Mielipiteitä?

Hei taas,

Olenkin jokin aika sitten tänne kirjoitellut, ja nyt ajattelin aloittaa uudestaan osana uutta raitista elämäntapaa.

Sen verran muutosta viimeiseen, nyt pari viikkoa raittiutta takana,sillon kun viimeksi olen tänne kirjoitellut olen ollut aika jurrissa …:frowning:

Olen nyt ollut 2 viikkoa tosiaan selvinpäin, ryhdistäydyin ja hain aktiivisesti töitä ja kävin myös A-klinikalla juttelemassa asioista. Nyt voi olla mahdollista että pääsen töihinkin, ainakin lupaavalta näyttää…:slight_smile:

Olen tehnyt A-klinikalla ja muuallakin erinäisiä testejä alkoholinkäytöstä, ja vaikka aika railakkaasti meni jokin aika sitten on tuloksena ollut vahva alkoholiriippuvuus muttei niinkään monen mielestä vielä puhjennut alkoholismi.

Olen myös käynyt AA kerhoissa kuitenkin, koska olen koittanut tarpeaksi usein omin avuin lopettaa mutta huonoin seurauksin, ja tunnen tällä hetkellä tarvitsevani vertaisryhmän tukea.

Tässä siis vähän taustaa elämästäni…Itselläni on siis vilpitön halu lopettaa juominen, en halua enään yksinkertaisesti olla humalassa ja sitä tuskaa, ahdistusta ja ongelmia mitä se tuo mukanaan. Haluan olla jatkossa selvinpäin ja ottaa elämän haasteet vastaan kirkkaasti ajatellen. Itse en kuitenkaan myös koe olevani alkoholisti sanan varsinaisessa merkityksessä, hyvin vahvasti alkoholiriippuvainen kylläkin ja tiedostan että jo mahdollisesti muutaman ryyppykeikan jälkeen hermostoni olisi jo siinä kunnossa että tauti tosissaan puhkeaisi siihen mitä se voi pahimmillaan olla. Kyse ei ole siitä ettenkö uskaltaisi itselleni myöntää jos tuntisin olevani alkoholisti miten on asian laita,näin asia ei ole.
Vai onko joku sitä mieltä että on vain itsepetosta ajatella näin?

Joka tapauksessa vilpitön tavoitteeni on elää täysin raitista elämää ja lopettaa juominen, ja kysyisinkin onko se teidän mielestä väärin käydä AA kokouksissa jos ei kuitenkaan tunne olevansa täysin alkoholisti? Eikö kirjassa kuitenkin sanota, että ainoa pääsyvaatimus on vilpitön halu lopettaa juominen? Ja se minulla on.

Parilla kerralla sanoin oman puheenvuoroni alkaessa että “oma nimi” ja alkoholiriippuvainen, ja jotenkin tuntui että sitä eivät kaikki aivan nielleet, kun ryhmässä kaikki aloittavat “Matti Meikäläinen” ja alkoholisti…eivät ekalla kerralla mutta kun tein sen pari kertaa niin jotenkin tuli vahva tunne että ihmeteltiin että eikö tuo voi myöntää asiaa niin kuin me muut tai mitä se täällä muuten tekee…ja raittiutta minä sieltä haen siinä missä muutkin.

Kiitos jos haluatte/viitsitte kommentoida.

Hei Hessu,
kenellä tahansa on oikeus lopettaa alkoholin käyttö ja tavoitella raitista elämää. Eli kaikki alkoholistit, suurkuluttajat, ongelmajuojat, hiukan liikka juovat kohtuukäyttäjät ja todelliset kohtuukäyttäjät voivat laittaa korkin kiinni, sitä ei ole missään kielletty.

Rajat noiden em. välillä ovat veteen piirrettyjä viivoja ja osin keinotekoisia.

Itselleni on ollut tärkeää määrittyä ja määritellä itseni alkoholistiksi yksinkertaisesti sen vuoksi, että hoito siihen on selkeä ja yksiselitteinen. Ei alkoholia missään muodossa.

Joka tapauksessa olet huomannut, että sinulla on ongelma alkoholin kanssa ja haluat siitä eroon. Se riittää kyllä ja matkan jatkuessa käsitys omasta suhteesta alkoiholiin kirkastuu kyllä.

Onnea matkaan ja tervetuloa palstalle :stuck_out_tongue:

Moi!

eipä tuolla määritelmällä kauheasti merkitystä ole. Jos laitat juomisen hyvät ja huonot puolet vastakkain vaakakuppiin ja vaaka rämähtää voimalla lattiaan niiden huonojen asioiden puolelle, niin tilanne on aika selkeä, olitpa alkoholisti tai et.

Toivotan tsemppiä!

Jos alkoholi aiheuttaa ongelmia, vaikka juomatahti olisi kerran vuodessa, ihan fiksua lopettaa. Unohda määritelmät.

Se, miten esittelet itsesi lähtee aivan sinusta. Samoin se, mitä kerrot itsestäsi tai olet kertomatta. Toiset toki saattavat hieman näyttää nyrpeää naamaa, mutta silloin he kuvaavat vain omaa inhimillistä erehtyväisyyttään. Päätöksen siitä, kuulutko AA:han vai et teet myös sinä itse. Sellaista “ei tarpeeksi alkoholisti”-kriteeriä ei ole. Muistan hyvin itsekin, että minun oli alkuun vaikea lausua ääneen olevani alkoholisti. Taisinpa aivan äänenkin pyydellä anteeksi, että ne sanat tulivat huulteni välistä enemmän pakotettuna, kuin täydestä sydämestä.

Ainoa vaatimus jäsenyydelle on halu lopettaa juominen.

Mikä on tärkein ero sinun mielestäsi alkoholistin ja alkoholiriippuvaisen välillä ?

Ymmärrän että saattaa olla hieman hankalaa kuulla oman äänensä kutsuvan itseään alkoholistiksi. Se on vain käytäntö AA:ssa ja mielestäni sillä vain pyritään vahvistamaan nimettömyyttä joka on koko ohjelman henkinen perusta . Korostetaan sitä minkä ainoan vuoksi ollaan kokoonnuttu yhteen. Tärkeämpi on itse asia kuin henkilö tai henkilön maine,asema,ikä,sukupuoli tai ihonväri.

Jos joku on erehtynyt AA:han ja raitistunut siellä vaikka ei olekaan itse tekemänsä diagnoosin mukaisesti oikeasti alkoholisti, niin pitäisin tuota hoitovirhettä perin harmittomana. :smiley:

Halu lopettaa juominen ja kokemus siitä, että tarvitsee vertaisryhmää. Siinä on riittävästi. Aikanaan se alkoholisti- sana putkahtaa ihan omia aikojaan suusta, jos on tarpeen :slight_smile: Jos alkoholiriippuvainen kuulostaa nyt luontevammalta, siitä vain.

Haluaisin rohkaista sinua lopettamaan, vaikka et haluaisikaan lopettaa, etkä haluaisi käydä
missään ryhmissä. Miksi näin? Siksi, että alkoholistinen mieli on niin ovela ja manipuloiva, että
se saa joka tapauksessa sinussa aikaan sellaisia mielenliikkeitä, että tulee mieleen, että et sittenkään
halua lopettaa juomista. Voit siinäkin tapauksessa vain myöntää tosiasian, ja silti jatkaa juomattomuutta.
Päätöksen intensitettikin vaihtelee ajan myötä. Tulee kiusauksia, fyysisiä, henkisiä, moniulotteisia.
Kiusaus kestää yleensä vain 10-20 minuuttia, käytännössä katsoen ei kauempaa.

Eli: lopeta vaikka et haluaisikaan lopettaa.

Yleensä sitä joko on tai ei ole.
Käy ryhmissä ja kuuntele ihmisiä ja itseäsi, kun vain sinä sen lopulta tiedät. Mitä sitä sitten menettäisi, jos olisikin alkoholisti? Lopputuloshan on ihan sama, raitis elämä. Ehkä se alkoholismin tunnustaminen, siis jos on, niin auttaa ainakin ymmärtämään miksi jeppe on juonut ja miksi se näyttää pahenevan, jos jatkaisi.

