Mieheni pakkoraittiusyritys

Olen n. 2v elänyt parisuhteessa alkoholistin kanssa. Aluksi en tajunnut, että hän on alkoholisti ja sitten kun tajusin, alkoi itselläni turha taistelu sitä vastaan eli uhittelu/toisen muuttamisyritykset… Tuskallisen hitaasti mutta varmasti puolisoni juominen nakersi parisuhdettamme. Lopulta muutin omaan asuntoon -eihän se mitään muuttanut; olin vain yksin kotonani silloin kun hän joi. Itkin ja ikävöin.

Puolisoni joi humalaan itsensä 3-5 kertaa viikossa. Kuitenkaan työpaikkaansa ei menettänyt tämän vuoksi. Hänestä tuli juuri työtön muista syistä. Hän on myöntänyt juovansa liikaa ja jopa olevansa alkoholisti (mutta sisäistänyt ei kai ole?) ja sanonut myös ettei nauti juomisesta ja että kokee aiheuttaneensa kaiken kitkan suhteemme välille.

Teimme erään “ammattilaisen” ehdotuksesta kirjallisen sopimuksen (naurettavaa & ei toimivaa) ettei KUMPIKAAN juo 2 kuukauteen mitään. Puolisoni otti avukseen elämänsä ensimmäistä kertaa Antabuksen. Vajaan kuukauden käytön jälkeen hän oli lopettanut kyseisen viikon maanantaina sen ottamisen, mitään kertomatta minulle. Kertoi vasta torstaina. Tästä tiesin, että hän “suunnittelee” juomista. Ja huomasihan eron heti: kuurin aikana hän ei edes jossitellut juomisen kanssa, mutta heti kun lopetti kuurin, juominen “mahdollistui”… Niinpä hän onnistui luikertelemaan jotenkin ovelasti irti sopimuksestamme… Itsekin toki halusin lopulta juhlistaa parilla siiderillä koulusta valmistumistani. Jotenkin sen varjolla hän kai sai minut “aivopestyä”. Jouluviikon perjantaina mieheni sitten ekan kerran joi… ja joikin taas monena päivänä.

Juteltiin myös tavoitteista kuurin jälkeen. Puolisoni sanoi, ettei aio juoda 2 päivänä peräkkäin, eikä edes joka viikko. Mutta nyt hän on jo niinkin paljon pyörtänyt puheitaan, että juo tänään “vain vähän, ei lärvejä”. Ja huomenna myös juo vähän (mutta ei aloittaisi aamusta). Mutta sitten voikin jatkaa tipatonta linjaa sinne asti minne alun perin sovittiin.

Vietettiin oikein mahtava kuukausi kun hän ei juonut mitään. Ei tarvinnut pelätä sortumista eikä typeriä riitoja kuurin aikana -mutta kuurihan on vain pakkokeino. Puolisoni sanoi myös nauttineensa yhteisestä ajastamme suunnattomasti.

Eli näyttää siltä, että miehelläni ei vielä ole luontaista halua lopettaa… ? Ja kun vaimoke eli minut on rauhoitettu, hän varmaankin ajattelee: “Eihän tässä nyt kovin pahasti käynyt, turhaan säikähdin” -ja kaikki jatkuu entiseen malliin.

Puolisoni uskoo pystyvänsä olemaan vielä kohtuukäyttäjä… mutta itse olen ymmärtänyt asiaa “opiskellessani”, ettei se tule onnistumaan. Joko tai.

Mieheni on KAIKISSA MUISSA asioissa äärettömän rehellinen ja täsmällinen mutta luonnollisesti tämä alkoholiongelma onkin poikkeus…! On todella vaikeaa vetää selvät rajat joihinkin asioihin yms… kun alkoholisti näköjään on taitava manipuloija. :imp:

Niinpä niin, kuulostaa tutulta. Mun mies noudatti seuraavaa kaavaa:
suhteemme alussa, kun olin ahdistunut jokapäiväisestä tissuttelusta, ehdotin että ota vain viikonloppuisin. No, maanantai saattoi mennä ettei hän ottanut mitään (en ole vieläkään ihan varma, menikö), mutta tiistaina viimeistään piti ottaa…ja keskiviikko ja jne…

Sitten aloin saada itkukohtauksia ja hän huomasi varmasti, etten hyväksynyt hänen jokapäiväistä juomistaan. Silloin hän alkoi puhua kohtuukäytöstä, että hänen PITÄÄ saada ottaa joka ilta ainakin lasi-kaksi viiniä.Eihän se ole paljon mitään, hänen mielestään.
Piakkoin sain hänet kiinni siitä, että punkkua oli terästetty milloin konjakilla, milloin viskillä.
Olin järkyttynyt! En tiennyt, miten syvällä hän oli tuossa alkoholismissaan. Kysyin useasti, miksi hän haluaa turruttaa päänsä alkoholilla, mitä minä olen tehnyt väärin??? :smiley:
Kyllä sitä oli naiivi, kun kuvitteli itse olevansa syypää!

