Mies ja alkoholi

Olen uusi täällä mutta olen lueskellut näitä tarinoita jo kauan.

Haluan kertoa oman tarinani jospa joku ymmärtäisi. Omat kaveritkun ei oikein jaksa enää tukea. Kai ne on kuullu samat itkut niin monesti.

Meillä Miehen alkoholin käyttö on aina ollut runsasta mutta kauniisti hän lupaili aina että jos lapsia tehdään, meno ilman muuta rauhottuu. Ennen hän palasi reissuiltansa kuitenkin aina kotiin. Kun sitten tulin raskaaksi, sain huomata ettei ainakaan raskaus miestä rauhoittanut. Lapsen syntymän jälkeen meni hetken hyvin, mutta kun arki astui kuvioon, alkoi reissut venymään… hän ei enää juurikaan koskaan tullut yöksi kotiin, ja usein joi toisen päivän putkeen. Muutamia kertoja viikon sisään mahtui 4 ryyppypäivää. En ole koskaan sietänyt kyseisiä reissuja ja niistä on aina tullut mahtavat riidat. Minulla on itselläni kouluikäinen lapsi, enkä ikimaailmassa haluasi tuollaista esimerkkiä näytettävän kotoonta.

No lukuisten erotaan-yritetään vielä jahkailujen jälkeen tilanne on mennyt siihen että joka kuussa on ainakin yksi kahden päivän reissu ja lukuisia muita… Olen yrittänyt ymmärtää ja antaa aikaa kasvaa isäksi. Keväällä tulin sitten vahingossa uudelleen raskaaksi. Se ei ole vaikuttanut mieheeni mitenkään. Itse olen nostanut kissan nyt pöydälle koska tunnen itseni enkä jaksa katsella tuota juomista. En ole niin hoivaviettinen että alkaisin aikuista miestä paapomaan. Sovimme että maksimissaan 4pv saa kuussa mennä, menot ilmoitetaan etukäteen, yöksi tullaan kotiin, kavereita ei tuoda jatkoille, ja kahdenpäivän reissuiksi ei illat veny. Joka kuussa ainakin joku noista menee “pieleen”. ei riitä tuo 4pv ja mies ei voi ymmärtää mitä se minua liikuttaa jos hän jää 2 päiväksi. Olemme käyneet kerran pariterapiassa jossa lähinnä silmäni avautuivat siihen ettei se halua eikä aio muuttua.

Nyt asiat on siinä pisteessä että olen menossa katsomaan aivan ihanaa kämppää mulle ja lapsille. Silti mielessä on todella iso pelko… teenkö väärin, kadunko koko loppuelämän, olenko jatkossa aina yksin, (viihdyn kyllä yksinkin hyvin) Tunteet ja järki taistelee kokoajan. Olo on todella masentunut ja en nuku niinä öinä yhtään kun mies on juomassa. Hän ei siis kerro aina edes minulle että lähtee, vaan se selviää mulle vasta kun ei tule kotiin illan aikana.

Täällä muiden huomattavasti rankempien tarinoiden joukossa tämä tietysti on suht viatonta vielä, mutta minä koen että jos on pakko yli 4xkk juoda kaatokännit niin se menee ongelman puolelle. Nyt olisn vähän tsemppausta vailla että miten tästä selviää, en itse pysty ymmärtää että miksi baarissa on tärkeämpää istua kun olla lasten kanssa kotona. Minulle jää kaikki arjen vastuu jo tällä hetkellä, kotona ollessa mies lähinnä makaa sohvalla tai pelaa pleikkaria. Meillä siis koira ja 1v ja kohta uusi vauva + se minun uhmakas koululainen.

Tällä hetkellä minulla on semmoinen olo että olen totaalisen yksin asioideni kanssa. Olen yrittänyt parille kaverille nyt puhua ja sanoa että alkaa masentaa mutta molemmilla on omat lapset ja omat murheet, ja sen ovat suht suoraan sanoneetkin ettivät nyt jaksa auttaa…

Hei, ja tervetuloa! :slight_smile:
“Viatonta” alkoholismia ei ole olemassakaan. Yleisten näkemysten mukaan alkoholismissa ymmärretään olevan erilaisia vaiheita, ja jos ihminen ei suostu sairauttaan eli alkoholismia myöntämään, se on yleensä vääjäämättä etenevä tauti. Keskivaiheen alkoholismista tietoa täällä: http://juhakemppinen.fi/index.php?id=tlupcg2kiuq64y. Samoilla sivuilla on myös varhaisvaiheen alkoholismin tunnusmerkkejä. Mun mielestä selvä merkki alkavasta riippuvuudesta on jo se, että juo 2 päivää putkeen.

Mä luulen että tuo on sulle ihan oikea suunta. Rohkea liike tuo kämpän katsominen, hieno juttu! Jos toisella ei ole aikomustakaan muuttaa elämäntyyliään, niin valitettavasti se harvoin siitä toivomalla muuksi muuttuu. Voithan sä sanoa, että sopimuksia ei ole noudatettu, sinua ei ole kuunneltu, joten on parempi, että kumpikin elää sitten sellaista elämään kuin itse haluaa. :slight_smile:

Et tee väärin. Jos sä et enää jaksa alkoholin kyllästämää elämää, mies ei suostu tapojaan muuttamaan, eikä näkökulmaasi ymmärtämään, on ihan oikeutettu päätös muuttaa pois. Voihan sitä harkita yhteiselämää sitten myöhemmin uudelleen, jos asiat noilta osin paranevat. :slight_smile:

Muoks. Tämä ei sitten ole kehotus muuttaa pois samantien. Sinä itse teet tuon päätöksen. Mutta halusin kertoa näkemykseni noihin “onko oikein”- mietiskelyihin. Mun mielestä kun parisuhteessa kummankin pitää tulla kuulluksi, ja on tasa-arvoista suhdetta ei oikeastaan ole, jos toisen julkituotuja tarpeita laiminlyödään jatkuvasti. Se, että sun sanomisia ei oteta vakavasti ei ole oikein. Sulla on itselläsi valta päättää, miten haluat itseäsi parisuhteessa kohdeltavan. :slight_smile:

Miehesi luultavasti pettää sinua. Kannattaa lähteä.

Pettää ja pettää… onko kyseessä toinen nainen vai elämän ainoa ykkönen, Ihanainen Alkoholi.

Lonelyme, ei ole oikeaa tai väärää tapaa toimia tuossa tilanteessa. Katso peiliin, siellä on ihminen jonka kanssa vietät loppuelämäsi. Älä kohtele sitä ihmistä väärin. Sun lapset ansaitsee sen, että niillä on ihminen joka rakastaa aidosti.

Juoppoon saa rakkautta kaataa kuin onttoon tolppaan, se huuhtoo kaiken viinalla ja unohtaa. Vääntää mustan valkoiseksi ja väittää ettei ole koskaan saanut tukea ja sen elämä se vasta onkin ollut kurjaa. Joo, varmasti. Mutta jos aikuinen ihminen ei ota vastuuta elämästään, ei voi mitään.

Kyllä tuollainen jo puhuu aika selvää kieltään kun ollaan öitä pois kotoa… luult. kuviossa myös toinen nainen/naisia.

^Vaikka mun mies on vetänyt kolmen päivän putkia autotallissa, ei siellä ole pulloa kummempaa naista näkynyt. Voi olla että toisia naisia on, voi olla että pullo tyydyttää kaikki tarpeet. Poissaolojen määrästä ta ipituudesta sitä ei voi päätellä. :slight_smile:
Mutta mä koen kyllä “pettämiseksi” sen pullon kanssa seurustelunkin, että sikäli lopputulos on sama.

Joo mun eksä ainakin kävi ihan jatkoilla, joskus siellä oli naisia :smiley: mutta ne oli meidän kavereita, eikä mitään orgioita. Mutta että sillä tavalla olisi voinut olla pois kotoa, jos meillä sellainen yhteinen olisi ollut.

En mä vähättelisi ollenkaan sitä, että pienten lasten isän on pakko huidella jossain kännissä noinkin usein, eikä ilmoita menoistaan - se ei ole aikuisen käytöstä. Omani saattoi olla 4x per viikkokin, mutta me oltiin perheettömiä ja asuttiin omissa asunnoissamme, ei sillä ollu sillee samalla tavalla mitään velvollisuuksia. Harmittaa tuollainen.

Ja mä ihmettelen myös sitä, että miten noille miehille pitää yrittää antaa jotain Aikaa Kasvaa Isäksi, ei meiltä kukaan kysy, me osataan ihan itse yrittää olla hyviä vanhempia. Tämä siis lapsettoman suusta, mutta kun tälläkin palstalla on näitä naarastiikereitä jotka kaikkensa tekevät useampia. Miksi viimeinen vastuu lapsista jää aina naisen harteille? (Enkä tarkoita, etteikö sitä näissä tilanteissa olisi kuitenkin pakko kantaa.)

AP, mua kyllä huvittaa kolkolla tavalla ajatuskin siitä, että juopon kanssa koittaa sopia jotakin (tuo listasi tuolla), kun se on niin monasti nähty että mikään ei pidä. Huoh.

Ensiksi haluan sanoa että miehet jotenkin höyrähtävät kun kuulevat vauvan olevan tulossa/ vauvan juuri synnyttyä. Hetken aikaa eletään kuin ei perhettä olisikaan, kaiketikin kadonneen nuoruuden perässä. Toki jos tätä pitkään jatkuu, on se epänormaalia. Jos avioliitossa on ongelmia, uuden lapsen odotus ja syntymä vain pahentavat niitä. Harvoin jos koskaan asiat lapsen myötä paranevat, onhan pieni lapsi niin iso rasite suhteelle.

Kyllähän teidän tilanne kuulostaa rankalta, lonelyme! Ei ole olemassa lievää alkoholismia, kyllä me alkoholistien puolisot ymmärrämme kuinka vaikea tilanteenne on. Voimia sinulle jatkoon!

Kiitos kaikille auttaneille. :slight_smile:
Ei tämä todellakaan ole mitään helppoa, tämä päätöksien teko. Kävin katsomassa tänään kämppää, se ei sitten ollutkaan niin ihana kun kuvittelin. Tuli sellanen tunne että jos nyt sitten vielä kerran yritetään. Kotona nostin sitten taas kerran kissan pöydälle ja keskustelimme. Mies myönsi kuinka vaikeaa hänellä on ollut lapsemme alkuaikoina, itselleni kun kaikki on vanhan toistoa, hänelle upouutta, on kokenut olevansa turha. Vaikka olen tyrkyttänyt ja opettanut lapsenhoitoa, ei muka uskalla ja osaa…

Myönsi ettei kännien juominen ole ainakaan asiaa helpottanut, olo on ollut entistä huonompi… Meillä on yritetty noita “sopimuksia” joo, kun ei mulla ole hajuakaan tämmösistä alkoholismeista. Suvussani/kavereissani ei ole yhden yhtä alkoholiongelmaista pariskuntaa, en minä tiedä mihin voi luottaa ja mihin ei. Ja jotenkin kun meillä on aina ollut niitä parempiakin kausia… mutta niinkai se menee, kun ei vielä ihan rappiolla ole. Hän saa nyt kyllä ansaita luottamuksensa takaisin ja asettaa meidät etusijalle tai jossei siihen pysty niin sitten on vaan pakko kaivaa rohkeutta lähteä. Mutta tämä kämppä ei nyt kyllä ollut meitä varten.

Toisesta naisesta… Varmahan en mistään voi olla, ja voi olla että joskus on jotakin käynyt vonkaamassakin, mutta tohdin epäillä että sille kovin moni siinä kunnossa mitään antaa tai itsekään mihinkään kykenee :slight_smile: Kyllä se lähinnä on tuo pullo ja ne kaverit joiden kanssa pyörii… jatkoillekkun on mentävä ja sinne sammutaan, tunnen suurimman osan porukasta jossa se ryyppää, ja ne on kyllä kaikki samanlaisia. Mutta kuten sanoin, en voi olla mistään varma.

Nyt on jotenkin taas tyhjä olo, olin jo niin varma että nyt lähden. Mutta pääsenhän pois myöhemminkin jos siltä tuntuu, takaisin tuskin päsisin jos nyt lähtisin.

Ehkä odotan taas liikoja…

^Ihan hyvältä keskustelulta kuulostaa.

^^Jaa, kai sekin on miehestä kiinni, höyrähtääkö vai onko uutinen varsinkin tervetullut. Nuoruus ja “vapaus” baarielämän muodossa kyllä tuntuu olevan pakkomielle monille, niin miehille kuin naisille, lapsilla tai ilman.

Onhan toki ihan mieskohtaista tämä höyrähtäminen. Oma mieheni halusi kovasti lasta, hänellä oli aiemmin ollut tuomio ettei saisi omia lapsia koskaan, ja aivan varmasti lapsemme (kaikki kolme) ovat olleet hänelle kovin toivottuja ja rakastettuja. Siltikin tuossa raskausaikana/juuri vauvan syntymän jälkeen on ollut havaittavissa höyrähtämistä :slight_smile: .

Kuulostaa hyvältä tuo keskustelu, älä kuitenkaan toivo liikoja, keskustelusta käytäntöön on vielä pitkä matka. Peukut pystyyn kuitenkin että teillä elämä järjestyy yhdessä.

Joo eihän se elämä kauaa taas niin onnellista ollut. Sadannen kerran keskusteltiin kuinka nuo useamman päivän reissut eivät sovi perheelliselle. tai siis jälkeenpäi ajatellen minä keskustelin. mies sanoi että kyllä voi siihen suostua ettei jää enää mihinkään 2. päiväksi. enpä minä nyt tietenkään uskonutkaan täysin että se niistä luopuisi, en pysty enää luottaa… mutta jos väittää yrittävänsä niin eikai tämmöstä tapahdu joka kuukausi…

Syitä juomiselle on tullut lisää, ennen oli työ ja ystävät… nyt se olen myös (ja eniten) minä. (olen viimisilläni raskaana enkä todella kaipaa tällästä paskaa päiviini) on päiviä etten jaksa olla iloinen ja nauttia olostani, saatikka passata miestä, jota pitäs hieroa, pitäs kantaa jääkaapista sitä sun tätä… sen sijaan minua ei ole hierottu tms palveltu moneen vuoteen… saatanpa olla hitusen itsekäs iltaisin ja keskittyä itseeni kun se on ainut hetki päivästä kun sen voi tehdä… en ihan heti siinä ala askarrella ukolle iltapalaa tms…

Mä en vaan tajua miten tuo miehen ajatusmaailma voi olla niin suppea. Hän on omasta mielestään niin täydellinen, ja juo ihan normaalisti, niinkuin kaikki muutkin tekevät… alkoholismiahan hänellä ei todellakaan ole. Muita se ei osaa ajatella yhtään… minä olen täl hetkellä jotenkin niin maassa… tuntuu niin käsittämättömältä että joku joutuu MINUN takia juoda noin paljon viinaa… omasta mielestäni oon ilonen, kiva ja huumorintajunen nätti tyttö (tosin tällä hetkellä tuskin mitään niistä kun olen aivan loppu). en vaan voi käsittää tätä koko asiaa, miksei se voi asettaa perhettä etusijalle jne… miksi minä asetan aina sen itseni edelle? ja miksi pitää toistaa samaa virhettä kuukaudesta toiseen? joo olen minä lukenut alkoholismista ja narsismista, jota saattaa myös olla havaittavissa, ainakin jonkin sorttista epatian puutetta…mutta ei mun sydän vaan ymmärrä.

haluaisin nauttia elämästä, ja lopetta tän itkemisen. miksi se on niin vaikeeta? ja loppujen lopuksi tän ongelman kanssa on niin yksin. eihän kukaan voi oikeastaan mitenkään auttaa, muutakun kuunnella… Kumpa olisin tajunnut alkohlismin oireet jo kun tapasimme, olisin säästynyt niin paljolta. vaikka en minä noin voi ajatella, mulla on maailman ihanin lapsi ja toinen tulossa…

enpä kuvitellut elämääni ihan tälläseksi kun sitä pikkutyttönä haaveissani suunnittelin… :confused:

Surullisen tutulta kuulostaa. Meillä on toisen lapsen laskettu aika ensi kuun alkupuolella. Ja mun äitiyslomaan asti mies huiteli menemään minkä kerkesi, kunnes sitten pidettiin pieni neuvonpito ja sen seurauksena on ollut yhtä päivää lukuunottamatta juomatta tämän kuukauden. En ois ikinä uskonu, että se pystyy siihen, oon ihan äimänä… Meillä kyllä sikäli eri tilanne, että mies katuu juomistaan ja menojaan jälkikäteen. Alkkis ei kuulemma ole,mutta tulee joskus otettua liikaa… Kotielämä on ihan kokonaan mun vastuulla, samoin lapsi ja kohta toinen. Nyt sitten pelätään, koska ratkee taas uudestaan juomaan, luultavasti aika pian, kun olen synnäriltä kotiutunu, onhan näitä selviä jaksoja ennenkin nähty.

Musta tuntuu jo se, että huolehdin yksin taloudenpidosta ihan kohtuuttomalta, mutta toi on jo törkeetä, että odotetaan, et sä vielä passaisit viimisilläs raskaana aikuista miestä! Ei muakaan hemmotella, mutta otetaan kuitenkin tila huomioon, eikä odoteta mitään ylimäärästä palvelua.

Ja miehes juominen EI OLE SUN SYYTÄ, SINÄ ET SILLE VIINAA KURKUSTA KAADA! toi on niitä alkoholistien iänikuisia narinoita, vaikka sä tekisit mitä sen miehes eteen aina se löytää susta vikaa!

Mä olen neuvolan kautta käynyt juttelemassa perheneuvolassa psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, eipä tarvi kavereita rasittaa :slight_smile: Ja pelkään ihan mielettömästi synnytyksen jälkeistä masennusta, koska tää perhetilanne ei o kovin kummonen (Näin meillä -otsakkeen alta löydät yksityiskohtia, jos jaksat käydä lukemassa). Yritä hakea ittelles apua, miestä et voi auttaa, jos hän ei itse apua halua. Ja muista myös, että tällä hetkellä hormonitkin vaikuttaa aika lailla sun omaan oloon, ite ainakin olen purskahdellu itkuun syistä, joista en normaalisti todellakaan itkis, vaikka tottahan sitä sois, että odotus ois pelkkää auvoa ja onnea ja hellä mies paijaamassa. Voimia Sulle!

^En oikein tuosta tiedä, että sanoo ettei ole alkoholisti kun aika hyvin tosiaan tuntuu maistuvan, siitä omasta ketjustasi päätellen. Meinaan et jos ei ykkösen eikä nyt kakkosen kohdalla tosiaan voi luottaa siihen, et ois synnytyksen tullessa selvin päin… hienoa kuitenkin, että nyt on pysytellyt. Toivottavasti jatkuu! Kaikkea hyvää koko perheelle!

Mä oon nyt taas menossa asuntoja katsasteleen, olin päivän lasten kanssa reissussa ni johan tääl oli pietty bileet ja sain sitte ensimmäisenä imuroida tupakan murut yms lattioilta. Vituttaa tuokin kun mihkään ei voi lähteä tai mies on heti sotkemas kavereineen koko huushollin. ja nää ko bileet ei tod ole mitään sivistynyttä pikkubiletystä vaan koko kämppä pitäis puunata sen jälkeen. Mitkään sopimukset ei ole taaskaan pitäneet ja mun mitta on nyt täynnä. tuntuu jotenkin ei miltään… vähän pelottaa et mikä tämä tunne on. en ole edes surullinen just nyt, vaikka huomenna pitäs mennä yhtä asuntoa katsomaan. olen päättänyt että nyt ajattelen vaan itseäni ja lapsia. en jaksa enää tuota jatkuvaa viinanhöyryä omassa kodissa. enkä pidä yhtään siitä et mun kodissa sotketaan surutta paikkoja… ja minä tietty siivoan, koska eihän lapsia voi edes lattioille laskea jos sieltä löytyy tumppeja tms… Nyt saa tämä teinielämän katsominen riittää… TOIVOTTAVASTI. Kumpa olisin nyt vahva!

Josse meistä niin välittää kun väittää ni tehkööt elämälleen jotain ja ansaitkoot luottamuksen. siihen asti keskityn nyt omaan ja lasten vointiin. edelleen, TOIVOTTAVASTI!

Hei lonlyme, voimia sinulle kovin, kovin vaikeaan tilanteeseen! Olisi jo lapikas heilahtanut miehelle meillä, jos olisi raskausaikana käyttäytynyt noin. Ei tuo enää mene sen höyrähtämisen piikkiin!

Lisäksi yksi kysymys: miksi ihmeessä meininki muuttuisi vauvan synnyttyä jos se teidän/(sinun?) 7-vuotias ei ole muutosta tuonut?

