"Mikä susta tulee isona?"

Kaikki muistaa ton kysymyksen kun lapsena sukulaiset ja tuttavat aina kyselivät että “no mikäs se sinusta sitten tulee isona?” Kaikilla on ehkä myös jotain enemmän tai vähemmän hassuja ammatteja, joiksi lapsena kovasti halusi? Mun isosiskoni ainakin oli kuulema hirveesti halunnut laivatalon siivoojaksi…? Tai onko jollain ollut jo lapsena selkeä visio siitä että “musta tulee lääkäri”, ja sitä kohti on sitten jo lastentarhasta lähdetty suuntautumaan? Täällä valitettavasti on varmaan vähemmän niitä, jotka aikuisiällä olis saavuttanut sen tavoitteensa, niin monella kun on päihteet tullu väliin sotkemaan kaikki suunnitelmat. Mutta onko nyt ehkä tullut uusia ajatuksia siitä, että mikä susta vois “isona” tulla? nykyään kun ne normi-ihmisetkin usein kouluttautuu jossain vaiheessa toiseen ammattiin, niin aikuisopiskelijat on jo ihan arkipäivää.

Mulla oli pikkutyttönä niinkin erikoinen pikkutytön unelma-ammatti, kuin balettitanssija. :slight_smile: Kävin satubalettitunneilla ja olin jostain kuullut sellasesta 1900-l:n alun kuuluisasta venäläisestä tanssijasta kuin Anna Pavlova, jolla oli niin maaginen vaikutus katsojiinsa, että sai yleisön kyyneliin tulkitessaan hänelle tehdytyä sooloteosta Kuoleva joutsen. Halusin, että musta tulis “Anna Pavlova II”. No, ei multa sit kuitenkaan löytynyt sellaista paloa balettia kohtaan, että olisin jaksanut niin armotonta treeniä, mitä ammattitanssijaksi haluavalta olis vaadittu. Mut tanssi on ollu mulle tärkeä harrastus nuoruusvuosien ajan, ja edelleen se on mulle rakas asia, vaikka tanssitunneilla käyminen onkin jääny melkein olemattomiin.

^ Heh, mullakin oli joskus tuo balettitanssija, siis joskus hyvin pienenä. On kai niitä muitakin ollut, enpä nyt jaksa niin kovasti muistella. Jaa, jaksanpa sittenkin sen verran, että joskus taisin haluta olla poliisi :stuck_out_tongue: .

Nyt mä olen pysyvällä eläkkeellä, mikä ei tietenkään estä ainakin jonkin tasoista kouluttautumista, vaikkei työelämään koskaan pystyisikään, mutta sitä ennen pitäisi saada pääkoppansa kuntoon edes jotenkin. Keskittymiskykyä kun nuo opiskelut vaativat ja sitä mulla ei ole. Toki muutkin ongelmat häiritsevät pahasti, eikä mulla ole edes muuta pohjakoulutusta, kuin peruskoulu ja sekin vielä sangen surkeilla arvosanoilla. Sitten pitäisi vielä keksiä se ala, joka itseäni todella kiinnostaisi, siis ihan pelkästään se opiskelu, kun töihin tuskin koskaan menen. No, balettitanssija tai poliisi se ei ainakaan ole :laughing: . Toistaiseksi tässä mennään kai hyödyttömästi lusmuillen ja yritetään pitää pää kasassa päivä kerrallaan.

Vauva-ajan kirjassa lukee että halusin aluksi postimieheksi… :astonished: Tuo varmasti johtui pitkälle siitä, että vain postimies toi päivittäin postit… Eiköhän tuo ole ollut yksi päivän jännittävimmistä asioista kun posti tulee kotiin… :smiley: Tämän jälkeen halusin olla nuorallatanssija… :stuck_out_tongue: Lapsena tuli temppuiltua puissa ja tehtyä majoja puihin… :mrgreen: Yllättäen myös bändin halusin perustaa…

Musta piti tulla eskari-ikäisenä kalastaja, diggasin onkimisesta :mrgreen: Teini-ikäisestä parikymppiseksi olin vakuuttunut siitä, että elättäisin itseni musiikin parissa. Toisin kävi… Nykyään mulla on ammatti (joskaan ei vielä papereita siihen, ovat työn alla vieläkin) mutta en viitsi sitä täällä paljastaa koska alallani päihteisiin suhtaudutaan enemmän tai vähemmän hysteerisesti, vaikken mä mitään laittomuuksia varsinaisesti (enää) teekään :unamused: En silti ajatellut tehdä tätä lopun ikääni, mutta en toisaalta osaa oikein tehdä mitään muutakaan. Humanistiset tieteenalat kiinnostais, mutta ei niilläkään varsinaisesti työuraa edistetä enää nykyään, ellei sit käy mieletön tuuri. Kunhan nyt ekaksi saisi vanhan tutkinnon valmiiksi, kokopäiväduunin ohella opiskelu on vaan vähän jäänyt…

Mulla oli myös tuo haave omasta bändistä joskus, mutta en ole kovin(lue: juuri yhtään) musikaalinen, joten se sai jäädä, enkä sitä unelmaa muutenkaan koskaan harrastustoimintaa pidemmälle ajatellut. Kauan sitten kyllä tykkäsin rumpuja paukutella, lähinnä omaksi huvikseni, kun en siinä mitenkään hyvä ollut. Tiedä sitten olisinko koskaan voinut kehittyäkään. Hauskaahan se oli, jos ei muuta, mutta nyttemmin olen tuhonnut koordinaationi niin perusteellisesti, että viimeisimmästä yrityksestä en halua edes kertoa… Valitettavasti mulla oli kuulijoitakin :blush: . Etkös sinä, grip, myös rumpuja soittele, siis nykyäänkin?

Juu, ja lentoemon työtäkin joskus ajattelin, enkä ymmärrä miksi, sillä olen aina kuollakseni pelännyt lentämistä :confused: .

Eläinlääkäri, kaiketi siitä yksinkertaisesta syystä, että pidän eläimistä.

Kokki. Eikös tuo sairaalloinen kiinnostus ruokaan ole syömishäiriöisille tyypillistä :confused: ?

Hih, tämähän oli hauska avaus, kun nyt aloin miettiä, mitä kaikkea sitä on tullut päänsä menoksi haaveiltua. Mullakin tuo pää on vähän sellainen tuuliviiri, että keksin milloin mitäkin ideoita ja seuraavana päivänä uusia, mutta toteuttamatta jäävät suurimmaksi osaksi.

Penskana halusin agentiksi. Sellaiseksi salaiseksi agentiksi. No sitten romahti Neuvostoliitto ja se siitä.

Sen jälkeen en ookaan keksiny, että mitä sitä tekis isona. Nythän oon jo valmistunu, ja oon töissäkin (ja jopa koulutusta vastaavassa, vaikka oonkin humanisti!), mutta emmä edelleenkään tiä että mitähän sitä oikeen tekis. Yliopistokin meni sillain vähän palloillen kuljettua, kaikenlaista sitä tuli lueskeltua. Sinne varmaan kyllä palaankin vielä, mulla kun on toinenkin tutkinto takataskussa tulossa.

Kauheen vaikeeta tää aikuisen elämä, pitäs jaksaa miettiä jotakin töitä ja tekemisiä.

No, musta tulee Kiimainen pukki :laughing:

Poliisi,laulaja,näyttelijä… tanssija. Nää normit… :smiley:

Nykyään oon saanu päähäni että musta tulee isona joko lentoemäntä tai huippumalli… ottaen huomioon että englantia en osaa pätkääkään eikä pituutta oo etes 160cm… :open_mouth:

Joo soitanhan mä (huonosti) bändissä joka ei ole tehnyt vielä ensimmäistäkään keikkaa :mrgreen: Eikä teekään ennen kuin koipeni paranee :unamused: Täysin omaksi huvikseni siis. Äänitekniikka kyl sinänsä kiinnostaisi edelleenkin etenkin kun bändikuvion myötä siitä on oppinut ihan käytännön tasolla kantapään kautta aika paljon, mutta mulla on jo kymppitonni opintolainaa… Toisaalta tosi monet miksaajat on ihan itseoppineita. Mene ja tiedä. Kun löytäis motivaatiota opiskella edes tää keskeneräinen tutkinto loppuun :imp:

“samanlainen retku kuin isäs” :laughing:

astronautti

Onnellinen :exclamation:

En kuule kelaa sitä vielä. On aivan liian aikaista siihen ja olen turhan nuori. Alan vasta noin 7-8 vuoden kuluttua suunnitelmaan tulevaisuuttani. Siihen asti mä vain hengailen päivä kerrallaan…

Toimin aina erittäin rationaalisesti, mutta nyt tilanne on se mikä se on. Tai on mulla yksi suunnitelma, mutta katsotaan miten menee. Käytänköhän päihteitä vielä 7-8 vuotta vai lopetanko jo valmiiksi ennen sitä? Saas nähdä :unamused:

Jokeri

ihan pikkuskidinä halusin olla huippu-urheilija, vaatimattomasti 100m olympiavoitto oli tavoitteena.

Näin äkkiä arvioituna tavoitetoteutumasta näkisin olevani aavistuksen jäänyt, mutta olen kompensoinut puuttuvia fyysisiä taitoja tehostamalla psykologisten ominaisuuksien laajuutta ja aivotoiminnan reaktioherkkyyttä. Kuulostaa siltä että vois koirakuiskaaja olla aika lähellä jos kortit natsaa.

Kalastaja ois kyllä tosi rento ammatti. Tai mielikuva ainaki on sellanen heinänkortta pureskeleva paatissa istuva partainen ukkeli, lierilätsä päässä ja lappufarkut jalassa. :slight_smile:

^Joo, en oo pitkään aikaan ollut ees ongella mut onhan se tosi rentouttavaa hommaa. Ei sillä taitais ihan itseään elättää tosin :mrgreen: Ehkä sit eläkkeellä… Jos meidän sukupolvi sellaiselle joskus pääsee :unamused:

Minä olen tämä ja tänä pysyn. Piti (yök, kenen mielestä… :angry: ) tulla yhtä sun toista, en voi väittää, ettei mahdollisuuksia olisi ollut. Itsetunto oli murskaantunut, ei ollut mitään uskoa muutokseen, että minäkin voisin muuttua. Mitä sitten, saan minä olla tämä, eikä kaikki minussa ole huonoa… Ammattihaaveita…ehkä niitä oli, mutta voimakas jännittäminen ja epävarmuus ja ihmispelko teki minusta erakon. Onko se epäonnistuminen? Jonkun mielestä varmasti on, mutta itse pidän saavutuksena sitä, että ne kammottavat lääkeyliannostukset, lääkemyrkytykset, pahat, SYVÄT viiltelyt, syömishäiriö, psykoottinen masennus ym.elämänlaatua suuresti parantava ällötys :mrgreen: on poissa ja olen hengissä! Se EI todellakaan ole mikään itsestäänselvyys…!!! Mun elämä on tämä ja mulla on oikeus olla tämä. vaikka muut ajattelisivat mitä. Haluaisin päästä eroon vertailusta. Mä olen tämä yksilö, tää on mun elämä. Mitä sitten, jos joku muu pystyy toteuttamaan mahdollisuutensa ja minä en. En silti ole luopunut kaikesta :smiley: . On asioita joiden tekemisestä pidän, jopa toisinaan rakastan, ja joskus jonkin hyvin menneen tanssitreenin jälkeen mul on euforinen olo, joka ei johdu kemiallisista aineista, vaan siitä, että olen ponnistellut ja ponnistellut ja sietänyt epäonnistumisia, ja aina vaan yrittänyt uudestaan - ja sitten jokin vaikea liike meneekin ja silloin on onnellinen olo :smiley: .

Mut siis eläkeLLäinenhän miust tul… :slight_smile: . Ja ihminen… Ja ehkä jonain päivänä, lähikuukausien aikana jopa täysin raitis… :open_mouth: :question: