Miksi on niin kamalaa olla selvinpäin?

Marina kirjoitti tällaisen ajatuksen ketjussani, oli miettinyt asiaa itse ja sai minutkin miettimään. En ole tainnut koskaan aiemmin miettiä asiaa juuri tältä kannalta. Siis miksi on niin kamalaa olla selvinpäin, mikä siitä tekee vaikeeta, miksi se on jotenkin huono olotila?

Millaisia ajatuksia kysymys teissä herättää?

Puin asiaa jo omassa ketjussani jonkin verran, mutta olen mietinnöissäni aika alkutekijöissä. Oivalsin jo sen, että haen alkoholilla ainakin rentoutumista, en enää tuppaa osaamaan muita keinoja rentoutua. Hetkiä voi mennä hyvin, ne raittiit pätkäni, mutta silti olen palannut juomaan ja useimmiten haen sillä nopeata rentoutumista ja perinteistä “pään nollaamista”. Pitää opetella aivan uudet keinot tähän. Pään voi nollata selvinpäinkin (paljon paremminkin, kun järjellä ajattelee) ja rentoutumiseen on muitakin terveellisiä keinoja. On mielestäni ihan OK haluta tuo nollaus viikon päälle, siis kunhan se tulee terveellä keinolla. Nyt työnäni on keksiä, mikä se keino olisi.

Ongelma on varmasti ainakin siinä, että alkoholismiin kuuluu se lapsekas tapa haluta sitä hyvää oloa HETI. Että siinä mielessä tämä raitistuminen opettaa myös jonkinlaista kärsivällisyyttä. Se palkinto, eli hyvä olo, tuleekin jotenkin hitaammin eikä syöksy aivoihin ja kehoon valoakin nopeammin. Siksi itse koin ainakin tärkeäksi opetella vain olemaan, sietätään tylsyyttä, lojumaan sohvalla jne. Jossain vaiheessa sitten huomaa vaan, että hei, mähän OLEN rentoutunut.

Toki sitten on pitänyt alkuaikoina kun oli vielä vaikeaa, käyttää niitä ihan oikeasti nopeampiakin keinoja. Joskus lähdin juoksemaan tai pyöräilemään, väsytin kroppani siis. Tai saunoin ja otin jääkylmiä suihkuja välissä. Meditoiminen on oikeasti ihan paras keino, mutta se vaatiikin just sitä että malttaa vain asettua sen olotilansa kanssa. No pottumuussilla minä yleensä vedän itseni tainnoksiin. :laughing: Olen miettinyt, miksi se mua helpottaa. Varmaankin, koska yleensä välttelen verensokeria nopeasti nostavia ruokia, niin siksi saan tuosta tärkkelymössöstä sitten niin nopeasti mielihyvää ja tulen myös ihan tosi väsyneeksi. Kokeilkaapa nyt joku muukin, haluan tietää toimisko tämä yleisemminkin vain sopiiko se vain minun fysiikkaani. :smiley:

Joo, no niin, pointti siis. Alussa on mun mielestä ihan ok käyttää jotain tuommoisia hätäkeinoja, mutta ehkä ois kuitenkin hyvä sen suunnan sitten varsinaisesti olla tuonne yleiseen rauhoittumiseen päin. Parhaat asiat kehittyvät luonnollisesti ja rauhallisesti.

edit. Ja enhän mä näköjään vastannut varsinaisesti otsikon kysymykseen vaan enemmänkin kommentoin tuota loppupuolen tekstiä. :slight_smile:

No ei minusta ainakaan ole mitenkään kamalaa olla selvinpäin.

Olen tuurijuppo (ja pysyn vaikken juokkaan), joten mitään jatkuvaa himoa ei ole ollut, paitsi tietysti silloin kun on lopetellut jotain putkea. Sitten taas se halu jostain putkahti ja tuli alettua.

Kuulin tässä alkuvuodesta erään aivotutkijan selittävän miksi ihmisellä on halu satunnaisesti sekoittaa tietoisuutensa mutta valitettavasti olen unohtanut vaikka selitys oli mielestäni hyvä. Pyrin selvittämään.

Mitä rentoutumiseen (tai nollaamiseen, josta termistä en oikein pidä) tulee, niin miksi sitä pitäisi vain viikon välein tehdä? Miksi ei joka päivä ja välillä useamman kerran päivässä.

