Mikä on liikaa? Omat rajat, läheisriippuvuus ja toivo

Olen avaamassa keskustelua aiheesta nyt ensimmäistä kertaa. Olen itse lopettanut alkoholinkäytön lopullisesti reilu kolme vuotta sitten, enkä aio enää koskaan juoda. Syyt siihen olivat moninaiset; lähinnä huomasin kuinka oma persoonallisuuteni muuttui aina humalassa: olin iloinen, henkevä, sosiaalinen ja kärsin hirveistä krapuloista, en silti tajunnut että minun ei kannata juoda enää. Halusin myös tulla oikeaksi minuksi. Nyt en voi enää juoda, enkä halua. No, siinä onkin matkaa! Sillä olen ilmeisesti myös läheisriippuvainen. Siihen herääminen on kestänyt kauan, kaikkine vaiheineen ja tänään arvostan rehellisyyttä ja avoimuutta yli kaiken. Olen nyt seurustellut miehen kanssa kaksi vuotta, ja oma läheisriippuvuuteni on ilmeisesti nyt seuraavana käsittelylistalla, sillä ahdistun hänen alkoholinkäytöstään. Hän ei koskaan juo seurassani, lomamatkalla joi ruoan kanssa joskus oluen, eikä mielestäni mitenkään muutu siitä. Hän on aikaisemmassa elämässään, siis ennen minua käyttänyt ilmeisesti suomalaisittain normaalisti alkoholia, eli perjantaina vähän viiniä ja joitakin oluita silloin tällöin. tietääkseni hänen juomisensa ei ole kellekään ollut koskaan ongelma. Koska asumme välillä eri osoitteissa, hän työnsä takia toisella paikkakunnalla omassa kodissaan yön-pari viikossa, niin hän on siellä alkanut ottaa. Klassisena pullojenetsijänä olen löytänyt tyhjiä tölkkejä joitakin ja nyt viimeksi kuitin, jossa ostettu 8 pientä tölkkiä. Olen ottanut asian esille hänen kanssaan, eikä hän ihan ymmärrä miksi se voisi olla minulle ongelma, että hän ottaa joskus “yksin formulaa katsoessa”. No pitääkö niitä ottaa 8? Ja aina silloin kun minä en ole paikalla, niin tuntuu kuin rakastajatar hiippailisi paikalle. Hänellä on mielestäni ollut stressiä töistä ja sanookin, että olut rentouttaa. Siinä syy juomiselle. Minun mielestäni (minusta on siis tulossa raivoraitis (muiden määritelmä) ja itseni mielestä raittiudesta on tullut minulle arvo ja elämäntapa joka ulottuu muuhunkin kuin alkoholiin, tuollaisten määrien juominen on täysin turhaa. Ollaan keskusteltu asiassa, hän on mielestäni ottanut asian vastuullisesti, ja sanoo että kyseessä on varmaankin tapa ja hän voi miettiä, voisiko siitä luopua kokonaan. Mutta korostaa että sen on oltava hänen oma valintansa ja oivalluksensa. Ja ymmärtää että se on ehkä jäänne edellisestä elämästä, vaikka kerroin kuinka taustalla saattaa olla isompiakin asioita, kuten yksin olemisen ahdistus jne. Minähän olen muutenkin selvitellyt hänen, itseni ja meidän parisuhteen ongelmia. Siitä on seurannut paljon hyvääkin, esim. kahden ihmisen kasvua. Kamppailen siis oikeastaan oman läheisriippuvuuteni kanssa ensisijaisesti ja sitä haluaisin selvittää lisää. Täällä kanavalla saattaa olla ihmisiä joilla on todellisia ongelmia läheisen juomisen kanssa ja itse olen ajatellut että en varmasti enää valitse ihmistä jolla on päihdeongelma: sellainen oli ekalla poikaystävälläni joka kännissä oli mustasukkainen ja solvasi kaikkea, sitten äitini alkoi juoda ja sitä piti hoitaa parikymppisenä - siitä ahdistun edelleen vaikka hänkin on selvästi vähentänyt ottamista - ja niin ikään toisella poikaystävälläni oli huumeiden kanssa jotain säätöä. Olen tietoinen siitä, etten voi muuttaa toista ihmistä, enkä ihan osaa arvioida, onko hänen satunnainen ottamisensa ongelma vai pitäisikö minun katsoa vain omaan peiliin ja läheisriippuvuuteeni. Miten voin tästä jatkaa, haluan todella työstää asiaa? Jos tämä kirjoitus herättää sinussa jotain rakentavaa, niin vastailethan postaukseen. Kiitos!

Ainakaan ketään toista ei voi omilla toimillaan raitistaa. Itse juttelisin kumppanin kanssa asiasta ja katsoisin, miten tilanne kehittyy. Lähtisin suhteesta, jos piilojuominen jatkuisi. Välillä voi ottaa enemmän ja vaikka yksikseenkin, mutta viikottainen tapa se ei saa olla. Huolestuisin kyllä piilotölkkien löytymisestä :astonished:
Mun äitini on alkoholisti, enkä sietäisi kumppania, joka käyttäisi paljon alkoholia. Oma puoliso nauttii ehkä kerran viikossa pari tölkkiä ja juhlapyhinä/lomalla saattaa ottaa likööriä (mutta ei todellakaan päivittäin). Tämä on mulle ok. Voin myös pyytää puolisoa olemaan juomatta ja se toteutuu.

Kiitos hyvistä neuvoista. Minustakin tuntuu tyhmältä vetää nollatoleranssirajaa, koska hän juo todella harvoin. Hän on luvannut pohtia, onko sekään välttämätöntä ja mitä hän siitä hyötyy vs. minkälaista olisi elämä jos ei joisi ollenkaan. Tämä on itselle jotenkin vaan tosi raskasta, kun läheisriippuvuudessa saa kokea sen sokean pisteen jolloin ei pysty etäännyttämään itseään vaan hukkuu kauhun tunteeseen. Ei vain osaa selvittää itseään ulos siitä. Minullakin on oma oppiminen tässä, kuinka pitää omat tunteet erossa toisen tunteista.