lopen uupunut…nää on nyt sanat mun mielessä…en vaan enää jaksa, enkä tiedä mitä tehdä. Perheessä kolme lasta ja pienin 2 vuotias.Olen töissä paljon ja vastuullani on kaikki mitä kodin pyörittämiseen ja elämään yleensä kuuluu.Mies käy töissä, mut juo joka päivä alkoholia.Viikonloput yhtä helvettiä…ryyppääminen alkaa jo torstaina ja päättyy sunnuntaina…en muista viikonloppua millon ei oltais riidelty…esikoinen ei viihdy enää kotona…haluaa koko aika yökylään muualle, en ihmettele niin minäkin…olen yrittänyt puhua, huutaa raivota, antaa tukea , mut hirveetä mun henkistä alistamista koko aika…sit tulee ne morkkikset, ku ollaan muka niin kiinnostuneita lapsista ja musta.Humalassa raivoo mulle kun en oo antanu hänelle tarpeeks, huudan takasin että kato ittees panisitko? tätä tää on.joo ei oo munkaa käytös ehkä ihan aikuismaista, mut en vaan jaksa enää.Työt ja kotihommat hoidan vähä sinnepäin…ootan vain et pääsen nukkumaan… on luvannut lopettaa ja uhkasin jo et jos ei lopeta ni mä lähden, hänen valinta…toisaalta en uskalla lähteä, jos hänen elämä menee viel huonommaksi.Todella vaikeaa
Et uskalla lähteä, jos hänen elämä menee vielä vaikeammaksi… Voin vakuuttaa, että jäämällä miehesi elämä jatkuu tod.näk. yhtä huonona, jos ei huonompana, kuin tähänkin saakka, minkä lisäksi SINUN ja lastenne elämä huononee eli menee vielä vaikeammaksi.
Anteeksi tylyyteni, mutta sen tarkoitus olikin saada jokin tunnereaktio aikaiseksi. Tiedän itse, minkälaiseen uupumukseen voi tuollainen (tai no, paljon vähemmin vaikea) elämä johdattaa ja kuka siitä eniten kärsii; se aikuinen, jonka kannettavaksi arki on jäänyt - yleensä siis se ei-juova. Seuraavaksi siitä kärsii lapset, joita uupuva vanhempi yrittää parhaansa mukaan hoivata, mutta väsyneisyyttään rähjää vain entistä enemmin ja on ns. takakireä.
Kenenkään, siis KENENKÄÄN, ei pitäisi tässä maassa joutua elämään tuollaista elämää, mitä sinä(kin) väsynytäiti kuvailet.
Pystytkö puhumaan perheesi tilanteesta ystävillesi, vanhemmillesi, mahdollisille sisarillesi, työpaikalla tms? Toivottavasti pystyt, koska se useimmiten auttaa. Jos syystä tai toisesta häpeät tilannettanne niin pahoin, ettet voi puhua, niin puhu edes neuvolassa. Uskoisin, että sieltä voivat ohjata sinut sellaisen henkilön tai tahon luokse, josta alat saamaan konkreettista apua.
Näin ulkopuolisena on hyvin helppo sanoa, että “jätä se”, mutta tiedän, ettei se monelle ole ollenkaan helppoa. Siitä huolimatta kehotan vakavasti harkitsemaan tuota vaihtoehtoa. Sinä et ole asiasi kanssa yksin, muista myös se. Joku väliaikainen turvakotikin voisi tuoda helpotusta tilanteeseesi. Saisit hetken aikaa hengähtää ja ottaa etäisyyttä kodin asioihin. Lapset toki mukaan turvakotiin, se on itsestään selvää.
Ensimmäinen askel toipumiseen eli “ylös” sieltä lopen uupuneen olotilasta, on se, että hakee apua, jos ja kun omat voimavarat eivät riitä.
Toivon siis sinulle uskallusta irtiottoon ja samalla uskoa siihen, että saat vielä kokea tasapainoisen ja turvallisen elämän.
