Mieheni pakkoraittiusyritys

Yhtä vuoristorataa tää on kun elää alkoholistin rinnalla… heh! ai nytkö mä sen vasta hokasin…?

Mieheni kun oli taas jotain kymmenettä päivää kuivilla, niin johan taas alkoi puheet että miksen voisi antaa hänen todistaa, että hän pystyy juomaan vain vähän. Pari pvää viikon putken jälkeen hän niin vakuutti, ettei hänen taida auttaa muu kuin alkaa täysraittiiksi. Muttei tiedä kykeneekö siihen kerrasta.

Meillä rupesi olemaan taas kireä tunnelma, joten mieheni meni eilen omaan asuntoonsa. Illalla laittoi viestiä, että rakastaa mua ja että ei tosiaan juonut kuin 2 olutta. Tänään hän kyseli viestitse päivällä että rakastanko häntä sellaisena kuin hän on. Minäpä siihen, että en halua nähdä häntä onnettomana ja tasapainottomana yms. Alun perin piti nähdä tänään. Mutta kun soitin hänelle töiden jälkeen hän ei eka millään vastannut, sittne vastasi unenpöpperössä ja löi luurin korvaan kesken puhelun. Väitti ettei ole mitään juonut!

Minäpä tyhmänä en vielä oikein ollut varma, että oliko hän humalassa vai vaan unessa. Niinpä marssin yllätysvierailulle; mies oli umpihumalassa…! :confused:

Rupeaa olemaan jo vaikeaa kun en oikeasti aluksi kuullut/huomannut että onko hän juonut vai onko vaan kuiva huikka menossa. :angry: Tää tuntuu AINA niin turhauttavalta edes tuhlata moiseen murheeseen energiaa -myrkky nimeltään.

Mulle tuli mieleen, tosta “sellaisenaan rakastamisesta”, että täällä jossain on Liisin ketju. Mikähän sen nimi olikaan. Mä yritän nostaa sen sulle näytille. Mutta siinä Liisi on todella elävästi ja hyvin kirjoittaen käsitellyt samantyyppistä ongelmaa.

Hänen puolisonsa veti usein juuri tuosta narusta, mitä sinunkin alkoholistisi yrittää.

Suosittelen lukemaan sen ketjun alusta loppuun, vaikka se voi olla pitkä ja kivinen ketju.

Niin. Mitä siihen pakettiin sitten kuuluukaan. Tässä on se kuvio, että alkoholismi on sisäänrakennettu juttu, ei mitään sellaista jonka voi näppärästi erottaa muusta persoonasta.

Alkoholismi on sitkeä kasvain. Missä sairaus loppuu ja ihminen itse alkaa :open_mouth: ja kaiken takana on se pienen lapsen hyväksytyksitulemisen ja hylkäämisen pelko. Ota syliin, vaikka olenkin ollut tuhma. Rakasta sinä minut ehjäksi. Pullo antaa varman lohdutuksen, ihmisistä ei voi olla niin varma.

Kaikkiin pyyntöihin vaan ei voi vastata. Rakkauden antaminen rakkauden puutetta muilla keinoin korvanneelle on kuin kaataisi onttoon tolppaan. Kun raja puuttuu, voi aina kysyä uudelleen: mutta rakastatko VIELÄ, vaikka…

Myös minä jouduin ajatus ja kieli solmussa vastaamaan syyttävällä äänellä useasti esitettyyn ajatukseen, että toista on rakastettava sellaisena kuin hän on. Nimenomaan minun olisi pitänyt rakastaa alkoholistia sellaisena kuin hän on, mutta itseltään alkoholisti ei edellyttänyt minun rakastamistani sellaisena kuin minä olen.

