miksi juot/joit?

Kauhea ajatus että joku syntyisi alkoholistiksi.

Minusta alkoholistiksi tullaan vasta kun itse, tai ympäristö alkaa määritellä jonkun henkilön alkoholistiksi.

Minä taas olen esimerkki yksilöstä joka tarvitsi vuosien harjoittelun ennen kuin huomasi olevansa riippuvainen. En löytänyt mukavuusastettani päihteistä heti ensimmäisen humalan jälkeen. En kokenut minkäänlaista WAU!- elämystä testaillessani ensimmäisiä kertoja erilaisia päihteitä. “Alkoholistinhan” oleteaan olevan niitä tyyppejä jotka saavat heti ekasta kännistä jonkun tää on mun juttu- efektin. Mulle ei todellakaan käynyt niin. Ensimmäiset humalat oli hampaat irvessä nieleskelemistä, alkoholi maistui pahalle, ja humala tuntui inhottavalta koska se vei itsekontrollin ja tuli väsyneeksi. Kännäilyn hauskuus piili siinä miten se yhdisti minut muiden kanssa. Voitiin muistella hulluja humalatoilailuja kavereiden kanssa. Ilman kännäämistä en olisi saanut kavereita maailmasta. Päihteet todellakin yhdistää ihmisiä.

Aloitin juomisen koska luulin että jos luovun uskosta minun kuuluu olla rappiolla. Vielä teini-ikäisenä olin niin ytimiäni myöten aivopesty etten kyennyt edes tuollaista asiaa kyseenalaistamaan. Minua ei oltu kasvatettu ajattelemaan itse. Maailma oli mustavalkoinen, olin ohjelmoitu kontrolloimaan omaa ajatteluani minulle opetettujen ehdottomien Totuuksien mukaan. Yksi näistä totuuksista oli, että “se on joko risti raamatun päällä tai se on risti haudan päällä”. Kun luovuin uskosta, aloin itse rakentaa sitä ristiä hautani päälle. Muita vaihtoehtoja ei ollut. Muut vaihtoehdot ovat tulleet vasta vuosia myöhemmin. Sitten kun tämä saatanallinen addiktio on jo ehtinyt kehittyä.

Jos eläisin tämän saman elämän uudelleen en usko että minulla olisi mahdollisuutta tehdä toisenlaisia ratkaisuja. En usko että pystyisin toimimaan järkevämmin. Jos taas olisin syntynyt ei- uskovaiseen (ja myös ei- päihdehäiriöiseen) kasvuympäristöön en usko että olisin tällä hetkellä riippuvainen alkoholista. En usko että minulla on ns. alkoholistigeeni. Riippuvuuteni on syntynyt pitkäaikaisen harjoittelun tuloksena. Harjoittelu oli seurausta aivopesusta joka ehdollisti minut toimimaan todellisia tuntemuksiani vastaan.

Itse koen, niin että me ollaan niin erilaisia että jokaisella on vähän erilaiset tarinat kerrottavanaan alkoholisoitumisesta. Vaikkakin yhtä kaikki, alkoholisteja ollaan ja sen pituinen se. Itse olen ollut juuri tuota porukkaa, joka jäi nalkkiin saman tien alkoholiin. Se tarjosi juuri sen tunteen, että sai olla jotenkin rauhassa ensimmäistä kertaa elämässään. Oma itsensä. Eihän tätä silloin pystynyt käsittämään, mutta jotenkin näin se on kohdallani käynyt.

Tuo vallallaoleva luokittelu, että alkoholisteja on kahta eri tyyppiä on mielestäni aika hyvä. On niitä jotka jäävät nalkkiin heti tai lähes heti ekasta kännistä ja sitten on niitä jotka tarvitsevat vuosien harjoittelua (keskiarvo miehillä 10-15 vuotta ja naisilla ilmeisesti hiukan nopeampaa), kunnes riippuvuus syntyy.

Mulla oli ainakin tunne-elämässäni jo valmiiksi semmosia lukkoja, joihin alkoholi oli kuin tehty ja nyt kun sitä katsoo taaksepäin, niin pakomatkaahan se oli alusta pitäen omasta itsestään ja omasta elämästään. Luojan kiitos sille tuli stoppi.

Tuli mieleen tohtori Phil McGraw- showsta joskus poimittu väite: “Toisinaan ongelma alkaa yhdestä syystä, mutta jatkuu ihan toisesta syystä.”

Mun kohdalla tuo pitää paikkansa.

Totta.
Me olemme kaikki erilaisia ja erilaisten elämänvaiheiden tuotteita. Ja toitta on sekin, että lähtökohdat ovat olleet erilaiset, samoin fyysiset ja psyykkiset eväät ovat olleet jo alunalkaen erilaiset.

Tästä saadaan mahdollisia yhdistelmiä enemmän kuin siirtoja shakkipeliin joten ihmisten niputtaminen pariin-kolmeen kastiin vaatii aikalailla silmien ummistamista todellisuudelta.