Minulle aikoinaan oli hyvä tapa, raskaan työpäivän jälkee, ajaa pyörällä kotiin oikein ripeää vauhtia parinkymmenen kilometrin matka, jollain yleensä stressit hävisivät. Hyvä kuntohan ja säännöllinen harjoittele muutenkin kehittää stressinsietokykyä ja kasvattaa tahdonvoimaa vastustaa kiusauksia.

Muita tapoja on tietysti mukavien ihmisten seura ja nauraminen ja hauskanpito ja parhaassa tapauksessa hyvä rakastelu. Yleensäkin jokin sellainen tekeminen, joka vie niin mukanaan, että muut asiat unohtuu. Ei monet huippujohtajat tms golfia pelaa niinkään liikkuakseen vaan rentoutuakseen, koska se on niin koukuttavaa.

Toisilla on tapa meditoida, joka on todella tehokas tapa kun sen oppii. Joogasin yhteen aikaan ja se oli myös aivan erinomainen rentoutumiskeino.

Yhteisöllisyys yleensäkin auttaa. Se on varmaan yksi syy esim aa-ryhmien tehoon. Toinen asia, joka valkeni minulle aivan äskettäin kun taas luin erästä aivotutkimusta on se, että tiettävästi aivoja rasittaa tavattomasti salaisuuksien sälyttäminen. Salaisuuden säilyttäminen voi pitkällä aikavälillä haitata enemmän kuin se traumaattinen kokemus, josta se on syntynyt. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikille pitäisi salaisuuksiaan kertoa vaan niin luotettavalle taholle ettei ikävyyksiä seuraa. Tällainen taho voi löytyä terapiasta tai vaikka aa-ryhmästä tai todella luotettavasta ystävästä.

Kyllä niitä rentoutumiskeinoja siis on, pitää vaan etsiä itselleen sopiva ja nähdä vaivaa ja harrastaa itsehillintää eikä ekaksi tarttua siihen kaikkein helpoinpaan eli alkoholiin, josta yleensä seuraa vain jatkossa ikävyyksiä

Tässä oli kyllä tosi hyvä pointti! Auttaiskohan se tosiaan pitämään sen olotilan sillain tasaisen hyvänä, niin ei tarvitsis vetää viikon välein mitään tainnutusrauhoituksia. Että joka päivä tekisi jotain, joka rentouttaa. Liikkuu, meditoi, mikä nyt itselle on hyväksi. Ei ehkä tulisi siten niitä kauheita piikkejä ollenkaan, jolloin tulee ihan joku raivohimo nollata päänsä keinolla millä hyvänsä.

Tämä on muuten totta varmasti nyt kun sen tuosta tekstistäsi tajusin. Itsekin kun olen saanut ensimmäistä kertaa elämässäni tulla salaisuuksineni kaikkineni ulos kaapista, ensin terapiassa ja sitten vähän muutenkin, niin se on varmasti vapauttanut paljon tilaa tuolta aivoista. Joku sopukka on siivottu, missä niitä salaisuuksia piilottelin. Ja se sopukan piilossa pitäminen vie koko ajan energiaa, vaikka sitä ei mitenkään tiedostaisi.

Hyviä ajatuksia. Dave toi esille hyvän pointin, miksi ei voisi rentoutua joka päivä? Totta, minullakin se jotenkin menee sinne perjantaille, en mietikään juuri asiaa keskellä viikkoa. Viikon vaan painaa meneen miten milloinkin ja perjantaina kun on aika lyödä pillit pussiin niin tulee voimakkaana tunne siitä että NYT pitää rentoutua. Eikä ehkä pidä, vaan haluaakin. Siinä iskee sitten helposti se viinahimokin mieleen. Ehkä se iskee rajuna siksikin juuri kun ei ole viikolla ottanut aikaa pieniin lepohetkiin ja rauhoittumiseen, joten kaikki iskee kerralla perjantaina. Hyvä ajatus siis hakea sitä rauhaa ja rentoutta jokaiseen päivään jollain vaikka pienellä tavalla, jolloin perjantaina voisi olla jo valmiiksi ihan ok olo, eikä tule ajatusta siitä että nyt täytyy ja nopeasti saada itsensä relaamaan kun vapaat koittaa.

Pumppiksella kanssa hyvä juttu, minä tunnistan ainakin tuon hätäisyyden. Myös tuon, että pitäisi aina tehdä jotain rentoutuakseen, vaikka sen voisi ehkä saavuttaa myös tekemättä mitään. Näin alkutaipaleella ja kompuroituani koen kuitenkin toistaiseksi, kuten sinäkin ajattelit olevan ok, että on parempi vaikka hakea jollain keinolla se rentous. Haluaisin itse ainakin oppia ihan keinoja siihen, että jos vaikka olen stressin vallassa tai päässä pyörii iso pyörä vähän turhan kovaa, niin minulla olisi myös jokin ihan konkreettinen asia millä tiedän saavani mielen rentoutumaan, ja se tapahan on tähän asti ollut juominen, joten tilalle jotain muuta kiitos.

Perjantai on aina se kompastuskivi minulle, raittiina pätkinäkin perjantaisin se juomahimo iskee jos joskus. Se on niin syvällä päässä, että perjantaina juodaan ja perjantaina nollataan. Siksi daven ajatus tuntuu kivalta, rentoutumista ja nollausta jokaiseen päivään. Minulla on tapana syyhkiä hieman edestakaisin holtittomana, joten voisi olla ajatusta siinäkin mitä mietin että jokaiselle päivälle ottaisi sen päätteeksi vaikka 15 minuuttia sellaista aikaa, että tietoisesti istuu alas ja ottaa oman ajan. Paljonhan olenkin rauhakseen, mutta istuisi ihan tekemättä mitään. Tv kiinni, tietokone kiinni, kirja kiinni… Siis vain olisi ja istuisi, vaikka silmät kiinni ja vetäisi henkeä. Pysäyttäisi niin sanotusti itsensä, sellainen oma pieni hetki tekemättä mitään, miettimättä mitään. Taidan kokeilla :slight_smile:

No lisäänpä hyvän ystäväni kommentin. Hän totesi, että jos oikein stressaa ja/tai vtuttaa niin tee sata vatsalihasliikettä tai punnerrusta, niin kyllä se siitä häviää.

Henk kohtaisesti uskon, että alkuvaiheessa kannattaa pyrkiä rentoutumaan jotain tekemällä paremminkin kuin vain istumalla ja ihmettelmällä, siinä voi tulla kaikenlaisia ajatuksia mieleen mutta jokainen itse parhaan tavan tietää.

Kokeillaan yhdessä. :slight_smile: Minäkin päätin just että rupean ihan systemaattisesti tekemään tuota. Katson ensin vaikka viikon, ja kuulostelen millaisia vaikutuksia sillä on.

Ja ostakaa kahvakuula! Sillä saa kuulkaa koko kropan väsytettyä TODELLA nopeasti. Peittoaa siinä mielessä noi vatsalihasliikkeet sata-nolla. :slight_smile:

Tuo paikalleen istuminen ja vain oleminen kannattaisi opetella.
Minulle se on ollut kasvatuksellinen ongelma. Minun lapsuuteni ja nuoruuteni aikana piti aina tehdä jotain hyödyllistä, jos ei muuta niin neuloa tai parsia sukkia. Jos vain istahti katsomaan ikkunasta ulos sanoi äiti heti mitä laiskottelet, eikö ole mitään tekemistä? Rentoutuminen piti siis peittää johonkin tekemiseen.

Myöhemmässä elämässä, mikä on helpompaa kuin “seurustella” ihmisten kanssa lasi kädessä. Pitää yllä sosiaalisia suhteita. Pian siitä lasista tuli tärkeämpi kuin ihmisistä, tuli seurustelua lasin kanssa.

Toki liikunta on hyvä ja terveellinen tapa rentoutua, mutta myös tämä “vain oleminen” on minusta tärkeää. Kas, kun liikunnastakin tulee usein “pakko” ja sressitekijä. Kohtuus kaikessa.

Mieleen tulee seuraavat asiat:

Dokaamisesta vapautuu aikaa paljon. Mikäli tätä aikaa ei kykene täyttämään mielekkäällä tekemisellä aikaa jää kaikenlaisen ikävän fiilistelyyn & mietiskelyyn. Ajan täyttämisestä tulee helposti melkoista suorittamista joka puolestaan on omiaan lisäämään tuskallisia fiiliksiä. Itse ainakin alussa menin joka paikkaan kuin päätön kana: yritin välttää yksin olemista etten ajattelisi asioita liikaa. Siltikin niitä tulee ajateltua. Ehkä liikaakin.

Riippuu hieman kavereista & piireistä missä pyörii, mutta osalla tullee haasteita juomattomuuden selittelyssä läheisilleen & kavereilleen. Oman ongelman tunnustaminen itselleen on jo sinänsä melkoinen haaste - puhumattakaan siitä, että ongelman tunnustaisi läheisilleen & ystävilleen. Näin joutuu selittelemään juomattomuuttaan joka osaltaan saattaa aiheuttaa ikäviä fiiliksiä selvinpäin olemisen suhteen.

