Mieheni on alkoholisti

Minä en enään tiedä mitä tekisin, olen yrittänyt kaikkeni…

Olemme naimisissa, yhteinen lapsemme on alle vuoden ikäinen ja poikani on edellistä suhteesta.

Kun aloimme seurustelemaan, hän oli ihanne poikaystävä, ei juurikaan juonut ja kohteli muutenkin tosi hienosti, toi kukkasia säännöllisin väliajoin. Mutta kaikki loppui siihen kun hän alkoi juomaan. :cry:

Yli vuosi sitten tulin raskaaksi marras-joulukuussa (olimme yrittäneet lähes vuoden) ja samoihin aikoihin mieheni alkoi juomaan enemmän. Hän alkoi ottaa pikavippejä juomiseensa vaikka hän saa kuukaudessa käteen lähemmäs 2tonnia. Hän joi ne ja otti vielä lisää lainaa aina vain. Kunnes ei enään saanut mistään. Hän joi siihen asti kunnes todellisuus iski vasten kasvoja, rahaa ei ole enään, se havahdutti hänet. Lopetti juomisen ennen kesää. Syksyllä hän aloitti uudelleen, kun olimme saaneet maksettua kaikki vippilaskut pois. Nyt hän on jättänyt, en osaa sanoa, pari kuukautta? kaikki laskunsa maksamatta ja juonut kaiken. Puhelin, vakuutukset kaiken… Nyt on puhelin suljettu, autosta vakuutukset maksamatta ja muutkin laskut. En enään oikein tiedä miten tästä selvitään taas. Joskus tuntuu että on päättänyt sotkea elämänsä, tuntuu että on hälläväliä-asenteella, “mitä sitten, se on vain rahaa”. Yritän auttaa ja puhua järkeä, mutta turhaan, ei se kuuntele. Hän jopa joskus lainailee minulta rahaa, minä, joka olen äitiyslomallakin vielä ja saan häneen nähden moninverroin vähemmän rahaa. Minä maksan omat laskuni, ostan ruokaa, joskus minä ostan myös bensaa autoonkin ja kaiken päälle vielä pitäisi antaa miehelle rahaa juomiseen! Jos minulla olisi joskus tarve lainata mieheltäni rahaa, saanko? No en, kun ei hänellä ole rahaa.

En ole voinut puhua tästä kenellekkään :frowning: Mieheni siis ei juo kotona juuri koskaan, hän lähtee aina baariin juomaan. Kulkee sinne taksilla. Tulee keskellä yötä kotiin ja silloin minun pitäisi olla rakastajatar hänelle ja joskus myös kokki :S Jos en halua ja haluaisin jatkaa uniani, hän raivostuu. Ei tosin enään seuraavana päivänä muista että olisi raivostunut.

Missä on se minun mieheni? Silloin ennen, jos hän joi, osasi kontrolloida. Nyt häneltä lähtee lapasesta joka kerta jos vain saa tilkankin alkoholia. En vain enään tiedä mitä teen. En haluaisi erota, koska kuitenkin rakastan miestäni, mutta haluaisin hänelle apua tai edes itselleni. Vuosi sitten kun joi, hän sentään hoiti laskunsa moitteettomasti. Nyt hän on jättänyt nekin hoitamatta.

Joskus tuntuu että keksii syitä aina juoda. Välillä vain sanoo että vituttaa pitää päästä vetää pää täyteen. Jos jokin asia ei ole mennyt niinkuin hän haluaa. Hänellä on pari kaveria jotka eivät ole parasta mahdollista seuraa hänelle.

Haluaisin vain että lopettaisi tuon juomisen ja olisi taas oma itsensä. Tiedän että se on mieheltäni varmasti paljon pyydetty. Hän osaa sen myöntää, että on alkoholisti, mutta apua hän ei halua hakea.

Joskus jopa miettinyt että mieheni pitäisi saada edunvalvontaan. Jos ei mitkään muut konstit auta, kuitenkin on kaksi lasta, omakotitalo yms. Hän on siis jopa jättänyt ne pankin lainatkin maksamatta :blush:

Silloin kun lopetti viimeksi juomisen, ennen kesää ja oli kesän juomatta. Hän oli oma ihana itsensä.

Alan vain itse olla niin hajalla. Aina saa pelätä ja miettiä jos ei kuulu kotiin, että onko lähtenyt juomaan. Käyn kurkkimassa hänen tiliään nettipankista että onko tullut kuinka paljon juotua, kun ei hän sitä kerro minulle. Ja joskus jos haluaisin itse lähteä, että hän jäisi kotiin, niin tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Hän sanoo että on minullakin oikeus mennä ulos mutta … ? En saa, hän on niin kamalan mustasukkainenkin minusta, että pelkää että menen toisen miehen syliin. En ole ikinä pettänyt miestäni, en ole kertaakaan koko meidän suhteen aikana käynyt yksin ulkona. Jos menen ulos, mieheni on mukana.

Uhkailee myös erolla välillä vaikka koskaan ei sitä toteuta. Ja vaikka lähtisikin kotoa sanoten että nyt erotaan, niin se tulee yöllä kotiin ja on niinkuin ei olisi mitään tapahtunutkaan. Uhkailulla haluaa vain saada tahtonsa läpi. :frowning:

Ja mikä on meillä yleinen riidan aihe? Alkoholi… Ja myös se, että joudun niin paljon olemaan yksin lasten kanssa. Ok, osan päivästä tekee töitä, ymmärrän sen täysin mutta se toinen osa, kun lähetään juomaan. Ennen se oli vain viikonloppuisin, nykyään jo myös viikollakin vaikka seuraavana päivänä olisi töitä. Ei ikinä ole jättänyt töitä tekemättä kuitenkaan.

Itse uhkailin yhteen väliin erolla, yritin saada hänet tajuamaan. Mutta en jaksa enään, kun ei siitä ole apua ja saan vain pahan olon sillä itselleni.

Hän siis on todella ihana ja rakas… Mutta se viinan himo tuhoaa kaiken. Hän on paljon poissa siis kotoa. Toisaalta hyvä ettei lasten tarvitse nähdä mutta todellla raskasta minulle. Joskus soittaa ettei ole enään rahaa taksiinkaan kun juonut kaiken, että saan kaivaa omia rahojani taksiin, hankkia kyytiä tms. Lapsetkin kaipaavat häntä.

Miehelleni tuli taas tänään rahaa. Oli aamulla oudon oloinen. Tänään ei ole töitä. Yritin äsken soittaa, “valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä”… Tunnen itseni niin tyhmäksi ja petetyksi… Hän niin lupaili että kun tulee taas rahaa, että maksaa mitä on lainannut minulta. Eipä taida maksaa, kurkusta alas noikin rahat taitaa mennä :cry: Hän siis pystyy juomaan useita satoja euroja :open_mouth:

Hei Musha85,
Nyt on todella viimeinen hetki alkaa toimia, ja niinhän sinä olet tehnytkin, kun kirjoitat tänne. Täältä saat hyvää vertaistukea. Toinen hyvä paikka on Al-Anon. Onko sinulla ketään, joka voisi hoitaa lapsiasi pari-kolme tuntia, kun olet Al-Anon-ryhmässä? Siellä voit kertoa ongelmistasi samaa kokeneille . Voit kääntyä myös A-klinikan puoleen.
Ehdotukseni tuntuvat varmaan kauheilta, mutta alkoholismiin läheisille ei ole muuta ratkaisua, kuin toiminta ja avun hakeminen itselle. MItä aiemmin, sitä parempi. Edunvalvojaa et tule miehellesi saamaan, joten älä kuluta voimiasi sen miettimiseen. Miehesi on kuitenkin työssäkäyvä ja vaikkei olisi, ei edes ammattiauttajat voi pakottaa aikuista ihmistä olemaan juomatta.
Tärkeää on, että et ala tottelemaan alkoholistin määräyksiä. Älä myöskään jankuta juomisesta ja sen tuomista ongelmista äläkä uhkaile erolla tai muulla, ellet todella aio toteuttaa sitä. Silloinkaan ei kannata uhkailla, vaan toteuttaa oma suunnitelma jämäkästi. Vaikeata näin netissä on kertoa, miten alkoholistiin tulisi suhtautua. Al-Anonissa se käy helpommin, ja sieltä saa ystäviä, joille voi myös soittaa vaikeina hetkinä.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä
hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
Rohkeutta muuttaa, mitä voin,
ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

Mä en pysty mihinkään ryhmään lähteen juttelemaan. Näin vaikeista asioista en pysty puhumaan vaikka olisi tuntemattomia. Ainoastaan näin netissä pystyn tai no, tuntuuhan tääkin hieman vaikealta :neutral_face:

Mä en enään edes jaksa sanoa sen juomisesta tai uhkailla erolla. Mä olen vain niin kyllästynyt, haluaisin sen normaalin arjen takaisin mitä meillä on ollut. huokaus Isänikin soittelee kun mieheni ei ole tullut tekemään yhtä hommaa mitä sen olisi pitänyt. Että miksi hänellä on puhelin kiinni… Kiva selitellä jotain :blush:

Joskus hän uhkailee että ottaa vain ja häviää, poistuu Suomesta eikä palaa. Minne mieheni menisi? Viroon… Hän on joskus nuorempana mennyt töihin sinne. Pelottaa usein että mitä jos hän aikookin toteuttaa sen? Vaikea uskoa että mieheni olisi siis vain tuolla kylillä menossa, ettei ole juomassa. Sanoi lähtiessään että menee katsoon autoon varaosia kun juuri oli katsastus ja ei läpi mennyt, jotain pitää siihen korjata, kuluvia osia. Että onko tosissaan niitä vai onko eksynyt matkalla.

Jos en tee niinkuin hän haluaa, niin alkaa uhkailemaan erolla, häviämisellä… Yhteen väliin uhkasi jopa tappaa itsensä, mutta sain hänet onneksi tajuamaan kuinka paljon se oikeasti satutti minua ja lopetti ne puheet. Joskus hän uhkailee kaikella siksi että saisi minulta rahaa kun tietää että en sitä muuten anna.

Joskus tuntuu että oikeasti ainoa keino tähän on se, että otan eron. Sitä en tiedä, se voi olla hänelle herätys tai sitten se että juominen vain pahenee siitä.

