Mihin pitää vetää raja...?

Kotikanava
1

Olen lukenut aina epätoivoisina hetkinä näitä viestejä täällä löytääkseni järkeä ja voimia omaan tilanteeseni.
Yllättäen myös minulla on alkoholistiavokki, jolla kaiken lisäksi on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Syytä vai seurausta kymmenien vuosien juomisesta, ken tietää. Kun me tapasimme 8 vuotta sitten, hän oli juuri lentänyt pihalle avioliitostaan ja menetti (luovutti) talon ja lähes kaiken omaisuuden ex-vaimolleen. Me tapasimme netin kautta ja alusta asti ajattelin, että ehkä kaverilla ei ole ihan kaikki ok. Mutta komea, hauska ja balsamia minun haavoille kun olin ollut vuosia yksin tyttäreni kanssa oman eroni jälkeen. Alussa hän ei juonut tippaakaan ja myönsikin jo melko alkuvaiheessa hyvin varovasti, että hänellä on alkoholiongelma. Sen vakavuus on paljastunut tosin vaiheittain vasta nyt 8 vuotta myöhemmin.

8 vuoden aikana olen kuskannut hänet lukemattomia kertoja katkolle,pidempän hoitoon, soittanut ambulanssin kramppien iskiessä, lainannut rahaa, avannut oven, säälinyt ja paaponut ja yrittänyt parantaa. Joka vuosi olen luvannut kun puolen vuoden rankka juominen alkaa, että tämä oli viimeinen kerta. Mutta sitten tulee se aika kun hän hoidosta saa itsensä jaloilleen ja elämä menee tasaisesti taas hetken. Työpaikkoja hän on juonut altaan kymmeniä, mutta sai opiskeltua avullani itselleen uuden ammatin, jossa töitä tuntuu piisaavaan vaikka kenkää saa juopottelusta edellisistä.

Sama kaava toistuu aina. Lienee hypomaniavaihe kun treenaaminen maistuu ja eletään säntillisesti muutama kuukausi. Kaikki on hetken hyvin. Sitten tulee retkahdus, alkuun rankka viikon juominen, jolloin kadotaan milloin minnekkin kun otan avaimet pois. Hänellä on oma “juoppoasunto”, jonka ystävällisesti perheeltään on saanut, mutta koska se on tottakai liian ankea herralle niin aina löytyy oveni takaa kolkuttamasta. Kun juominen on jatkunut tarpeeksi pitkään, tulevat lääkkeiden väärinkäyttö mukaan ja lopulta kunto on sellainen, että mennään psykiatrisen ja katkon väliä.

Nyt on parin päivän juominen takana, otin avaimen pois ja ilmoitin, että tänne ei ole enää tulemista. Silti ahdistaa, pelottaa, itkettää ja potuttaa. Pelkään, että hän on kohta oven takana, pelkään jotain sattuvan ja tietenkin soittelen perään.

Miten ihmeessä saisin itseni repäistyä sen viimeisen kerran irti. Enhän jätä toista heitteille kun on vielä katto pään päällä olemassa jos vain viitsisi mennä. Miten saisin nämä hänen vaatteet ja muut tavarat kuskattua ulos täältä ja sanottua viimeisen kerran hyvää jatkoa? Miten saisin itseni ymmärtämään, että tämä ei lopu ikinä. Vaikka hoitoa tarjotaan niin hyvänä kautena hän ei tietenkään sitä tarvitse. On mentävä siihen pisteeseen, että pikavippejä on loppuelämäksi, jätteet housussa ja niin kova tutina, että ylempiä voimia rukoillaan. Ja silloin minä tulen apuun. Enkä enää halua rientää apuun, en pysty auttamaan. Enkä voi loputtomiin uskoa, että ihminen muuttuu. Jos ei ole muuttunut ennnen minua, eikä tämän 8 vuoden aikana, niin ei varmasti muutu tulevaisuudessa. Nytkin pelin henki oli selvä, jos ratkeaa on omillaan. Ja silti tiedän ja pelkään, että hän mölyää pian tuossa pihalla ja vaatii päästä sisään. Ja koska häpeän naapureiden näkevän, päästän sisään. Ja sitten itken minä ja vielä pahempaa teini-ikäinen tyttäreni, joka kärsii tästä yhtä paljon varmasti kuin minä.