Ja taas kiitos tämän keskustelukanavan, sain jossakin vaiheessa ajatukset ja kielen järjestykseen. Vastasin miehelle, että olen ensisijaisesti vastuussa itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani, enkä voi päästää elämääni sellaista, mikä vahingoittaa minua niin pahasti kuin mitä elämä alkoholistin kanssa tekee. Siksi minun on irrottauduttava hänestä, rakastin tai en. Puhuin myös luottamuksesta, rehellisyydestä ja toisen kunnioittamisesta, jotka minulle ovat pohja rakkaudelle ja turvalliselle parisuhteelle. Ja kun ne murenevat, häviää rakkauskin.

En tiedä, menikö koskaan perille, mutta tärkeintä oli, että minä sain ajatukset kirkkaiksi ja sanat ulos suustani.

Otetaas uudestaan tämä. Tuo on asia, jonka myös koen saaneeni. Olen saanut sanat. Ei mitään nalkuttamisia tai syytöksiä tai pahaa mieltä joka purkautuu ulos valittamisena ja jota ei kukaan viitsi kuunnella tai ottaa tosissaan.

Olen kiitollinen, koska olen saanut oikeita sanoja. Sellaisia, jotka merkitsevät, sellaisia joita kuunnellaan. En tiedä siitä toisen osapuolen muutoksesta, mutta minä tiedän omastani.

Olen ollut aina erittäin terve ihminen -ainakin fyysisesti. :laughing: Työelämässä todella harvoin sairaspoissaoloja. Mutta nyt nykyisen työnantajan harmiksi olen ollut jo tänä vuonna 3 kertaa poissa, mukaan lukien 2 saikkupvää mitä nyt sain tänään kuumeesta ja kurkkukivusta.

Taitaa olla melkoinen vaikutus henkisellä osastolla kehon hyvinvointiin! :unamused:

Onneksi krapulaa poteva mieheni ei tule tänään luokseni. Haluan ennemmin sairastella yksin kuin kuunnella hänen omaa aiheuttamaansa "sairastelua…! Voi niitä entisaikoja kun seurustelin absolutistin kanssa; sai sentään hellyyttä silloin kun oli kipeä. Eikä ollut lähellekään tällaista henkistä pahoinvointia kuin nyt!

Pistetääs vielä kertaalleen, tää on niin tärkee juttu. Jossain vaiheessa, nuorempana, kokematomampana, “tyhmempänä” juovana alkoholistina on nalkutus ja syyttely ollut mulle kuuluvia etuoikeuksia. Ikinä en edes pysähtunyt ajattelemaan, saavutanko niillä jotakin ja jos saavutan niin mitä? Hyvää vai pahaa?

Joo nyt mullakin on sanat ja niillä on merkitystä. Aina ei edes niitä hyviä asioita ole helppo sanoa, mutta sanonpahan silti, koska kokemus on opettanut mitä se poikii.
Ja missään nimessä mä en tarkoita, että vatkataas tätä meidän suhdetta päivästä toiseen. Siihen ei ole ollut tarvetta. Jos olis, niin kai silloinkin jotain olis pielessä?

Tässäpä tuli mun päivän oivallus, en tiedä saanko sen teille niin hyvin kirjattua, miltä se minussa tuntuu.

Päihderiippuvuutta ei voi eristää ihmisestä pois. Eli koska rakastan retkuani, rakastan häntä kokonaisuutena, myös päihderiippuvana. Mutta: mun ei tarvitse sietää häntä päihtyneenä.

Kaksi erillistä asiaa. Mun mielestäni.

Huh, ei tuollaista kysymystä voi esittää että rakastatko minua tällaisena… totta vie on et varmaan kaikki niitä retkujamme rakastetaan, mutta on siinä sitten se pimeäkin puoli jota ei voi hyväksyä.

Tähtis olet oivaltanut, mutta mitä ne retkut sitten ajavat takaa kysyessään tuollaisia kysymyksiä? Taustalla on mielestäni häivähdys manipuloinitia kiltteydestä kärsivälle almalle, ja odottavatko he että vastaus on: tietysti rakastan, ole hyvä vaan ja juo niin kuin tähänkin asti, saat sille siunaukseni…

:unamused:

Naulan kantaan. Eihän rakkaus lopu, vaikka sietäminen loppuukin.

