Mieheni Alkoholisti

No niin, uskaltaudun minäkin tänne vihdoin ja viimein kirjoittamaan, jospa siitä vaikka olisi jotain apua… Olen lueskellut nyt pari viikkoa teidän muiden juttuja ja oikein hyvää vertaistukea saanut niistäkin, kiitos jo siitä :slight_smile: .

Vähän taustoja ensin, olemme mieheni kanssa olleet 5 ja puol vuotta yhdessä ja juomista jatkunut alusta asti, oikeastaan jo paljon ennen minua, kaiken kaikkiaan yhteensä ehkä kymmenisen vuotta. Meillä on kaksi lasta 3- ja 2-vuotiaat tytöt ja minun edellisestä liitosta 8-vuotias poika. Mieheni on työelämässä ja hoitaa työnsä hyvin, on myös erittäin ulospäin suuntautunut ja hauska tyyppi, oikea tarinan iskijä, juuri sellainen ihminen, josta tuskiin kukaan (joka ei tiedä) voisi uskoa millainen tyyppi hän kotona on.

Meillä ylittyy 24 annosta viikosta lähes aina, mieheni on tehnyt pyynnöstäni audit-testin, juo kaljaa, pystyy olla juuri ja juuri yhden päivän ottamatta, mutta kovin hankalaa se on, yleensä silloinkin pitää ainakin yksi ottaa. Ja yksi asia on ehkä erilailla kuin teidän monen muun tarinoissa, minun mieheni ei käy missään, ei siis kerta kaikkiaan missään, ei ole niitä juoppo kavereita, ei baari-iltoja, ei viikonloppu katoamisia tai mitään muutakaan. Juo kaljansa kotisohvalla istuen ja teeveetä vahdaten, pitää itseään jopa tooooosi mahtavana isänä ja puolisona, kun on vaan kotona lasten ja vaimon kanssa… Just joo, lähes joka ilta promillien humalassa, onpa tosiaan kivaa! Jos olette lukeneet Tommy Helstenin Virtahepo Olohuoneessa, niin meillä asuu juurikin tuo virtahepo.

Alan olla aika täynnä tätä kaikkea, meillä on avioerokin vireillä, koska en tosiaankaan aio jäädä lasten kanssa tähän enää kovin pitkäksi aikaa, olen todellakin sen päätöksen tehnyt! Mieheni on myös mahtava alistaja, henkistä pahoinpitelyä harrastaa ja kovin äkkipikainen, usein pelkään häntä humalassa, kun saattaa suuttua silmittömästi jostain turhanpäiväisestä ja osin tietenkin siitä syystä olen tässä vielä, pelosta…

Vertaistukea haen nyt teistä muista :slight_smile:

En ehtinyt äsken aivan kaikkea kertoa, mitä piti :slight_smile:. Olen siis käynyt keskustelemassa tilanteestani perhetyöntekijän luona, ihan oman jaksamiseni kannalta ja on ollut hyvä purkaa mieltään aivan vieraalle. Hän sitten kehotti minua ottamaan selvää al-anonista ja sitä kautta päädyin tänne, en ole vielä käynyt ryhmässä, mutta suunnittelen sinne menoa… Koska on kyllä ollut äärimmäisen helpottavaa lukea teidän juttujanne ja tajuta etten tosiaankaan ole ainut vaan meitähän on aika paljonkin. Ja se, ettei minussa välttämättä olekaan niin paljon vikaa, kuin mieheni antaa ymmärtää.

Täälläkin uusi kirjoittelija ilmoittautuu. Myös minä olen lueskellut täällä jo pidemmän aikaa ja saanut paljon apua jo siitäkin.
Minulla on vähän samantyyppinen tilanne kuin sinulla, Jeannette. Eli mies on työssäkäyvä ja siellä menestyvä, sivistynyt ja kaikin puolin mukava, hauska ja miellyttävä ihminen - paitsi kotona. Olemme olleet aviossa kuusi vuotta ja kyllähän sitä alkoa kului jo alussakin, mutta jonkunlainen kohtuus kuitenkin säilyi ja väkeviä ei kulunut. Nyt viimeisen reilun vuoden aikana miehen juominen on lisääntynyt todella nopeasti ja on nykyään aivan älytöntä. Viikossa menee 2-3 laatikollista kaljaa ja muutama pullo väkeviä. Arki-iltaisin killittää kaljaa sohvalla, viikonloput sitten niitä väkevämpiä. Myöskään minun mieheni ei ikinä, milloinkaan käy missään, vaan kotona kännää.

Humalassa mies on kovaääninen idiootti, joka jankuttaa samoja asioita tunnista, päivästä ja viikosta toiseen, eikä ymmärrä minkäänlaista puhetta. Saattaa myös saada yhtäkkisiä raivareita milloin mistäkin, useimmiten jostain aivan mitättömästä asiasta. Esimerkiksi jos herraa sattuu katsomaan väärällä ilmeellä, tai ei vastaa samantien kysymykseen, jonka kuulee viidennen kerran tunnin sisällä…

Minä en ole päässyt vielä niin pitkälle, että ero olisi meneillään, mutta mielessä se kyllä pyörii. Rohkeutta vaan ei ole vielä löytynyt. Toivotan rohkeutta sinulle, Jeannette, ja voimia sekä onnea tulevaan! Samalla hieman kadehdin, että olet jo uskaltautunut ottamaan ensimmäiset askelet irti alkoholistin vallasta.

Avaan nyt suuni täällä minäkin. Minä en ole ollut parisuhteessa alkohllistin kanssa, mutta elänyt kämppis ja alivuokrasuhteessa tällaisen ihmisen kanssa. Pahinta oli se kun ei voinut asialle mitään. Yhdessä vaiheessa uskottelin että voisin auttaa ja olla pelastava osapuoli, mutta jossain vaiheessa ei jaksanut enää. En voinut muuta kuin katkaista hyvän kaveruussuhteen ja vuokrasuhteen. Onneksi puolisoni oli tukenani tässä hankalassa tilanteessa. Koin syyllistämistä, marttyyriutta, kiukuttelua ja vihaa ihmiseltä johon joskus luotin ja jota pidin ystävänä. Se oli rankkaa. En ole mitenkään erityisen helppo persoona ja kun tiedän sen niin minulle oli helppo uskotella että kaikki oli minusta lähtöisin. Edelleen hetkittäin tulee tunne että vika oli lopulta minun. Mutta en voi alkaa kantaa vastuuta toisen aikuisen ihmisen tekemisistä ja tekemättäjättämisistä.
Kun en asioista muuten päässyt irti ja pyörittelin (ja pyörittelen edelleen) kaikkea mielessäni niin päätin alkaa kirjoittaa aiheesta blogia (viewtopic.php?p=660702). Näin pääsen purkamaan ajatukseni heti eivätkä ne jää vaivaamaan ja valvottamaan.

Hei Jeannette, hyvä että tulit tänne kirjoittelemaan!
Minulla on siinä mielessä samanlainen tilanne, että mieheni ei käy missään. Ja sikäli erilainen, että lapsia meillä ei ole. Mutta kyllä hänkin on mielestään muihin verrattuna hyvä, kun juopottelee kotona, eikä katoile mihinkään retkille. Mutta eihän sekään ole läheisen kannalta hyvä, tietystikään ei tarvitse olla niin huolissaan mitä tapahtuu, kun olinpaikka on tiedossa, mutta silloin kun juominen on runsasta ja usein toistuvaa, niin siihen kyllä niin väsyy, toista ei näe koskaan normaalina eikä voi kommunikoida tai suunnitella asioita niinkuin tasa-arvoisen kumppanin kanssa kuuluisi. Ahdistus iskee, kun kuulee toisen äänenkin. Eli täällä myös on kotieläimenä virtahepo, 128-kiloinen. Ei väkivaltainen, iso ja laiska vain :mrgreen:

Onnittelut siitä, että olet jo ratkaisemassa tilannettasi. Voimia eroprosessiin, ja onnea elämääsi! Täällä saat tukea meistä vertaisista!

Kiitoksia vastauksista! On näköjään muillakin kotona virtahepoja :smiley: . Lisäksi mieheni aika usein arkisin on minua ennen kotona, koska hän pääsee töistä muutamaa tuntia ennemmin kuin minä, ja on lähes aina laittanut minulle ruuan valmiiksi kun tulen töistä… Ja kyllä sehän on todella hienoa, mutta aina sen jälkeen avautuu tölkki. Sillähän mies tukkii minun suuni, en kai edes viitsi alkaa valittamaan kaljan kittaamisesta, kun juuri istuin lämpimän aterian ääreen??

Ja aina meidän keskusteluissa palaamme tähän; hän puolustelee juomistaan sillä, kun on niin hyvä muuten, tekee ruokaa ja on lasten kanssa kotona, ei käy baareissa ym.
Ja aina minä vastaan hänelle samalla lailla; etten ole koskaan mitään muuta pyytänyt kuin sitä, että vähentäisi juomistaan. Pystyisin elää sen asian kanssa, ettei minua ole odottamassa ruoka pöydässä kun tulen töistä, mutten sen, että kaikki illat menee enemmän tai vähemmän kännissä olevan äijän kanssa.

[Poistettu asiatonta tekstiä -Päihdelinkin moderaattori]

Hej på dej, Kalsari-Kalle!

Minkäs sille voi, kun me naiset kumminkin tykätään ihan tavallisista suomalaisista miehistä. En minä ainakaan huolisi mitään muun maan mangustia, enkä edes märise pahemmin sille virtahevollekaan. Naiset ovat eläinrakkaita! Mutta eläimetkin käyvät välillä voimille :laughing: Ei tässä olla hermostumassa parista kaljasta, vaan useimmiten hommasta, joka on aivan karannut käsistä. Se virtahevon teuraaksi laittaminen on kuitenkin usein liian raaka toimenpide meille hentomielisille naisille, niinpä yritämme löytää keinoja, joilla asiat saataisi toimimaan. Emme halua, että virtahepo juo itsensä hengiltä. Jos juo, emme halua hukkua siihen mahtiaaltoon, joka nousee kun virtahepo uppoaa virtaan.

Virran rannalla huutelee rosvopäällikkö Rinalda Rinaldini :smiley:

Jeannette, Maissi,

tervetuloa. Aika vähän noita puskahuutelijoita tässä on ollutkin. Vai että ulkolaismies pitäisi ottaa, jos suomimies ei kelpaa… No entäs jos ei kelpaa mies minkäänlainen? Kenen napaa se silloin kaivaa, jos tämmöinen täti-ihminen elelee yksikseen?

Tai eronnut ystävättäreni varoitti, että avuntarjoajia tulee kyllä riittämään. Ja onhan se kova pala, kun hento nainen (jep, tässä vaiheessa entinen sotanorsu on muuttunut jälleen valkeaksi neidoksi) ei olekaan kiinnostunut pyytämättä ja yllättäen ja ennenkaikkea pyytämättä tarjotusta ‘avusta’.

Mut musta vähän tuntuu, että te otsikossa mainitut olette aika samassa kohtaa matkallanne. Tukekaa toisianne, auttatte samalla muita - niitä jotka lukevat mutta eivät uskalla vielä kirjoittaa.

Mulla on kyllä voimakkaasti sellainen tunne, että jos joskus tuosta nykyisestä armaasta alkkiksesta eroon pääsen, niin ihan heti en ota minkäänlaista ukkoa. Olipa ulkomaalainen tai suomalainen, niin saapi olla. Jokatapauksessa joutuu miesparka niin tarkan seulan läpi käymään, että ei taida sellaista ihmemiestä löytyäkään. :laughing:

Meillä tosiaan taitaa olla aika samantyyppinen tilanne meneillään Jeannetten kanssa. Minulla siinä mielessä ehkä helpompi, että ei ole lapsia, joten ei tarvitse ajatella kuin omaa pärjäämistä. Itselleni ainakin toi paljon helpotusta jo se, kun kävin täällä lukemassa näitä kirjoituksia. Täällä on niin paljon viisautta ja myötäelämistä, että se tuntuu aivan ihmeeltä!

