Moi!sellasta kyselisin onko kukaan ajatellu et mikä peliriippuvaisiin iskee ku pelaa ni pelaa niin kauan ku rahaa on vaikka tietäisi että häviää kaiken?mul on sellanen tapa ollu ku tiedän että ei se paska anna ni ei anna,mut silti pakko vaan pelata väkisin kaikki mitä on…välil itkienkin pelannu kymmenii tuhansia yhtä putkee…vitun sairasta mut sitä ei vaan pysty lopettaa vaikka kuinka mieli tekisi 
Eiköhän se on just se tiltti mikä iskee päälle.Jos ei olisi ongelma niin pystyis tietenkin aina lopettamaan ajoissa mutta se on just se ydin siinä ettei pysty kuunnes kaikki mitä pystyy pelamaan sillä hetkellä on mennyttä.Joku mekanismi aivoissa kai ohjaa sitä ettei pysty vaikkaa ymmärtää että pitäisi pysähtyä mut ei kertakaikkiaan pysty.
Juuri sen vuoksi ainoa keino selviytyä on, ettei edes aloita pelaamista. Ei alkoholistikaan voi ottaa vain yhtä huikkaa.
Olen kyllä peliriippuvainen, mutta alkoholiin en ole jäänyt koskaan koukkuun, eli hallitsen sen kohtuukäytön.
Kaippa sitten on niitä pelaajiakin, jotka hallitseva pelaamisen, jos joku voi jättää sen alkoholin käytön siihen yhteen huikkaan.
Voit ottaa yhden huikan jatkamatta, koska et ole alkoholisti. Minäkin voin pudottaa yhden kolikon hedelmäpeliin jatkamatta enempää (tosin en tee sitäkään, koska peliongelmaisen läheisenä vihaan pelikoneita ja kaikkea pelaamiseen liittyvää yli kaiken). - Mutta kenestäkään ei tule alkoholistia, jos ei juo alkoholia, eikä kenestäkään peliriippuvaista, jos ei työnnä sitä enimmäistä kolikkoa peliin. Paras ja varmin keino on siksi ennaltaehkäisy. Et voi etukäteen tietää, jäätkö koukkuun ja kuinka helposti se tapahtuu. Kukaan ei tarvitse pelaamista elämäänsä. Uhkapelit tulisi kieltää lailla ja raha-automaattiyhdistyksen kaksinaismoralistinen toiminta lakkauttaa.
GA:n 1. askeleessa määritellään ongelmamme seuraavasti:
“Peliongelma on jatkuvasti paheneva tunne-elämän sairaus, jota suurinkaan tahdonvoimamme ei pysäytä eikä hallitse. Me tiedämme tämän kokemuksesta. Uskoimme kenties monestikin, että suuri voitto kyllä ratkaisee kaikki ongelmamme. Mutta useimmat huomasivat - pian voittonsa jälkeen - vaikeuksien vain lisääntyneen.”
Omalla kohdallani olen kokenut, että peliongelma on sairaus, kuten alkoholismi, tai lääkeriippuvuus. Tämän kaiken tiedän omasta kokemuksesta. En kyennyt lopettamaan pelaamista, ennen kuin olin aina pelannut kaikki rahat, jotka vain sain tavalla tai toisella hankittua. En kyennyt lopettamaan juomista, ennen kuin olo oli niin hirveä henkisesti, että halusin kuolla. En lopettanut lääkkeiden vetämistä, ennen kuin siinä tuli vastaan seinä, jonka yli, ali tai läpi en päässyt.
Se miksi minusta tuli peliriippuvainen, alkoholisti tai lääkeriippuvainen, eikä kahdesta siskostani, vaikka samassa lapsuuskodissa, samoissa ympyröissä kasvoimme. Se on minulle tänään siinä mielin se ja sama, koska ymmärrän tänään kohdallani sen, että elämän piti mennä minun kohdallani juuri näin.
Olen joskus kuullut tutkimuksesta, jossa selviteltiin alkoholismin rakentumista. Tuossa tutkimuksessa todettiin, että tuohon sairauteen vaikuttaa 50% olosuhteet ja 50% geenit. Niin tai näin, olen tänään saanut elää yli kuusi vuotta päihteittä sekä kohta viisi vuotta pelaamatta. Tänään en enää kysele miksi, vaan pyrin aina päivän kerrallaan prosessoimaan itseäni siinä määrin, että joka päivä oppisin jotain lisää itsestäni ja sitä kautta minulla olisi mahdollisuus antaa myös toisille omia kokemuksiani pureskeltavaksi ja sitä kautta osaltani auttaa niitä, jotka vielä samaisten ongelmien kanssa painivat.
Voisin edelleen kysellä itseltäni "Olenko sairastunut alkoholismiin, ottaessani ensimmäisen ryypyn 15-vuotiaana vai kenties jo lapsuudessa erinäisten tapahtumien ja niitä seuranneiden tunteideni? Olenko sairastunut peliriippuvuuteen 12-vuotiaana, pelatessani ensimmäisen kerran pajatsoa? Niin tai näin, tiedostan tänään sen, että olen sairas ja tarvitsen hoitoa. Niin kauan kuin olen olen hoidon piirissä, sairaus koteloituu päivä päivältä tiiviimmin aivoissani, eikä enää aiheuta minulle sen kummempia oireita. Mutta kaikki on kiinni omasta halustani ottaa vastaan apua. Tänään tuota haluan saada ja sen myötä minulla ei tänään ole mitään hätää. Huomisesta en tiedä, eilinen on historiaa, joten keskittyen käsillä olevaan hetkeen, kaikki on mahdollista.
Eli loppupäätelmänä voisin jakaa sen ajatukseni, jonka tässä matkanvarrella olen omalla kohdallani todennut. Kun hyväksyn sairauteni, ottaen vastaan apua ja sitä kautta päästen purkamaan ne tunne-elämän kieroutumat, jotka ovat aikanaan ajaneet minut päihteisiin ja pelaamiseen, minun ei enää tarvitse tuonne entiseen palata. Sinällään minulle ei ole väliä mistä sairauteni on peräisin tai miksi, vaan se että tänään voin elää niistä vapaana.