Taas on reilut 10pvää miehellä kuivaa kautta takana. Olemme pitäneet pari pvää vapaata toisistamme, hyvää on tehnyt -ainakin minulle. Olen nauttinut kun saa olla omassa kodissa täysin oma itsensä kaikkine ajatuksineen ja tekemisineen & tekemättä jättämisineen.

Miehelläni ei ole ollut yhtä antoisaa keskenään omassa asunnossaan, niin hän ainakin kertoo. Hän sanoo olevansa ihan rikki; mietiskelee perin pohjin kaikkea. Kaipa kuivilla ollessa nousee kaikenmaailman käsittelemättömät asiat pintaan, kun ei niitä juodessa ehdi/pysty kunnolla miettiä.

Pahoitin mieleni kun hän syytteli, että minä yritän muuttaa häntä, en anna olla oma itsensä… Mitä nyt juomiseen tulee, niin olen vain vetänyt rajat, etten halua hänen juovan seurassani. Huomenna olisi kaverillani illanistujaiset. Mieheni “hyväksyy” sen, että menen käymään siellä, mutta ei ymmärtäisi jos jäisin sinne -saati sitten menisin tyttöjen kanssa baariin tms. Mieheni: “Multa kiellät juomisen ja sitte ite meet juomaan!” Mutta kun en kiellä juomista…!

Olen aivan ymmälläni sen vuoksi, että olen omituisen tyyni. En murehdi enää yksin ollessani turhia. Enkä myötäelä liikaa; vaikka miehelläni on nyt paha olla ja hänellä on vaikeaa, pystyn kuitenkin nauttimaan omasta rauhasta. Kuulostaa suorastaan itsekkäältä…!? Olen käynyt säännöllisesti Al-anonissa ja silloin tällöin AA:n avoimessa palaverissa.

Siinä puhuu lapsi alkoholistissa. Mulle kans kun aikuiset saa.

Nuo jutut loppuu kun raitistuu. Sitten ymmärtää sen, että itse ei voi juoda mutta muut voi. Ja taitaa olla niin, että muiden juominen on heidän asiansa, oma juomattomuus on oma asia. Vaikka meilläkin kaikenlaisesta tapeltiin ja mies nimitteli mua alkoholistiksi, ei niitä sanomisia koskaan tullut silloin ja siinä tilanteessa kun minä otin tai olin lähdössä johonkin. Ei ollut mustasukkaisuutta mun menoista eikä kateutta mun juomisesta. Se alkoholistiksi väittäminenkin lähti muista riitatilanteista tai miehen omasta harmista johonkin muuhun juttuun liittyen. Oikeastaan melkein päinvastoin, mies saattoi usuttaakin lähtemään radalle tai ottamaan. Ehkä hän kaikesta kipeydestään huolimatta ajatteli sen niin, että hänen raittiutensa ei saa estää mua elämästä ja tekemästä ja menemästä.

Jos en tietäisi omaa nimimerkkiä niin luulisin , että se on räxy. Teksti ja kaikki tuntemukset ja miehen selitykset olivät kuin meiltä poimittuja.
Varsinkin se syyttely osui kuin naulan kantaan “et anna toisten juoda mutta itse juot”

Ja kaikki nuo muutkin selittelyt. Oli taas sen verran rankka yö, että en edes jaksa kirjoittaa. Tuntuu itsekin olevan TAAS KERRAN umpikujassa. Hienostihan se meni taas hetken… Saatana!

Räxy, voimia ja jaksamista roppakaupalla, sitä tarvitset. Toi kuluttaa henkisesti niin saatanasti. Myös se mitä sanoit, että löydät ihmeellistä vihaa jne… itsestäsi. Itsehän revin viime yönä sammunutta miestä hiuksista kun ei muuten tajunnut mitään. Mutta ei siitä sen enempää. Vuodatan kun jaksan. Nyt on liian ahdistava olo ja en tiedä mitä teen kun tuo herää. Heitänkö ulos vai annanko mahdollisuuden selittää asiat TAAS KERRAN paremmpin päin…

Tällä kertaa tuntuu, että selittelyt ja anteeksipyynnöt eivät tehoa.

Selityksillä ei ole mitään merkitystä, ‘talk is cheap’, vain teoilla on. Voimia tulla itsellesi tärkeäksi.

Bonaqua, oletko hakenut tai ajatellut hakea apua itsellesi Al-Anonista? Monet ovat sieltä avun saaneet. Niin sai minunkin exäni ja ymmärsi lopulta nakata minut kartanolle. Samalla hän tuli tietämättään pelastaneeksi minun henkeni. Lopetin juomisen. Jos olisin saanut jatkaa “yhteiseloa” uskon, että joisin edelleen. Juova alkkari kun on sellainen, että se vetää löysää loputtomiin voidakseen jatkaa juomistaan. Ja syy mihin tahansa etsitään aina muualta kuin omasta käyttäytymisestä. Olen kiitollinen Aa:lle ja välillisesti Al-Anonille elämästä ja raittiudesta, vaikka entiseen parisuhteeseen ei paluuta ole. Parempi niin, koska mistäs sitä tietää, vaikka alkaisin juoda taas.

No todella ikävää tollainen,muistan itsekin kun joskus paloi hihat(aika usein…) alkoholistin kanssa…Toivon kovasti teille kaikille voimia, jotka elätte perhehelvetissä ja,että ainakin mun mielestä on viisain lopettaa sellainen suhde joka kuluttaa ja vie voimia…Itse erosin,kun en vaan enää jaksanut… :unamused:

Tässä on jo sanottu oikeastaan kaikki olennainen. Joten mulla ei ole paljon muuta sanottavaa kun voimia.

Olen miettinyt pääni puhki jo pitkään, että vaikka kuinka kävisin Al-anonissa, en ehkä kuitenkaan pysty “yhteiseloon” mieheni kanssa. Vaikka kuinka viettäisin omaa elämää. Mieheni on katkera siitä jos minulla on kivaa jossain muualla kuin hänen kanssaan. Tai ylipäänsä, jos olen yksin ja nautin siitä. Jos edes ajattelen positiivisemmin kuin hän! Katkerassa ilmapiirissä ei ole viisasta olla.

Ei näköjään enää riitä, että ei nähdä silloin kun mieheni juo; katkeruutta tuntuu löytyvän koko ajan. Jos vetäisin rajan, etten halua nähdä miestäni silloin kun hän on negatiivinen & riidanhaluinen -en näkisi häntä juuri ollenkaan… :astonished:

Kävin sitten eilen viihteellä ihanan tyttökaverini kanssa. Hauskaa oli! Piristää äärettömästi muiden ihmisten näkeminen ja hauskanpito! :smiley: Mieheni tuosta illasta syytteli katkerana: “Aina kun menet ulos tms, olet tappiin asti! Eikö sekin kerro jotain kun pitää aina juoda viinaa tappiin asti?!”

Ollaan sovittu mieheni kanssa (tai ainakin itse olen tehnyt selväksi hänelle) ettei nähdä silloin kun hän on juonut. Mutta mieheni ihan omin lupineen muuttikin sopimusta ja päätti yrittää yllättää minut; hän meni kotiini odottamaan, että tulen baarista. Lähetteli sitten vihaisia viestejä kun en mennytkään kotiini! Olen muka petturi yms. Mieheni kai ajatteli jotenkin kieroutuneesti, että ilahtuisin kun hän on ritarillisesti pyöräillyt kotiini minua odottelemaan… :laughing: :unamused:

Olipa hyvä Räxy, että et mennytkään kotiin yöksi. Miehesi olisi luultavasti pilannut mukavan iltasi.

Mä en myöskään pystynyt yhteiseloon retkun kanssa, vaikka aloin hoitamaan itseäni. Mutta mä koen, että mulle itseni hoitaminen on tärkeää, vaikka en eläisikään alkoholistin kanssa. Kun mulla niitä holisteja on kavalkaadissa ollut…