Olen olevinani kovapäinen, pidän kulisseja pystyssä töissä ja muualla ja leikin vahvaa ja päättäväistä. Ja silti pyörin hermostuneena puhelin kädessä ympäri huushollia näissä ahdistusoloissani. Nyt sentään rohkenin laittaa oman viestin tänne palstalle ja jo sekin helpottaa.

Sekakäyttäjä on kaiken kukkuraksi niin arvaamaton. Ensimmäiset päivät kun juominen alkaa uho on kova ja ei ole yksi ja kaksi kertaa kun tappeluun joutuu. Kun juominen jatkuu tarpeeksi kauan iskee masennus ja itsetuhoisuus ja juominen on vaan itseään pakoilemista.

En edes jaksa ajatella mitä kaikkea olen kestänyt 8 vuoden aikana. Yöllisiä ajeluja kun haetaan ykköskaljaa bensa-asemilta, joka oksennetaan ulos kun kroppa huutaa jo hallelujaa, tarkistuskäyntejä kotona lomalta ja huushollin löytämistä täyden sekasorron vallasta, vieraiden naisten tekstiviestejä ja loputtomia valheita.

Eikö olisikin aika jättää retku ja antaa hänen kulkea polkunsa loppuun. Varmasti kuolemaan. Mutta kun en millään saa omaa heikkouttani voitettua, että huolehdin ja murehdin ja samalla olen vihainen. Ymmärrän, että ukko on niin sairas, että ei hänen kanssaan kukaan voi elää. Ja silti, jos kuitenkin huomenna olisi parempi päivä…?

2

Pääskynen, tervetuloa joukkoomme. Hyvä, että tulit purkamaan tuntojasi. Että saa kertoa jollekin, joka ymmärtää, se helpottaa omaa taakka, ei olekaan enää yksin asian kanssa. Kirjoittaminen monesti myös selkiyttää omia ajatuksia. Tilanteestasi huolimatta vaikutat tasapainoiselta ja realistiselta. Tiedät mikä on tilanne. Tiedät sisimmässäsi oikeastaan myös mitä on tehtävä. Päätökset vaativat aikaa kypsyäkseen, mutta olet jo matkalla kohti ratkaisua.

Alkoholisti ei muutu, jollei itse löydä todellista motivaatiota. Mikään, mitä me muut teemme, ei auta häntä, jos hän ei itse auta itseään. Se, että murehtii toisesta, on inhimillistä. Siis minähän teen ihan samoin, en saa lähdettyä, pelkään toisen puolesta, ja jos hän rahapulassaan on muutaman päivän juomatta toivon jo, että nyt olisi järki tullut päähän. Annettakoon se meille juoppojen puolisoille anteeksi, että olemme vielä välittäviä ihmisiä, emmekä ole pystyneet kovettamaan itseämme tarpeeksi. Tuo kyky asettua toisen asemaan ja sääliä toista on kuitenkin hyvä piirre ihmisessä, en haluaisikaan olla kova ja kyyninen.

