Miehen juominen ja pieni lapsi

Olen avoliitossa miehen kanssa ja meillä on ihana pieni puolivuotias.
Mies joi jo suhteemme alkuaikoina, mutta silloin en ajatellut asiaa enempää. Hän ei humallu kovin helposti eikä muutenkaan käyttäydy huonosti, vaikka olisi juonut.

Mutta raskaana ollessani juominen alkoi ärsyttää. Kun sitä pitää ottaa viikollakin. Ei mitään hirveitä määriä kerralla, mutta viikossa menee kyllä suurkulutuksen raja rikki ihan heittämällä. Ja helposti vaikka tuplasti jos enemmän stressaa. Puhuin asiasta raskauden aikana ja mies myönsi, että ei ole terveellistä ja kyllä pitäisi vähentää. Uskoin ihan oikeasti, että kun lapsi syntyy, hän vähentää juomistaan. Paskat.
Kerroin, että lapseen hän ei saa koskea, jos ottaa enemmän kuin kaksi olutta. Eihän sen jälkeen lähdetä ajamaan autoakaan. No, eipä hän sitten koske. Vaikka ei siis humallu noista muutamista oluista viikolla, minusta alkoholi ei vaan sovi yhtään lapsen hoitamiseen ja arkielämään. Hän on kyllä hyvä isä, mutta en käsitä, miksi pitää ottaa kun ei sitten voi minua mitenkään lapsen kanssa auttaa, kun en anna jos ottaa, vaikka ei olisi humalassa. Se on periaate.

On siis alkanut suoraan sanottuna vituttaa tuo juominen! Vaikka mies on paikalla, koen että olen yksinhuoltaja. Ja kun on pakko saada ne pari-kolme (isoa) olutta joka arki-ilta ja joka perjantai ja lauantai sitten isompi satsi usein viinipullon kera. Ja selitys on, että “siis oikeesti, eihän mun pari olutta voi olla mikään ongelma” ja “mutta kyllä minä saan, kun nyt on perjantai”.

Mies oikein innolla lupautuu aina käymään kaupassa, koska saa sitten ostaa itselleen olutta. Kun minä en sitä tuo, hän suuttuu ja yhtenäkin iltana kun sanoin lähteväni kauppaan, hän kiireesti meni laittamaan päällysvaatteet ja sanoi, että hän käy että saa olutta. Tuntuu, että tuon oluen saaminen, vaikka vain kaksi, on ihan neuroottinen pakko.

Olen moneen kertaan pitänyt suuni kiinni ja odottanut, että antaa hänen näyttää että pystyy vähentämään. Alkuun kun sanoin asiasta hän suhtautui hyvin, eli myönsi että pitäisi vähentää, mutta nyt kun välillä suutun, ei enää myöntele vaan vähättelee koko asiaa. Ja minua pelottaa, että tämä vain pahenee kun nyt on vuosi mennyt siitä kun ensimmäisen kerran otin puheeksi vähentämisen. Itse olen vihainen ihan koko ajan tämän vuoksi. Jopa yksi olut saisi vereni kiehumaan tässä pisteessä.

Raskaaksi tulo oli hankalaa, minulla fysiologisia haasteita ja miehellä heikentynyt spermanlaatu, joten olimme kalliissa hedelmöityshoidoissa. Senkin vuoksi minua ärsyttää, että mies ei yhtään tunnu miettivän miten tuo juominen vaikuttaa hänen hedelmällisyyteen. Tänään sanoin, että minulla ei ole sitten mitään kiirettä lopettaa imetystä, jos hän kerran juo. Ei edes ymmärtänyt mitä tarkoitan, vaan se piti hänelle selittää!

Mitä voisin tehdä tai sanoa, että saisin hänet ihan oikeasti heräämään? Vai onko tissuttelu ilman humaltumista pieni huoli verrattuna ns. totaalisten perseiden vetämiseen harvemmin? Suurin pelkoni on, että huononnan tilannetta kun olen niin vihainen ja kylmä häntä kohtaan. Mutta en voi mitään sille vihan ja suuttumuksen tunteelle, kun kuulen kaljatölkin aukeamisen. Hän ei käsitä, että vihaisuuteni johtuu juomisesta, kun ei itse pidä sitä ongelmana.