Sen jälkeen kun olin heittänyt hänet jo kertaalleen ulos kämpästä, hän haki apua depressiohoitajalta. Jäi samanaikaisesti sairaslomalle masennuksen takia ja alkoi syödä masennuslääkkeitä.
Ja alkoholiongelmaansa hän oli saanut ohjeeksi “kohtuukäytön” eli depressiohoitaja oli mukamas vähän naureskellut ja sanonut että mitä pahaa siinä on,jos aikuinen mies illassa pari paukkua ottaa!

No, sen jälkeen tilanne paheni koko ajan. Aloin löytää piilopulloja milloin mistäkin. Paras (tai pahin) piilo oli pannuhuoneessa: hän oli joskus kiireessään piilottanut puolikkaan konjakkipullon MINUN anorakin taskuun!

Nyt tilanne on tämä, että olen jättänyt hänet, muutan kuukauden päästä omaan asuntoon, nykyisen asunnon olen pannut myyntiin ja opettelen elämään ilman alkoholistimiestä.

Ja kaikki tämä selvisi minulla yhden vuoden aikana.

Tuntuu aika katkeralta, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole.

Heippa Räxy. Kiva kun sukelsit tänne.

Mä jo tuolla toisaalla kyselinkin, että oliko mitään “sakkoa” sopimuksen rikkomisesta. Ei vissiin ollut. Sen olisin suosittanut kuitenkin ottamaan. Oikeuteen sopimusrikkomuksesta sä et varmaan miestä saa…

No, tuollaisista ammattilaisista en nyt sano mitään. Voihan olla, että hänenkin tarkoituksensa on ollut saada miehesi tajuamaan itse alkoholisminsa tila. Eli tarvitsee antabusta ja lopulta ei pysy sopimuksessa. Ehkä voisi mies mennä kuitenkin samalle auttajalle kertomaan mikä oli sopimuksen tulos.

Mutta ehdotan, että alat itse hoitaa itseäsi. Miestä et voi väkisin hoitaa. Eli al-anon, a-klinikka tai vaikka seurakunnan työntekijä. Sinne voi mennä omaisena puhumaan. Alkoholistin kanssa ei ole helppoa.

Noinhan se…

Komppailen Mallua. Ota itsesi hoitamine ykkösasiaksi. Muu selviää sen myötä aikanaan.

Olen vasta tulokas täällä, toivottavasti osaan käyttää tätä järjestelmää. Kirjoittaminen jotenkin sentään sujuu… tosin vaikea välillä pukea sanoiksi kaikkia monimutkaisia tunteita ja tapahtumia.

Ei tosiaan ollu mitään rangaistusta siihen, että jos sopimuksen rikkoo… Jotenki se tyssäs siihen ku ei muka keksitty mitään. todella tyhmää

Alussahan oli niin, että itsellänikin oli jonkinlainen alkoholiongelma: join viikonloppuisin aika pitkään sekä pe että la. Ja joskus jotain keskellä viikoakin… :frowning: Heräsin sitten siinä vaiheessa kun en itse juonut -ja toinen silti jatkoi juomistaan. Aloin suhtautua juomiseen toisella tavalla ja kun opiskelijaelämän loputtua menin kesätöihin, niin ei todellakaan olisi tullut mieleen mennä krapulassa töihin. :open_mouth: Onneksi älysin lopettaa oman juomiseni ajoissa; osaan/pystyn vielä olemaan kohtuukäyttäjä. Esim. juomaan 2 siideriä kerran viikossa ja mennä tyytyväisenä nukkumaan. Tai juoda yhtenä pvänä enemmänkin (mikäli baariin menee) ja kuitenkaan seuraavana pvänä en juo mitään.

Mutta nyt tähän mieheeni. Hän on juonut kuurin lopetettuaan jotain 13 pvää. 1 tai 2 (en muista niin tarkkaan) juomatonta päivää ollut hänellä. Hänen käytös on muuttunut erikoisemmaksi; silloin kun hän juo, hän ei enää vastaa puhelimeenkaan. Eilen huolestuin tosissani kun mitään ei kuulunut tunteihin (lyhyt aika… tiedän) koska yleensä hänestä aina jotain kuuluu.

Tästä aiheesta voisi jaaritella loputtomiin…!

:unamused:

Pitäisi tosiaan keskittyä hoitamaan itseäni ja ehkä asettaa tarkempia rajoja ja noudattaa niitä. Esim kun en halua miestäni nähdä humalassa, niin silloin kannattaa olla myös puhumatta puhelimessakaan hänen kanssaan. Moni asia tuntuu niin epäreilulta! Esim. se, että hän (eli alkoholisti) päättää milloin nähdään ja vietetään aikaa yhdessä. Koska hänhän sen päättää milloin ei juo -en minä! Mutta minä sitten tyydyn “odottelemaan” milloin hänelle sopii nähdä…? Monia muitakin asioita on, joiden suhteen tunnen olevani kynnysmatto. Mitäs ANNAN kohdella itseäni niin? :blush:

Alkoholistille voi ystävällisesti kerran sanoa, että soitellaan sitten kun olet selvin päin. Sitten jättää keskustelut sikseen. Se on kai sitä rakkaudella irrottautumista, että kohtelee kaikesta huolimatta toista ystävällisesti vaikka laittaakin rajoja. No, kokemuksesta voin sanoa, että tuon jälkeen satelee ilkeyksiä tekstiviesteinä, mutta ne voi poistaa kuin poistaisi roskaposteja sähköpostista. Näin minä toimin ja olen kokenut itselleni hyväksi.

Ei sinun tarvitse noudattaa alkoholistin juomattomuus-aikatauluja. Sinullakin voi olla omia mielenkiintoisia (toivottavasti terveempiä kuin alkoholistilla) menoja ja tekemisiä, joita ei tarvitse jättää väliin tai kesken jos alkoholisti sattuu olemaan juuri silloin juomatta. Niitä ei tarvi hankkia kostoksi vaan kuunnella ihan omaa itseä, mitä haluaisi tehdä. Ehkä olet pitkään haaveillut uudesta harrastuksesta, jonka voit nyt aloittaa. Tai mielessä on ollut tavata ystäviä. Shoppailu, vaikka ei ostaisi mitään, on aivan ihanaa puuhastelua myös.

Alkoholistille ei tarviste osoittaa mieltä sitten kun hän onkin valmis selvin päin taas yhdessäoleiluun eikä omia harrastuksia tarvitse kostoksi jatkaa pidempään kun ne tuntuvat hyvältä vain sen takia, että nyt alkoholisti saa maistaa omaa lääkettään. Kuitenkin on hyvä jossain sopivassa välissä puhua niistä tuntemuksista mitä senkertainen juomakierros sinussa herätti.

Näin minä olen toiminut ja tämä systeemi toimii jotenkuten. Ei ehkä maailman paras parisuhde, mutta parempaa kuin räpiköinti vuosi sitten kun en ymmärtänyt alkoholismista vielä mitään :slight_smile:

En tiedä edes miksi, mutta annoin mieheni tulla luokseni potemaan krapulaa. Ehkä siksi annoin koska luulin että hän todella haluaa nyt olla jonkin aikaa selvänä. Hän oli luonani ollessa todella levoton yms mikä on ymmärrettävää n. 2 vkon putken jälkeen.

Mieheni alkoi lopulta kaivelemaan erästä ihan hassua asiaa, josta väitti olevansa loukkaantunut. Selitin niin ystävällisesti ja rakkaudella asian uudestaan hänelle, jotta hän ymmärtäisi, ettei asiassa ole mitään, jonka vuoksi hänen tarvitsisi tuntea itsensä loukatuksi.

Tokihan ihmisellä on oikeus tuntea mitä tuntee, en voi määrätä sitä… Mutta toisinaan tuntuu, että mieheni tahallaan kaivelee asioita (humalassa & krapulassa), joista hän voisi tuntea oikeutusta olla vihainen tai sitten yrittää saada riitaa aikaiseksi. Kun tästä asiasta ei saanut riitaa, hän alkoi sanomaan, että ei hän halua jäädä luokseni yöksi, ettei turhaan pidä mua hereillä. Tällä tarkoitti “liskojen yötä”… Sanoin siihenkin, että ei se rakas mua haittaa vaikka pyörisit yön tms. En siihen kuole, vaikken saisi niin montaa tuntia nukuttua kuin yleensä.

