Miksi juon? Nuorimies pohdiskelee...

Me Vähentäjät
1

Hei,

Rekisteröidyin foorumille pystyäkseni hieman avaamaan pääni sisällä vellovia ajatusvirtoja. Liittyen alkoholiin. Suomen viralliseen ykköspäihteeseen. Ajattelin tässä purkaa hieman ajatuksiani ja ottaa vastaan kommentteja ja kritiikkiä… Eli aloitan:

Olen 22-vuotias miespuolinen, Etelä-Suomessa asuva opiskelija. Olen suhteellisen “kiltti poika”, en nuorempana ollut mukana minkään sorttisissa tappeluissa tai kiusaamisissa, olin aina ajoissa kotona lukemassa läksyjä ja koulussa menestyin ihan riittävän hyvin. Vielä neljä vuotta sitten en kokenut itseäni samaksi ihmiseksi joka olen nyt. Jostain syystä tämä muutos on ollut positiiviseen suuntaan.

Yläaste- ja lukioajat olin se luokan hiljainen kaveri joka keskusteli välitunnilla lähinnä kouluun liittyvistä asioista. Kavereita oli muutama luottotyyppi, mutta yläasteella minua nälvittiin muutaman henkilön toimesta mutten ryhtynyt koskaan puolustamaan itseäni fyysisesti seurauksien pelossa. Lukioon siirtyessäni homma helpotti aika hyvin. Vapaa-ajalla yritin keskittyä kaikkeen muuhun kuin kouluun. Mitään päihteitä en tuolloin käyttänyt.

Jossakin päin lukion loppua opin juomaan alkoholia. En aluksi pitänyt edes minkään alkoholijuoman mausta, lähinnä kuvotti kumota jotain viiniä kurkkuun. Ennen pitkää vain tajusin että alkoholi vei pois kaiken sen jäätävän epävarmuuden minkä selvinpäin koin sosiaalisissa tilanteissa. (Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus ja sosiaalisten tilanteiden pelko). Kaikki oli vain helpompaa humalassa, ja ennenpitkää tilanne kehittyi siihen että erilaisissa bileissä käyminen ja seurassa hengailu onnistui täysin luonnostaan - tietysti kännissä. Juhannuksen 2006 tienoilla kävin jo alkoholimyrkytyksen porteilla erään vähän hätiköidyn illan takia, mutta onnistuin jotenkin salaamaan tämän vanhemmiltani.

Vanhemmistani en ole puhunut vielä mitään. Isäni ongelmana oli myös alkoholi, hän joi 6-12 pulloa kaljaa joka ilta ja oli monesti aiheuttamassa melkein eron äidistäni. Jotenkin vain koko perhe pysyi kasassa. Muistan joskus vanhempieni riitoja kuunneltuani päättäneeni, etten ikinä joisi alkoholia. Toisin kävi.

Lukioajoista on kulunut noin 4 vuotta. Laittomista päihteistä käytän nykyään toisinaan kannabista, bentsoja, ja toisinaan amfetamiinia jos on tarve tanssia pidempään kuin pelkällä vesipullolla yksin jaksaisi. Siltikin tunnen että alkoholi on ainoa jonka suhteen minulla on iso ongelma.

Jos minua hermostuttaa koulupäivän tai töiden jälkeen, juon kahdesta kuuteen tölkkiä olutta. Jos minua vituttaa rankan viikon jälkeen, soittelen kaveriporukalle ja sovimme että perjantai-iltana vedetään “naamat”. Lauantaiaamuna on krapula, mutta onhan se sen arvoista, koska minulla on ollut hauskaa kaveriporukassa ja voimme aina maanantaina kertailla viikonlopun seikkailuja. Tätä jatkuu ties kuinka monta viikkoa putkeen. Viime viikonloppuna vietin syntymäpäiviäni ja seuraavana päivänä menin isoihin pippaloihin Helsinkiin, ja olin koko viikon juomatta. Mutta lauantaina join itseni yksin kotona tukevaan humalaan, ja samoin sunnuntai-iltana, maanantai-iltana ja nyt tiistai.-iltana tätäkin kirjoittaessa olen juonut runsaasti olutta.