Mies tuli kotiin, oli asioita hoitanut. Kaveria auttanu muutossa, auttanu viemään hajonneen pesukoneen kaatopaikalle. Vaihtoi vaatteita ja lähti kylille taksilla, juomaan… Sanoi että otan vain muutaman, en voi enempää, töitä aamulla… Kuinkahan usein tuonkin olen kuullut. En tiedä miten hän kykenee töitä tekeen krapulassa, itse en kykenisi. Opiskelu-aikoinani join yhtenä iltana ja seuraavana päivänä oli “retki” katselemaan oikeudenkäyntejä. Oli ihan kamalaa olla siellä kun oksennus meinasi koko ajan tulla. Itse en kovinkaan usein juo ja jos juon, osaan pysyä kohtuudessa. Jos ostan, niin ostan ihan kaupasta, en minä kovinkaan usein käy baareissa, ellen ole mieheni mukana. Tänä vuonna en ole kertaakaan käynyt.

Koettanut jotain muuta ajateltavaa saada. Pessyt pyykkiä, hoitanut tiskit (on pesukone, mutta miehen pitäisi yksi liitin siihen ensin hankkia, kauankohan siihenkin menee, nopeammin varmaan jos minä käyn sen ostamassa), järjestellyt ja siivoillut paikkoja. Lasten pitäisi huomenna mennä yökylään mummolaan. Saas nähdä miten huomenna, saanko olla yksin kotona vai onko mies seuranani?

Hei,

Tässä vaikeassa tilanteessa, pettyneenä, ja väsyneenä sinusta tuntuu ehkä vaikealta ottaa vastaan ns. “hyviä neuvoja” meiltä muilta palstalaisilta. Se on ihan ymmärrettävää. Olen itse ollut samassa tilanteessa, ja hyvää tarkoittavat neuvot saivat minut oikeastaan vain vihaiseksi: koin, etteivät palstalaiset täällä ymmärtäneet miten erikoisen hankala meidän perhetilanteemme alkoholin suhteen oli.

Täältä palstalta löytyy paljon kokemusta alkoholismista ja läheisenä olemisesta. Tutustu rauhassa muiden ketjuihin, uskon että löydät niistä paljon ajatuksia herättävää keskustelua. Oma ketjuni on otsikoitu nimellä "Kuka meitä voi auttaa (alkoholismista). Minun tarinani on onnellinen, elän tätänykyä raitistuneen alkoholistin kanssa. Oman toipumiseni ja myös mieheni toipumisen kannalta tällä palstalla on ollut ratkaisevan tärkeä merkitys. Toivon, että jatkat tänne kirjoittamista niin hyvin kuin huonoinakin päivinä, oman itsesi vuoksi.

Terveisin Ellis

Juuri nuo on ne viimeiset keinot saada hyväksyntä ‘‘väkisin’’ omalle juomiselleen ja mahdollistaa se juominen, nuo uhkailut meinaan :unamused: niin ne/me muutkin on tehty ihan samalla tavalla ja tuohon ei auta / ole auttanut kuin pistää tosiasiat / vaihtoehdot esille ja toimia sen mukaan, mikä tuntuu itsestä siinä tilanteessa oikealta ratkaisulta. Jossittelemalla ja hyssyttelemällä ei tilanne selviä, ajan kanssa vaan pahenee.
Sitä en tiedä toimiiko nyt enää meillä, mutta joskus on ainakin toiminut itselle ja muutamalle muulle läheiselle.
Vaikka mikäpä minä olen neuvomaan, mutta sen tiedän että nuo uhkailut kuvastaa tosi pahaa sisäistä olotilaa johon ei ainakaan viina auta, pahentaa vaan tilannetta.

Heip! Ja voimia sinne!

Vuosia ajattelin, että en ikinä menisi minnekään ryhmään puhumaan suhteestani ja ongelmistani. Olisin yksinkertaisesti hävennyt niin paljon elämääni ja käyttäytymistäni alkoholistin rinnalla. Ensimmäisen kerran kun menin, niin pelotti ja ahdisti ihan hirveästi. Lähestulkoon vain itkin ja valitin miten heikko olen ja oikeastaan hyvä niin. Minut otettiin todella lämpimästi vastaan :slight_smile:. Vielä monta kertaa jännitin puhua ryhmässä ja koin etten ole täyspainoinen ryhmän jäsen. Nyt ei hävetä enää ainakaan lähellekään niin paljoa. Ne kaikki muutkin ovat tunteneet ja toimineet yllättävän samalla lailla ja heiltä voi oikeasti saada tukea. Kannattaa harkita siellä käyntiä edes.

Täällä menee edelleen ihan samalla tavalla… Juominen senkuin on pahentunut entisestään. Voihan olla että on ollut päivän muutaman juomatta, mutta ei se tunnu missään sen rinnalla kuinka paljon hän kuitenkin on poissa kotoa. Silloinkin kun ei juo, hän lähtee kavereille juoppokuskiksi :angry:

Eilen oli ihan hyvä päivä, oli ollut kotona, iltaan asti… Kaveri oli kutsunut vain hänet grillaileen, no hän lähti. Oletin että tulee kuitenkin yöksi kotiin, heräsin aamulla ja huomasin ettei ollutkaan tullut. Puhelinkin on pois päältä.