Sitten hän ei enää keksinyt syitä, millä lähteä kotiin tai tapella. Mutta silti hän halusi edelleen mennä kotiinsa. Tätäkään en ymmärtänyt, koska hän kuitenkin on sanonut, että tuntee tämän minun asuntoni enemmän kodiksi kuin sen oman asuntonsa. Ja sitäkin kysyin ystävällisesti, että tunteeko olonsa hyväksi seurassani nyt vaikka on krapuloissaan. Mieheni sanoi tuntevnsa olonsa hyväksi levottomuutta lukuunottamatta. Seurassa eikä paikassa siis ollut mitään vikaa. EDELLEEN hän halusi mennä kotiinsa… Kysyin siis MIKSI?

Vaistosin jo aiemmin tämän → Hän sanoi, että tarvitsee muutaman oluen. Jospa ne “rauhoittaisi” häntä. :open_mouth:

Seuraavaksi kysyin että miksi hän haluaa siirtää krapulaa. Hän myönsi lopulta, että siirtämistä ja kaiken lykkäämistähän se on. Kuitenkin hän ennen näitä “väittelyn tynkiä” vakuutti (ihan ilman tivaamistani) että haluaa lopettaa juomisen. Niinpä seuraavaksi kysyin että HALUAAKO lopettaa juomisen todella? Mieheni sanoi että haluaa. Siihen hän vastasi että haluaa.

Pyörittelin päätäni ja lopulta sanoin: “Miksi sitten haluat mennä asuntoosi juomaan, jos todella haluat päästä eroon tuosta myrkystä, jonka itsekin myönnät aiheuttavan pahaa??” Mieheni siihen: “Kunpa tietäisin…”

Totesin vaan ääneen: “Niinpä. Et ole vielä valmis luopumaan juomasta.” Ja niin mieheni suuttui ja meni pois. Noiden kysymysten aikana hän myös hieman tulistui ja sanoi: “Mä arvasin, että tää menee tähän!” Ja kun olin aina kysynyt jotain, mieheni ivalliseen sävyyn: “Oliko vielä jotain…?” :smiling_imp:

Retku teki myös sitä. Hän kaivoi riidan mistä hyvänsä, että saisi siitä oikeutuksen lähteä päihteilemään. Se on hyvin tyypillistä päihdesairaan toimintamallia.

Mutta mielestäni sä hoidit tilanteen hyvin. Et lähtenyt lupailemaan kuuta taivaalta tai niitä loiventavia sinun luonasi, että olisit saanut miehen pysymään luonasi. Sä asetit ehdot, millä tavoin hän voi viettää aikaa sinun kanssasi. Mies ei kyennyt siihen, joten hän joutui ottamaan itse vastuun juomisestaan.

Hän on aikuinen ihminen ja hänellä on oikeus tehdä valintoja, kuten sinullakin. Toistaiseksi näyttää siltä, että teidän valintanne eivät kohtaa.

Tyyneyttä lähettelen sinulle.

Miehesi käytös ja puheet ovat 1/1 juopon, siis alkoholistin toimintatapaa ja hörinöitä. Juuri noin kierosti voi ajatella vain alkoholisti.
Olen itse alkoholisti. En enää vain tarvitse juoda. Siksi minun ei tarvitse enää myöskään valehdella. Tylyä? Niin on, mutta totta.

On mukavan helpottavaa jollain oudolla tavalla lukea teidän kommentteja! Kiitos teille! :smiley:

Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtämään kuinka kieroutunut alkoholisti voikaan olla…! Ja tiedän, että ymmärrystä tulee koko ajan lisää. Toisaalta pelkään, että mitä enemmän huomaan “pullon hengen” puhuvan rakkaan mieheni kautta, vaivun jonkinlaiseen epätoivoon. :frowning:

Tuntuu niin käsittämättömältä, kuinka syvälle, jopa sieluun asti alkoholi pääsee käsiksi. Kutsun miestäni “alkoholin riivaamaksi”. :cry: Käsitän, ettei hän kovinkaan usein puhu omasta puolestaan tai ole oma itsensä. Ja senkin olen huomannut, että alkoholin vuoksi mieheni jopa huijaa itseään uskottelemalla minulle ja itselleen asioita, jotka eivät toteudu -ainakaan lähitulevaisuudessa.

Itsestäni tuntuu, että on vain 2 “oikeampaa” ratkaisua: jättää mieheni kokonaan, jotta hän saa juoda rauhassa kunnes herää tai kunnes henki lähtee TAI yrittää Al-Anonin avulla hankkia seurustelustamme huolimatta oma elämä & uusi suhtautumistapa asioihin.