Kuulostaa tutulta, ikävä kyllä. Oma mieheni joi myös jo ennen kuin aloimme yhteiselämän. Lapsia meillä on useampi ja koko tämän ajan olen ollut melkeinpä yksinhuoltaja, välillä jopa miehen huoltaja. :neutral_face:

Juomatavat ovat muuttuneet aikaa myöten, mutta viime vuosina ei juuri selvää aikaa ole ollenkaan. Ja ei se ole ongelma, kun ei muita haittaa (miehen mielestä). Siis perheestä viis, kun ei ulkopuolisia haittaa.

Samat selitykset, että ei tarvitsisi, ja kyllä hän vähentää ja on niin avulias, kun kaljan kutsu käy, että “saa luvan” juoda. Saa siis omasta mielestään luvan, siis puoliso turhaan valittaa, kun hänhän teki jo niin ja niin paljon.

Oikeasti, hän ei aio lopettaa, tuskin vähentääkään. Se on se alkoholistin kirous, vaikka toisaalta haluaisi, niin ei pysty, kun alkoholi sanelee säännöt. :neutral_face:

Mieti haluatko samaa vuoden, kymmenen vuoden kuluttua. Ellet tee asialle jotakin, sillä alkoholistia ei voi kukaan muu raitistaa. Hänen on itse haluttava sitä oikeasti ja tehtävä sen eteen töitä, eikä vaan sanottava, että huomenna.

Minäkin kiikun koko ajan lähtömietteissä, ja entistä enemmän vahvistuu päätös.

Voimia. Ja lue plinkkiä, niin saat uskomattoman paljon apua ja ymmärrät paremmin alkoholistin ja koko perheen ongelman.

Kuvauksestasi päätellen miehelläsi on jo riippuvuus. Hänen täytyy saada tietty annos alkoholia lähes päivittäin, viikonloppuina enemmän. Kysymys ei ole valinnasta, vaan pakkomielteestä. Riippuvuuteen (alkoholismiin) kuuluu oleellisena piirteenä kieltäminen. Hän kieltää juovansa liikaa, kieltää ongelmansa, kieltää tarvitsevansa apua. Vaikka hän jonakin hetkenä myöntäisikin, että ehkä juo liikaa, ei pysty kuitenkaan käytännössä olemaan juomatta, ja siksi perustelee, ettei tämä nyt mitään.

Jatkuva alkoholin käyttö ei todellakaan kuulu lapsiperheen elämään, ei edes perhe-elämään! Monen juovan mielestä se kuitenkin kuuluu. Siitä tulee ristiriita. Teet oikein, kun että anna hänen hoitaa vauvaa kaljoissaan.

Lue tätä päihdelinkkiä, lainaa kirjastosta alkoholismia ja alkoholistien läheisten ongelmia käsittelevää kirjallisuutta. Ota selvää asiasta.
Olisiko sinun mahdollista päästä käymään Al-Anon-ryhmässä? Sieltä saisit vertaistukea. Katso www.al-anon.fi.
Olen itse mennyt Al-Anoniin, kun minulla oli juova mies ja pienet lapset. En tiedä, miten olisin selvinnyt siitä muuten.
Pidä huolta itsestäsi ja lapsestasi.

