Taidanpa olla alkoholiongelmainen. Kamala kirjoittaa tuo sana, mutta niin se vaan on. Ajattelen alkoholia liikaa ja keksin itselleni syitä, jotta voin juoda. Päätän usein, että en esim. juo lainkaan tänä viikonloppuna, mutta sitten vain huomaan hakevani juotavaa jollakin tekosyyllä. Todella harvoin homma menee täysin kännäämiseksi (en edes pidä kännissä olemisesta), vaan pysyttelen sellaisessa pienessä nousussa. Tästä on tullut ihan taitolaji. Aloittelen lauantaisin jo iltapäivällä/illansuussa. Ostan nykyisin laatikkovalkoviiniä, luultavimmin haluan sillä hämätä itseäni ja miestäni juomistani määristä. Usein lopettelen kuitenkin jo ajoissa ennen nukkumaanmenoa ja juon ennen nukkumaan menoa vettä enkä enää (lopetettuani lähes kokonaan varsinaisen kännäämisen) kärsi edes krapulaa. Mutta alkoholin käytön jälkeisenä päivänä harmittaa ihan vietävästi tämä huono tahdonvoima. Varsinkin, kun joskus juon myös viikolla. Minulla on alle kouluikäinen lapsi enkä oikeastaan haluaisi hänen näkevän alkoholinkäyttöäni ollenkaan. Mieheni juo pienempiä määriä kuin minä. Saattaa juoda vaikka yhden oluen viikonloppuna. Minä en koskaan juo yhtä. Jos juon vaikka vain kolme olutta, juon ne mahdollisimman nopeasti, jotta rentouttava nousuhumala tulisi hetkeksi. Todella harvoin juon silti noin pieniä määriä kerralla. Haluaisin sellaiseen tilanteeseen, että hallitsisin juomistani ja voisin olla myös juomatta. Että voisin ottaa muutaman lasin viiniä vaikka ystävien kanssa tai saunaoluen kuten mieheni. Onko kukaan oikeasti onnistunut vähentämään? En keksi mitään rentouttavaa vastapainoa arjelle. Tuntuu, että ilman juomista arki ja pyhä olisivat yhtä ja samaa. Elämä ilman viikonloppujen nousuhumalia tuntuu aivan liian tylsältä. Mikä siis avuksi? Yksikseni tahdonvoima ei tunnu ilman tukiverkostoa riittävän. Mieheni ei ymmärrä minua, koska hänelle alkoholi ei ole ongelma. Uskon, että moni (mies) juo saman verran kuin minä, mutta ei koe sitä ongelmaksi. Minulle tämä riippuvuus kuitenkin on ongelma.
Oletteko joku onnistunut vähentämään ja mitä olette keksineet juomisen sijaan? Tai millä keinoin olette pysyneet poissa alkoholin parista? Olen lukenut aiheesta paljon. Tuntuu ihan hölynpölyltä, kun suositellaan vaikka harrastamaan liikuntaa juomisen sijaan. Harrasta liikuntaakin. Mielestäni se on ihan eri asia. Mikä teitä on auttanut?
Itse olen viimeinkin joutunut myöntämään, että ei ole välttämättä normaalia, jos ostaa vaikka 15 kaljaa niin huomaa yhtäkkiä juoneensa yli 30 ja on jo seuraava päivä.
Juomisten välillä on viikkoja, mutta aina kun on mahdollisuus, homma lähtee lapasesta todella helposti. Varsinkin nyt kun 15 vuoden ihmissuhde ja avioliitto pamahti poks.
Ilman alkoholia on paljon tekemistä: ulkoilua, treenaamista, lasten kanssa touhua, leffoja. Ei se siitä ole kiinni ainakaan minulla. Vaan se on siitä kiinni, että multa puuttuu kokonaan “jarru” eli elimistön normaali antabusreaktio, kun juo liikaa. Sulla tuntuu semmonen vielä tulevan, kun juot vettä ennen nukkumaanmenoa. Minä juon niin kauan, kun on vain tahdonvoimalla lopetettava, sammu en koskaan.
Olet silti vaarallisella tiellä, koska haet nimenomaan humalaa. Pelkäät arkea, mutta ei sekään yhtä juhlaa ole, kun on vetänyt soppaa 24 tuntia ja tuijottaa samaa pihaa rööki ja kuola suussa. Ensimmäistä kertaa eläissäni olen alkanut pohtia, että pitäisikö sitä oikeasti vain raitistua kokonaan. Ehkä sama keskustelu kannattaa sinunkin käydä itsesi kanssa…mitä menetät jos et enää joisi? Jos vähennät -pysyykö määrät pieninä vai lähteekö nousuun? Ainakin itsellä käy niin, että määrät AINA pikku hiljaa nousee.