Minua pelottaa se, että alkoholin käyttöni ei aiheuta minulle vielä mitään pysyvää haittaa. Töihin menen ajallaan, kouluun pääsen 90% varrmuudella aina aamuisin, ja terveyskin on kunnossa, koska liikun aktiivisesti. Pelkään vain etten osaa enää rentouttaa itseäni muulla tavoin kuin alkoholilla. Rauhoittavia lääkkeitä söin aikoinaan reseptillä, nykyään olen hankkinut niitä myös kavereilta sillä verukkeella että toimivat krapulalääkkeenä. Paskat. Vedän niitä tietoisesti viinan kanssa että säästyisi rahaa baarissa.

Olen yrittänyt monta kertaa jättää juomisen ja kaikki muut päihteet kokonaan pois elämästäni. Vastaus on kuitenkin aina sama. Viikonloppuisin joku kuitenkin kysyy mukaan oluelle tai bileisiin, joissa kuitenkin porukka juo tai käyttää muita päihteitä. Jos kerron ihmisille että aion lopettaa juomisen, ei siitä tule mitään, koska kukaan ei usko että lopettaisin kokonaan. He sanovat, kukaan ei tunnu tajuavan että olen tosissani. Ja juuri sen takia en pysty lopettamaan juomista. Menen kauppaan rankan päivän jälkeen ja oluthyllyltä tarttuu mukaan six-pack jos toinenkin. Olenhan muuttunut viimeisen 4 vuoden aikana positiivisesti osaltaan juuri alkoholin ansiosta.

Minusta tuntuu kuin olisin aloittanut murrosikäni vasta 19-vuotiaana. Eri päihteiden kokeilu ja bileissä heiluminen ovat tulleet jotenkin itsestäänselviksi asioiksi. Joku toinen naispuolinen kirjoittelija totesi samanlaista, jostain syystä kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuneet. Pysyviä seurustelusuhteita en ole saanut aikaiseksi. Jotenkin tunnen vain “heränneeni” jostakin pitkästä unesta. Mutta tuntuu että parin vuoden sama tilanne voi kääntyä laskuun.

Mitähän tässä tilanteessa pitäisi tehdä?

2

Tutun kuuloinen tarina, aivan kuin omasta elämästäni. Tosin olen jo nelikymppinen, mutta itsekin aloitin “hauskanpidon” parikymppisenä, 25-vuotiaana tajusin että olen poikkeava juomishimoni kanssa, kolmikymppisenä join viikonloppuisin töiden takia ja avioliittoni oli koko ajan murtumispisteessä, 35-vuotiaana sama juttu uuden vaimon kanssa ja nelikymppisenä totesin että elämänsä voi pilata helpomminkin kuin viinalla. Eli lopetin kokonaan.

Käyttöni oli hyvin viikonloppukeskeistä ja nuorenahan siinä ei ollut mitään ongelmaa, koska kroppa kesti hyvin ja opiskelu ei nyt kuitenkaan vaatinut niin paljon kuin työnteko. Määrät kasvoivat hurjasti; parikymppisenä riitti pohjaksi 6-8 pientä olutta, kolmikymppisenä meni jo 12 pitkää ennen baariin lähtöä.

Olennaista on, että en tajunnut olevani sairas eli alkoholisti kuin vasta vuosi sitten, jolloin lopetin. Tiesin että minulla on vaikea ongelma, mutta en tiennyt olevani sairas. Sen opin vasta yksityisessä hoidossa muiden kaltaisteni seurassa (jotka siis eivät ole sillan alta tulleita, vaan alkoholismia lukuunottamatta ihan normaaleja työssä käyviä ihmisiä). Opin muutaman työkalun, jolla päästä eteenpäin ja ne ovatkin sitten pikku hiljaa muuttaneet ajatusmaailmaani ja nykyisin nautin elämästäni ilman alkoholia, vaikka tietenkin jonkinlaista itsetutkiskelua se vaatii. Alkoholistit ovat fiksua porukkaa silloin kun he eivät juo :slight_smile:

On hienoa että olet huomannut ongelman jo nuorena, mutta kuitenkin siinä iässä, että hauskuus hommasta alkaa vähitellen vähentyä. Sen verran korjaisin kommenttiasi kavereiden vaikutuksesta, että olen melko varma että joisit sanovat kaverisi mitä tahansa. Näin ollen ratkaisu on loppupelissä täysin henkilökohtainen, kuten ongelmakin. Itse en ole lääkekoukussa ollut, mutta tiedän alkoholisteja jotka ovat. Addiktiot kulkevat käsi kädessä ja itsellenikin on jäänyt vielä mm. jonkinasteiset nettiriippuvuus ja ruoalla mässäily :smiley: Alkoholi on kuitenkin monelle se alkuperäinen murhe, josta muut ongelmat (unettomuus, masennus, lääkkeet) alkavat.

Jos olisin sinä, opettelisin elämään uudelleen kuten muutama vuosi sitten ja sitä itseluottamustakin tulee iän myötä ilman viinaa. Mieti mitä elämältä haluat ja kaikkea hyvää :slight_smile:

3

Mulla ei ole mitään kompetenssia sanoa, mitä pitäisi tehdä, mutta valistunut ehdotus:
Lue näitä ihmisten juttuja täältä. Mieti. Kommentoi. Kysele. Jatka pohtimista. Sä kirjoitat hyvin ja osaat jäsennellä asioita.

Aseta itsellesi selkeä tavoite juomatapojen muutoksen suhteen, tee päätös. Jos et pysy tavoitteessasi päätöksestä huolimatta, sulla todennäköisesti on ongelma.

Spiidi helvettihin. En ole konservatiivi huumausaineiden suhteen, mutta pirillä on taipumus tehdä ihmisistä mulkkuja, aiheuttaa isoja ongelmia ja laittaa aivokemia masennukseen johtavaan epätasapainoon.

Sekakäyttö nappien ja alkon suhteen veks. Jos ei ole varaa juoda, ei ole. Yhtäaikaisesti bentsoja ja viinaa vetäneet kuvittelevat olevansa samalla tavalla kännissä kuin muutkin, mutta sori, se näkyy… Ja yksi kaunis kerta teet jotain Todella Hölmöä.

Pajauttaa saa harvakseltaan.

Kerro toki, miltä tämä kuulostaa? Jatka kirjoittamista, tsemppiä!

4

Tuossahan on sinulle oivallinen paikka miettiä kenen ehdoilla omaa elämääsi elät! Mitä enemmän ikää tulee, sitä vähäpätöisemmäksi muuttuu se, mitä muut ajattelevat. Tämä kaikki siis olettaen, ettet ole jo pahasti koukussa päihteisiin. Jos taas kyseessä on jo addiktio, silloin on myös todennäköistä, että addiktio määrittelee elämäsi siihen asti, kunnes olet ‘pohjalla’… Luulet määritteleväsi elämääsi itse, mutta tosiasiassa keksit vain tekosyitä oikeuttaaksesi itsellesi päihteiden käytön.

Riippuvuus voi kehittyä melko nopeastikin, ja kokemasi ‘positiivinen kehitys’ voi kääntyä huomenna toiseen suuntaan. Neljä vuotta voi olla pitkä aika tai lyhyt aika - sitä ei kukaan etukäteen voi tietää.

Tervetuloa mukaan pohdiskelemaan! Toivottavasti osasin pelotella sopivasti :slight_smile:

t. nimimerkki ‘been there, done that, won’t wear the t-shirt’

5

c

6

“Hengailin vetelehtijäporukoissa ja eksyin kaikenlaisille pahoille teille ja vaikeuksiin. Alkoholi oli olevinaan ainoa pysyvä asia, joka toi tolkkua, järjestystä ja uskallusta elämääni, vaikka totuus oli toinen: Se vei kohti degeneraatiota.
Päihteiden kanssa pelaaminen on spiraali, joka vie alaspäin. Sen olen oppinut. Aina menet hiukan pitemmälle, kun moraali höltyy ja turtuu ja kun keho tottuu erilaisiin aineisiin.”

Kertakaikkiaan naulan kantaan, niin kuin olla ja voi!Jo taisi vanha kansa sanoa, että seura tekee kaltaisekseen, niin hitaasti mutta varmasti. Yleensä tuosta bileputkesta päästään irti, mutta sullakin on tainnut jäädä päälle? Usko tosiaan mitä edellinen sanoi, lopeta kun vielä voit, ja sanoit että sulla on todettu masennus? Alkoholi pahentaa masennusta, eikä ole lääke siihen, lisäksi masennus on suurkuluttajilla yleisempää kuin ns.kohtuukäyttäjillä. Sanoisin, että vaihda kaveriporukkaa, tuo ns.viinaveljeys ei ole tosiaankaan mitään tosiystävyyttä vaikka nyt siltä ehkä vaikuttaakin. Asut etelä-suomessa joten porukkaan on ympärilläsi, pitäisi onnistua helpommin kuin tuppukylässä.Mietyi asiaa vaikka näin päin: mitä hyvää juominen ja bilettäminen on sulle tuonut, meneekö nyt paremmin kuin pari vuotta sitten? Mitä hyvää päihteet ovat tuoneet sulle?

7

Tosi on, viinaveljeys ei ole ystävyyttä, oikeastaan päinvastoin. Siinä tehdään koko ajan toisille karhunpalveluksia kun yhdessä mitätöidään ja väheksytään niitä humalassa tehtyjä asioita. Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta muistikatkot. Noiden nuoruudenkaverien kanssa juomisreissut useimmiten päättyivät siihen, ettei kukaan enää muistanut mitä oli milloinkin tapahtunut. Sitten taas kun kokoonnuttiin juomaan lisää, puitiin mokailuja ja pohdittiin mitä mahtoi missäkin tapahtua. Muistan vieläkin sen ihanan tunteen kun yhdessä naurettiin: MITÄ VITUN VÄLIÄ SILLÄ ON??? Siis sillä että mitä oli tapahtunut (vaikka joskus oli oikeasti tapahtunut tosi hälyttäviä juttuja). Se oli niin kuin radikalismia. Että ei me paljon surra. Se on jo melkein kuin joku ideologia.

En tiedä missä nuo ihmiset tänä päivänä ovat, joita kerran tunsin. Ehkä kuolleita, ehkä pohjalla. Tulee joskus tosi haikeita oloja kun muistan heitä ja ylipäänsä nuoruutta. Entiset radikaalit/hapankaalit ovat kukin tahoillaan, osin varmaan sisältä murtuneina kuten minä. Uudet ikäluokat nousevat tilalle.

8

"Siinä tehdään koko ajan toisille karhunpalveluksia kun yhdessä mitätöidään ja väheksytään niitä humalassa tehtyjä asioita. Tuli mieleen tuosta toisesta ketjusta muistikatkot. Noiden nuoruudenkaverien kanssa juomisreissut useimmiten päättyivät siihen, ettei kukaan enää muistanut mitä oli milloinkin tapahtunut. "

Juuri tuo on käytännössä sitä että seura tekee kaltaisekseen hitaasti, mutta varmasti. Mikä ei ole fiksua terveydelle tai muutenkaan muuttuu sosiaalisesti hyväksyttäväksi uudessa seurassa.Samalla tosiaan tulee tehtyä kummallekin se karhunpalvelus. :blush: Juuri tähän perustuu se vertaistuki ja sen positiivine vaikutus, jos raittiina haluat pysyä melkeinpä pitää etsiä uudet harrastukset, uudet ihmiset- uudet kuviot!

9

Onpas tuttua juttua! Tarina voisi olla melkein kuin meikäläisen elämästä. Nuorempana olin kans “kiltti tyttö”, se nörtti joka koulussa välkällä jutteli lähinnä koulujuttuja ja iltaisin teki läksyjä. Missään bileporukoissa en käynyt, istuin mieluummin kotosalla koodaamassa tai lukemassa kirjoja. Vasta lukion/amiksen loppupuolella, 17-vuotiaana, biletin ekan kerran kavereiden kanssa, kun olin muuttunu vähän sosiaalisemmaksi. Silloinkaan en bilettänyt usein, kun se ei ollu se “mun juttu”.

Lukion/amiksen jälkeen menin vähäksi aikaa yliopistoon, mutta sielläkään en heilunu opiskelijaporukoissa, ja erinäisistä syistä opiskelut jäi muutamaksi vuodeksi. Kun neljä vuotta sitten aloitin opiskelut uudestaan, musta kuoriutui se bilehile. Nousuhumalassa huomasin, että en ollu enää se epävarma ja ujo tyyppi, joka koko ajan mietti mitä muut musta ajattelee… uskalsin tehdä hölmöjäkin juttuja, kun nehän vaan kuului asiaan opiskelijabileissä. Rastibileissäkin sai sitä paremmat pisteet, mitä hölmömpiä temppuja teki. Musta tuli sosiaalinen, puhelias, räväkkä, uskalsin tehdä kaikkea hassua, ja olin pidettyä bileseuraa. Musta tuntui, että kun join, minusta tuli “sellainen kuin oikeasti olen” sen ujon kuoreni alla.

Tämä muutos alkoi näkyä jo ihan selvinkin päin koulussa, eli sielläkin uskalsin olla seurallisempi ja vähemmän nörtti. Ekan kerran elämässäni olin yhtäkkiä SUOSITTU, se tyyppi jonka seura kelpas kaikille niin koulussa kuin vapaa-ajallakin.

Aluksi muutos oli siis ihan vain positiivinen. Opiskelutkin meni kaks ekaa vuotta tosi hyvin, olin vuosikurssin parhaita ankarasta biletyksestä huolimatta.

Jännä toi sun maininta murrosiästä 19-vuotiaana. Omassakin tapauksessa tuntuu, et silloin kun olin teini, mulla ei ollu mitään murrosikää, vaan se murrosikä alkoi vasta myöhässä. Mulla se tosin alkoi vielä myöhemmin kuin sulla, ehkä siinä 23-vuotiaana vasta, kun aloitin opiskelut toisen kerran. Nyt, joitakin vuosia vanhempana, se murrosikä alkaa vissiin lähestyä loppuaan. Ja tällaisia tapauksia lienee täällä foorumilla useampiakin, jossain toisessakin ketjussa muistan lukeneeni, et kirjoittajalla oli ihan sama juttu.

Aika nopeasti kuitenkin tajusin, että hommat alkoi jotenkin lipsua käsistä. Join entistä enemmän, tein typerämpiä juttuja, muisti meni ja kontrolli meni. En aluksi edes tajunnu, kuinka tyhmää se oli, koska kavereidenkin mielestä se oli vaan hauskaa. Mutta sit se mun touhu alkoi mennä siihen, et kotosallaki piti tissutella, ja joskus piti tissuttelun jälkeen päästä lähikapakkaan istuskelemaan - yksin. Ja sit kauheessa kaasussa kotio. Mutta kun se tissuttelu teki musta niiiiin hauskan ja mukavan ja ulospäinsuuntautuneen, juttukin luisti irkissä ja foorumeilla ihan eri tavalla kuin selvänä, koska uskalsin paremmin vaan kirjoittaa kaikkea, ilman että ankara itsesensuuri iski. Onnistuin vielä neljän siiderin jälkeen vaikuttamaan ihan selvältä, eli kirjoittelin ihan järkeviä.

