miksi raitistua?

miksi raitistua ellei elämällä ole mitään annettavaa ja alkoholi on ainoa lohtu enään?

olen keski-iän ylittänyt,yksinäinen ja kohta varmaan työtönkin mies.sosiaalisesti olen niin kömpelö että parisuhdetta en ole koskaan onnistunut saamaan,enkä varmaan uutta työpaikkaakaan kun se eteen tulee.

monesti olen ollut pidemmänkin pätkän selvinpäinkin mutta aina joutunut toteamaan ettei tä maailma ole minua varten.

harrastuksiakin on mutta ei ne tuo lohtua kuin hetkeksi.eikä ne lämmitä yön kylminä tunteina.

itse olenkin todennut että alkoholi pelastaa minut suuremmilta kärsimyksiltä ennen kuolemaa.vähän sama asia kuin kivunlievitys kuoleville.

ps.täällä on jo osiot vähentäjille ja lopettajille.täytyskö olla niillekkin ketkä haluavat juoda?

Moro!

Minun mielestä tämmöinen aihe sopii erittäin hyvin tänne lopettajien palstalle, koska se liittyy hyvin vahvasti aiheeseen. Enkä usko, että olet ainoa joka tuollaisia teemoja pohtii. Lopettajien palstalla on paljonkin vielä juovia ihmisiä. Olisi aika omituista, että ensin pitäisi lopettaa ja sitten vasta kirjoittaa. Milloin ihminen edes on lopettanut, sitäkin lienee vaikea määrittää. Totta on tietysti, että suurimalla osalla tänne kirjoittavista, jotka juo, on halu kuitenkin muutokseen tai he kamppailevat ambivalenssin kanssa juovan ja päihteettömän elämän välillä. Mutta vaikka sinulla ei halua olisikaan, niin mielestäni tämä on hyvä aihe tänne synkkyydestään huolimatta. Jostain syystä sinäkin olet tänne kirjoittanut ja niin kauan kun keskusteluja ei tahallisesti sabotoida tai trollata tai lähetellä älyvapaita känniviestejä niin en ainakaan itse pidä sitä niin oleellisena onko ihminen onnistunut lopettanut juomisen vai ei. Tai, että onko hän edes motivoitunut lopettamaan, koska sitä ei kukaan pääse toisen pään sisälle tai pysty ennustamaan, jos se motivaatio vaikka myöhemmin jostain ilmestyisi.

Ei kai raitistumiseen ole muuta syytä kuin se, että juomisen haitat ovat, tavalla tai toisella, suuremmat kuin hyödyt? Aika monella täällä ne haitat ovat varmaan merkittävästi suuremmat ja hyötyjä ei enää juurikaan ole. Siksi raitistuminen.

Jos itselläni olisi sama tilanne, kuin se, jota kuvailet, en varmaan edes harkitsisi lopettamista. Ihan rehellisesti ajateltuna.

Tsemppiä joka tapauksessa!

Oletko mahdollisesti masentunut? Jatkuva murehtiminen, toivottomuus ja kyvyttömyys nauttia elämästä ovat tyypillisiä masennuksen oireita. Sairastuin 17-vuotiaana 2-suuntaiseen mielialahäiriöön ja olen ollut elämästäni vuosia masentunut. Psykiatrini kertoi että yli puolella hänen 2-suuntaisista potilaistaan on lisäksi päihdeongelma!Olin 2 vuotta täysraittiina koska sain lapsen, ja koko ajan lievästi masentunut, ehkä liittyen siihen että lapsella ei ole isää ja lähisukulaiseni oli samaan aikaan vakavasti sairas. Kun mukaan tuli alkoholinkäyttöä, masennus syveni keskivaikeaksi. Onneksi löytyi lääkitys, kuntouttava työ ja raitis mieystävä.

Masennus voi olla juomisen syy tai seuraus. Voisitko kokeilla tipatonta kuukautta, vaikka kuinka v-tuttaisi, ja katsoa kohentuuko olo? Raittiutta voi perustella erilaisilla järkisyillä, kuten fyysinen ja psyykkinen terveys, painonhallinta, rahansäästö…Raittius ei automaattisesti poista ongelmia, mutta voi estää hankkimasta niitä lisää.

kaippa ne juomisen hyödyt on nykyään suuremmat kuin haitat.kun ei ole lapsia tjms. niin ihan sama vaikka olisi humalassa 24h.
se että onko masennusta vai ei niin onkai ihan sama,hauta sieltä lähestyy väjäämättä.

yhteiskunnalle varmaan sen parempi mitä nopeampaa poistuu näyttämöltä.

.

Kysymys: onko juominen sinusta hauskaa, nautitko siitä? Omalla kohdalla tärkein syy vähentämiseen oli se että kännissä EI ollut hauskaa, kyse oli enemmän pakkomielteisestä (addiktiivisesta) käyttäytymisestä. Jo vähentäminen on piristänyt, olen hoikistunut ja säästänyt rahaa. Tipattomuutta on tällä erää muutama viikko takana, mutta en uskalla tehdä raittiuslupauksia kuin päiväksi kerrallaan. Kompaan tinyä, ammattiapua kannattaa kokeilla. Jos masennuksesta toipuu, tavallinen arkikin on ihan uudella tavalla mielekästä.

alkoholista ei ole tullut kunnon nousuhumalaa enään vuosiin,mutta sillä saa turrutettua itsensä aika tehokkaasti.

2012 olin melkein puolivuotta juomatta,ja huono makuhan siittä jäi. sen verran katkeroitunut ja elämään pettynyt olen jo että tarttee hyvät lääkkeet ainakin viikonloppuisin. työn takia viikot melkein ilman alkoa mutta jos nekin loppuu niin sit voikin ottaa 24/7
sen verran vatsavaivat haittaa nykyään juomista että täytyy osaksi varmaan siirtyä muihinkin aineisiin.

ongelmahan tässä on se,etten näe raitista elämää enään mielekkäänä. selvinpäin näkee niin pirun tarkasti kuinka epäonnistunut ihminen sitä onkaan. tuttava/kaveripiirissä kaikki elävät jo perhe-elämää,lapsia syntyy yms. en osaa enään edes iloita siittä että muilla menee hyvin,välillä jopa toivon että näille täydellisille ihmisille sattuis jtn paskaa.

vois vetää verhot kiinni ja sammuttaa puhelimen.korkata viinapullon…parempi kun ei muita ihmisiä näkis enään lainkaan

Kuulostat vähän samalta kuin minä muutama vuosi takaperin. Samat stressit ja riittämättömyyden tunteet. No, on mulla ne edelleenkin.

Tärkeintä on pyrkiä omaan onnellisuuteen ja omaan elämään kiinni. Vertailu muihin on turhaa, niillä on omat ongelmansa. Sulla on oikeus olla oma itsesi, ilman muijaa, penskoja ja 150 m2 omakotitaloa. Kyllä se ajan kanssa muuttuu. Tiedän, turha sanoa, kun ei tällä sanomisella mikään muutu sun elämässä tai fiiliksissä, mutta niin se vain on.

Ootko kokeillut seuraavaa: aseta itsellesi jokin realistisesti ja ilman esteitä oleva tavoite, jota et ole saanut vielä aikaan, vaikka olet halunnut. Sitten syki sen eteen pikakelauksella niin, että onnistuu. Se tekee hyvää, voin sanoa, vaikutus jatkuu vielä pitkään. Enkä nyt tarkoita akkaa, lapsia tai okt:tä, vaan vaikka ulkomaanmatkaa, jos sellainen on ollut todo-listalla, tai mitä tahansa vastaavalla lailla saavutettavissa olevaa juttua. Kuulostat siltä, että kaipaat kipeästi ns. vaihtelua. Ja aikaan saamisen fiilistä.

Jokin tavoite, matka tai uusi harrastus voisi auttaa, sillä edellytyksellä että saat masennuksen otenkin hallintaan. Muihin vertailu on ei kannata, eikä heidänkään elämänsä välttämättä ole ruusuilla tanssimista. Emme tiedä mitä ongelmia on pinnan alla.

Minulle lapsen huostaanotto viime talvena oli suuri kriisi, mutta olen päässyt eteenpäin. Asun nykyisin yksin, tai siis lemmikkien kanssa. Miesystävän luona olen osan ajasta. Olen tehnyt asioita joita en pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana pystynyt tekemään (ainakaan helposti): harrastan eri liikuntalajeja, olen ottanut piano- ja laulutunteja, tehnyt miesystävän ja tuttavien kanssa reissuja kansallispuistoihin ja luontopoluille. Tuttavani (keski-ikäinen mies) oli ylläpitäjänä eräässä Facebookin sinkkuryhmässä. Ryhmän aktiivit järjestivät erilaisia tapahtumia ja retkiä, kuten luonnossa ulkoilua, festarireissuja, frisbeegolffia, jalkapalloa, monia juttuja. Elämänsä rakkautta ei tainnut tuota kautta löytyä, mutta hän sai monia ystäviä niin naisista kuin miehistä.

tommiselli kirjoitti

Kun olin liittynyt AA:han ja kuullut ihmisten elämästä kaikenlaista, ymmärsin, että yhdelle ihmiselle ei koskaan voi sattua kaikkea sitä paskaa mitä muille on tapahtunut. Eikä voi osua edes kovin suurta osaa niistä menestyksen ja maallisen onnen potkuista, mitä muille, tutuille tai tuntemattomille.
Raittius voi olla muutakin kuin näkyviä menestyksen merkkejä: toveruutta, yhteenkuuluvuutta, mielenrauhaa, iloa ja elämää. Mukaan pääsee, jos haluaa lopettaa juomisensa. Sinä olet tervetullut, Suomessa on tälläkin viikolla liki 600 kokoontumista.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

niin,jo ekassa viestissä totesin ettei alkoholittomuus ole vaihtoehto enään.se on koettu.
niin moni ovi on sulkeutunut jo kun on tarpeeksi ikää.itse olisin tarvinnut apua jo 20v sitten paljonkin,mutta kun ei osaa pyytää eikä kukaan tajua ongelmaa vaikka se aika selkeä onkin.
yritän nyt taiteilla tässä elämän ja kuoleman rajamailla vielä hetkisen,ja sit täkin paha uni on ohi…

Ihan asiallinen kysymys tuokin.
Kauan sitten yhdessä päihdeasioita käsittelevässä tilaisuudessa kuuntelin puolinukuksissa kun muutama terapeutti kertoili työstään, poliisi (jonka silloin vielä mm. vei juopuneita putkaan muita kiusaamasta) ja jokunen omasta raittiudestaan innostunut maalaili entisen papin tavoin kielikuvia ensin synnistä ja helvetin kauhuista ja perään parannuksenteosta ja taivaan iloista -sitä samaa jota varmaan jokainen täällä kirjoittavistakin on kuullut sen verran ettei mitään menetä jos jo lakkaa kuuntelemastakin.

Palautuksen maan pinnalle toi sitten rauhallinen ylilääkäri joka selvitti mitä lääkärin tehtäviin tässä maailmassa kuuluu.

Hän kertoi että paras ja ensisijainen tavoite tietysti aina on täydellinen paraneminen.

Mutta kun se ei aina onnistu niin seuraavaksi sitten otettava lusikka kauniisti jne ja myönnettävä että oikein hyvä asia on osittainenkin paranemin, elämä helpottuu silläkin.

Mutta, kun ei aina sekään ole mahdollista, niin kyllä lääkärin on siten tyydyttävä siihenkin että pyritään pitämään tilanne nykyisellään, ja tuettava toimintakyvyn ja alämisen edellytyksiä siten ettei pahempaan suuntaan mentäisi.

Mutta, edelleen vaan on maailmassa muttia.
Ei toimi aina niinkään hyvin.
Tavoitteeksi voi sitten ottaa sen, että hidastetaan kielteistä kehitystä, jarrutetaan tilanteen pahenemista sen minkä pystytään.

Ja jos ei sekään, niin lääkärin, hoitohenkilökunnan ja koko terveydenhuollon viimeinen tavoite on kipujen ja tuskien lieventäminen.

Ja, niin sanoi se vanhempi herra silloin, tuo sama pätee alkoholisoitumiseenkin, jopa siitä huolimatta lasketaanko se sairaudeksi vai ei.

