Ajattelin kirjoittaa tänne kun alkaa olemaan voimat lopussa. Olen kolmen lapsen äiti ja mieheni juominen ei vain lopu vaikka asiasta olen monesti jo puhunut hälle. Joka päivä menee nykyisin kaljaa ja vkonloppuisin enemmän. Kohtelee meitä kaikkia nykyään ala-arvoisesti itse sitä tajuamatta. Jos lähden kaverin kanssa vaikka muutamaksi tunniksi ulos esim. syömään tai jonnekin juhlimaan hän kostaa senkin lapsille, komentelemalla heitä kohtuuttomasti itse istuen sohvalla kaljatölkki kädessään. Kysyn että missä oikeasti menee raja, kun en tunne itse enään oikeutta itselleni mihinkään nautinnollisen asiaan ilman että joku kärsii sen vuoksi. Pitäisikö vain jo lähteä kun tätä kestänyt jo monta vuotta? Minulle satelee jatkuvasti vaatimuksia tottakai lapsilta sen ymmärrän mutta kun mieskin vaatii koko ajan jotain, läheisyyttä pitäisi tuolle antaa mutta kun ei kiinnosta kännäävä mies, sitten tutkii puhelimeni ja kyttää faceni niinkuin siellä mulla joku olisi vaikka itse juoksee baareissa jatkuvasti ja tulee ja menee miten huvittaa, eikä ilmoittele jos nyt sattuu yön poissa kotoa olemaan. Itse käyn jossain ehkä kerran parissa kuussa kun ei huvita enään mennä eikä jaksa. Hän ei ymmärrä että haluaisin itsekin saada joskus huomiota muustakin kuin tekemättömistä töistä joita yritän parhaani mukaan omien töideni jälkeen hoitaa. Itse hän menee työpäivän jälkeen nukkumaan ja herättyään ottaa taas pari olutta ja sitten voikin komennella taas muita tekemään puolestaan asioita. Tää on ihan järjetöntä tekstiä mutta kun kaikki asiat on niin sekasin ja voimattomuus hoitaa niitä kuntoon vie viimeisetkin toivon rippeet kaikesta. Helpompaa varmasti olisi asua lasten kanssa yksin, mutta kun on lainaa vielä jäljellä pariksi vuodeksi tästä talosta jos sen ajan jaksaisi vielä kestää ja lähtis sit vaan ja alottas elämänsä ihan uudestaan ilman taisteluita kaikesta…ei vaan pysty maksaa lainaa ja vuokraa yhtäaikaa…
Onko pakko jaksaa…menisikö talo kaupaksi nyt…miksi pakko maksaa laina loppuun…ei tilanne lapsille hyvä ole…eikä sinullekaan…kenelle ulkopuoliselle voisit puhua
Moi ja tervetuloa Plinkkiin! Eka askel on otettu, kun sait kirjoitettua tilanteesta tänne. Se on hyvä alku!
Kukaan muu ei varmasti pysty sanomaan, mitä sun pitäisi tehdä. Tärkeintä on tajuta, että mitä tahansa teet, niin se ei saa miestäsi raitistumaan. Lahjominen, kiristäminen, uhkailu ei auta. Ainoastaan miehesi oma halu ja päätös voi saada aikaan muutoksen. Silloinkin edessä on pitkä tie. Raitistumiseen ei ole mitään ihmekonsteja.
Monet meistä ovat aikansa tilannetta katsottuaan päättäneet erota, mutta eivät kaikki. Itse olen eronnut noin vuosi sitten ja itse ajattelen näin jälkikäteenkin, että se oli elämäni paras päätös.
Tärkeintä on mielestäni löytää sellaiset elämisen tavat, että itse jaksaa tilanteessa. Ei kannata ripustua toiveeseen, että tilanne jotenkin ihmeellisesti muuttuisi. Alkoholisimi on krooninen, etenevä sairaus, joten tulevaisuutta kannattaa miettiä siitä näkökulmasta, että luvassa on tätä samaa, ehkä jopa kasvavassa määrin. Tästä linkistä saat hyviä alkuohjeita: kodinkuvalehti.fi/artikkeli/ … laheiselle
Ota selvää alkoholismista. Tietoa saat lukemalla plinkkiä (esimerkiksi Lopettajissa on “hyviä” tarinoita siitä, miten vaikeaa lopettaminen on ja tietysti Kotikanavalta saat tietoa läheisten tilanteesta. Kotikanavaa lukemalla huomaat, että suunnaton ilkeily, täydelline itsekkyys ja läheisten syyttäminen kuuluu ikäänkuin taudinkuvaan. Jossain vaiheessa taudin kaarta lähes jokainen alkoholisti syyllistyy siihen) Hyvä radio-ohjelma on esimerkiksi tämä: areena.yle.fi/1-2710592 Siitä käy hyvin selville se, millainen sairaus alkoholismi on ja että sen hoitamiseen ei ole oikoteitä.
Erotilanteessa omaisuus ositetaan, joten et suinkaan joudu maksamaan vuokraa ja lainanlyhennystä. Jos muutat pois yhdessä omistamastanne talosta, miehesi joko ostaa sinut ulos tai talo myydään ja omaisuus jaetaan. Ei kannata antaa käytännönasioiden estää lähtöpäätöstä. Aina on joku käytännönasia, jonka vuoksi olisi parempi jäädä ja useimmiten se on vain tekosyy. Meillä on kuitenkin vain yksi ainoa elämä. Mieti tarkasti miten sen haluat käyttää. Ja muista, että olet vastuussa myös lapsiesi elämästä. Moni aikuinen pettää itseään ajattelemalla, että juominen ei vaikuta lapsiin, mutta se vaikuttaa enemmän kuin uskotkaan! Kannattaa perehtyä alkoholistiperheessä kasvaneen lapsen kokemuksiin vaikkapa kokovartalofiilis-blogissa.
Tsemppiä hankalaan tilanteeseesi! Keskity muutamaan omaa elämääsi parempaan suuntaan ja kirjoittele tänne plinkkiin. Et ole yksin!
Olen myös 3lapsen äiti jonka puoliso juo niin arkisin kuin viikonloppuisinkin. Tosin puoliskoni on arkisin poissa niin näen vain sen känniääliön viikonloppuisin.
Aikoinaan kirjoittelin omaankin ketjuun (olisikohan lähellä joku 2012?) ja silloin olin varma et mies tai minä lähtee kävelemään. Olin valmis jättämään hanskat tiskiin. Monia kertoja mies on lupaillut (tässä yli 10vuoden aikana) että vähentää/lopettaa kaljan juonnin mutta sitä päivää ei ole tullut eikä taida olla koskaan tulemassakaan. Meillä oli ja tulee ehkä olemaan vieläkin niitä hyviä aikoja… hyvät ajat tosin kestävät sen parista viikosta kuukauteen… mut mieli on siitä jännä että se haluaa vuoden ajalta vain muistaa ne hyvät ajat 
Mun miehen alkoholinkäyttö on vetänyt myös minua jossain vaiheessa ihan samaan suuntaan (tosin sillä erolla että persekännejä en ota, ja lapset nukkuu usein silloin kun olen ottanut) Mä vain osaan katkaista tilanteen silloin kun se tuntuu mua häiritsevän. Viime aikoihin en itse ole käyttänyt alkoholia tippaakaan, enkä tule käyttämään pitkään aikaan. Myös tupakoinnin aion jättää pois maanantaina. Ja erityisesti olla iloinen että minä pystyn nauttimaan elämästä ilman päihteitä.
Kannattaa kertoa omia tuntojaan. Mua paljon helpotti kun aikoinaan omaa viesti ketjua kirjoitin. sen pito tosin jäi vähemmälle kun tuli “hyvät ajat” ja muuttokin toiselle paikkakunnalle.
Kaikkea ei ole pakko jaksaa mutta elämästä tulisi nauttia 
Mutta… minä en voi puolisoani pakottaa lopettamaan juomistaan. hänen pitää se ymmärtää. (tai olla ymmärtämättä 
)
Yhden ainoan kerran aion pistää puolisoni koville enää… (taustaa tähän väliin hieman) Elokuun paikkeilla 2015 halusin oikeasti jo toisen kerran päästä puolisostani eroon… puhuttuamme asiasta jäimme kumminkin koettelemaan. Tällä kertaa sanoin että kolmatta kertaa ei enää tule mikäli hän ei ota itteään niskasta kiinni. Mä etsin asunnon (mulle ja lapsille) pakkaan meidän kamat ja häivyn ja ilmoitan vasta sitten että me on muutettu pois (mies töissä tottakai).
Nyt odotan sen kuukauden (omasta päihteettömyydestä) saako se mieheen mitään liikettä. Jos hän jatkaa samaa renttuna oloaan niin rupean hiljaisuudessani valmistelemaan pois lähtöä.
Olen julma, mutta muutakaan en enää voi… Mä haluan vapautua veloista, päihteistä ja onnettomasta elämästä