Mutta sitten. Opiskelut alkoi kärsiä, parisuhde meinas kariutua, masennus iski (monesta syystä tosin, ei niistä tässä sen enempää). Kivaa ei ollu enää, paitsi kännissä tietty “kivaa”. Sekakäyttöäkin oon kans harrastanu, bentsot oli hauskoja alkon kanssa… mutta mulla onneks tapahtui niin kauheita ylilyöntejä noiden ryynikännien kanssa, et se touhu jäi aika nopeasti. Nyt en nappeihin enää koske, mitä nyt nukahtamislääkkeillä välillä trippailen ennen nukkumaanmenoa, mutta sitäkin tosi harvoin ja koskaan ei alkon kanssa.

Bentsot ja alkoholi on yksinään molemmat sellaisia aineita, et siinä ei ite tajua, kuinka helvetin sekaisin sitä on. Ja sitten kun niitä vetää yhtäaikaa, vaikutus on vielä karmeempi. Luulee vaan olevansa paljon selvempi mitä on, mutta niinkuin täälläki jo sanottiin, muutkin huomaa kyl mistä on kyse… eli vaikka luulet olevas suht tolkuissas, oletkin oikeasti ihan tuhannen kujalla.

Koviin huumeisiin en oo koskenu, pilveä pajauttelen silloin tällöin, mutta se ei oo ikinä ollu mulle ongelma. Toisin kuin alkoholin ja bentsojen vaikutuksen alaisena, pilvessä tajuan tosi hyvin, että nyt oon sekaisin ja osaan varoa. Toisaalta en kyllä edes käytä sitä bilepäihteenä, vaan itseni tutkiskeluun, pohdiskeluun ja unilääkkeenä. Ihan niinkuin sinäkin, en oo kokenu mitään muuta ainetta ongelmaksi kuin alkoholia. Se on mun ykkösongelma.

En osaa erityisesti sua neuvoa, mutta halusin vaan sanoa, että tutulta kuulostaa. Mutta hyvä että tulit tänne pohtimaan tilannettasi… ja hyvin osaatkin sitä jäsennellä. Jatka samaan malliin! Ilmeisesti sulla toi alkon käyttö ei oo vielä aiheuttanu elämässä niin isoja ongelmia kuin mulla, mutta trust me, siihen se voi johtaa. Aikamoisessa suossa olen tarponu, tosin nyt alkaa taas pinta näkyä… Ja ihme ja kumma, nyt osaan ihan selvinpäinkin olla rohkeampi ja ulospäinsuuntautuneempi, mutta ilman typeryyksien tekemistä.

10

Sellainen kiltin pojan/tytön syndrooma tässä asiassa on täällä noussut esiin aina aika ajoin. Muistan jo vuosien takaa ketjun missä käytiin ihan samaa keskustelua, joku opiskelijapoika sen aloitti. Monet ovat myös muissa yhteyksissä puhuneet sellaisesta. Se voi olla aika yleinen ilmiö. Kovikset tekevät jo 14-vuotiaina mitä lystäävät mutta omat vanhemmat pitävät rautaisen kovaa kuria. Siitä seuraa jonkinmoista alemmuudentunnetta (VAIKKA MISSÄÄN NIMESSÄ EI PITÄISI!), jota sitten aletaan kompensoida, kun päästään baariin.

Veikkaanpa että tällaista ongelmaa ei juuri missään ns. sivistysmaissa ole. Täällä kyllä on.

