Mikä laukaisee juomisen?

Kerron nyt oman kokemuksen. Eli olin ollut monta viikkoa selvinpäin ja alkoholi ei edes käynyt mielessäni. No sitten kävin kaupassa ja ihan vaistomaisesti lähti mukaan siideriä ja bisseä. Tuumin että “vitun nuija…älä osta kaljaa…idiootti”…no vedin hirveet perseet ja sitten taas itkettiin omaa typeryyttä. Mikä helvetti siinä on kun tietää että alko on pahasta niin silti sitä petää kitata. Siis mikä on se makanismi joka pistää juomaan vaikka itseä koko ajatus kammottaa. Liittyykö jotenkin aivoihin kenties?..en tiedä… :neutral_face:

Kysyt, mikä laukaisee juomisen. Joku varmaan osaa selittää sen tieteen termein, mutta mitä se auttaa?

Mie kerron vain oman kokemukseni. Juuri kuten sinäkin, tiesin ja ymmärsin ettei viina missään muodossa sovi minulle. Ei vähässä määrinkään, koska aivan kuten kerrot, “tuli vedettyä perseet.” Juuri noin se meni joka kerta sen jälkeen kun olin soutanut yli sen veteen piirretyn viivan, jonka takaa ei tule enää kohtuukäyttäjiä.
Join kuitenkin, koska viinanhimo oli ylivoimainen vastustaja. Olin ja olen alkoholisti. Alkoholistin tahdonvoima ei riitä estämään juomista. Sitä vain huomaa, että kas kummaa, olenkin kännissä. Tämä on seikka, joka erottaa juopon ja alkoholistin. Juoppo voi hillitä juomahimonsa, jopa lopettaa kokonaan tuosta vaan. Alkoholisti ei voi, koska hän on addikti, riippuvainen alkoholista.
Täysraittius, pidättäytyminen alkoholista kokonaan, on ratkaisu. Toinenkin mahdollisuus on.Se on, että jatkaa juomistaan. Välimuotoja ei ole, ellei niihin lasketa sitä, että alkkarikin voi sinnitellä juomattomana vaihtelevan pituisia aikoja, viikkoja, jopa kuukausia. Tämän kaiken olen kokeillut ja kokenut ihan itse.

Aivoihin se liittyy. Niillä ajattelemme ja ne säätelevät myös toimintoja, joita emme tietoisesti ajattele.

Mutta mikä minulla laukaisi juomisen? Ei tilanne, ei v-mäinen akka, ei stressi eikä kiire tai hyvä mieli. Ne olivat vain puolustuspuheita, selityksiä, itsensä ja toisten kusettamista. Ennen kaikkea itsensä.
Juomisen laukaisi se, että teki niin pirusti viinaa mieli. Yksinkertaista.
Sama runollisesti ilmaistuna:“Jossain sisikundin pohjal vanha Lusiferus vartoo snapsia…” :smiling_imp:

Miten siitä pääsin eroon? Siten, etten ottanut viinaa selvään päähän noin aluksi. Sitten aloin miettiä syntyjä syviä itse ja toisten kokemusten perusteella. Halusin muuttua ja muutuin. Hitaasti mutta varmasti, ja muutos jatkuu kokemusteni karttuessa. Kokemuksen voi kertoa, mutta jokaisen on koettava itse, omalla tavallaan. Jollain on toisenlaisia kokemuksia. Helpoimmalta tuntuvat kokemukset houkuttavat, mutta eivät ehkä onnistu kuulijalla, vaikka kertojalla ovatkin toimineet. Houkutus helppoon ratkaisuun on suuri, on helppoa yrittää yli aidan matalimmasta kohtaa. Aikani kokeiltuani helppoja ratkaisuja, jouduin lisäämään vaikeusastetta, kunnes onnistuin. Se muuten vaati paljon juomista ja vuosia, paljon tuskaa ja tuskan tuottamista…

Siis vaikka olosuhteet ja mieli sanovat, ettei pidä juoda, laukaisee juomisen hillitön viinanhimo. Se muuten kuuluu oleellisesti alkoholismiin ja sen voi saada hallintaan ja pois mielestä kun tahto raitistumiseen on muodostunut päätökseksi lopettaa juominen. Ilman reunaehtoja. Miten temppu tehdään, onkin jokaisen oma valinta.
Taviksella ja juopolla onnistuu kunhan päättää itsensä kanssa, ettei ota enää. Alkoholistilla juttu on aika paljon mutkikkaampi. Tämän tietävät alkoholistit, muut luulevat tietävänsä. :wink:

JOO liittyy se aivoihin, ja aivokemiaan! :bulb:

Ihminen tekee riippuvuuden vuoksi epärationaalisia tekoja, koska hän haluaa saada aivoreseptoreilleen tyydytyksen. Niille reseptoreille, jotka kaipaavat aineen vastaanottamista edelleen! Se on kuin kutina jota ei voi raapia muuten kuin antamalla aivoille sitä ainetta, josta riippuvainen on ollut.

Riippuuvuden, tai etenkin tupakkariippuvuuden asiantuntija Allen Carr kuvasi sitä tunteeksi, että “ei voi raapia kutiavaa kohtaa”. Riippuvuuden tyydyttäminen on kuin kutiavan kohdan raapimista.

Siksi ihmiset retkahtavat. Kutiava kohta tuntuu yllättäen, aina ei muista ettei sitä saa raapia jotta se paranisi.

onko kukaan keksinyt vielä korviketta tai harhauttajaa “kutinalle”…?