Mä en aio enää alkaa juomaan sen takia että en kehtaisi olla sanomatta etten juo. Niin monta kertaa on juominen lähtenyt siitä, että on halunnut kuulua porukkaan eikä ole “kehdannut” kieltäytyä ryypystä. Toisaalta jos ajattelen niin silloin ei sitä oikeaa halua raitistumiseen ehkä vielä ollut, eli on antanut periksi liian helpolla.

Juominen on omalla kohdallani henkistä ja fyysistä riippuvuutta, henkinen on pahempaa. On tottunut siihen että dokaa, vaikea välillä miettiä että mitä sitä mahtaa keksiä tilalle? Missä sitä tapaa ihmisiä jos ei baarissa? Miten nollata pää totaalisesti? Mä olen liikkunut jo juovana aikana tosi paljon eli liikunta on yksi stressinhallintakeino ollut jo aiemminkin, nyt sitä aikaa liikuntaan on vielä enemmän. Tosin hyvänä korvikkeena toimivat myös AA-kokoukset, missä yritän päästä käymään aina kun mahdollista. Työssäkäyvänä saa kyllä aikataulut aika täyteen buukattua jos töiden lisäksi liikkuu monta kertaa viikossa ja käy vielä AA-palavereissakin. Kotona olen ollut yleensä aina vasta klo 20:00 jälkeen tai myöhemmin. Ja yritän tässä välissä deittaillakin. :wink: Mulle tekis siis hyvää, jos olisin välillä ihan rennosti. Viime viikonloppuna teinkin niin pitkästä aikaa, aikaa näytti muutenkin olevan huomattavasti enemmän kun ei mennyt aikaa dokaamiseen ja krapulointiin. Jos illalla on tullut “orpo” olo kun ei painu baariin niin AA-yö on toiminut hyvänä korvikkeena. Viikonloppuna painun varmaan taas joko perjantaina tai lauantaina yöryhmään.

Hyvä aihe.
Minulla juominen on liittynyt sietämättömiin alitajunnasta kumpuaviin muistoihin ja tunteiden säätelyyn. Kun tämän tiedostin, ei selvinpäin oleminen sitten enää ollutkaan niin kamalaa, vaikeaa toki aluksi usein.

Aikaisemmin pitkätkin raittiit kauteni vain yht äkkiä loppuivat, raittius kävi jollainlailla ylivoimaiseksi. Nykyään alkoholin juominen edustaa minulle sellaista todellisuuspakoa ja itsetuhoisuutta, jota en koe enää tarpeelliseksi. Olen koonnut itselleni uusia keinoja elää itseni ja menneisyyteni kanssa.

Selvinpäin oleminen vapauttaa ihmisen vasta näkemään itsensä, tuntemaan omat tunteensä. Ennen se oli minulle niin vastenmielistä että pakenin alkoholiin. Nyt on toisin ja uskon että olen vihdoin ymmärtänyt myös mitä raittiina eläminen vaatii. Se vaatii sen, että pidän raittiudesta kiinni, aina ja joka hetki. En enää anna “ikuisen teinin tai kiukuttelevan lapsen” itsessäni määrätä mitä juon.

Mutta ei se aina helppoa ole. Itseäni auttaa ainakin se, että aina kun tuntuu todella riemukkaalta olla raitis, kuten nyt viime lauantaina festarikeikan jälkeen kun heräsi virkkuna lauantaiaamulla, niin oikein maistelen ja herkuttelen sitä oloa, koitan siirtää sen hyvän olon muistiini, jotta sieltä unohtuisi se nousuhumalan viettelys…ja samalla voin hiukan muistella pahimpia krapuloita ja verrata oloani siihen.
Olen huomannut että jos tulee pieniäkin juoma-ajatuksia, niin aikaisemmin aloin ajattelemaan automaattisesti sitä nousuhumalaa, mutta nykyään, olen niin monta kertaa ohjelmoinut aivoihini raittiuden tuottaman hyvän olon, että se alkaa tulemaam etualalle ajatuksiini myös silloin jos ajatukset lipuvat juomiseen.