Vaikka tuossa aiemmin kerroin tuosta höyrähtämisestä, minulla ei ole koskaan, ei hetkeäkään ollut sellaista oloa etteikö mies lapsista välittäisi/rakastaisi, ja etteikö hän oman arviointikykynsä mukaan yrittäisi parasta lasten eteen. Juuri nyt, meidän viimekesäisten kuvioiden (retkahdus, avioerohakemus) jälkeen minusta tuntuu että tämä meidän liitto pysyy koossa juuri lasten vuoksi. Rakkautta kyllä riittää, mutta luottamus puolin/toisin on hieman hakusessa. Mutta molemmilla meillä on lasten etu ykkösenä ja enemmän kuin puolet miehen juomisen lopettamisessa oli pelko lasten menettämisestä. En pystyisi hänen kanssaan elämään, ellei hän laittaisi lapsia ykkökseksi! Kuitenkin me aikuiset pystymme itsestämme huolehtimaan (kuka paremmin kuka huonommin), lapset eivät. (En toki tarkoita että liittoa vain lasten varaan rakennetaan, rakkautta pitää olla ja luottamustakin pyritään kokoajan lisäämään).

Toivottavasti löydät mukavan asunnon ja saat loppuraskauden rauhoitettua!

Kiitos tsemppauskesta!! Kämppä oli ihana, nyt vaan peukutan että saan sen, oli muitakin katsojia käynyt!! Vielä ei ole mieli muuttunut YHTÄÄN, josko se nyt sitten olisi tässä. Kyllä tässä on nyt annettu jo ihan liikaa anteeksi ja annettu aikaa aikuistua. Ja jos me hänelle jotain erityistä merkitsemme, ja jos hän haluaa vielä jotain yhteistä, niin odotan kyllä että jotain tapahtuu tuon alkoholin käytön suhteen. Meillähän siis hän ei myönnä minkäänlaista ongelmaa olevan, vaikka nytkin on juonut 3pv viikon sisään… ei minkäänlaista katumusta. mikähän sen on muuttanut, kun ennen se sentään katui tekojaan?

Tuo vanhin lapsi on siis “yksin minun”… ja hänellä on oma isä vahvasti läsnä elämässä, joten en ole sillälailla isähahmon roolia miehelleni edes tyrkyttänyt, olen antanut varmaan alusta asti liikaa vapautta ajatellen sitä mitä itse jaksan katsella. nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, mutta alusta asti olin niin sokeasti rakastunut tuohon mieheeni että moni asia on mennyt läpi sormien. Nyt olen siirtänyt omat tunteet nurkkaan toivottavasti niin pitkäksi aikaa että saan jostain kämpän, fiilistellään sitte vaikka urakalla. Kumpa vaan saisin sen nyt äkkiä, jotten taas sortuisi uskomaan että kyllä tuotosta muuttuu… Ja hyvä isä hänkin on, sillon kun vaan sattuu olemaan paikalla. Näen hänestä että kyllä tuo mein tyttö on hänelle jotain niin arvokasta, sillon ainakin kun on kotona. onko se perhe sitten vaan niin helppo unohtaa kun oven sulkee lähtiessään…

En voi paljon muuta sanoa kuin toivottaa kovasti jaksamista ja voimia. En usko, että hän muuttuu enää. TIedän, julmasti sanottu itsekin lasisen lapsuuden eläneeltä, mutta parempi sinun ja lasten olisi ilman häntä. Tsemppiä babyn kanssa. Siitä tulee rankkaa, mutta te kyllä selviätte. Te olette taistelijoita.

Kiitos ihanasta tsempistä!! Olen todella nyt päättänyt lähteä, en vieläkään ole hetkeäkään katunut. Nytkun vaan löytyis kämppä pian. en saanu sitä yhtä, ei ota eläintä :frowning: Tämä kotona “murjottaminen” on ahdistavaa… Ja mies oli taas 2pv reissuillansa, jakun palasi, käski minun pysyä poissa kotoonta. Olinkin taas syy hänen juomisiinsa, ei kuulema uskalla tulla kotiin, vaikken sanaakaan sille sanonu… Voikun oiskin rahaa vaan lähteä pois, ostaa kämppä… mutta eipä ne tässä tilanteessa mielellään lainaa pankistakaan anna… Ahdistaa kun aika alkaa loppua, enää kuukausi laskettuun aikaan :confused:

Voi lonelyme…Mä en voi kuvitellakaan, miltä susta tuntuu just nyt. Mä en voi kuvitellakaan. Mä olen nimittäin niin ilkeä ja itsekäs, että päätin olla perustamatta koskaan perhettä jostain ihmeen syystä. huom, ironiaa Mutta silti sun lapset ovat tilanteeseen syyttömiä. He ansaitsevat hyvän elämän. Voimia yhä toivotan kovin ja jaksamista. Taistelkaa ja olkaa elämän sotureita.