon”.

Jotenkin sitä odotti, että kunhan alkosta pääsee eroon,niin elämä muuttuu auvoiseksi ja ihanaksi. Toki se on paljon muuttunutkin. Rahaa on säästynyt, fyysinen vointi on parempi, turvotus ja pöhötys ovat hävinneet jne. Mutta jostain syystä kierrän vaan kehää ajatusteni kanssa, enkä tavoita sitä jes-fiilistä! Mitä se sitten onkaan.

Mielessä pyörivät välillä vanhat mokailut ja ahdistus monesta asiasta. Tuntuu kuin olisin itselleni aivan vieras ihminen. Kuka minussa nykyään asuu? Ja miksei tämä tyyppi nyt osaa nauttia tästä selvästä elämästä? Ja ihan älyttömän paljon on tullut lisää aikaa elämään :unamused:

Auttakaapa vielä kerran te raitistumisen läpi käyneet! Ovatko nämä tunteet tuttuja ja miten niiden kanssa selviää? AA on minulle ajatuksena vieras, olen enemmänkin yksin (ja verkossa) pohtija.

Hei ja tervetuloa kirjottamaan.

Haluan vai kiireesti sanoa, että nuo kuvaamasi tuntemukset on ihan tuttuja mullekin, ja ne iskee vasta joskus puolen vuoden raittiuden jälkeen. Tiedän tämän vanhoista kokemuksista.
Se “Jess-fiilis” elikkä raittiushumala tuppaa kaikkoamaan parissa, kolmessa kuukaudessa.

Nykyisellä rupeamalla on takana vasta alle kolme kuukautta, joten jäämme odottelemaan jonkun viisaamman vastauksia.

Jos AA on ajatuksena vieras, voihan siitä tehdä ajatuksena tutumman vain yhdellä visiitillä. Se ei velvoita eikä sido mihinkään. Itsekin menen käymään palaverissa kai vihdoin tällä viikolla tai ensi viikolla, ekaa kertaa pitkiin pitkiin aikoihin. Tuli käsky ns. ylempää.

Jos vastaisin kysymykseen, onko pitkään raittiina olleilla samanlaisia tuntemuksia, vähän kärjistetysti: Minun äidillä oli yli 90 vuotta raittiutta. Ei hänkään jatkuvasti selittänyt, miten raitis elämä on niin mahdottoman ihanaa. (Kyllä muisti aina selittää, miten minun elämä on menossa päin helvettiä - missä olikin oikeassa.) Minulla oli ensimmäinen raitis kuukausi (aa-ssa) jatkuvaa pilvissä leijailua. Elämän laatu parani kohisten. Mutta sitten kun ei se vaihtoehto enää ollut kosketusetäisyydellä, niin tuli vähän sellainen tunne, että eikös tämä sen ihmeellisempää ollutkaan! Raittiushan on sinänsä vain ihan tavallista elämää, kaikkine huippuineen ja laaksoineen. Vertaapas ympärillä pyöriviä “tavallisia” ihmisiä, ei heidänkään elämänsä pelkkää riemua ole.
Kaikki on suhteellista. Minulla oli välillä pahaa verenvuotoa nenästä (ainakin osasyynä työpaikan kuiva ilma). Siihen löytyi lääke, joka ratkaisi ongelman. Sitten eräänä aamuna totesin iloisena kaverille, että nyt pystyin niistämään ilman. että olisi tullut verta. Kaveri pystyi samaan, mutta ei hän sitä mitään ihmeellisenä asiana pitänyt. Toivottavasti käsitit vertauksen.
Ja mitä asialle pitäisi tehdä? Siihen täytyy löytää vastaus itse. Raittiina on siihen erilaisia mahdollisuuksia. Minä tuhlaan surutta viinasta säästyneet rahat matkustelemiseen (Reilu kuukausi sitten Barentsin hiihdoissa, pari viikkoa sitten Petroskoissa “Karjalan Sanomien” lukijamatkalla, ensi viikolla Pietariin Voiton Päivän juhliin, syksyllä Komin tasavallan 90-vuotisjuhliin). Jokainen voi itse löytää omat kiinnostuksen kohteensa (postimerkkien keräily, Everistille kiipeäminen, rotukoirien kasvattaminen…)
Kyllähän ryyppyaikana tehtyjä munauksia voi murehtia. Niissä on kuitenkin se hyvä puoli, että voi puolustautua sillä, että se oli silloin… Mutta kun niitä munauksia tulee tehtyä selvin päinkin, ei onneksi enää niin pahoja. Mutta elämä on… (niinkuin entisessä telkkarimainoksessa sanottiin).

Suosittelen, että annat vain ajan kulua. Tiedän, se on aika kurja ohje.

Mulla nyt reilu 8kk alkoholitonta elämää takana ja olen miettinyt, että onko nää mun viime aikoina kokemat fiilikset raittiushumalaa. Ei sillä, kyllä tässä kurjiakin päiviä on. Ei vaan juoma-aikoina tavallinen elämä (olin viikonloppujuoja lähinnä) ollut näin mukavilla oloilla värittynyttä.

Minulla raittiutta takana nyt 2 vuotta. Elämän vaikeudet eivät ole vähentyneet, mutta keinot niiden ratkomiseen ovat lisääntyneet. Karkeasti voisi sanoa, että tälläkin vaivalla on “puoliintumisaika”. Hommat muuttuu puolta helpommaksi aina, kun raitis aika tuplaantuu. Jokainen kokemus on silti aina yksilöllinen ja kiinni tässä hetkessä. :smiley: Suosittelen joka tapauksessa lämpimästi viinasta luopumista.

Asahi, minä olen myös kolmen kuukauden pysäkillä pohtimassa mitä raittiin minäni kanssa tekisin. Hitaahkosti ja vastahakoisesti tuntuu vastauksia löytyvän. Peilistä katsoen suurinpiirtein sama mies näyttäisi olevan, mutta sisukset pykii pahasti. Valitan, ei ole ratkaisua tähän. Muutosprosessissa mennään ja sillä hyvä.

Tänään huomasin työpaikalla pomolleni kirjoittavani raakaa vastalausetta yhteen pikku juttuun joka minun mielestä olisi pitänyt tehdä toisin. Aiempi minäni ei olisi alkuviikon krapuloissa uskaltanut sellaisia mennä tekemään, olisin vain nöyränä kyyröttänyt ettei kukaan vai huomaisi että olen olemassa. Tällainen puoli on ihan uutta minulle ja olen hämmennyksissä tämän “sisäisen petoni” kanssa :slight_smile:

Lisään tähän vielä, että minua auttoi kolmen kuukauden alkutaipaleella, että olin mukana päihdehuollon ryhmässä joka kokoontui kahdesti viikossa. Siellä kun sai kuulla etten ollut todellakaan ainoa joka oli viinan takia mokaillut niin se auttoi suhteuttamaan omaa tuskaa. Samoin omien häpeämokien kertominen helpotti omaa mieltä ja auttoi jaksamaan. Monesti oli ryhmän jälkeen hiton väsynyt olo montakin päivää, kun asioiden käsittely otti niin tiukoille.

Niin. Jos tujottelee ensi kertaa viinaan pariksi kymmeneksi vuodeksi haudattuja tunteitaan, niin onhan se rankkaa ja pelottavaakin, mutta seuraavalla kerralla jo vähän helpompaa jne. Kunnes voi ihan oiekasti jo uskoa, että tunteet tulevat ja menevät ja ne eivät ole koko olemuksemme ja sielumme. Tervetuloa, kirjoittaminen on yksi tapa tehdä rankasta vähemmän rankka. :stuck_out_tongue:

Joo hyviä kommentteja. Olen omaa tilannettani työstänyt myös ammattilaisen kanssa ja saanut uusia näkökulmia. Ehkä sitä vaan jotenkin odotti, että elämä muuttuu vielä paljon enemmän, kun lopettaa juomisen. En ole siis juonut työpaikkaani tms., mutta juonut kuitenkin aivan liikaa.

Tuosta kuivahumalasta - tai mikä lieneekään - en osaa sanoa mitään. En omalla kohdalla tunnista sellaista. Olen kyllä aikaisemminkin ollut jokusen kuukauden ilman. Pikku hiljaa vaan on kypsynyt ajatus kokonaan lopettamisesta. Nyt juuri tuntuu siltä, etten tarvitse alkoholia mihinkään, mutta vähän hirvittää kesän ja grillikauden ja kesäjuhlien tuleminen. Niihin kun liittyy vanhastaan niin vahvasti “tölkki käteen”-mentaliteetti. Pitää vaan jatkaa pohtimista.

.