No nyt on taas ne kuuluisat morkkikset, plus sukulainen käymässä. hän ei juo kuin piilossa ja vähän.Toisaalta mukava kun ei juo ja on “normaali”, mut toisaalta tunnen ja tiedän ja olen nähnyt tän miljoonaan kertaan, että tunnistan teatterin ja se alkaa ärsyttää. Ärsyttää se että kun hänen sukulainen tulee käymään ni sillon ei juoda, mut me ketkä ollaan tai pitäis olla tärkeimpiä ni me joudutaan sitä kattomaan. Nykyään hän syylistää mua tupakanpoltosta, totta tupakkaa menee ja paljon. pitäis lopettaa, mut hänen mielestää se on sama asia kuin hänen juominen. en mä jaksa enää edes väitellä aiheesta…selvä se sitten.Tää vieras lähtee parin päivän päästä, joten viikonloppu meneekin sitten katellessa sitä juomista taas. Hänellä on rankka viikko takana jne… hyvä syy vetää perseet kolmena päivänä.
Humalassa hän tietyllä tapaa syyttää juomistaan meitä ja tätä meidän perhe-elämää…ei kuulemma pysty selvinpäin kattoo tai olemaan täällä. Kaiki olis paremmin jos lapsia ei olis, minähän ne tähän maailmaan synnytin joten mun vika tietenkin.
lähtisin siskoni luo, mut lapset koulussa jne… en voi vaan lähteä ja heitä en voi tänne jättää
Miehesi ei taida olla ainoa laatuaan, joka syyttää juomisesta sitä, että eihän perhe-elämää kestä selvin päin. Siskoni mies aikoinaan tuollaista “vuodatti”, kun mainitsin hänelle oluen litkimisestään. No, eipä mennyt tuosta keskustelusta kuin reilu puoli vuotta, kun sisko otti ja lähti. Mieheltä loppui tuon jälkeen juominen, mutta myöhäistähän se oli.
Sinulle, väsynytäiti, haluan vain sanoa, että älä vaivaa päätäsi yhtään enemmillä ajatuksilla, kuin sillä, miten selviät päivästä kerrallaan. Väsytät vaan turhaan itsesi miettimällä esim. tulevaa viikonloppua - elät sen ikäänkuin jo kertaalleen etukäteen, jolloin kuormasi vain tuplaantuu.
Sekin päivä vielä tulee, kun olet kypsä tekemään lopullisen ratkaisun. Niin pitkään sinun on yritettävä pitää huoli ennen kaikkea itsestäsi ja omasta jaksamisestasi, jotta jaksat myös lasten kanssa.
Tuttuja kirjoitat. Minulla myös 3 lasta, joista pienin on reilun vuoden. Meillä myös mies on sitä mieltä, että parisuhteemme on sieltä ja syvältä ja syy minun, kun en anna läheisyyttä enkä seksiä. Siinä hän on oikeassa, että parisuhteemme on ollut huono jo kauan ja sekin on totta, että läheisyyttä eikä seksiä ole. Mutta itse näen syy-seuraus -suhteet hieman erilaisina. Minusta juovan alkoholistin kanssa ei voi mitenkään olla toimivaa parisuhdetta. Se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. Ja kun ei ole toimivaa parisuhdetta niin ei kai se mikään ihme ole, jos läheisyys ja seksi hiipuu.
Itse tein nyt sen ratkaisun, että lähden lapsien kanssa. Palasin juuri töihin, jotta voin elättää pesueeni. Koska taloudellisesti lähteminen on mahdollista niin ajattelin, että se on tehtävä. Olen ollut itse jo pitkään henkisesti aivan loppu tähän menoon. Tämä näkyy esimerkiksi niin, että hermostun lapsille ihan turhasta, kun pinna ei vaan kestä. Jos nyt huomaan muutoksen itsessäni. Jaksan arkea huomattavasti paremmin ja lapsien kanssa sujuu paremmin kuin koskaan. Päätös lähteä on siis ollut oikea. Rankkaa on ja rankkaa tulee olemaan ja tuntuu epäreilulta ja ties miltä muulta. Mutta pakko tehdä nyt asialle jotakin. Muuten oma ja lasten elämä kuluu hukkaan tässä *askassa.
Onko oman kodin perustaminen sinulla kuinka realistinen vaihtoehto? Mikä siinä tuntuu kaikkein hankalimmalta? Entä jos jäät? Pystytkö jotenkin rauhoittamaan omaa ja lasten elämää jäämällä sinne? Onko teillä mies itse mitä mieltä juomisestaan? Onko hänen mielestään juominen hänellä hallussa?
Unelmoin omasta kodista missä lapsilla olisi hyvä olla ja mulla. Me ollaan kerran erossa oltu töiden takia ja muistan että kuinka helppoa se elämä oli, lapset ovat sanoneet mulle että olit silloin kivempi äiti 
surullista kuulla ja sattuu todella paljon kuulla tuollaista. Se helppous johtui siitä että oli yksi lapsi vähemmän.
Hänen mielipide juomisesta vaihtelee, uskon että hän tietää sen olevan ongelma.Nyt hän on toista päivää juomatta, ei olla siis puhuttu oikein mitää.Mä olen ollut aika hiljanen tässä viime päivinä.Ei ole oikein enää mitää sanottavaa.Olisko hän tajunnu mun käytösestä jotain, en uskalla ottaa aihetta esille, pelkään sitä riitelyä ja en jaksa enää riidellä.Ihan turhaa se on.Mä en voi sen juomista lopettaa.Mulla on läheinen ihminen kuka joi todella paljon, pilasi mun lapsuuteni ja nuoruuteni sillä.Tää asia on nyt ollu mielessä paljon.En halua että lasten elämä menee siihen mitä mulla oli ja siihen suuntaan se on menossa, ellei mies lopeta.
katotaan nyt, mä oon tässä miettinyt, että kerran vielä sellanen parin päivän kotiryyppyputki ni sit mä luovutan kokonaan.Mä ja lapset ansaitaan parempaa.rauhallinen koti missä on hyvä ja mihin on hyvä tulla.Haluan olla se iloinen ja touhukas äiti mikä olin silloin joskus.
Mietin nmyös paljon sitä että miten mä olen joutunut tähän. Mä olen jo suurimman osan elämää tollasta samanlaista juomsita kattonut ja pahempaakin.Tuttua ja turvallista? En mä varmaa osaa olla ellei mulla ole joku holisti hyysättävänä 
paree olla yksin vaan loppuelämän.
Väsynytäiti, korvaani jotenkin särähti tämä: “Se helppous johtui siitä että oli yksi lapsi vähemmän.” Ihanko oikeasti olet sitä mieltä, että yksi lapsi lisää on syynä nykyiseen uupumukseesi? Noinhan tuon voi tulkita. Okeiokei, uskon, ettet ihan tuota tarkoittanut, mutta pakko oli näyttää sinulle “peiliä” 
Totuushan on se, että juova läheinen vie niin älyttömästi energiaa muilta perheenjäseniltä, että kun tuollainen energiasyöppö on poissa, niin sitä jaksaa kummasti huolehtia lapsista ja huushollista.
Minä jäin itsekseni asumaan yli 100 neliön vanhaan omakotitaloon suurella tontilla, ja tuntuu, että tänä kesänä esim. pihapiiri oli kaunein yli kymmeneen vuoteen, jolloin mies vielä hoiteli pihahommat. Toki tajusin nyt, joutuessani itse hoitamaan kaiken, että miksei se nurmikko lyhenekään kerralla koko pihalta tai mikä siinä pensasaidan leikkuussa nyt voi olla niin vaikeaa 
Joka tapauksessa, hyvinhän nuo askareet hoitui ja hoituu edelleen, vaikka tuntuukin, ettei aika riitä kaikkeen (kun on myös harrastusmenoja, ystävien tapaamista yms). Energiaa on, kun saa yöt nukuttua eikä mieltä paina mikään ahdistus, mikä avioliitossa vielä painoi, kun halusin pitää perheemme kasassa ja kaiken niin tasapainoisena…
Se on hyvä, että olet alkanut miettimään asioitanne. Niin ne tilanteet hiljalleen kypsyvät ja tulee sekin aika, kun olet riittävän vahva valitsemaan, mitä loppuelämältäsi (lasten kanssa) haluat.
Tarkottaisko kirjoittaja kuiten, että mies on se hankalimmin hoidettava lapsi? Näin monesti holistiperheissä, muiden lasten kanssa kyllä pärjää… 
“Ihanaa” huomata etten ole tämän ongelman kanssa ainoa painiskeleva. Vuosikausia olen miettinyt, että nyt riitti juopottelun katselu, minä lähden lasten kanssa. vaan eipä se ole helppoa, kun on lainat ja muut. Itsellä rahat menee lainojen ja laskujen maksuun, miehellä vaan riittää rahaa kaljaan joka päivä. Pitäisi vaan kerran riuhtaista irti, mutta energia ei ole vielä ainakaan tähän mennessä riittänyt.
Tervehdys naiset!
Voi kuulkaa! Meitä on PALJON, liikaa. Olen kirjoitellut omaa tarinaani kohdassa Näinkö tässä nyt käy. Ja tämä sessio on toinen kerta, ekat kirjoitukseni olivat joskus 10 v sitten.
Näin kauan kesti minulla kypsytellä asiaa. Ja samalla pikkuhiljaa opiskella uusi ammatti, hankkia töitä ja vähän itsevarmuutta jne. Lapset kasvoivat samalla ja kun pesä alkoi pikkuhiljaa jo hajota oli minun vuoroni tehdä ratkaisu.
Ja vielä muutettuani epäröin ja puntaroin teinkö oikein vai väärin. Nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, etten enää halua takaisiin siihen ympäristöön, missä minua vähäteltiin ja sain kuunnella ainankin kiukuttelua jos mies olikin selvänä. Kukaan ei enää tee “ohareita”, vaan jos olen päättänyt lähteä leffaan niin lähden eikä tarvi pettyä kun toinen valitsikin pullon.
Aluksi olin tosi tosi väsynyt ja ihan konkreettisesti nukuin tosi paljon. Nyt voimia riittää jo kodin siistinä pitämiseen ja sisustamiseenkin, tosin tosi pienellä budjetilla. Eilen toin ulkoa pari hienoa käpyä pöydän koristeeksi
Eli pohtikaa, puntaroikaa, mietiskelkää tarpeeksi. Tekee hyvää jakaa ajatuksiaan tällä palstalla ja vielä se päivä tulee, jolloin tuntee itsensä varmaksi tekemään juuri niin, kuin päättää tehdä. Tsemppiä teille kaikille!
t. Syyslintu
Hei väsynytäiti,
Kuvailet hyvin tyypillistä perhe-elämää tilanteessa, jossa toinen vanhempi sairastaa alkoholismia. Sairaus rikkoo perheen normaalin dynamiikan, ja aiheuttaa ylenpalttista väsymystä, riitaa, pelkoa ja epätoivoa. Jos et ole vielä lukenut muita tarinota Kotikanavalla, niin suosittelen sitä sinulle lämpimästi. Tarinoita lukiessa yleensä huomaa, miten samanlaisista ongelmista alkoholistiperheissä kärsitään ulkoisten puiteiden eroista huolimatta.
Me läheiset haluamme aina itsellemme vakuutella, että oma tilanteemme on jotenki erilainen, poikkeuksellinen ja ainutlaatuinen, mutta valitettavasti se ei ole: kun alkoholismi saa ihmisen haltuunsa, se aiheuttaa hyvin samanlaista käytöstä ja oirehdintaa ihmisestä riippumatta. Helpoiten näistä oireista voi todeta esimerkiksi sairaudentunnon puuttumisen (ts. Alkoholisti ei ymmärrä omaa ongelmaansa), holtittoman juopottelun (alkoholisti juo, vaikka mitä olisi sovittu), sekä valehtelun. Alkoholismi ei ole staattinen tila, vaan pahenee ajan myötä, ja johtaa lopulta (muoks.) hoitamattomana kuolemaan. Hankalin tilanne läheisillä on epäilemättä juuri silloin, kun alkoholistin vaikutuspiirissä on lapsia.
Sanot tuossa odottavasi eron suhteen seuraavaa juomisputkea. Kertomasi perusteella se saapuu varmasti. Tämä johtuu mielestäni siitä, että olet jo uhannut erolla, muttet ole sitä toteuttanut. Ymmärrän sinua hyvin, älä käsitä väärin! Tarkotan vain sitä, että meillä läheisillä on tapana antaa alkoholistile löysää siinä toivossa, että asiat muuttuisivat. Entisenkaltaisella menolla asiat eivät kuitenkaan muuksi muutu, paitsi pahempaan. Oman kokemukseni mukaan löysätä voi vasta siinä vaiheessa, kun/jos alkoholisti oikeasti aktiivisesti tekee töitä raitistumisen eteen. Kauniit sanat ja tyhjät lupaukset eivät ole minkään arvoisia, koska juova alkoholisti on patologinen valehtelija.