Tässä juuri laitoin itselleni plussan ja miinukset miehestäni paperille, kumpia on enemmän… No, miinuksiahan niitä on enemmän :cry: Olen jopa alkanut kyseenalaistamaan rakkauteni miestäni kohtaan. Rakastanko häntä todella vai onko se vain riippuvuutta?

Olen vanhanaikainen, olemme naimisissa, en haluaisi TAAS “epäonnistua”.

Esikoiseni isä alkoi juomaan PALJON esikoisemme syntymän jälkeen. Hän hävisi useiksi päiviksi omille teilleen. Sähläsi kaikki rahat juomiseen. Lopulta hän saattoi yhden kaverinsa exän (joka oli tuolloin alaikäinen) raskaaksi. Hän halusi erota (ja aloittaa elämän tämän tytön kanssa jota en tiennyt silloin edes) erosimme. Sain vasta n. 3kk eromme jälkeen aivan sattumalta tietää että tämä tyttö on raskaana.

Eli minulla on jo kokemusta yhdestä alkoholistista. Mä silloin itselleni niin vakuutin etten ala kenenkään miehen kanssa jolla ei viina pysy hanskassa. No, nykyisellä miehelläni pysyi, aluksi… Kunnes vuosi sitten alkoi juomaan, joi puoli vuotta, joi meidät lähes ulosottoon… Kunnes havahtui ja raitistui kun tajusi että rahamme on täysin loppu. Oli kesän, osan syksyä lähes juomatta, suhteemme parani, yhteinen lapsemme syntyi loppukesästä. Sitten syksy-talvella se alkoi… Hän alkoi juomaan uudelleen ja nyt olemme taas lähellä ulosottoa.

Esikoiseni kyselee joka päivä missä on isäpuolensa, koska hän tulee. Mitä jos jaksan katsella tätä niin kauan kun yhteinen lapsemme oppii puhumaan ja alkaa myös kyseleen missä on isä? Usein en edes tiedä mitä vastata :frowning:

Nyt hän laittoi puhelimen päälle ja soitti samantien. Oli kuulemma ollut kaverillaan yötä. Nyt tulossa kuulemma kotiin. Kyseli että olenko vihainen ja päätteli ennenkuin edes vastasin että tottahantoki olet vihainen. Kyllä olen vihainen! En sanonut sitä hänelle. Mutta toisaalta tuntuu, että mitä se hyödyttää, jos siis olisin vihainen ja näyttäisin sen hänelle? Ei hän lepyttele ikinä minua. Saan vihani kanssa olla vain yksin.

Joskus tuntuu että miksei hän vaan jäisi sinne, eikä palaisi

Soitteli vielä että ei uskalla ajaa pidemmälle, menee toiselle kaverille parantelemaan oloaan että uskaltaa kotiin ajaa. Tiedä sitten mitä tämä olon parantelu sitten on?

Tämä kaveri jolla oli, on miehelleni kuin toinen äiti, mutta en itse tykkää heidän tavoistaan. Heillä esim: menee kaikki samaan aikaan saunaan, miehet sekä naiset. Eli mieheni on siellä ollut toisten naisten kanssa saunomassa. Tällä naisella on useampi lapsi ja usein heillä on myös näiden lasten kavereita. En vain itse tykkää ajatuksesta että mieheni on muiden naisten kanssa saunomassa. Ja kaikki ovat siis alasti, ettei heillä ole mitään pyyhkeitä. Olen itse kerran ollut mukana. Itselleni se oli jotenkin todella omituinen kokemus, että aivan ventovieras mies tulee myös lauteille alastomana. He aina sanovat että tämä on vain saunomista, ei mitään seksuaalista. Mutta kerranpa kuulin! Tämän naisen vävy olikin iskenyt kiinni vaimonsa siskoon, siellä ne saunassa aina hommailivat. Eivätkä muut edes ihmetelleet miksi he ovat siellä samaan aikaan … Mutta jäivät kiinni sitten lopulta.

Alkoholismin kehitysvaiheista sen verran, että sen katsotaan kehittyvän kolmessa eri vaiheessa.

  1. aikainen vaihe:

Sietokyky kasvaa, henkilö voi juoda jopa 6 promillen humalaan. 2 promilen humlassa hän ei omasta mielestään ole edes humalassa ja kuvittelee siis että muutkaan eivät huomaa sitä että hän on humalassa.

  1. Tulee muistinmenetyksi, ei muista miten on tullut kotiin, mitä on tehnyt, missä on ollut jne…

  2. Pikajuontia, eli juo nopeasti ja salaa muilta jos on seurueen mukana.

  3. Alitajuisesti tulee viina-ajatuksia ja viinanhimoja. Juo, vaikka kaiken järjen mukaan pitäisi olla selvä.

  4. Syyllisyyden tunteita, koska ei muista mitä on tehnyt, juonut vaikka olisi pitänyt olla selvä, kaikkenlaisia huonoja seurauksia ja töppäyksiä joita tuli tehtyä, rahat meni ja ne oli varattu lasten tarpeisiin tai muuhun tärkeämpään jne.

  5. Katumus, krapulassa ajattelee lopettavansa, katuu seurauksia joita tuli tehtyä, vannoo lopettavansa juomisen jne… kunnes taas tulee viinanhimo… taas karutaan ja vannotaan lopettamista…viinanhimo…kadutaan

  6. Keski vaihe

Kontrollikyvyn menetys, juodaan suuria määriä, ei muisteta ehkä mennä töihin, voidaan juoda päiväkausia jne.

Selittelyä, puolustelee juomistaan, täytyy juoda kun on näin kuuma- tai kylmä, kun pomo on niin
v…n. akka jäkättää. Jos olet esim. kaupan kassalla ja huomaat henkilön joka alkaa selitellä miksi hän ostaa esim. mäyräkoiran niin kyse on tästä vaiheesta.

Agressiivisuutta

Ns. varaston suojelu, piilottaa juomansa muilta. Myös yksinasuvat piilottavat pullonsa.

Arka keskustelun aihe, siitähän ei sitten puhuta se ei ole minun ongelma voinhan lopettaa koska haluan, akka vain turhaa nipottaa jne.

Voimaton alkoholiin nähden. Muuten pystyy lähes mihin vaan, mutta alkoholin lopettamiseen tai vähentämiseen ei. Pullo vie joka kerta ensimmäisen ryypyn jälkeen.

Alkaa käyttää alkoholia lääkkeenä mm. pahaan oloon,ahdistukseen, häpeään,syyllisyyteen, ei pysty puhumaan tai hoitamaan asioita kuten ns. normaalit ihmiset jne.

Tässä vaiheessa on tullut jo paha kierre, tulee pelkoja, harhoja, ahdistuksia

Myöhäinen vaihe

ns. maantieteellinen pako, muuttaa, koska ajattelee uuden paikan tuovan paremman elämän, ei kuitenkaan mene kauaa, kun taas on vastassa samat asiat, sielläkin löytyy ryyppykaveria jne…

Työssä tulee vaikeuksia, poissaoloja, ei muista ilmoittaa niistä koska ryyppyputki on jäänyt päälle…

Moraali luhistuu enää ei ole niin väliksi onko housut kintuissa tai muuta mukavaa…

Sietokyky heikkenee, on tullut sairauksia ja elimistö ei enää kestä paljon viinaa, motorinen kunto heikkenee…

Juominen on täyttä itsemurhaa.

Hei,
Oletko vielä käynyt lukemassa muiden tarinoita? Mitä ajatuksia sinulla on niistä tullut mieleen?

Tämä palsta on tarkoitettu alkoholistien läheisille. Näitä tarinoita lukiessani huomasin itse, miten omituisen samanlaisia tunteita ja kokemuksia täysin ventovierailla ihmisillä oli. Se auttoi minua ymmärtämään etten ole yksin, ja myös ymmärtämään millaista alkoholismi on.

Minulla tuli muutama asia kirjoituksistasi mieleen, ja ajattelin kommentoida niitä:

Alkkoholismi on perinnöllinen riippuvuussairaus. Toisilla ihmisillä se geeni on piilevänä, ja joku riittävä määrä alkoholia saa taudin puhkeamaan tai aktivoitumaan. Kun tuo veteenpiirretty raja on ylitetty, ei takaisin ole paluuta. Alkoholismi kehittyy ja tauti etenee vuosien saatossa. Alkoholismissa vaikeaa on se, että juovalla alkoholistilla ei yleensä (vuosiin) ole sairauden tunnetta eikä käsitystä omasta tilastaan. Hän elää tavallaan harhassa.
Läheisten kannalta alkoholismissa on se erityinen vaikeus, että läheisen (usein puolison) näkemys juovan alkoholistin elämästä ja ongelmista ei tunnu millään tarttuvan alkoholisiin, juurikin tuon “harhaisuuden” vuoksi. Alkoholistin kanssa ei siis voi normaalisti keskustella esimerkiksi käytännön elämän järjestelyistä, tai kompromisseista (esim. minkä verran on sopivaa perheellisen käydä ulkona), koska hän ajattelee vain omia tarpeitaan ja kokee itseään koskevat vaatimukset kohtuuttomina. Alkoholismi sairastuttaa mielen ja ruumiin.

Juovan alkoholistin rinnalla oleva läheinen sairastuu huomaamattaan samalla. Läheisellä on lähes loputon usko siihen, että hän pystyisi jotenkin “järkeilemään” juovan alkoholistin irti pullosta ja takaisin ns. normaaliin elämään ja parisuhteeseen. Valitettavasti käytäntö on osoittanut ettei asia ole näin. Perustelemalla, pyytämällä, nalkuttamalla tai huutamalla ei saa mitään pysyvää aikaan. Läheinen on usein asian kanssa loputtoman jumissa. Hän tekee parustelun, pyytämisen nalkuttamisen ja huutamisen uudelleen ja uudelleen. Läheinen lyö päätään seinään kerta toisensa jälkeen, ja ainoa mitä hän aikaansaa on patin omaan päähänsä. Juoppo jatkaa juomistaan.

Minulle on ollut (pitkän prosessin lopputuloksena) helpottavaa ymmärtää, etten minä voi oikeastaan tehdä juuri mitään sille, jos alkoholisti (Mieheni) juo. Loputtomasti voi kyllä yrittää. Tästä ymmärryksen langasta olen saanut kiinni kun olen selvittänyt itselleni, millainen tauti alkoholismi on sairautena. Tämä saattaan tuntua oudolta ja tarpeettomalta, mutta on minusta ensiarvoisen tärkeää siksi, että alkoholismista on liikkeellä paljon harhaluuloja joista ehkä yleisin on käsitys ns. “juopon selkärangattomuudesta”. Hyvä kirja on Lars Söderlingin Alkoholismin Aakkoset (painos loppu), jota ei saa kirjakaupasta mutta kirjastosta voi löytyä. Jos laitat minulle sähköpostia, voin myös laittaa muutamia muita linkkejä (osoite on alla).

Onko lähipiirisi tietoinen ex-puolisosi juomisesta? Oletko puhunut kenellekään läheisellesi nykyisestä tilanteesta?

Toisen ihmisen juominen ei ole sinun syytäsi, ja niin kuin olet itsekin huomannut et voi paljoakaan siihen vaikuttaa. Häpeä ja pelko leimaantumisesta vaivaa meitä kaikkia läheisiä siinä vaiheessa, kun vielä yritämme tuskaisesti ymmärtää mitä on tapahtunut tai tapahtumassa. Älä kanna tätä taakkaa yksin! Läheiset ja ystävät voivat auttaa sinua monella tapaa. Tämä salaisuuden kierteen rikkominen ja läheisille tai ystäville kertominen on myös tapa rikkoa mahdollistamisen kierre jota sinäkin tuet: Olemalla hiljaa, taipumalla juopon aina muuttuviin sääntöihin ja vaatimuksiin mahdollistat hänen elämäntapansa.

Mikä sitten ratkaisuksi? Miten murtaa se kähä mitä kierrät? Juoppoa et ehkä voi muuttaa, mutta omaa itseäsi ja omaa asennettasi voit. Tämä on Al-Anonin lähtökohta: ymmärtää, että Sinulla on arvoa ihmisenä, ja kaikki oikeus onnelliseen ja tasapainoiseen elämään. Kaikki ryhmässä olevat ihmiset ovat siellä samasta syytä kuin me täällä: heillä on juova läheinen. Al-Anon kirjallisuutta saa myös kirjastosta, ne auttavat näkemään oman elämäntilanteen uudessa valossa.

Olet joutunut tahtomattasi vaikeaa ja epätoivoiseenkin tilanteeseen. Minullakin on pieniä lapsia, ja tiedän miten väsynyt ja onneton olo on kun tavallisessakin lapsiperheen arjessa on kestämistä, alkoholistista nyt puhumattakaan! Valitettavasti odottaminen tai asioiden toiseksi toivominen ei tilannetta paranna.

Toivoisinkin, että olisit itseäsi rohkeampi ja tekisit suunnitelman: mitä seuraavaksi? Sinun ei tarvitse ajatella eroa, ajattele aluksi pienempiä käytännönasioita: esimerkiksi sitä, mitä teet sen eteen että tiedät enemmän alkoholismista.

Ellis

Anoppini eli mieheni äiti tietää asiasta. Hän on läksyttänyt poikaansa, mutta mutta …

Mieheni isä, anoppi ja hän erosivat kun mieheni oli pieni vauva. Hän (isä) joi tajuttomasti silloin, mutta kun ero tuli, hän raitistui, tuli kuulemma oikein raivoraittiiksi, ettei sallinut kenenkään juovat saatika polttavan tupakkaa. Mieheni ei ole koskaan nähnyt isäänsä, pari kertaa jutelleet puhelimessa. Haluaisi kyllä tavata isänsä. Isä ei tosin tahdo tavata poikaansa, syytä en tiedä, hän (isä) ei kerro.

Exä: hänen isänsä on juoppo. Hänen piti varoa kotona että voiko ottaa limua pullosta, usein se oli isän sekoituksia. Exän kohdalla, omena ei ole kauas puusta pudonnut. Hänen vanhempansa tiesivät poikansa juomisesta ja katoamis reissuista, kun joskus sattuivat tulemaan kylään, kerroin heille suoraan, etten tiedä missä hän on. Jossain vaiheessa exäni kanssa, kyllästyin valehtelemaan vanhemmillenikin, jos äitini kysyi miksi emme tule kylään heille vaikka oltiin sovittu, kerroin etten tiedä missä hän on.

Nykyiseni kanssa tiedän aina “suurinpiirtein” missä päin maailmaa hän on, en voi sanoa tarkkaan, onko kaveri A:n, kaveri B:n vai kaveri C:n luona mutta että on jossain sillä alueella. Tuntuu hyvältä edes se, että tiedän suurinpiirtein missä liikkuu.

Tänään tuli tili… Mieheni lähti Viroon. Exän tavaroita on vielä hänen varastossaan joita exä on kysellyt. Heidän erostaan oli jo vuosia kun me aloimme olemaan yhdessä. Viemässä siis exän tavaroita, niin ainakin väittää. Mua vain pelottaa, mitä jos siinä on jotain muutakin? Exä kuulemma on seurustellut herran A:n kanssa jo vuosia ja ovat kihloissa, lapsikin. Mutta silti mua mietityttää asia. Voihan jonkut olla kavereita exien kanssa, mutta en minä. Vaikka esikoinen käy välillä isänsä luona yökylässä, niin en minä muuten häneen yhteyttä pidä.

Olen kysynyt useasti asiasta, mutta sanoo ettei ole mitään, ovat vain kavereita kuulemma. Olen kuullut anopin näkökannan eroon ja olen kuullut mieheni näkökannan eroon… Miehen ex on kotoisin Virosta, menivät naimisiin, ottivat avioehdon (onneksi?), anopin mukaan kun ero tuli, niin exä oli kysynyt anopilta että enkö minä saa mitään erosta :open_mouth: Miehelläni on omakotitalo, lihava tili yms. Miehen mukaan erosivat koska exän suku on Virossa, exä lähti takaisin Viroon. Siinä voi olla siis vielä jotain tunteita?

Olen minä välillä miettinyt tosissani, jaksanko minä tätä kaikkea? Haluanko vielä tosissani jatkaa tälläistä elämää. Olen alkanut jopa epäilemään rakastanko vielä miestäni? Ei minä ole koskaan aijemmin epäillyt rakkauttani, kai se kun tarpeeksi kauan kohdellaan huonosti tekee tehtävänsä :frowning:

Minulla ei ole ajokorttia, asumme omakotitalossa, kauppaan on 5km matkaa :confused: Bussit? Bussi kylille tai kaupunkiin on 15-20min kävelymatkan takana.

Mieheni ei juo kotona. Yleensä aina kavereiden luona tai baarissa/bubissa… Alkoholiin voi mennä useampia satasia. Juo siis aivan tajuttomia määriä. Joskus kuulemma kun on juonut 100€:lla alkoholia baarissa ja on huppelissa muttei humalassa :open_mouth: 100€:lla itse olisin jo ihan tillintallin :blush:

Olen ehdotellut terapeuttia, a-klinikkaa, muttei tahdo mennä. Monesti on tosin sanonut että olen alkoholisti, kai siis sisimmässään sen ymmärtää muttei ole voimia tehdä asialle mitään?

Meillä riitelykin on yleensä: mies huutaa, paiskoo ovia. Minä yritän jutella rauhallisesti, en huuda ikinä. Yritän rakentavasti keskustella. Kertoa omista tunteistani, en syyllistä, yritän välttää “sinä et koskaan, sä et ikinä, sä aina jne”. Mutta myös koetan välttää sitäkin että sanoisin minä minä minä… Vaikka tiedän että ne menee kuuroille korville jos koetan omasta olostani kertoa, jos viinan himo on päällä ei silloin kuule eikä nää mitään. Joskus kun kuuntelee, kun on humalassa tullut kotiin, niin ei hän tunnu enään niitä muistavan seuraavana päivänä. Mutta samoista asioista ei pysty hälle puhumaan kun on on selvänä, hän ei halua puhua.

Humalassa se aina herättää minut keskellä yötä kun tulee kotiin, tahtoo että teen hänelle syötävää ja jos en jaksa nousta ylös, niin saattaa jopa suuttua. Myös samalla tulee seksiä vinkumaan, itseäni ei todellakaan kiinnosta viinalta ja tupakalta haiseva mies. Minä en ole polttanut sitten vuoden -03. Tupakan hajusta en tykkää yhtään. Viiniä otan sillön tällön pari lasillista ja yleensä samalla hyvää juustoa tai ruokaa. Jos mieheni raitistuisi, lopettaisin itsekkin tuon sillointällöin parin lasillisen ottamisen.

Välillä hän on sanonut että olen päättänyt tämän päivän olla vain kotona, en käy missään, vietän aikaa perheen kanssa. Sitten joku kaveri soittaa “lähekkö parille?” tai vastaavaa “tuletko grillaileen?” Niin miehen on todella vaikea kieltäytyä, pitäisi pistää se puhelin pois päältä, niin ei tulisi niitä kiusauksia. Mutta tiedän että miehelläni on todella vaikeaa laittaa se puhelin kiinni :frowning: Jos jollakulla on asiaa ja yleensä asia on sitä että tuletko tänne huokaa

Voi sinua Musha…
sun kirjoituksesi muistuttavat mun omia päiväkirjatektejäni, joita 5v aikana kerkesin kirjoitella vihkokaupalla. Enpäs tajunnut silloin vielä kirjoitella tänne, siis pohdin itsekseni että onkohan eksällä jotain sen ja sen kanssa ja kirjoitin ylös mitä oli sanonut ja halusin uskoa siihen…
oikein vihastuin kun luin ketjuasi, omat pettymykseni tulivat niin pintaan.
Esimerkiksi että tottakai hän saunoo eksänsä kanssa kun on sen luona, tottakai hän nukkuu eksiensä (hänellä on kaupunginosa pullollaan eri vuosimallin eksiä) kanssa samassa sängyssä, missä hän muuallakaan nukkuisi… kaikki oli hänen mielestä luonnollista ja siinä ei ollut koskaan yhtään mitään. Hän syyllisti mua kaikki ne vuodet kun olin yhteydessä lapseni isään… veti kymmeniä kertoja turpiin kun häntä niin otti se kupoliin… sillä mä jotenkin aloin uskoa että olen itse syyllinen siihen, että kaikenlaista epämääräistä tapahtuu. Esim soitan hänelle kello 7 aamulla niin puhelimeen vastaa joku nainen unisena.
Lopulta hän sitten viime syksynä ilmoitti, että hänellä on uusi. sanoi, että minä en ole sitä tavannut enkä tule koskaan tapaamaan. Sitten monta kuukautta myöhemmin tajusin, että hän on muuttanut yhteen naisen kanssa jonka kanssa oli ennen minua.
VOI V***U!
Tällä hetkellä kiitän Luojaa että hän häippäsi. Kun olin siinä lähellä, en nähnyt mitä kaikkea tein ja miten sokea olin rakkadessani. En myöskään jaksanut uskoa pahaa, oli helpompaa uskoa että ei hän valehtele.
Hän on nyt soitellut muutaman kerran, sanoo tulevansa käymään yms. Mutta siihen minä vedän rajan, että minusta hän ei saa sellaista eksää jonka kanssa saunotaan, jonka sängyssä nukutaan…vaikka poljin itseni ihan alas sen suhteen aikana niin nyt tunnen itseni suhteessa häneen vahvaksi - mutta tähän on ollut kuukausien tie ja aluksi itkin yötäpäivää. On oikeasti kummallista, miten se syyllistäminen puree, palvelemalla häntä vuosikausia mä niin kuin pyytelin koko ajan anteeksi sitä miten hän sanojensa mukaan haavoitti itsensä kun olin yhteydessä lapseni isään. Tällä hetkellä en ymmärrä, miten sen kaiken oli mahdollista tapahtua. Se en ollut minä, joka siinä pinnisteli ja kärsi.

Voimia sinulle!

^ kuule mä vieläkin olen ihan kierroksilla kun luin tekstejäsi.
Mä ihan tunnen ne öiset viinanhajuiset herätykset (“mul on nälkä, miksetsä koskaan laita mulle ruokaa”), ne tuhannet lupaukset et tänään ollaan vaan kotona (ja kun puhelimen laittaa päälle ni taas mennään)… enkä mä muutenkaan halunnut olla “vaan kotona”, mun lapsi oli isänsä kanssa kun olin eksällä ja olisin todellakin halunnut tehdä muutakin kuin katsoa hänen kans telkkaria. No se toinen vaihtoehto oli sitte istua hänen kans kapakassa ja katsoa miten hän riekkuu pilvessä kavereittensa kanssa, itse en juo ollenkaan.
Mä en tajua, minkä takia mulla oli sellanen käsitys, että mä rakastin sitä ihmistä yli kaiken. Olisin kaikkeni tehnyt sen eteen ja se ei välittänyt musta yhtään.
Ei, ei se aina ollut sellainen… muuttui kun löysi tän kantakapakan ja sen jengin. Mä en halunnut uskoa, että ihminen voi niin muuttua.En olis ikinä tajunnut pelastaa itseäni, ellei se olis lähtenyt.

Mulla myös on samanlainen eksä kun sulla parveke eli samanlainen kun sun nyksä Musha. Mäkin mietin juuri tuota samaa, että minä en olut silloin oma itseni. Olin ihan joku muu, joka suostui tuossa kauheassa liitossa kärsimään. Mäkin olin valmis tekeen melekeen mitä vaan kun rakastin niin että kipeetä teki. Ja toinen senkun vehtas eksien kanssa ja nautti mustasukkaisuudestani. Ja joka kerta kun vähän pyysi anteeksi (vaikka kaikki olikin aina mun syy) niin mä vaan niinku unohdin kokonaan sen mitä oli oikeasti tapahtunut ja taas oli kaikki niin hyvin, ainakin vähän aikaa. Se osasi kehittää tappelun ihan mitättömästä jotta sai taas syyn lähteä juomaan koska eihän mua voi kattoa. Mua se ei ottanut juurikaan kapakoihin mukaan, yhdessä ei käyty juhlimassa. Se joi kavereineen kapakissa ja mä kotona. Jos mä menin baariin, niin huoraamassahan olin ollut ja sitte tuli tupenrapinat. Opin nopeesti pysymään kotona. Jos vietettiin yhteistä iltaa niin sekin oli sitten vaan kotona juomista. Mä katoin telkkua ja se sättäs tai pelas koneellaan tai sitten katottiin yhdessä leffaa ja juotiin. Sillä oli kauheet krapulat joten aamuisin sitten juoksin eestaas ja palvelin herraa. Hain pitsaa vaikken ollut ajokunnossa, ja limua ja jädeä ja krapulaseksiäkin piti saada. Silloin harvoin kun kävi niin, että mä olin ehtinyt juomaan ennen sitä /tai kun sillä oli niin kauhee krapula ettei voinut juoda…se haukku mua alkoholistiksi. Itsessään ei ollut mitään vikaa mutta MÄ olin se alkoholisti…muista nimittelysitä puhumattakaan. Huora, lehmä, itteeni täynnä, tyhmä, idiootti, ääliö, läski…

Hyi, kylmät väreet menee ja ällöttää…onneksi pääsin siitä helvetistä pois. Ja Musha, älä jää katseleen tuota menoa kovin pitkäksi aikaa. Se ei todellakaan ole sen arvosta vaikka tuntuis että lasten takia pitää yrittää mutta jossakin kuitenkin on sen rajan tultava vastaan sullakin.