Siitä on nyt aikaa kolmisenkymmentä vuotta kun tuon kuuntelin, ja ilman sitä lääkärin puheenvuoroa tuskin enää muistaisin koko tilaisuudessa olleenikaan. En turhaan mennyt, muistan nimittäin että minullakin oli sinne luentosaliin istuessani jotain hienoja teoriota päihdeongelman suhteen, mutta tuo rehellinen realismi sai minutkin rauhoittumaan.

Uskon, että on olemassa ihmisiä, joiden tilanne on jossain tuon listan loppupäässä. Mutta, kun kuitenkin olet toimertunut tänne kirjoittamaan, niin ehkäpä kuitenkin… mikä noista vaihtoehdoista omnasta mielestäsi on realistinen juuri sinun kohdallasi?

.

en täältä mitään apua hakenut,enkä sitä saanut.kunhan nyt oksensin sitä pahaa oloa vähän pois.
lopetan kirjoittelun etten levitä negatiivista ajattelua yhteisöön mikä tarvitsisi kuitenkin vähän positiivisempaa juttua.

kaikkea hyvää ja ehkä ensi elämässä vähän paremmin…

Ethän sinä negatiivista ajattelua levittänyt, vaan kuten voit nähdä, tähän ketjuun on tullut hyviä ja rakentavia kommentteja.

Emme voi tietää, onko seuraavaa elämää vai onko tämä meneillään oleva ainoamme. Siksi ei ehkä kannata lykätä toivoa paremmasta seuraavaan elämään. Masennus ja alakulo kuuluvat joskus elämään, eivätkä ole kiellettyjä varmaan myöskään täällä Lopettajissa. Pahaa oloaankin saanee oksentaa, varsinkin jos tekee sen muita loukkaamatta ja riidattomasti.

Sen ruotiminen, kuka ja millainen ihminen saa kirjoittaa mihinkin osioon Plinkissä, on toivoakseni menneen talven lumia.

Hei tommivankilan tommisellin asukas!

Minä kutsuin pitkään elämääni elinkautisvankeudeksi, vaikka minulla, vastoin kuin sinulla, oli periaatteessa monta syytä olla onnellinen, tai edes tyytyväinen. En ollut. Olisin mieluummin ollut tasaisessa tuiskeessa aamusta iltaan, mikä ei sekään ollut mahdollista, koska halusin kuitenkin pitää itseni suht yhteiskuntakelpoisena edes lasteni takia - mitäpä minä heitä ylimääräisiä kiusaamaan. Lasten takia en pitänyt myöskään oikeutenani lähteä oman käden kautta, vaikka luultavasti sellaisiakin juomiskertoja oli, että olisin voinut kuolla onnettomuuden, pakkasen, alkoholimyrkytyksen tjms. takia.

Jossain vaiheessa ahdistus oli kovempi kuin itsekeskeinen rakkauteni aikuisia lapsiani kohtaan. Ymmärsin entistä paremmin itsemurhan tekijöitä. Tuntui, että ainut asia, joka minut enää piti hengissä, oli se että en halua syntyä tähän tilanteeseen enää uudestaan, seuraavassa elämässäni. Joten päätin lusia tuomioni loppuun ja tehdä selliolosuhteistani edes siedettävät. Minä olen nyt oman sisäisen pikkuvankilani virkistystoimikunnan johtaja, pelle ja taikuri. Uusia virkanimityksiä odotellessa.

Mutta miksi tosiaan raitistua, jollei selvällä elämällä ole mitään annettavaa. En tiedä. Mutta vaikka elämä ei anna sinulle, ehkä sinä voit antaa elämälle. Kirjoita tänne Plinkkiin. Kyllä tänne tällainenkin viestiketju mahtuu, eikä tarvitse olla huolissaan negatiivisuuden levittämisestä. Päinvastoin, ajatuksesi ja kirjoituksesi voivat saada jonkun lukijan pohtimaan omaa elämäänsä uudella tavalla.

tommiselli kirjoitti

Me tekstisi lukeneet olemme tulkinneet ne avunpyyntövihjauksiksi.
Viime vuosina on yleistynyt sanonta: Sitä saa, mitä tilaa.
Vielä vanhempia ovat sanonnat “Ei kysyvä tieltä eksy” ja “Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan”

Tänään et ole yksin

Ja mitähän väärää minä nyt taas sinun mielestäsi sanoin? Syö itse.