Al-Anon on hyvä paikka, missä pääsee purkamaan omaa oloaan ja kuulee, ettei ole asian kanssa yksin tässä maailmassa.

Alkoholistin läheisenä oleminen tarvitsee tietyn kypsyysasteen ja varmuuden, ennenkuin ymmärtää hellittää. Aina ei tarvitse irtipäästää, jos se juomis-ongelmainen alkaa hoitamaan itseään! Kovin on vaan harva se kampa, johon apu auttaa ja 100%:n hoitomuotoa ei alkoholismiin ole. Minnesota-tyylin hoito on tehokkain hoito ja suosittelen menemään kuuntelemaan infoa. Isoimmilla paikkakunnilla järjestetään infoja Rovaniemi-Helsinki -akselilla.

kts.

www.avominne.fi
www.minnesota-hoito.fi

  • pyykkipoika -

Hei taas…

Uskaltauduin taas kirjoittamaan tänne kun tuon erään asiaton viesti on poistettu.

Suuri apu on ollut kyllä jo pelkästä viestien lukemisesta, niin monesta tarinasta tunnistaa itsensä…
Nyt vaan pitäisi jostain saada voimia lähteä siihen eroprosessiin, tiedän ettei siitä tule helppo. Olen ajatellut että tänä iltana pitäisi keskustella äijän kanssa, muttei millään viittisi silloin kun hän on kännissä eli joka ilta :frowning:

Joo - meilläkin meni pitkään niin, että vaimoke joi jo sen takia, ettei tarvitse alkaa keskustelemaan. Otti “suojakännit” :wink:

Pitää muistaa olla itselleen hyvä ja armollinen. Ei toista voi muuttaa ja ainoa, minkä voi tehdä on muuttaa omaa suhtautumista. Vertaistuki on erittäin hyvä apu ja näiltä palstoilta saa hyvää “tukea” :slight_smile:

Voimia!

-pyykkipoika-

Voi Jeannette,

noinko paljon vaikuttaa yksi ilkeä juoppo? Täällä on ihania, myötätuntoisia ja oikeasti välittäviä ihmisiä ja sinä näit vain sen kalsarijanne.

Mutta onhan se viisauttakin. Mä mietin jossain alkuvaiheessa, että pitäisikö luetuttaa miehelle kaikki, mitä olen täällä kirjoitellut, ottaisiko se onkeensa ja tajuaisi että olen sen elämän onni ja mun onnellisena pitäminen voisi olla ihan hyvä elämäntehtävä.

En tiedä, tietääkö se Kultakalasta. Luultavasti ei, se on nii-iin huono pitämään salaisuuksia. Toivottavasti ei tiedäkään. Tämä on ollut minun matkani.

Mutta siis… ymmärrän, että haluat suojata itseäsi. Se on ihan oikein. Mutta sun puolellasi on ihmisiä. Sinusta välitetään. Oikeasti.

Hei Jeannette,

ole ystävällinen äläkä todellakaan sen roskaviestin takia jätä kertomatta itsestäsi. Elän täsmälleen samassa tilanteessa kanssasi (kuten myös Maissi), eli mies on juonut koko avioliiton joka päivä kaljaa viikot ja väkevää viinaa viikonloput. Käy hyvissä töissä, tienaa suurimman osan perheen tuloista ja on ilmeisesti siksi luvallinen rentoutumiseen kaljan kanssa ja kaiken arvostelun yläpuolella. Olen yrittänyt puhua hänelle useaan kertaan vuosien varrella ja viime syksynä (todella inhottavan kesän jälkeen) varasin ajan perheneuvolaan. Nyt mies ei enää halua lähteä keskustelemaan, koska kokee minun syyttävän häntä (totta varmaan), eikä todellisista ongelmista perheneuvolassa edes puhuta. Todelliset ongelmat mies ymmärää meidän parisuhteesta riippuviksi, ei alkoholista johtuviksi. Nyt olen ilmoittanut harkitsevani avioeroa, ja mies on jättänyt viinat ostamatta, mutta juo edelleen vähintään kuusi tuoppia päivittäin. Toisaalta käytös on rauhoittunut, ei ole enää haastanut riitaa humalassa… Ja tuossa on se kompastuskivi, ei enää haasta riitaa, ja minä huokailen kuinka helppoa elämä on nyt. En tiedä mitä tehdä, totuus on se, että eihän tälläinen elämä ole vieläkään hyvää lapsille näytettäväksi.

Voi tätä oloa ja elämää.

Ja samankaltaisuudesta vielä, minunkin mies juo vain kotona, omalla kotisohvalla ja nykyiseltään enenevissä määrin salaa kellarissa.

Näin meilläkin, mies tienaa pääosan tuloista. Ainainen on itku siitä, että raha kyllä kelpaa, mutta muuten en välitä ollenkaan, sama vaikka kuolisi. Minun mielestä välittämistä on juuri se, että yritän, tai olen yrittänyt, hillitä miehen alkoholin käyttöä. Eihän se hänenkään terveys ikuisesti tuota kestä. Ja molempien etu olisi, jos avioliitto toimisi. Mutta meilläkin mies on sitä mieltä, että ongelmat ei johdu alkoholista,vaan kaikesta muusta. Yleensä siitä, että minä pihtaan ja nalkutan, tai sitten muu maailma on salaliitossa miestä vastaan.

Meilläkin on riidan haastaminen vähentynyt, osaksi ainakin sen takia, että en enää noteeraa mitään vittuiluja enkä jaksa puuttua juomiseen mitenkään. Annan miehen höyrytä omiaan. Aina se ei onnistu, joskus mies on siinä mielentilassa, että saa riidan aikaiseksi vaikka yksinään. Välillä on ollut pahojakin tilanteita, kerran olen joutunut lähtemään yöksi evakkoon kotoa, kun en uskaltanut jäädä katsomaan tuleeko nyrkistä. Onneksi väkivallan uhka on sentään harvinaista meillä, ja nykyään vielä harvinaisempaa kuin ennen.

Tämä rahajuttu on usein se hankala, yhteisestä taloudesta on vaikea lähteä. Eroaminen on kallista. Vielä kun kaiken huipuksi alkoholismi on myrkyttänyt sitä kotia jo pitkään, ja on itse ihan poikki ja normaali arkikin tuntuu välillä ponnistelulta, niin voi tuntua, että ei ole kertakaikkiaan edes voimia lähteä mihinkään. I´ve been there… Mutta, onneksi loppuelämän päätöksiä ei tarvitse tai pidäkään tehdä hetkessä. Tärkeitä ja lopullisia asioita kannattaa miettiä tarkkaan, pohtia joka kantilta. Taloudelliset asiat pitää ottaa huomioon, ja eiköhän se lähtökin sitten joskus ole helpompaa, jos on vaikka saanut säästettyä sitä varten sivuun jonkun pienen pesämunan. Hiljaa hyvä tulee!

Hyvä kun pystyt irrottautumaan. Minua auttoi aikanaan, jos pystyin ajattelemaan, että tuossa se sairaus vaahtoaa ja viddyilee. Se mies, jossakin sairauden takana, on hiljaa ja häpeissään, eksyksissä. Tämä auttoi, kun oppi erottamaan sairauden itse ihmisestä.

Jos oman turvallisuutensa puolesta saa pelätä, niin silloin asiat ovat jo tosi vinksallaan. Kenenkään ei pidä hyväksyä väkivaltaa tai sen pelkoa omassa kodissaan. Olet Maissi ihan liian arvokas ihminen tähän! Toivottavasti tämä tilanne ei enää teillä toistu. Kannattaa tehdä kuitenkin joku pakosuunnitelma, autonavaimet ja rahaa helpossa paikassa, niin että tarvittaessa pääsee karkuun nopeasti. Kerroit että nyt ei tällaista pelkoa ole vähään aikaan ollut, mutta tee silti vara- ja pakenemissuunnitelmat valmiiksi, koska historialla on ikävä taipumus toistaa itseään. Väkivaltaisen alkoholistin käytös ei yleensä itsekseen muutu parempaan suuntaan. Onneksi olet varmaan jo oppinut, että riitaan ei kannata ryhtyä, sekin osaltaan helpottaa ja vakauttaa tilannettasi. Oikein paljon voimia sinulle!

Jotenkin sähläsin kirjautumisessa äsken, jouduin vaihtamaan käyttäjätunnusta. Eli Henderson = Moss.

Niin, siinähän sitä kehää kierretään: Itse ei enää ole halukas normaaliin parisuhteeseen kuuluvaan läheisyteen kun toinen juo ja haisee kaljalta, sitten toinen juo lisää kun on niin kylmässä liitossa. Se on vain yksi syy juomiseen, syiden sylttytehdas on kuitenkin helppo miehen nimetä.

Se sanonta, että riitaan tarvitaan aina kaksi, on täyttä puppua juovan miehen kanssa. Pahinta on se, että vanhin tytär on ottanut asiakseen tulla väliin heti kun miehen äänenpaino muuttuu normaalista joko sammaltavaksi tai asioita kritisoivaksi. Yritä siinä sitten pitää asioita jotenkin kontrollissa niin että selvittäisiin mahdollisimman vähillä vaurioilla, eli lapset ja mies suht normaalisti nukkumaan. Onneksi ei meilläkään ole ollut varsinaista fyysistä uhkaa, mutta kuten sinäkin Maissi, olen pari kertaa joutunut häipymään paikalta agression pelossa.

Onhan se aina vähän arvaamatonta tämä elämä alkoholiongelmaisen kanssa. Kun tosiaan toinen saattaa skitsahtaa yhtäkkiä ilman, että edes tiedän mistä kenkä puristaa. Sen verran olen aina varuillani, että itse en todellakaan ikinä juo mitään alkoholia silloin, kun ollaan keskenämme. Jos meillä on vieraita kylässä, harvoin siis, voin ottaa yhden tai pari olutta, mutta pääsääntöisesti pysyttelen aina ajokunnossa. Pääsee sitten lähtemään, jos sellainen tilanne tulee. Olisikin aika surkuhupaisaa, jos joutuisin täältä juoppoa pakoon yönselkään autolla, ja itse käryäisin ratista! :mrgreen: Meillä on myös tosi hyvät naapurit ihan vieressä, kyllä kai sitä sinnekin voisi hätätilassa sännätä. Aika iso kynnys on kyllä mihinkään kotoaan lähteä, kun meillä on noita eläimiä täällä, enkä varmasti niitä jättäisi juopon kanssa tänne, jos se olisi siinä mielentilassa, että minunkin pitäisi pelätä. Nykyään, jos on mies alkanut kovin riehumaan, niin olen kyllä uhannut poliisilla. Ja soittaisin myös, jos olisi tarvis, koska tämä on myös minun koti. On se siitä aina rauhottunut, taitaisi käydä niin kunnian päälle olla yö putkassa.

Meillä ei onneksi ole lapsia täällä, jotka joutuisivat näitä älyttömyyksiä todistamaan. Miehellä on edellisestä liitostaan jo melko isot lapset, jotka aiemmin olikin meillä aina lomat. Nyt kun ovat isompia, niin eivät halua enää tulla, koska eivät jaksa katsella kännissä örveltävää isäänsä. Ymmärrän heitä oikein hyvin.