Hei, kirjoittelen tänne ekaa kertaa aika sekavissa fiiliksissä.
Mun oma, rakas aviomies on paljastunut huumeidenkäyttäjäksi. Olen aina tiennyt hänen kannabistaustastaan, mutta ajatellut että ne on taakse jäänyttä aikaa, nuoruuden juttuja joista onneksi päässyt eroon. Ilmeisesti ei kuitenkaan. En ole varma edes kuinka kauan tätä käyttöä on salaa minulta tapahtunut, vuosia, koko nelivuotisen avioliiton ajan? Vai onko hamppu ihan viime kuukausien uusi tulokas. En edes tiedä mikä on totta ja ei.
Se kuitenkin on varmaa, että kannabista käyttää. Onneksi on sen minulle kertonut rehellisesti… sen jälkeen kun sain hermoromahduksen menoistaan ja siitä kuinka on valehdellut. Mulla on luottamus mieheen tällä hetkellä melko nollassa ja arvelen että viisainta on ajatella häntä päihderiippuvaisena, kunnes toisin mulle todistetaan. Itse hän sanoo että ei ole riippuvainen, hamppu on hyväksi eikä vahingoita ketään jne… Minussa vika kun en hyväksy hänen tapojaan.
Hirveäksi asian tekee se, että meillä on pieni lapsi ja toinen tulossa. Tunnen oloni kerta kaikkiaan petetyksi ja huijatuksi sellaiseen perhe-elämään jota en todellakaan halua lapsilleni. Tuntuu pahalta kun itse kaipaisin tässä elämäntilanteessa (raskaus) tukea mieheltäni, ja vastuunkantoa, yleensäkin paikalla oloa, enkä saa sitä. Arki meillä sujuu jotenkin, mutta joka viikonloppu varsinkin viime aikoina on miehen ollut pakko päästä pössyttelemään. Vaikka ollaan sovittu että tehdään yhdessä jotakin. Mulle nämä viikonloput on hirveitä, kun keskusteluyhteyttä ei saa ja riidellään ja olen yksin vastuussa lapsen hoidosta. Pitäisi ladata akkuja enkä saa kuitenkaan yöllä nukuttua kun en tiedä missä mies menee ja itkettää.
Olen yrittänyt puhua miehen kanssa asioista ja pitää avointa keskusteluyhteyttä yllä. Kun jutellaan kunnolla, tulee yleensä parempi olo ja tunne että ehkä tästä selvitään. Sitten kuitenkaan mies ei pidä lupauksiaan, myöhästelee sovituista asioista tai häipyy (riidan päätteeksi). En tiedä muistaako ees mitä ollaan puhuttu, vai eikö vain arvosta. Vaimolle voi aina tehdä oharit. Hänen puheensa ja ilmeisesti ajatuksensakin pyörivät vain hampun ympärillä. Minua kiinnostaisi muutkin asiat.
Niin, meillä ei kuulemma ole yhteisiä harrastuksia. No ei kai kun miestä ei kiinnostaa kuin polttelu ja tietokoneella istuminen. Lenkille ei voi lähteä, kaupassa käyminen on haaste, sosiaalinen elämä rajoittunutta (paitsi pössyttelykaverille voi aina mennä). Hän ei kerta kaikkiaan halua/kiinnosta lähteä samoihin aktiviteetteihin kuin minä, ja kaikenlaista olen ehdotellut. En tosin viime aikoina kun aina kielteiseen vastaukseen jossain vaiheessa pettyy ja väsyy. Mutta kai sekin on minun syy kun meitä ei kiinnosta samat asiat. Kyllähän tämä pikkulapsiaikakin rajoittaa menemistä, tai ainakin toisilla rajoittaa, toisilla näköjään ei: miehellä rajattomasti omaa aikaa, minulla ei omaa aikaa meillä ei yhteistä aikaa.
Myönnettäköön että hoitaa esimerkiksi lasta hienosti. Osaa olla hyvä isä ja hoitaa myös kotia, laittaa ruokaa jne. Hoitaa työnsä ainakin toistaiseksi kunnialla. Toisaalta hermostuu lapselle (ja minulle) helposti, stressaa töitään, nukkuu öitään huonosti.
Minulle on selvää ettei tämä voi jatkua näin. Vaikka olen vielä vähän ummikko näissä päihdeasioissa ajattelin seuraavaa mallia meille, jossa on selkeät rajat miehen päihteiden käytölle. Minun nähdäkseni tässä on kolme vaihtoehtoa edetä.
Olen valmis hyväksymään satunnaisen käytön, ei kotona eikä lasten edessä. Satunnainen käyttö olisi n. 2 kertaa kuussa. Näistä sovittaisiin etukäteen keskustelemalla. Käyttökerrat eivät saa venyä, ei öitä pois, sovitusta pidettävä kiinni jne.
Jos mies ei pysty hallitsemään käyttöä, on se lopetettava kokonaan. Olen 100% valmis tukemaan miestä lopettamisessa. Jos mies ei ole valmis lopettamaan, on hänen valitettavasti muutettava pois meidän yhteisestä kodista. Tämä tuntuu pahalta enkä todellakaan halua sitä. Hajottaa meidän perhettä ja viedä lapsilta isää. Mutta tämä nykyinen meno on liian raskasta minulle ja lapsille.