11

Nuori nainen vastaa…

Tiedätkö miten monesti olen kysynyt tuota samaa kysymystä itteltäni?
On jo pidemmän aikaa käynyt mielessä ettiä tukea joltakin vertais-palstalta, mutta se on aina jäänyt. Ei mulla ole ongelmaa… ja niin uskottelen ittelleni edelleen, mutta syystä tai toisesta kumottuani (jälleen) tänään kiitettävän määrän olutta kurkkuuni, uskalsin vihdoin ettiä palstaa jossa voisin jutella joidenkin kanssa jotka on samassa tilanteessa kuin allekirjoittanu.
Sun viesti oli eka joka osui silmiin, ja kuvaili hyvin pitkälti tilannetta jossa itse elän. En ole ikinä ennen ajatellut että alkoholi on mulle ongelma. Okei, se ei oo sitä ikinä ennen mulle ollut. Tykkään pitää hauskaa, ja kuulostaa kuinka kauheelta tahansa, alkoholi pääsääntösesti liittyy siihen.
Lähiaikoina, oikeastaan kuluneen vuoden aikana olen kuitenkin huomannut, että alkoholi on mulle enemmän kuin tapa pitää hauskaa… siitä on yksinkertasesti tullu mulle tapa, hyvin sitova sellanen, enkä enää tiedä mitä tehdä.
Juon, tai juon ja käytän lääkkeitä lähes päivittäin. Kuten sinäkään, en ole laiminlyönnyt velvollisuuksiani juomiseni takia. Pikemminkin olen tehnyt kaikkeni ettei kukaan vahingossakaan huomaisi mitään. Mutta itselleni tilanteeni on tullut päivä päivältä selvemmäksi; keksin minkä tahnsa syyn turruttaakseni itseni. On se sitten syy rentoutua, nukkua,palkita itseni jostain mitä olen päivän aikana tehnyt, mitä ikinä.

Rehellisesti (mitä on helppoa olla näin humalatilassa) mua pelottaa. Olen alkanut tajuta millainen yliote sillä “palkintopullolla” muhun on, mutta koen olevani kykenemätön muuttamaan tilannetta. En aiheuta humalassa harmia kenellekkään, tai ole millään tavalla agressiivinen, joten moni vois kysyä, miksi valitan?
Mä vaan tiedän että olen ajautunut tilanteeseen jossa joku aine/aineet hallitsee mun elämääni siinä määrin, että en enää koe kontrolloivani niiden käyttöä, ja se pelottaa… pelottaa ihan *itusti!

12

Kuningas Alkoholia pitää pelätä!

Itsensä palkitseminen alkoholilla/baarireissuilla on pahasta, koska pian mikään muu palkkio ei enää tunnu miltään. Tai ainakaan mikään pieni palkkio. Pienistä asioista nauttimisen kyky voi kadota, ja sitten ilman viinaa on olo tyhjä, vaikka muuten olisi mitä mukavaa ympärillä. Voi olla ettei sitä kykyä ihan helpolla takaisin saakaan. Lopulta - nyt kun ajattelen asiaa - se viina on ihan paska palkinto. Humahdus ja ajatustoiminnan virkistyminen, sitten taas samea pimeys. Pitäisi aktiivisesti keksiä jotain muuta - mikä kellekin sopii. Ehkei edes mitään yhtä asiaa vaan useita, mitä milloinkin.

13

Vituttaa kysyä loppu elämän, aina kun muistaa kysyä. Itse kysyn joka kerta kerta ainakin yhden kerran, kun käyn vessassa illan aikana. Kukaan ei edelleenkään kyseenalaista, vaikka sitä olen halunnutkin. Nuorena tuli oli otettuea joka vkl, nykyään 1krt/2kk. Silti se vituttaa, kun nytkin istuu yksin netin ääressä aamuyöstä. En ole vielä voittanut ja tuskin koskaan voitan. Toivottavasti edes joskus höpinöillä pelästän yhdenkin elämän ja sen yhden elämän kautta monta elämää. Kunhan osavat irrottautua.

14

Tunnen erään kaverin, joka joi vain kerran vuodessa kunnon putken, mutta ei silti kestänyt tilannetta vaan hakeutui hoitoon, koska käsitti odottavansa aina seuraavaa kertaa => eli oli riippuvainen. En tunne yhtään alkoholistia, joka olisi kyennyt vähentämällä aidosti parantamaan elämänsä laatua, koska ajatukset ja elämä pyörivät alkoholin ympärillä. Ja ei se harventaminen ole koskaan pysyvää, valitettavasti.

Renki:lle kuitenkin onnittelut vähentämisestä, ei tuosta voi olla enää iso askel lopettamiseen.