Nii-in, miksi se “alkoholisti” on niin vaikeasti suuhun istuva termi? :slight_smile: Miksi minäkin olin mielestäni juomarina melkein mikä tahansa muu paitsi “alkoholisti”? Tiesin kyllä jo vuosia ennen lopettamista, että alkoholiongelma on, juon liikaa ja liian usein, juomatapani on alkoholistinen… mutta en hoksannut ajatella, että voisinko juoda alkoholistisesti ihan siksi, että olen alkoholisti? Noin simppeli selitys, mutta mahdoton ymmärrettävä niin kauan, kuin tuntui tarpeelliselta juoda.

Lopulta minullekin kävi niin, että ajauduin juomiseni kanssa pisteeseen, jossa en enää pärjännyt itseni ja elämäni kanssa. Silloin lopettaminen onnistui yrittämättäkin. Pari viikkoa myöhemmin, eräänä päivänä se oivallus tuli päähäni ihan itsestään, palaset loksahtivat kohdalleen: “alkoholismi” olikin yht´äkkiä aivan luonteva selitys sille, miksi alkoholi sopi minulle niin huonosti ja miksi silti join sitä niin älyttömästi vuodesta toiseen, oppimatta mitään, yritinpä hallita juomistani miten tahansa.

Jälkikäteen olen ajatellut ehkä alitajuisesti varoneeni käyttämästä “alkoholismia” selityksenä juomiselleni. Se kun olisi tarkoittanut juomisen lopettamista, ihan oikeasti ja kokonaan. Oli helpompaa olla vaikkapa “viinaan menevä”, “suurkuluttaja”, “viikonloppujuoppo”, “oluen ystävä” tms., koska siten saatoin pitää yllä kuvitelmaani siitä, että voisin halutessani vielä säädellä sitä rakasta juomistani.

–kh

No sinäpä sen taas Kuivis sanoiksi puit :stuck_out_tongue:
Juuri noin se meni itselläkin. Alkoholisti nimike ei todellkaan istunut niin kauaa, kun juomiset olivat mielessä. Sen jälkeen, kun taitekohta tuli, niin suorastaan aloin havitella tuota titteliä. Alkoholismin käsite auttaa ymmärtämään ja jäsentämään sekä mennyttä että antaa käsitystä siihen, että miten asian kanssa edetään. Tärkein ja ensimmäinen viesti itselleni oli, että nyt on juomat vihdoin juotu viimeistä pisaraa myöten omalla kohdallani.
Nuo muut määreet ovat hankalia siksi, että ne jättävät sitä porttia vähän raolleen…

Heh, on se kieltämättä hauskaa lukea täältä palstalta, kun joku puhuu jälleen minun kokemuksistani :slight_smile:. Pitipä tätä a-ongelmaansa sairautena tai ei, kumman yhteneväisiä ovat erilaisten ihmisten “taudinkuvaukset”.

Alkoholismin käsitteestä sen verran, että minustakin se on käyttökelpoisimmillaan juuri oman tilanteen selitysmallina, mutta harmillista kyllä usein vasta jälkiviisauden muodossa. Ainakin minun oli mahdotonta tajuta ongelmani kokonaisvaltaisuus niin kauan, kun alkoholi oli mukana kuvioissa. “Sairaus” ulotti lonkeronsa kaikille elämänalueille, elin tavallaan vääristymässä, jossa katselin kaikkea lasin läpi silloinkin, kun en juonut. Näin silloin vain sellaiset ongelmat, jotka johtuivat suoraan juomisestani, mutta koko silloisen elämänasenteeni mahdottomuus alkoi käydä selväksi vasta sitten, kun selvää aikaa oli kulunut riittävästi. Nyt ei ole enää ollenkaan vaikeaa ymmärtää, miksi sitä selvää elämää oli vaikeaa jaksaa kauemmin kuin pari viikkoa kerrallaan.

–kh

´

Kolmannessa perinteessä ei vaadita vilpitöntä halua. Riittää alkuun vaikka kuinka pienikin halua. Halu saattaa ruveta kasvamaan ja raittius rupeaa tuntumaan tavoittelun arvoiselta ja luonnolliselta