Kiitos ”Totuus vai tequila”. Hyviä ajatuksia. En minä pelkää arkea. Se sopii minun elämääni. Pidän siitä, että on touhua. Töitä. Ruuanlaittoa. Pyykkejä. Leikkimistä. Parisuhteen arkea. Pusuja. Juttuja. Pesuja. Unta. Pikaista elämää. Viikonloput ja rentoutuminen on Aivan Eri Asia. En minä osaa olla ilman alkoholia silloin.
Pitkästä aikaa oli sellainen viikonloppu, että tahdonvoimalla en juonut perjantaina mitään, vaikka oli lomakin ja kaunis kesäilta. Aina löytyy joku syy. Se oli vaikeaa. Sitten suunnittelin illanviettoa ystävien, mieheni tai itseni kanssa. Mutta olin päättänyt että EI. Mieheni kanssa on kyllä helppoa olla juomatta, koska hän ei ole mikään juopottelija niin kuin minä. Mutta elämä on. Lauantaina sitten lipitin muutamia laseja viiniä. Olinhan sen jo ansainnut. Niinpä.
Olen todella monta kertaa miettinyt sitä humala-asiaa. Mikä se humala on? Känni? Rentoutuminen? Mitä on se, että haluaa juhlistaa elämää ihanassa illanvietossa yhden kuplivan kuohuviinilasin kanssa ja mitä on se, että sammuu katuojaan, räkä poskella hirveässä humalassa. Missä se raja menee? Jos minä tavoittelen sitä rentoutta, mutta juon ystäviäni nopeammin drinkkini ja juon alkoholia heitä enemmän. Olenko minä se alkoholisti? Alkoholiin taipuvainen? Luopio? Ymmärrän sen, että humalan tavoittaminen ei ole hyvä juttu, en silti tavoita koko tilannetta. En halua puolustella omaa tilannettani, mutta en vain ymmärrä. Minusta kaikki alkoholia juovat ovat oikeastaan samassa veneessä. Pikkurilli pystyssä lipittävät ”illanviettäjät” ja räkä poskella itkevät kännääjät. Okei. Joku juo sen yhden eikä halua enempää. Minä taas haluan tuntea sen juopumuksen tunteen, mutta en viihdy kännissä. Joku muu taas viihtyy. Mikä on hyväksyttyä ja mikä ei? Joskus tunsin olevani jo melkoisessa humalassa ja puhalsin huvikseni alkomittariin. Lukema oli 0,5 promillea. Olisin voinut suunnilleen hypätä autonrattiin. En sellaista milloinkaan tee, mutta tuntui uskomattomalta. Kummallinen aine tuo alkoholi. Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa?
Juhani Seppäsen kirjassa “Selvästi juovuksissa” oli rajaus että huumeen viihdekäyttäjä käyttää huumetta silloin kun harkitusti haluaa huumaantua, silloin tällöin. Narkomaani käyttää huumetta pakonomaisesti koska on pakko saada sitä vierotusoireiden poistamiseen. Ja kirjassa pääteltiin että sama juttu alkoholin kanssa (alkoholin viihdekäyttäjä vs. alkoholikoukussa oleva).
Luopioiksi en alkoholisteja (alkoholin kanssa vaikeuksiin joutuneita) miellä. Mielestäni heille sattui elon tiellä sellainen vastus jota vastaan heidän itsepuolustusmekanismit eivät tehonneet. Jokainenhan tekee koko ajan sellaisia valintoja jotka vaikuttavat hänen itsensä kannalta parhailta valinnoilta, niissä olosuhteissa ja kaikki seikat huomioon ottaen.
Ihminen kuitenkin pitää toista ihmistä luopiona jos se toinen ihminen toimii hänen varoitusten ja neuvojen vastaisesti (esim. ei noteeraa hänen juttuja siitä miten Turmiolan Tommille kävi…).