Tunteita vielä on PALJON jäljellä, mutta jos samalla tavalla jatkuu, ei nekään kestä. :cry:

Mä yhdessä vaiheessa erottelin aika tarkkaan, että mikä oli retkun “nistiminän” puhetta. Itselleni selvyydeksi tein siitä ikään kuin toisen persoonan. Koska ne jutut olivat sellaisia, että ne olisi pitänyt päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Niissä tosiaan puhui sairaus, ei ihminen. Mutta eihän niiden huomiotta jättäminen onnistunut useinkaan.

Ja mun mielestä voisi olla hyvä vaihtoehto mennä al-anoniin ja etsiä siellä itseään. Sitä kautta vähitellen voi tulla eteen sekin, että haluatko miehesi kanssa jatkaa vai et. Mutta omaa elämää ainakin vähitellen saat ja sehän ei ole ainakaan pahitteeksi.

Räxy, mene joka tapauksessa Al-Anoniin. Muuta ratkaisua sun ei juuri nyt tarvitse edes tehdä.

Hoidit tilanteen kyllä hienosti. Itse olen jo ajautunut siihen pisteeseen, että en päihteilevän tai “pullon hengellä” puhuvan kanssa edes keskustele mistään.

Ja samaa korostan kuin Jouluenkeli noista omista menoista. Oman aikani istuin minäkin passissa siltä varalta, että JOS retku sattuisikin haluamaan tulla kotiin tai nähdä mut tai lähteä pois tai… niin pitää kaiken varalta olla paikalla. Kunnes tehtiin tuon Mallun kanssa sellainen sopimus, että aletaan suunnitella elämäämme menoja, ja omia menoja ei retkun takia peruta. Aluksi teki vähän tiukkaa, mutta kun sen oli sopinut toisen ihmisen kanssa, niin ei jotenkin kehdannut pyörtääkään. Sen verran oli kunniantuntoa :wink:

Joutuihan siitä vähän kärsimäänkin, kun olin niin hyvä mahdollistaja, että annoin retkun pitää avaimia mun asuntoon… joten usemmiten kun mä olin poissa, hän käytti kotiani temmellyskenttänä. Tai siis meidän kotia, kun kerran yhdessä asuttiin. Välillä oli “mukavia” ylläreitä kun tulin kotiin. Mutta olisipa ollut mukava olla kotona sitä menoa katsomassa… joten parempi että olin tekemässä asioita, joista minulle tuli hyvä mieli.

Niinhän se tosiaan on, että rupean hankkimaan omaa elämää. Ja kun lopulta on säännöllisiä menoja ja harratuksia, en niitä ala perumaan, vaikka mieheni juuri silloin sattuisikin haluta tulla luokseni.

Al-anonissa olen käynyt muutaman kerran ja se tosiaan auttoi joka kerta. Harmitti vain kun joka kerta oli n. 15 hlöä siellä, niin meni aika myöhään ja sitten pitikin lähteä “virallisen osuuden” päätyttyä, ei ehtinyt jäädä juttelemaan vapaammin toisten kanssa. Menen aina kuudeksi töihin… Asun sen verran pienessä kaupungissa, että täällä ei ole kuin yksi ryhmä (ti klo 19.).

AA:n avoimessa kokouksessa olen käynyt kerran, se auttoi ja auttaisi varmasti jatkossakin ymmärtämään alkoholistin käytöstä & tuntemuksia. Avoimessa kokouksessa kävin itseasiassa mieheni kanssa. Hän ei kuitenkaan omaksunut paikakseen sitä… :cry: Hän ei kai vaan ole vielä tarpeeksi valmis & nöyrä hakeakseen apua.

No johan olette pohtineet.

Tuttua tekstiä, juuri tuo oikeutuksen hakeminen. Ja mun pitää kans kehaista sua Räxy, että jos noin kypsästi tilanteen haldasit niin olet jo tosi pitkällä!

Ja se itsensä hoitaminen; sen voi tehdä vaan itse. Niin sinä - kuten olet jo tehnytkin - ja miehesi - joka vielä rakastaa enemmän humalaa kuin itseään. Toivon tosiaan sydämestäni, että hän uskaltaa avata silmänsä ja nähdä tilanteensa.

Silloin kun asuttiin saman katon alla mieheni kanssa, en todellakaan kyennyt käyttäytymään kypsästi aina silloin kun hän joi.

Jossain vaiheessa sanoin miehelleni, että jos aikoo juoda, saa mennä muualle juomaan! Eikä edes kotiin ole tulemista yöksi. Kamalan raastavaa sekin oli, mutta kieltämättä helpotti omaa olemistani kun ei tarvinnut katsoa juomista.

Erään kerran mieheni tuli kotiin umpihumalassa ja aikoi kuunnella musiikkia, vaikka oltiin sovittu ettei sitten kotiin tultuaan ala kuunnella musiikkia jotta saan nukuttua. Kihisin luonnollisesti raivosta! Hän laittoi musiikin soimaan… ja seuraavaksi hän meinasi avata olutpullon hampaillaan, vaikka tietää kuinka inhoan sitä…! Tässä kohtaa käyttäydyin todella epäkypsästi: kävin häneen käsiksi ja huusin hänelle. Jättipäs korkin avaamatta hampaillaan, heh.

Olen tuntenut aivan älyttömiä raivon tuntemuksia ym vihaa jota en ole koskaan aiemmin edes uskonu kykeneväni tuntemaan! :unamused:

Pelottavaa, mitä itsestään voi oppia :wink:

Been there. En tässä suhteessa, mutta pimeitä nurkkia löytyy tästäkin sielusta.

Miten helposti se käsi kohoaakin lyömään. Tai miten huumorintaju loppuu ja suuttuu vitsistä. Tai se onnentunne, kun valuttaa piimää pitkin auton tuulilasia, saksii hihoja paidoista tai särkee levyjä…

Mulla oma viha oli yksi hyvinkin pysäyttävä juttu. Löysin itsestäni väkivaltaisen ihmisen, joka raivoistui niin, että olisi voinut tehdä mitä vain. Silloin oli korkea aika alkaa hoitaa itseään. Minähän olin muuttunut sellaiseksi ihmiseksi, jota en itsekään voinut sietää.

Koitan nyt pysyä “kurissa” ja kirjoittaa kuulumisiani tähän ihan ensimmäiseen ketjuun, jonka aloitin. :smiley:

Siitä retkuni krapulapvästä: päädyin näkemään mieheni illalla, vaikka hänellä olikin krapula. Enkä kadu sitä.

On vielä niin paljon henkistä kehitettävää itsessäni -loppuelämä luonnollisesti…! mutta tarkoitan nyt tätä jatkuvaa syyllisyyden ja alemmuudentuntoa, jotka riivaa minua. :frowning: Kaipa se kuuluu asiaan; itsetunto murenee alkoholistin rinnalla ollessa, kunnes tajuaa hakea apua. :unamused:

Tänään kun hain sairaslomaa työstä, joka rasittaa melkoisesti niska-hartia-selkä -seutua, tunnen siitäkin syyllisyyttä… Kuinka kipeä sitä oikeastaan pitää ollakaan, että voi “hyvällä omalla tunnolla” sairastaa?? Jotenkin oma asenteeni tuntuu suorastaan sairaalta. Vaikka tiedän, että hartiakivut vain pahenee ajan myötä, jos en tee jotain. Pelkät VKL:t ei riitä parantamaan kipuja.

Joo ja itsestäni olen huomannut sen,että suutun ja otan itseeni aika herkästi,aivan niinkuin mun ex-mies,kerran sain sellasen raivarin,että kaadoin kannullisen sahtia miehen päälle… :blush: Nyt olen opetellut hillitsemään hermojani,että en anna esim.tyttöni saada mua hermoromahduksen partaalle,just eilen illalla se kirkui korvani juuressa,että turpa kiinni akka yms! Ja enää en aio ottaa lapsiltanikaan vastaan sitä pahaa oloa,enkä muiltakaan,siis koetan opetella elämään paljon rennommin,siinäpä sitä onkin jo…Sitä huutamista kun nytten murrosikäiseltä tytöltä on mun vaikea saada pois,mutta ehkä hänenkin olisi hyvä olla jossain muualla jonkun aikaa,oppisi käytöstapoja ja saisi parempaa tukea koulunkäyntiinsä,johon tarttee erityistä tukea. :open_mouth:
Ja sun Räxy ei kannata tuntea mitään syyllisyyttä sairaslomastasi,sullakin on oikeus levätä,mulla oli joskus samanlaisia tuntemuksia,tajusin sitten että ne olikin ihan turhaa… :slight_smile:

Tuo nyt kyllä oli alkoholin väärinkäyttöä jos mikä. :laughing: