Mieheni menneisyys

Olen uusi täällä, joten jos tämä teksti on sekavaa, pahoittelen.
(lukenut olen tätä palstaa ja päihdelinkkiä jo pitempään.)
Itse olen aina ollut melko tavallinen, nuorena juhlinut ja polttanut tupakkkaa, siihen paheeni jäivätkin.
Olen matkustanut paljon ja nähnyt maailmaa, koen, että olen kuitenkin melko sivistynyt ja kokenut ihminen.
En ole varsinaisesti päihdevastainen, mutta ns. “narkkarit” ovat jostain syystä aina pelottaneet minua.

Mieheni on minua yhdeksän vuotta vanhempi. Olen tiennyt hänen villistä nuoruudestaa suhteemme alusta asti ja se ei ole minua vaivannut, ennen kuin nyt.

Tähän väliin tahdon sanoa, että mieheni on siis yliopistosta valmistunut ja hyvässä työssä oleva henkilö. Meillä on ihana omistusasunto ja auto. Kaikki on hyvin, eikä ainoastaan päällisin puolin, vaan kaikki on hyvin. Hän on kiltti ja urheilullinen mies, olemme hankkimassa lapsia lähitulevaisuudessa.

Minua on alkanut kiinostaa mieheni menneisyys kauheasti. En osaa sanoa syytä miksi. Aina kun koitan kysyä häneltä asiasta, hän ei tahdo puhua asiasta.
Kuitenkin hän avautui minulle muutamia viikkoja sitten, hän on siis käyttänyt amfetamiinia ja lsd:tä, sekä kertoi ainakin kokeilleensa kaikkia mahdollisia huumeita. Hän ei ole käyttänyt huumeita suonensisäisesti tai ikinä ollut katkolla tai muissa hoidoissa päihteiden takia. Hän kertoi, myös että on viimeksi käyttänyt “vauhtia” kuusi vuotta sitten. Uskon häntä kyllä ja luotan häneen, hän ei ole ikinä antanut syytä olla luottamatta.

Asia häiritsee minua kovasti. EN tiedä miksi. Miten minun tulisi tähän suhtautua? Pitäisikö minun ksyellä hänen huumeiden käytöstä enemmän vai mitä?

Oma mieheni on nuoruudessaan polttanut pilveä (muutaman kerran) ja jotain mömmöjä koittanut. Kun sain kuulla näistä muista mömmöistä kuulla olin todella pettynyt ja hysteerinen… Pääsin sen asian yli kuitenkin… Eikö ole 9vuoteen tarvinnut miettiä vetääkö pöllyjä.
Sanoin kyllä alussa et kerrankin jos vetää alkoholia vahvempaa, mä lähden.
Mies on itse sanonut ettei nuo kiinnosta häntä lainkaan, pilvi sai vaan nauramaan ja huono pilvi sai voimaan tosi pahoin.

Mut jos asia sua häiritsee niin ota asia esiin esim saunassa kun rentoudutte. Tai sano et sua vaivaa tää asia ja haluat puhua asiat halki!

Ainakin ommalta kohdalta sanoisin ettei syytä ole huoleen, jos viitteitä käytöstä ei ole. Tunnen itse useampia ihmisiä jotka on nuoruudessa käyttäneet/kokeilleet jotain aineita enemmän ja vähemmän, eikä aikuisena kiinnosta palata niihin enää uudelleen…

Itse uskon että miehelläsi on ollut joku oma pohja, jonka jälkeen hän on lopettanut käytön. Itse ainakin entisenä käyttäjänä (vielä pienellä määrällä kh:ssa) olevana koen että on “entinen minä” ja nykyinen minä… Ei sitä usein tule kovin ylpeä menneisyydestään olemaan, joten miehesi tuskin tahtoo asiasta puhua… Vaikka ei ole esim. piikittänyt, voi olla että frendejä kuollut tms.

Olen samaa mieltä että jos ei mitenkään enää kiinnosta käyttää, turha asiaa on puida. Vain asennemuutos auttaa ja tuo että ei ole vuosiin käyttänyt eikä asiasta halua keskustella; vaikuttaa että hän on päättänyt että ei enää käytä aineita. Haluaisitko itse kertoa kaiken elämästäsi?? Villeimmät sinkkuajat tms. mitä koet nolona vaiheena elämässäsi?? Pääasia on, että syy miksi hän aikoinaan käytti on ratkaistu…

Se “pohja” voi olla myös pettymyksen tuottaminen toiselle tai esim. vanhoiden ihmissuhteiden päättyminen aineiden tähden… Mielestäni ainoat asiat jotka “tarvitset” tietää, on syy miksi lopetti ja se että kokeeko hän asian nuoruuden hölmöilynä… Toisille ihmisille riittää myös se, että frendeillä alkaa menemään liian lujaa… Jos aloittanut vanhojen frendien kanssa jotka vielä vetävät, on joutunut laittamaan välit poikki yms… Kyse on kuitenkin eräänlaisesta “suhteesta”, joten kaikki eivät välitä puhua tuosta ajasta… Varmasti syy miksi hän on käyttänyt ja minkälainen hän on tuolloin ollut kiinnostaa… Hän itse ei tuota aikaa tahdo muistella ja siihenkin on varmasti omat syynsä. Pääasia että miehesi on kasvanut ihmisenä jo käytön yli, 6v ilman aineita on kauan… Selkeästi häntä eivät aineet enää kiinnosta. Itseasiassa käytöstä puhumisesta käytetään termiä “kuivanarkkaus” ja mikäli hän jatkuvasti miettisi käyttöaikoja; hän ei olisi päässyt asiasta yli…

Tarvitseeko puolisosta tietää aivan kaikki ja haluatko itse kertoa elämäsi noloimmat asiat hänelle?? Eikö ole pääasia että miehesi on kasvanut käytön ohi ja voi valita sinut päihteiden sijaan? Todennäköisesti asia ei ole ollut samanlainen yli 6v aiemmin…

Kiitos paljon vastauksistanne.

Toi on kyllä totta mita Malibu sanoit, että se syy miksi hän aikoinaan käytti on ratkaistu ja hän on ollut käyttämättä jo pitkään ja se on pääasia.
Ja sekin on totta, että ei minunkaan kaikkea hänen menneisyydestään tarvitse tietää tai kaikkia yksityiskohtia.
Kaikilla meillä menneisyytemme on ja eihän hänkään minun menneisyyttäni utele.

Juttelin kuitenkin asiasta eilen mieheni kanssa. Hän oli oikeinkin hyvällä tuulella ja vastaili melko avoimesti kysymyksiini.Hän sanoi, että tahtoo minun tietävän joitain asioita jotta saan mielenrauhan enkä ajattele tai keksi asioita itse.

Yllätykseksi minulle hän kertoi muutamasta ystävästään (jotka minäkin tunnen) ja heidän huumeiden käytöstä. Kaikki mitä mieheni kertoi, tuli minulle aika yllätyksenä. Muutama mieheni ystävistä käyttää huumeita edelleen. Olen aina vain ajatellut heistä, että he ovat vaan vähän laiskoja tai muuten reppanoita, no nyt selvisi siihenkin syy.

Myös yksi mieheni kaveri on korvaushoidossa, ollut jo kolme vuotta. Sitäkään en tiennyt tai ole huomannut.

Mieheni kertoi, että tyttö jota hän tapaili nuorena oli joutunut mielisairaalaan huumeidenkäytöstä johtuen. Tämä oli kuulemma miehelleni herätyskello, että jos 23-vuotiaana joutuu mielisairaalaan saman aineen takia jota hän käytti, että nyt on aika lopettaa.
Tästä on aikaa nyt jo kymmenen vuotta, mutta tyttö kuulemma teki itsemurhan muutamia vuosia takaperin. Kuitenkin mieheni kertoi, että muutamia kavereita on kuollut tai käyttää edelleen ja hän ei halunnut kuulua kumpaankaan joukkoon.

Puhuttuani miehen kanssa, olen melko helpottunut. Uskon kaiken mitä mieheni kertoi ja olen ilmoinen, että hän jutteli asioista.

Kiitos paljon Malibu sinulle vastauksestasi. Olen lukenut kirjoituksiasi jo pitkään ja on hienoa huomata kuinka sinä olet päässyt eroon huumeista. :slight_smile:

Moi.

Lukemani perusteella, arvioisin ettei miehellesi ole kehittynyt kemiallista riippuvuutta kyseisiin aineisiin. Kemiallisen riippuvuuden syntyessä käytön lopettaminen ei enää ole noin helppoa.

Mielenkiintoisempaa voisi olla se miksi tämä miehesi vanha aineiden käyttö sinua niin kovasti kiinnostaa?
Johtuuko se siitä kun se on kiellettyä ja ikäänkuin sinulle jotenkin tuntematonta?
Tai löytyykö esim. ydinperheestäsi tai sukulaisuus suhteista joku olla on ollut päihderiippuvuus?

Mieheni aineiden käyttö alkoi kiinnostamaan minua nyt lähinnä siksi, koska olemme ajatelleet perheen perustamista ja yhteisen oman kodin ostamista.

Asumme nytkin yhdessä vuokra-asunnossa ja olemme kuin perhe. Minä, mies ja kissa. Mutta lähinnä jos lapsia hankimme tulevaisuudessa…

Hyvän ystäväni mies on aikaisemmin käyttänyt huumeita ja oli myöskin loptannut huumeiden käytön ja ollut kuivilla pitkään.
He saivat lapsia ja kun lapset olivat pieniä, alkoi mies taas käyttämään aineita ja heidän elämä alkoi mennä alamäkeen.
Tämä ystäväni on sitemmin eronnut miehestään ja mies näkee lapsia silloin tällöin.

En jaksa uskoa, että näin kävisi meille, mutta jotenkin se ajatus välillä hiipii mieleeni.

Valitettavasti kukaan ei voi sanoa käykö sulle samanlailla kun ystävällesi. Mut sinuna eläisin nyt tässä hetkessä, murehtimatta tulevaa. Elämää voi kuitenkin mukavamminkin viettää.
On kuitenkin hienoa et pohdit noita asioita etkä ryntää “suinpäin suhteeseen”.
Itse kirjoitan kotikanavan puolella ja mietin onko miehestäni tulossa alkoholisti… Ja murehdin et valitsinko oikeen vai väärän tien… Mut nyt yritän elää päivä kerrallaan, en minäkään voi ennustaa mihin suuntaan juominen menee.
Eletään tässä hetkessä, avataan silmät jos jotain viitteitä jostain tulee…