Miehen juominen masentaa

Otsikossahan se oleellinen tulikin. Tunnistan itessäni kaikki alkoholistin puolison piirteet joista on lueskellut.

Nyt on alkanut mennä jo siihen että aina kun huomaan miehen juopottelevan (tai oikeestaan en enää erota onko selvinpäin vai juonut… mut viimestään siitä kun sammuu johki) niin mulle iskee jonkinlainen masennus. Sit päätän erota mut kun mies on hetken selvinpäin nii perun ajatukseni ja jotenkin alan vähätellä niitä tuntemuksia.

Suurin ongelma on että mä en enää erota koska mies on juonut. Ja aina kun kysyn niin mies sanoo että ei ole juonut vaik silmät pyörii pääs ja jos sanon et sun silmät pyörii pääs nii tähän vastaa että on niin väsynyt. no joskus jos tutkin paikkoja nii kaljapäkki jostain löytyy. Onks muilla ollut alkoholin juomiseen taipuvaisen puolison kans sitä että jokin sanoo syvällä sisällä että puoliso on juonut mutta silti uskoo puolisoa että ei oo juonut. Ja jotenkin on alkanut epäillä itteänsä et kuvittelenko vaan kaiken.

Mä alan kyllästyä tähän kulissin pitämiseen enkä todellakaan halua tätä loppu elämää sietää… Kai mä joskus saan voimia lähteä? Eniten pelkään että kun ilmotan lähteväni niin mies tekee jotain itselleen, en halua että lapset menettää kuitenkaan isäänsä. Pitääkö mun pyytää joku sitä vahtimaan…

Anteeksi epäselvä tekstini, ei voimat riitä ajattelemaan tuleeko teksti oikeaoppisesti. Voimat menee vaan pohtimiseen että miksi oon niin tyhmä jotta oon tälläseen tilanteeseen joutunut. Olis edes oma kämppä nii vois potkasta pihalle miehen mut kun mä oon se jonka pitää elämä järjestää uusiksi.

Kuulostaa niin tutulle niin tutulle tuo, että huonona hetkenä illalla melkein pakkaa kamat kasaan, mutta sitten aamulla kaikki on taas toisin ku mies on “selvä ja asiallinen”. Niin monen monta iltaa on menny siihen, että teen suunnitelmaa siitä miten saan kaiken sen paskan päätökseen, mutta lopulta ei löydy voimia toteuttaa muutosta. Tunnen oloni ajoittain niin väsyneeks kaikkeen… ja todellakin miehen juominen masentaa!

Voi tuo on niin tuttua… Silmät pyörii päässä ja silti vannoo ja vakuuttaa et mitään en oo ottanut! Pakko sitä oli uskoa kun kerran vannoi, vaikka syvällä sisällä tiesin sen olevan valetta. Kun tuo tapahtui, että vannoen vakehteli päin naamaa, annoin näkyä etten usko hänen juttujaan… Siitä pikkuhiljaa keskustelu avattiin ja elämä alkoi muuttua…
Loppui se valehtelu. Edelleen miehen tarvitasee tehdä töitä luottamuksen eteen, vaikka se on palautunut pikkuhiljaa…

Ota asia puheeksi kun toinen on kunnolla selvinpäin, mikäli ei vaikutusta kk tai pariin, laitat kaikki asiasi mahdollisimman valmiiksi ja nosta kytkintä. Älä jää tällöin selittelemään ja säälittelemään. Älä provosoidu vaan ajattele asia täysin kylmän analyyttisesti sekä kerrot faktat pöytään. Valmistaudu kysymyksiin ja vastauksiin etukäteen. Ole rauhallinen äläkä aloita kimitystä, mäkätystä kun ne ei tehoa kuitenkaan, ainoastaan ärsyttävät. Luvut 1-10 hyvä pitää mielessä.

Mä en enää katso yhtään ainoata juoppoakkaa saman katon alla.

Lopeta turhanpäinen uskominen ja toivominen. Jos sun mielestä mies on ottanut, niin usko itseesi. Mulle oli iso oivallus, kun tajusin, että mun aistihavainnot on ihan yhtä päteviä todisteita kuin sen ukon sanat. “Yhden oon ottanut” joo joo.

Toinen oli se, että vaikka toinen ei tunnustaisi mitään ongelmaa, niin minulla on silti oikeus omaan ongelmaani. Se on sellainen, jolle voi tehdä jotain, omalle ongelmalleen. Ota elämäsi haltuun! Just sellaisena kuin se on!

Jeppanan ehdottamat aikarajat voi olla hyvä ottaa harkintaan. Mutta homma menee omalla aikataulullaan, tai sitten sen voi panna toteutumaan. Siihen on vaan tajuttava ne rajat - toisen puolesta ei voi päättää raittiutta. Mutta elämällä on tarjottavana muutakin kuin epäuskoa ja kurjuutta.

Jeppana: kimitys ja mäkätys ei kuulu mun tapoihin. Päin vastoin oon liian kiltti. Otan asian esille Nii mies sulkeutuu, suuttuu ja lähtee pois jolloin on vaikea keskustella. Yleensä mäkin suutun mut loppujen lopuksi mä lepyttelen miestä. En tiiä ees koska Tää tälläseksi lipsahtanut. Nyt lopetin lepyttelyn Nii meidän suhde on tosi tulehtuneen olonen, kai mä oon tätä suhdetta pitänyt pystys. Raha asiat hoidos, kiva kämppä olis tarjolla eri kunnasta mut kun oon kiintynyt tähän taloon ja niihin hyviin selvien aikojen muistoihin ja puutarhaan jota lasten kans oon hoitanut… Jos ukon vois potkasta pihalle Nii olis helppoa jatkaa elämää. Nyt mun koko elämä menos uusiksi…

Oon ihan poikki viikonlopusta :frowning: voiman rippeet yritin kerätä työmatkalla itku kurkus. Mies on ollu menos koko vkl, sohvalla käyny nukkuus. yöllä tuli kotii ja alko tekee rästiin jääneitä hommii ulkona meluten :frowning: aamulla koko keittiö oli täynnä verta kun oli leikannut puukolla sormeen. Yritin äkkiä siivota ettei lapset näe… Äsken kysyin et pitääkö mun oikeesti pakata nii kehtaa kysyä et mitä muka on tehnyt? Emmä ny voi kuvitella tätä kaikkea. Tosin nyt oon niin väsynyt tähän kaikkeen et toivon et joku hakis meidät pois, en tajua mistä saan voimia lähteä.

Se mitä mies tekee tai ei tee ei ole sinun vallassasi, yritä vapauttaa itsesti vastuusta toisen aikuisen ihmisen elämästä. Jos mies päättää itsensä tappaa tekee sen ihan täysin omasta päätöksestään (ihan niinkuin juokin)epätoivoisuuttaan, ei siksi että sinä hänet jätät. Tosi ikävää että mies on päässyt päähänsi noin pahasti että uskot miehen toimivan sinun toimintasi perusteella, eikä itsenäisenä ihmisenä. Todennäköisesti mies on syyllistänyt sinua niin, että itsekin olet alkanut uskoon, että mies toimii kuin marionetti ilman omaa tahtoa.

Oletko ajatellut koskaan, että todennäköisesti lapset voisivat paremmin jos mies olisi poissa kuviosta. Joskus on vaan parempi menettää jotain kuin pitää siitä kiinni, varsinkin silloin kun siitä on enemmän haittaa kuin turvaa.