Ja kuitenkin, samalla pitäisi juuri löytyä se taito repäistä itsensä irti tilanteesta. Ymmärrys, että omankin elämän hukkaaminen on tarpeeton uhraus, se ei pelasta alkoholisoitunutta ihmistä. Sinä esität kysymyksiä ja annat vastauksia. Ne vastauksetkin ovat sinulla jo aika pitkälti olemassa. Pääskynen, huomenna on parempi päivä! Sinulla ja tyttärelläsi, minulla myös! Meidän puolisomme, heidän puolestaan emme voi elää emmekä rakentaa heidän tulevaisuuttaan, on kiinni heistä itsestään onko heillä parempi päivä. Sinun on nyt aika keskittyä omaasi ja tyttäresi hyvinvointiin. Se ei ole avomieheltäsi pois, päin vastoin, jos hän jonain päivänä motivoituu ja haluaa toipua ja tarvitsee tukea, silloin voit jaksaa olla hänen tukenaan, jos olet pitänyt itsestäsi huolta. Älä kuitenkaan jää odottamaan sitä parempaa päivää. Rakenna se itse, itsellesi ja tytöllesi! Tsemppiä :smiley:

3

Kiitos Rinalda kun vastasit! Kyllä tosiaan pidän itseäni realistisena ihmisenä ja joskus jopa järkevänäkin:) Ehkä sekin on tässä taakka kun on itsellä hyvä työpaikka, asiat jotenkin kunnossa ja elämänkokemustakin ja siksi yrittääkin pitää kulisseja pystyssä. Alkoholistia ei tosiaan pysty auttamaan. Sen ymmärsin viime vuoden aikana, joka oli kaikista rankin kaikista ja päättyi kaupungin tarjoamaan 6 viikon hoitojaksoon, josta seurasikin tämä muutaman kuukauden ns. hyvä hetki. Juuri näiden hyvien hetkien aikana juoppoon ikään kuin rakastuu uudelleen tullakseen vain petetyksi uudestaan ja uudestaan. Kipuilenkin tämän välillä, onko kysessä rakkautta vaan vain yksinkertaisesti se paljon puhuttu läheisriippuvuus.

Kerta toisensa jälkeen löytää itsensä ihmettelemästä miten ihminen voi päivässä muuttua. Tulla itsekääksi, välinpitämättömäksi baariretkuksi, jolla millään ei ole mitään väliä. Ei lapsilla, ei puolisolla, ei millään. Minun juopollani on sentään parempi tilanne kun monella muulla. On pieni luukku, jossa on lämpöä ja katto pään päällä. Läävähän se on, mutta ei joudu siltojen alle. Silti aina pitää tulla raapimaan tämän oven taakse. Vaikka kuinka kiellän. Olen niin lähellä sitä, että saan itseni riuhtaistua irti kun en ole kuitenkaan riippuvainen taloudellisesti tai muuten retkusta. Ja silti mielessä pyörii se “entäs jos” hän nyt kuitenkin tulisi järkiinsä. Kaikki pyhät päätökset uhkaavat lentää roskakoriin taas.

Olisi kyllä loistavaa jos olisi keino millä tällaiset rapajuopot saisi retkahduksen tullessa ikään kuin suojaan itseltään. Vielä kun on maanis-depressiivinen tapaus kyseessä niin käytös on aivan holtitonta. Hetkessä saa koko elämänsä sekaisin. Mutta tottahan se on, että kukaan ei sitä viinaa kumoa kurkusta alas kuin juoppo itse.

On silti lohduttavaa, että meitä kohtalotovereita on. Ja täällä uskaltaa kertoa niin kuin asiat ovat. Ei tarvitse hymyillä surun keskeltä. Koska suruahan tässä kokee mitä suurimmassa määrin. Jotenkin olen yrittänyt pelastaa koko suhdetta kun olen kokenut karvaan eron aiemmin. En alkoholismin takia vaan tulin jätetyksi toisen naisen takia. Se lienee osasyy siihen, että heikon itsetunnon takia roikkuu retkussa kiinni.

Mutta olen niin onnellinen, että uskalsin kirjoittaa tänne ja sain vastauksenkin heti. Kiitos siitä. Toivottavasti tätä pohdintaa voi jatkaa täällä kipuilessaan omien päätösten kanssa. Itse kukin.