Ei, mutta sen selättäminen tutustumalla onnistui omalla kohdallani. Silloin kun vielä join, kirjasin oloni ystävälle joka välissä. Miltä tuntui kutina, missä kohtaa päivää tunsin ensimmäisen kerran “antavani periksi” miltä tuntui tarttua olutpulloon kaupan hyllyssä, miltä ensimmäinen siemaus maistui, miltä kolmas olut, kuinka monennen jälkeen lakkasin välittämästä paljonko join. Miltä tuntui herätä, mitä ajatuksia aivoissa liikkui, kun ensi kerran uskalsi taas ajatella jne.

tuo prosessi vie aikansa, mutta ajallaan kun olin tutkinut jokaisen tunteeni, tiesin kauppaan lähtöä suunnitellessani jo olevani tyhmä jos kuvittelin vain “ajautuvani” kalja hyllyn luo. Minä kasvoin aikuiseksi itselleni, aikuiseksi joka sanoi että olin vastuuton jo kauan ennen kauppaa. Tavallaan otin ensin vastuun juomisestani ja vasta sen jälkeen juominen alkoi menettää hohtoaan.

Juominen on jotenkin lapsellista, villiä, vapaata, vie hallinnantunteen jne. Kun tuon kivan ja villin selätti, eikä enää menettänyt hallinnantunnetta, lakkasi viinakin maistumasta…

Paarma kirjoitit todella hienosti ja ajatuksia herättävästi, kiitos.

Omalla kohdallani juomisen voi laukaista se pieni ajatus, jolle alkaa antaa pikku hiljaa myöden…alkaa pedata juomista. No itselläni tilanne on vielä jotenkin hallinnassa, mutta töitä pitää tehdä sen eteen, ettei pahemmaksi mene. Ja lopettaminen on vahvasti ajatuksissa.

Kiiton Paarma hienoista ajatuksista. Sitä näkee näiden juttujen jälkeen itsensäkin eri tavalla. Jospa tämä raitistuminen onnistuisikin? Tajuan ainakin sen, että lopettaminen on välttämätöntä. Olenkin yrittänyt siirtää itseni Me Lopettajiin, mutta en taida osata. Kuten en osaa noita hymiöitäkään käyttää. Tähän olisin liittänyt confused-hymiön

Juuri näin se menee itsellänikin. Tulee mukaan se pieni ajatus, jos voisikin ja miltähän se tuntuisi, ajatus noususta ja hyvästä fiiliksestä…Ja sitten helevetin äkkiä ajattelemaan ja tekemään jotain muuta! Ajatukset pakolla mokailuihin, krapulaan ja pöntön halaamiseen-kyllä juomishalujen pitäisi ainakin vähentyä. Pelottavan helposti on itellä mennyt yli kuukausi jo :smiley: Mutta vielä se piru vaanii pitkään (ellei ikuisesti) ja ihan nurkan takana :imp:

Tuossa se mun jomisenhimon ydin: se on villiä, vapaata ja mulla on MUN MIELESTÄ on äärettömän hauskaa. Musta tulee iloinen, energinen, ja törkeän flirttaileva. Rakastan yksinkertaisesti maailmaa ja ihmisiä niiiin paljon, että tuntuu, että tikahdun… Se houkuttaa tarttumaan pulloon: jotta olisi edes sen kaksi tuntia kivaa, kun tosi maailma on jotain aivan muuta mulle sairastamisineen, kipuineen, vaikeuksineen, ollut jo 15v.stä lähtien.

hajatelma kirjoitti:
Juominen on jotenkin lapsellista, villiä, vapaata, vie hallinnantunteen jne. Kun tuon kivan ja villin selätti, eikä enää menettänyt hallinnantunnetta, lakkasi viinakin maistumasta…

Tuossa se mun jomisenhimon ydin: se on villiä, vapaata ja mulla on MUN MIELESTÄ on äärettömän hauskaa. Musta tulee iloinen, energinen, ja törkeän flirttaileva. Rakastan yksinkertaisesti maailmaa ja ihmisiä niiiin paljon, että tuntuu, että tikahdun… Se houkuttaa tarttumaan pulloon: jotta olisi edes sen kaksi tuntia kivaa, kun tosi maailma on jotain aivan muuta mulle sairastamisineen, kipuineen, vaikeuksineen, ollut jo 15v.stä lähtien.mirkkuliini
Miedosti panostava jäsen

Viestit: 28
Liittynyt: 3.12.2009 17:52:14

Palasin mielessäni nuoruuteeni, eli mistä kaikki alkoi. <Tuossa se mun jomisen himon ydin: se on villiä, vapaata… < Miten sen nyt sanoisi…kun olen tuntenut olevani kahleissa koko ikäni. Aina on ollut ihmisiä ympärillä, jotka ovat halunneet muuttaa-,kontrolloida tulemisiani-,menemisiäni-, tekemisiäni-, sanomisiani. Olo on kuin nurkkaan ajetulla koiralla, jota vain käskytetään, ei silitetä, ei kehuta, ei paijata. Kuka sellaisessa ympäristössä haluaa asua ? Se ahdistus jota koin kotona , ajoi minut maailmalle jo hyvin nuorena. Tämä ahdistus vain aina seuraa, siirryn minä minne tahansa. Sama väheksynnän pelko ja arvottomuus. Jotenkin tuntuu, että nämä tunteet on niin syvällä , etten saa niitä enää hallintaani.
Olen epäonnistunut elämässäni joka saralla. Ihanteellinen avioliitto…jus joo . Arki ei vastannut ihannetta. Mut en nyt erittele elämäni asioita. Viina antoi vuosia vapautuksen paeta todellisuutta ja antanut paeta näille metreille asti.