Minullekin alkoholi sopi oikein hyvin, ja kun eväinä oli heikkoa itsetuntoa, ongelmia todellisuudensietämisessä, erinäisiä pelkoja, juurettomuutta, ties mitä edesauttamassa luisumista syrjään ja sattumanvaraisesti (tai sitten etsittynä) asiaa edesauttava kaveripiiri niin siinäpä alkoholisoiduin.

Onneksi sentään kukaan ei synny elinikäisesti alkoholismiin tuomituksi, en edes minä.

Parantua voi, väittäköön synkät tuomion profeetat mitä tahtovat, ja niinpä paranin minäkin.

Samoin on parantunut useampikin kavereistani. Osa on valinnut saman linjan kuin minäkin, eli ollaan ihan “kuivin suin”, mutta onpa lähipiirissäni niitäkin jotka ovat luopuneet varsinaisesta alkoholismistaan ja ottavat nyt joskun pari snapsia, saattavat illallispöydässä maistella viiniä ja muiden mukana esiintyä sivistyneen tietävinä ja arvioida makuelämyksiään (jota touhua taas minä pidän enempi huuhaana ja pelleilynä :laughing: :laughing: :laughing: )

ja osa taas saattaa ottaa ihan kraplaan asti siunausta antavan hutikan… ja miten minä sen pystyisin määrittelemään kenen ratkaisut sitten oikeimpia ovat. Sekin vähän riippuu yhdestä jos toisestakin asiasta.

Minulle sopii nyt tämä kokonaan selvänäolo, ja tykkään tästä.

Edellinen kommenttini oli kellonajasta päätellen taas yksi päissään karannut sammakko jättäen tulkinnanvastuun lukijalle, mutta hyvä kun Fernetti osasi siihen rakentavasti puuttua.

Minä kyllä uskon, että osalle ihmisistä on jo syntyjään sisäänrakennettuna alkoholisimi-mekanismi. Se että pääseekö ko. ominaisuus aktivoitumaan riippuu vaan olosuhteista. Ja minullahan sekä geneettinen perimä että olosuhteet olivat äärimmäisen otolliset juopon elämään.

Minulle ei tosin termistö ole niin hyvin hallussa, jotta pystyisin oikeaoppisesti alkoholismin edes määrittelemään, joten jälleen kerran mennään vaan omalla kokemuspohjalla.

Vaikka juopottelen päivittäin aika tolkuttomia määriä aiheuttaen jo ihan fyysisen riippuvuussuhteen etanoliin enkä ko. seikasta johtuen jaksa käydä töissä, juomiseni on silti säännöllisen kontrolloitua ja olen täysin tyytyväinen elämääni… vertailukohtana mallikelpoinen veronmaksaja, jolla karkaa aina viikonloppuisin homma hanskasta kun tilkankin viinaa saa. :unamused:

Minulta pitäisi varmaan kokonaan evätä kirjoitusoikeus tähän osioon kun on vielä niin iloisesti korkki auki. :angry:

Ei sille sitten mitään mahda. Se on sisäänrakennettu ja silloin on vain tyydyttävä kirjoittelemaan humalassa. Pääasia että on selitys.

Minä join, koska opin siihen kotona. Vanhempani käyttivät alkoholia mm. lapsenvahtina - me mennään nyt kylään, tossa on sulle viinipullo jos haluat kutsua kavereita illaksi. Olin 12-vuotias. Myöhemmin olin vanhempieni mukana myös ravintoloissa, jossa menin aikuisesta 14-vuotiaana. Uskoisin, että vanhempani kuvittelivat olevansa kovinkin ‘cool’ ja niinhän nuo minusta olivatkin :slight_smile:

Taisin ihan vaan oppia juomaan ilman että olisin edes ajatellut miksi? Ei minulla tietääkseni ollut silloin ongelmia, johon juoda. Niitä kyllä sitten siunaantui juomisen myötä vanhempana :slight_smile:

Minä haavelin jo juovana aikana raittiudesta. Luin kaiken mahdollisen alkoholismista ja ymmärsin olevani alkoholisti, en vain kyennyt tekemään asialle mitään. Olin varma, että kuolen juomiseen. Toivoin joutuvani auton yliajamaksi ja pääseväni sairaalaan, jossa olisi pakko lopettaa. Rohkeus ei riittänyt kuitenkaan tekemään mitään asian eteen.

Ensimmäinen katkollakäynti nelikymppisenä avasi sielunmaisemaani, sillä kykenin olemaan viikon juomatta. Sieltä se ajatus sitten pikkuhiljaa lähti :slight_smile: Raitistuin 42-vuotiaana.

Pitkä oli polku, ja kivinenkin joskus.

Minä myös opin, että elämää ilman viinaa ei ole. Se kuului jokapäiväiseen elämään ja sen taitekohtiin tuplasti sekä juhliin triplasti. Elämään en siis oikeastaan oppinut ollenkaan ja siksi siitä viinasta eroon pääsy ei tuntunut kovin mahdolliselta tai se ei ollut vuosiin edes vaihtoehto. Olin kolme vuotta sitten raitistuessani saman ikäinen , kuin sinäkin Cricket. Elämään en ole oppinut vieläkään, sen olen tässä joutunut myöntämään. Avioliitto on aivan hajoamispisteessä ja olo on ahdistunut ja hirveä lähes yhtenään. Elämässä on tapahtunut paljon pahoja asioita, mutta näin vaikealta ja epäonnistuneelta ei ole tuntunut koskaan. Raittius on voimavarani, ainoa tällä hetkellä, siltä tuntuu. Menikö sivuraiteelle…meni, mutta menkööt.

Mä en taas tuohon osaa sanoa, että oliko isän alkoholismilla mitään osuutta siinä, kuinka itselleni kävi. Ainakin se oli aihe, jota en mitenkään ollut pystynyt käsittelemään. Tuskaahan se alkoholismi aina ympäristöönsä luo. Häpeää ja salailua. Muistan kyllä vielä sen tunteen, kuinka tuntuu että kuolen häpeästä, jos kaverit näkevät kännisen isäni jossain kaupungilla. Varmaan joku sellainen terve henkinen hyvinvointi on asia, jonka tuo juominen imikin pois minusta. Juomari saastuttaa tuskansa aina ympäristöönkin, jos ympäristö ei reagoi siihen. Onneksi äidilläni juominen on kuitenkin aina ollut hanskassa ja hän minua paljon varmasti lapsena suojelikin isältä. Mutta isä kun raitistui, niin minä otin ja jatkoin siitä mihin se lopetti. Ihme ja kumma, ollaan molemmat tänäpäivänä raittiina.

Kolme vuotta on pitkä aika, ja sitten toisaalta ei olekaan, jos sitä vertaa siihen kuinka pitkään joi.
Voimia, rauhaa ja tasapainoa elämääsi toivon sinulle. Kaikenlaista tapahtuu, mutta selvällä päällä kaikesta selviytyy.

Itse aina lähdin mukamas sivistyneesti siemailemaan ja katselemaan itselle milloin seksiseuraa, milloin parisuhdetta baarin discovaloihin… lopputulos oli vaan tuoppiintuijotus loppupeleissä…voi veljet mitä ennakkosuunnitelmia sitä tekikään ennen baariin menoa ja varsinkin ennen juomisen aloittamista…

Itkuksi meni. Kiitos Cricket. On niin hirveän vaikeata ottaa lohdutusta ja myötätuntoa vastaan. Vähän sama kuin avun vastaanottamisen kanssa oli vaikea elää raitistumisen alussa. Tuntuu, että ei sitä ansaitse ja eikä lopulta tarvitse…että tarvitsisi vain reipastua ja lopettaa vollotus. Ei taida auttaa tällä kertaa itsensä käskeminen. Kiitos vielä, tuntui halaukselta. En ole pystynyt puhumaan tästä täällä IRL rehellisesti oikein kenenkää kanssa. Sattuu liikaa.

Sellaiseksi se oli tarkoitettukin.
Reippaana on oltu varmaan ihan turhankin paljon, joten tässä vielä toinen perään >:D<

Tulin kovin surulliseksi, kun luin Basi viestisi. Sinä, jos joku kyllä olet ansainnut monen meidän plinkkiläisen myötätunnon - itse olet aina jaksanut viisaasti ja lämmöllä kirjoitella ja auttaa. En osaa sanoa tilanteeseesi mitään, mutta siitä olen varma että sä olet jo niin pitkällä raittiuden tiellä, että et varmastikaan anna vaikean ajan sua lipsauttaa siltä polulta.

Mulla itselläni on myös ollut alavireisempää aikaa parisuhteessani, mutta juuri nyt ja viimeisten kuukausien aikana yleensäkin on mennyt taas paljon paremmin. Mun kohdallani huonoihin fiiliksiin vaikuttivat perinteiset syyt: olin yleisesti jossain määrin turhautunut elämääni ja stressaantunut tulevaisuuden näkymistä ja tämä vaati syntipukkia. Ei tämä ole koko tarina, mutta iso osa sitä.

Mä lähetän ison virtuaalihalauksen ja kirjoittele ihmeessä tänne vähän rikkinäisempääkin jos se tuntuu auttavan. Tsemppiä myös hra.Basille, toivon että asianne selviävät molemmille onnellisempaan suuntaan.

Ylläoleviin yhtyen myös minulta virtuaalitukeni ja - halaukseni. Basi, mielestäni olet antanut niin paljon viisaita neuvoja ja myötätuntoa,että sinulla on täysi oikeus höllätä hetkeksi. Parisuhdeasiat ja niiden ongelmat ovat stressiskaalan kärkipaikoilla. Itsellänikin on tarpeeksi kokemuksia näistä. Jotenkin vain olen vuosien vieriessä ja taaksepäin katsoessa oppinut luottamaan siihen, että asioiden on tarkoitettu menevän niin kuin ne menevät.
Sinulle tsemppiä ja voimia toivottaen. Et ole tänäänkään yksin.
Andante

Basille voimahalaus!

T: Prohtos

6,5 vuotta.

No ei sitten siitä johdu. Muistatko millainen olit ennenkuin aloit juomaan?