4

Kuulostaa että miehellä on mahdollistajia.
Varo sitä asuntohommaa, jos annat hänen tulla loisimaan niin eräänä päivänä hän menettää asuntonsa jos elää siellä törkeää elämää. Näin olet entistä enemmän lirissä että mies on pihalla.
Nyt kun hänellä on asunto vielä, on sun aika toimia.
Ei kannata heittää elämää hukkaan ja luulla pelastavansa juopon sillä että paapoo ja hyysää. Näin sinä vaan pahennat tilannetta.
Voi ihmiselle olla ystävä muutenkin, kuin auttamalla häntä kokoajan juomaan lisää ja olemaan renttu.
Hänen vastuulla on hankkia apua ja hoitoa.
Ja annettakoon anteeksi virheet, mutta on se melko anteeksiantamatonta jos heittää elämänsä menemään juopon takia. Niinkauan kun kerran on vaihtoehtojakin. Tsemppiä ja voimia toivottelen myös, niitä tarvitaan. Mutta järjestä elämäsi niin ettet tarvi voimia pelkästään olemiseenkin, vaan pidä oma kämppä puhtaana ja omana pesäkkeenä jonne ei juopot tule.

5

Minäkin luulin, että eksäni kuolee jos eroamme… Mutta eivät ne alkoholistitkaan niin vaan kuole… Maailma on pullollaan naisia, jotka ovat valmiita olemaan se seuraava syli. Älä ole miehestä huolissasi, ole huolissasi itsestäsi.

6

Kyllä oikeasti täytyy ihmetellä miksi joku suostuu tuollaiseen. Aivan järkyttävää. Ja siis alkoholiongelmahan pahenee koko ajan että kyllä se 8 vuodessa on edennyt jo aika tavalla, varmaan jo myöhäisvaiheeseen juhakemppinen.fi/index.php?id=srcncgalrwem9k. Ja jokainen asettaa omat rajansa.

7

Mutta mitä tässä omaa lähisukulaistani seuraan niin hänellä ainakin siintää selvästi häät ja avioliitto mielessä vaikka seurustelee todella pahan alkoholistin kanssa. Että kyllä, meitä on moneen junaan.

8

Kiitos kommenteista. Pikaisena vastauksena aiheelliseen kritiikkiin todettakoon, että minusta kuitenkin kaikilla ihmisillä on arvoa. Juoppoja tai ei. Allekirjoitan täysin, että varmasti omalla toiminnallani mahdollistan paljon ja siksi olenkin nyt viimeiset ajat pyrkinyt olemaan tiukka. Mutta se on totta, että kun toisella on jossain vaiheessa suuri hätä niin hellyn liian helposti. Lienee omaa mielen sairautta se.

Olen silti iloinen, että täällä tulee mielipiteitä joka lähtöön. Jokainen mielipide auttaa eteenpäin vaikeiden päätösten kanssa.

9

Niin kaikkihan me varmaan olemme täällä päätämme selvittämässä ja kummallisista ihmissuhdekuvioista toipumassa. Rakastin eksääni yli kaiken ja kaipaan häntä siitä huolimatta, että suhteessa oli valtavasti käsittämättömän huonoja asioita.
Elikkä eksälläni on minusta arvoa - edelleen en epäröisi rientää apuun jos hän jotain (paitsi rahaa ja uuden tyttöystävän auttamista eli siinä minun rajanvetoni :slight_smile: ) pyytäisi.
Mutta vaikka olin miten rakastava, uskollinen, kaikessa avulias ja ns. yhteiskunnallisesti kunnollinen… niin eksäni ei nähnyt minua lainkaan arvokkaana. Hän jätti minut tuhannesti yksin ja meni kapakkakavereidensa kanssa missä lie. Hän valehteli, petti, käytti rahani. Nyt kun olemme eronneet, ei hän kirjoita missään palstalla, että kaipaa minua. Koska hän ei kaipaa minua.