Raittius ei tule kädenkäänteessä, ja se tulee harvoin yksin. Mitään takeita raitistumisesta ei myöskään voi antaa, juuri tuon sairaudntunnon puuttumisen vuoksi. Yleensä toimivin tapa raitistua on AA- tai muu vertaistukeen perustuva malli, kuten Minnesota-mallin hoito. Sinun ja lastesi vuoksi ehdottaisin, että tutustuisit alkoholismiin sairautena. Alkoholismista on liikkeellä paljon luuloa ja vähän tietoa, sinä voit halutessasi valita tiedon. Silloin sinulla on mahdollisuus muuttaa omaa toimintatapaasi, muuttaa elämääsi ja selvitä lastesi kanssa tästä sairaudesta! Silloin myös juovalla alkoholistilla on mahdollisuus raitistua, koska tuntiessasi sairauden, et enää anna sille omalta osaltasi mahdollisuutta. Voi olla, että pelkosi toteutuu ja hänen tilansa kääntyy nopeasti huonompaan. Totuus kuitenkin on, että hänen tilansa huononee päivä päivältä joka tapauksessa vaikka jatkaisitte entiseen malliin. Ratkaisun avaimet ovat siis sinulla: mitä nopeammin lakkaat välittämästä siitä mitä alkoholisti tekee, ja alat välittämään siitä mitä sinä teet, sen nopeammin muutoksia voi tapahtua.
Mitäpä jos päättäisit, että teet jotain sellaista joka päivä, josta sinulle tulee hyvä mieli?
Terveisin Ellis
Tuntuupa tutulta … nytkin on ilta juotu ja suututtu, kun vaimo kääntää humalaiselle selän sängyssä… siinäpä sitä on syyta taas aamulla jatkaa juomista. Tätä on jatkunut jo tovin aikaa… viikot menee suht hyvin, mutta ei viikonloppua ilman olutta tai kirkasta! Otan välillä itsekin, mutta jää siihen yhteen iltaan tai pariin lasiin. En ole koskaan ymmärtänyt krapulajuomista ja loiventelua, yks ilta ja siinä se on, sitten kärsitään. Ja nuo katteettomat lupaukset! Mihinkään ei voi luottaa! Juu lähdetään ens viikonlopulla reissuun, mä ajan … kappas vaan kun en voikaan ajaa kun olen ottanut edellisenä iltana niin paljon, aja sä! Hitto ja sitten suututaan, kun toisella ei tee mieli lähtee minnekään!! Itse ei enää saa nauttia matkoista eikä mistään, kun pitää tarkkailla miten toinen juo ja miten pelle se on humalassa. Mutta mikä siinä on, ettei voi lähteä? Rakastan kyllä miestäni, mutta tavallaan myös halveksin ja säälin. Miten noin ihana ja hellä mies voi muuttua tuollaiseksi lässyttäväksi humalaiseksi, itseään sääliväksi raukaksi?? Jos lähtisin, minne menisin? Miten pärjäisin taloudellisesti? Mitä jo hänelle sattuu jotain? Onko se minun vikani? Lähdenko siinä vaiheessa, kun hän on selvin päin? kun tuntuu, että kaikki on ok?
Nikka,kirjoitat kuin minun elämästäni!En koskaan uskonut että meillä alko tulee hallitsemaan elämäämme,mutta niin on vain käynyt.Viikonloput pe-su menee miehellä seurustellessa alkon kanssa.Itsekkään en ole aivan absolutisti,otan jonkun siiderin tai viinilasin silloin tällöin.Mitään ei pysty suunnittelemaan vapaa aikoihin kun viina on jossain määrin aina kuvioissa mukana.Olen tuntenut myös itseni yksinäiseksi,kun ei käydä juuri missään eikä meilläkään käy enää ketään.Olenkin ottanut hiljattain oman vuokrakämpän ja vähitellen sinne vienyt tarvittavia tavaroita,joten kumpikin saa viettää omanlaista elämää.Toista ei voi muuttaa,mutta omaa käyttäytymistä voi.En enää syyllistä itseäni mistään,enkä mieti että mitä hänelle kuuluu,jokainen ottakoon vastuun itsestään.Voimia sinulle Nikka ja pidähän huolta itsestäsi,sitä ei alkkis tee,hän aattelee vain että milloin seuraavan kerran pääsee kaljoille…