Paras mitä voit tehdä: soittaa esimerkiksi A-klinikalle ja lähteä sitä kautta ensin selvittämään tapoja millä voit auttaa itseäsi, vihantunteita ynnämuita. Monesti sille vihantunteellekaan ei mitään voi koska se on täysin aiheellinen, mutta olosuhteita järjestämällä ja sillä että tarttuu asiaan, voi helpottaa omaa oloa melko pian ja nähdä asiat ulkopuolisessa valossa. Ottaa yhteyttä myös vaikkapa al-anoniin tai muualle.
Tosiasia on se, että tiedän miltä tuntuu kun sen suhauksen kuulee kaljatölkistä. Eikä minulla ole lastakaan, saati avioliittoa, siihen tunteeseen riittää alkoholista riippuvainen läheisen läsnäolo humalassa.
Tuo kaikki mitä kuvailit, minulle ainakin välittää viestiä ja tunnetta että ongelma on todellinen. Ei ole todellakaan väärin ajatella alkoholinkäyttöä ongelmana jos se sitä on, ei ole väliä onko mies rauhallinen tai ei, tai juoko vaan kotona eikä “sentään lähde baariin” …tätä voisi jatkaa loputtomiin näitä lieventäviä asianhaaroja, mutta parempi kun ei lähde siihen että on jotain lieventäviä seikkoja. >Sinun ei tarvitse etsiä positiivisia puolia tämän kemiallisen aineen liikakäytöstä, nimeltä alkoholi. Varamasti on erilaisia riippuvaisia, niitä jotka juo viikon putkeen kerran vuodessa tai niitä jotka tissuttelevat. (ongelma nimittäin on nimeltään silti ihan sama, kotonajuojat yrittävät vain siis SEKÄ juoda että elää arkea, kuvitelleen että juominen ei haittaa jos en ole “liian” kännissä…)
Kokeile hetken suhtautumista että miehellä ei ole ongelmaa, vaan sinulla. Eli ongelma ei ole miehen juominen, vaan Sinun ongelmasi on että sinulla on nyt parisuhteessa tuollainen juttu, joka vaatii joko hoitamista koska ei näytä itsestäänkään selviävän, ja miten ongelma hoituu; Saatko mukaan miehesi tämän ongelman hoitamiseen, vai pitääkö sinun jatkaa yksin jos hän ei suostu. Mieti itseäsi, mitä sinun tulee tehdä, nyt kun talossasi asuu alkoholin vietävänä oleva ihminen.
Mököttämällä miehellesi , kyseisen reaktion silti ymmärrän hyvin, ja yrittämällä saada hänet muuttumaan, tai muuttamaan elintapojaan, tai unohtamalla tuoda hänelle sopivasti olutta: niin ne on pelkkiä testejä, joista ongelman kyllä huomaa, mutta eivät todella ratkaise ongelmaa. sinä et pysty lopettamaan miehesi juomista: Eli jos ei puhe auta, ja jos mies selvästi menee paniikkiin ilman oluttaan niin julista ongelma todetuksi tosiasiaksi jo, ja ala hankkia apua ja järjestellä tarpeentullen asioita sen mukaan. Alkoholismi ei ole myöskään saamattomuutta, vaan se on riippuvuus.Vakava tilahan se täytyy olla, jos mies ei pysty lapsestakaan huolehtiakseen olemaan juomatta sen vertaa. Mikäli tunnet miehesi ajalta ennen juomista, niin onko se edes häntä itseään, vai onko hän todella alkoholin vietävissä myöskin tajuamatta että tekee sen jo vasten tahtoaan. Sairastumisesta ei voi olla vastuussa, mutta kun ongelma on todettu ja tehty näkyväksi niin ongelman hoitaminen on ihmisen omalla vastuulla, haluaako raitistua vai jatkaa juomista.

Kiitos vastauksista!

Kyllä tämä on alkoholiongelma. Valitettavasti.
Minun vanhempani eivät käytännössä ole koskaan juoneet, itse olen kyllä nuorena rajustikin, mutta silti ja varsinkin lapsen saamisen myötä on ollut todella helppoa olla juomatta lainkaan.
Miehen perheessä, sen mitä loma-aikoina näen, juodaan koko ajan olutta ja viiniä. Ei heistä kukaan tosiaan ole räkäkännissä tai käyttäydy huonosti, mutta juominen jotenkin korostuu räikeästi, nyt kun en itse ota. Voisin ottaa silloin tällöin lasillisen pari, mutta enhän edes sitä pientä voi kun kukaan ei ole sitten lasta hoitamaan!
Tuosta juomisesta olen miehen äidille sen verran maininnut, että olen tuon rajan asettanut lastenhoidolle. Meni samalla hänellekin viesti, ettei lapseen koske kun on ottanut. Ei tosin juo normiarjessa, vain kun lapsensa saapuvat lomille. Mutta jollain tavalla se on heillä perhepiirissä ja suvussa.

Täytyy katsoa noita al-anon ym. juttuja. Pakko tässä on itselle apua ja tukea hakea, juurikin tähän vihan tunteeseen. Miehelle olenkin sanonut, että hän on aikuinen ihminen ja päättää itse asiansa, mutta en katsele tuota juomista loputtomiin. Tiedän että kiristäminen ei ole pitkäaikainen ratkaisu, mutta uutta lasta en suostu hankkimaan jos hän ei näytä että haluaa ja tekee juomiselleen jotain. Surkeaa vain on, että nyt jo toivoisin toisen suunnittelua :frowning: Mutta meidän kohdalla se on sen verran iso ja kallis projekti, että on aivan järjetöntä että minä suostuisin fyysisesti ja henkisesti raskaisiin hoitoihin jos mies ei omalta osaltaan huolehdi terveydestään. Ja vaikka tuo alko ei hänen kohdallaan parantaisi tilannetta (siis hedelmällisyyteen liittyen), se on se ja sama minun mielestä. Alkoholi ei kuulu päivittäiseen elämään.

Mutta surettaa kovasti jos pitää alkaa pohtia eroa. Että onko tämä niin iso ongelma, kun ei riehu, ei juo tiliä tyhjäksi, ei hauku, hakkaa jne. Tällaisia ajatuksia varmasti moni muukin on miettinyt jos on jo lapsi. Ristiriitaista on. Mutta mikä se semmoinen parisuhde on, jossa toinen saa tsekata itsensä ulos kaikesta vastuusta kotona? Että riittää kun hän tekee töitä ja ansaitsee rahaa, kotona saa rojahtaa sohvalle ja avata oluen? Ja kyllä minun asenne ja fiilis viimeistään pilaa suhteen - siitäkös parempi syy vielä ottaa sitä olutta, kun akka on niin paska. Ja valitanhan minä, kun ottaa enemmän niin valitan enemmän kaikesta muustakin.

Ja olen todella pettynyt terveydenhuoltoon, esim. neuvolaan näistä asioista puhumisessa. Mies tuli pari kertaa mukaan neuvolaan raskausaikana ja täytti terveyskyselyt. Alkoholin kulutuksen tietysti kertoi alakanttiin ja minä sitä korjasin, että ei kun tämän verranpas. Mitäpä neuvolatäti? No eipä paljon mitään! Eikö juuri ulkopuolisen olisi helppo saada mies kasvokkain tuon asian kanssa! Ja jotenkin tätä jatkuvaa juomista vähätellään myös terveydenhuollossa ja mediassa, kun “pysytään kertakäytössä kohtuullisella tasolla”. Miten ne kuvittelee, että alkoholihaittoja voidaan vähentää, jos terveydenhuollossa niihin ei puututa ja pahimmillaan vähätellään?
Pitääkin nyt ensi kerralla ottaa puheeksi, kun olen siellä yksin lapsen kanssa. Saa nähdä tarjotaanko tukea…

kannustan että hakea apua itsellesi, toivottavasti saat sitä jostain, tai lähettävät ainakin eteenpäin sinne missä sitä apua saa.
Kuitenkin, puheeksi ottaminen on aina ja suora puhe, syyttämättä ja erottaen henkilö ja teot toisestaan, ihan hyvä lähtökohta,
mutta yhtä paljon (tai yhtä vähän) ulkopuoliset voivat tehdä toisten juomiselle, kuin läheisetkään.
Sinulla on se paras mahdollisuus auttaa miestäsi välillisesti, auttamalla itseäsi. Kun kupla ainakin jossain kohtaa puhkeaa ja et enää ole ainakaan osa ongelmaa, joskaan kukaan ei pysty kuitenkaan olemaan osa ratkaisua, muu kuin mies itse. Kun hän havahtuu ongelmaansa, on hänelläkin puhelin millä voi soittaa a-klinikalle ja kysyä miten katkaista juominen ja mitä tehdä ettei menetä perhettään ja kaikkea. Ihminen aikuistuu vain siten, että vastaa itse teoistaan.Tällähetkellä kaiketi olet kykenevä siihen että toimit ja ajattelet, kun miehesi ilmeisesti ei ole. Vuoron perään ovat ihmiset vahvoja, tai vahvempia kuin toinen.

On selkeästi ongelma teidän perheelle kun häiritsee sinua ja estää miehen osallistumisen täysipainoisesti lapsen hoitamiseen.
Ja jos määrät ei tunnu nyt mielestäsi isoilta, niin ne valitettavasti kasvaa vuosi vuodelta:( Hyvä olisi siis jos miehen saisi nyt heräämään.
Meilläkin oli vuosia määrät sellaisia, että ei varsinaisesti häirinnyt minua. Myöskään väkivaltainen ei ole koskaan ollut. Mutta se häiritsi, että piti juoda usein ja vaikka parin viikon tauko oli työn ja tuskan takana. Ei edes minun lähestyvä synnytykseni saanut lopettamaan. Oli siis tuuria, että mies oli selvinpäin kun synnytys alkoi;)
No nyt on useampi lapsi ja mies kärähtänyt rattijuopumuksesta, ollut useamman kerran katkolla jne. Tilanne on sellainen, että haaveen vielä yhdestä lapsesta olen saanut haudata. Enemmänkin mietin asumuseroa jos ei asiat nopealla aikataululla tule menemään parempaan suuntaa. Minun ei tarvitse tälläistä katsella eikä lastenkaan. Ei väliä vaikka elettäisiin sossun tuilla.
Voimia teillle!