Kiitos vastauksesta. En minä oikeasti miellä luopioksi ketään. En sen enempää itseäni kuin muitakaan. Oikeassa elämässä tuo koko sana ei kuulu sanavastooni. Halusin vain säälitellä itseäni ja herättää keskustelua. Mutta vau, tuon mainitsemasi eroavaisuuden mukaan olisin vielä viihdekäyttäjä. Juon yleensä iloon ja määrät ovat pienehköjä ja viikolla en yleensä juo lainkaan. Mutta sitten kun tulee viikonloppu, niin odotan oikein, koska voin kulauttaa sen ensimmäisen. Siitä pikaisesti joitakin juomia ja sitten taas taukoa, niin ettei mene kännin puolelle. Ja kesälomalla on kyllä lipsunut viikollakin juopottelun puolelle. Siinä mielessä on hyvä, että lomani loppui jo.
Mutta onko teillä kenelläkään kokemusta siitä, että kohtuukäyttäjäksi voisi palata, vaikka on todennut itsellään riippuvuuden? Onko mitään toivoa? Vai kasvavatko määrät niin kauan kunnes olen juonut työni ja perheeni? Minulle ei sovi minkään asian lopettaminen, se saa minut aina tahtomaan vain enemmän ja enemmän. Tupakointiakin lopetin vuodesta toiseen, kunnes se vain kerran jäi pois, oikeastaan ihan itsestään, ilman sen kummempaa yrittämistä. Aina, kun olin aiemmin päättänyt lopettaa, olin jo tunnin tai parin päästä tupakalla.
Jos tämmöinen salakavalasti takaapäin hiipivä stealth-juoppous hirvittää, niin mä melkeen suosittelisin että pitää kylmästi 30 päivän vesitauon. Alkaen tänään! Ai huh huh tänäänkö, no kun on lauantaikin ja muuta kiemurtelua! Jos onnistuu, toivoa on, ja voipi sitten kippistää sille sen 31 päivän jälkeen ihan normaalisti.
Jos taas tekee tiukkaa, ja viittaa viikottain kintaalla koko 30-pv projektille, niin siinä vaiheessa mä melkein suosittelen että menisi ihan vaan juttelemaan jonkun A-klinikan kivan päihdeterapeutin kanssa että harrastukset pikkusen huolettaa. Niillä on yleensä aika hyviä ideoita miten juomista voi rajoittaa, ettei homma äidy vuosien saatossa mahdottomaksi.
Yksi toinen hirveän hyvä mittari on kanssa että menee vähintään kerran vuodessa verikokeisiin jossa mitataan ALAT, ASAT, GT ja CDT. Jos varsinkin CDT ja GT värähtää viitearvojen ulkopuolelle, on syytä pitää se tauko koska suurkulutuksesta on tällöin merkkejä. 30 päivän tauko korjaa rasittunutta elimistöä aivan fantastisesti muutenkin, joten kannattaa pitää vaikka 4 kertaa vuodessa jokaista vuodenaikaa kohden, jos ei muuten, niin vaikka ihan vaihtelun vuoksi!
Muakin huolettaa tämä. Siksi en halua mieltää itseäni alkoholista riippuvaiseksi, vaan koen, että minulla on juomistavoissani ongelmia. Mutta kumpi on totta? Ajattelen, että riippuvainen ei voi koskaan juoda kohtuudella, mutta ongelmalliset juomatavat voi kyllä korjata. Ja kyllä niissä mielestäni on ero.
Silti mua kans pelottaa, että tämä tauko ja vähentäminen potkasee vielä omaan nilkkaan ja rupeen juomaan oikeen kaksin käsin. Varsinkin, kun tähän liittyy raittiusehto miehen taholta, vaikka ihan itsekin tajusin, että nyt on tauko paikallaan ja takaraja (vuoden loppuun asti) oli itse asettamani.
Kiitos Arkkitehti. Olen vihdoin saanut itseäni niskasta kiinni ja lähes kolme alkotonta viikkoa on takana. Varsinaisen helppoa tämä ei ole ollut, mutta ei mahdotontakaan. Tarkoitus on siis olla ainakin tuo tipaton kuukausi ilman ja sitten katsoa pääsisinkö taas kohtuukäytön rajoihin. Tsemppiä teille muillekin.
Minulla alkaa huomenna tipaton määrittelemätön aika. Pakko. Tämä päivä meni jo krapulakaljan mukana. Idioottimaista. Mutta tunti ja päivä kerrallaan. Pakko.
Jos onnistuu, toivoa on, ja voipi sitten kippistää sille sen 31 päivän jälkeen ihan normaalisti.