En ensin edes tajunnut koko kysymystä, koska mielestäni ei ole lainkaan kamalaa olla selvinpäin. Nyt muutaman päivän mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että olihan se aluksi aika kamalaa. Tietyllä tavalla. Minä olen sellainen aika ahdistunut ihminen kai yleensä ottaen. Sitten olen hirveän arka, mutta ei sitä minusta kukaan uskoisi, ei edes läheisimmät. Olen hirvittävän tuomitseva itseäni kohtaan, teen niin tai näin. Soimaan itseäni koko ajan jostain. Ajan itseni piippuun töissä ja sitten soimaan itseäni siitäkin, etten hoida itseäni.

Olen ensin hyväksynyt näitä asioita itsessäni. Olen jopa hyväksynyt sen, etten useinkaan hyväksy itseäni. Ja siitä ajatuksesta on tullut eräänlainen johtoajatus tähän raittiuteen: jopa huono olo ja suru ja ahdistus tuntuu jotenkin oudosti “paremmalta” kun sen kohtaa ihan raakana. Jokaisella nämä jutut on kuitenkin mielestäni niitä omia. En ole sitä uskonut, että pitäisi tietää miksi juo, mutta kyllä minä nykyään uskon. Ei minulle riitä enää syyksi, että siksi kun olen alkoholisti.

Eivätkä ne syyt ala selvitä ennen kuin on pidemmän aikaa selvinpäin. Ihan juomatta siinä välissä ollenkaan. Ikävä juttu, mutta ihan totta.

Pumpkin, kokeillaan vaan yhdessä! :slight_smile: vertaillaan sitten kokemuksia.

Minulla selvinpäin olo on siitä hassua, että jos olen ollut jonkin aikaa juomatta, ei viikonlopun tekeminen/tekemättömyys ole ongelma. Sitten kun kerrankin menen juomaan tuntuu heti, että seuraavana viikonloppuna en kertakaikkiaan keksi mitään tekemistä ja koko ajan on olo miten se alkoholi puuttuu, siis tekeminen. Unohtuu kerrasta se, että elämässä on paljon muutakin tekemistä kuin juominen ja että ei se ihan vain oleminenkaan ole mikään huono asia. Tämä kyllä ihmetyttää aina, siis miten voi kertalaakista muuttua niin, että ei enää vaan mitenkään muista mitä ilman viinaa tehdään. Se ajaakin jo itsessään usein siihen että kerran kun on korkannut, korkkaa toisenkin.

Die feellä hyvä ajatus myös, tuohan on ikäänkuin aivojen uudelleenohjelmointia :slight_smile: itse olen unohtanut mutustella sitä oloa mikä on erityisesti raittiina viikonloppuaamuna. Siis tetenkin olen siitä aivan valtavan iloinen aina, mutta sitähän voisi oikein maistella ja siten painaa olotilan mieleensä. Pahat krapulat ja morkkikset ovat mielessä kyllä hyvin, koittaisi juurruttaa sinne aivojen syövereihin yhtä vahvana sen hyvänolon tunteen. Kai ne aivot sitäkin kaipaa muistiin, ei vain huonoja asioita aina! :wink: sitten niitä hyviä ja huonoja voisi vertailla, jos tilanne sitä vaatii tai muuten siltä tuntuu. Olen miettinyt myös sellaista ohjelmointia, että kirjaisin aina ylös juomahimon iskiessä niitä positiivisia asioita. Usein kun juomahimo iskee, kaivan mielestäni ensin sen mihin kaikkeen kamalaan se johtaa. Sekin on hyvä juttu, mutta entäs jos ihan kirjoittaisi niitä positiivisiakin mitä tulee kun ei ala juomaan? Ohjelmoisiko sekin aivoja, ehkä pitää kokeilla?

Iiris, minä näin tämän kysymyksen en ehkä ihan suoraan niin, että kamalaa olla selvinpäin. Vaan niin, että kysymys olisi voinut olla ennemmin “miksi on niin pelottavaa olla selvinpäin?” Tai “mitä ihmeen pahaa on siinä, että on selvinpäin?” Enemmän tuon suuntaisesti hahmotin, koska en minäkään oikein ole ajatellut koskaan, että selvinpäin olo olisi kamalaa. Mutta itseltäni olen nyt kysynyt tuolla lauseella, vaikka ajatus on ehkä enemmän juuri se että mikä minua asiassa kauhistuttaa, kun eihän siinä ole mitään pahaa/kamalaa/pelottavaa tai mikä adjektiivi tähän sopiikaan. Ja sen kysymyksen myötä olen kyllä tänään useat kerrat palannut miettiin että niin. Mikä siinä oikeasti on niin kamalaa :smiley: