Miehen jatkuva tissuttelu

Kotikanava
1

Tänne kirjoittelen ahdistuksen lisääntyessä miehen tissuttelusta.

En oikein tiedä mikä enää siinä normaalia ja mikä ei… Olen jollain tavalla hyväksyttänyt juomista sillä, ettei se ole vaikuttanut kauheasti meihin ja että hän on aikuinen mies. Vaikka valehtelen itselleni. Minuun se vaikuttaa ainakin.

Olemme olleet yhdessä 6 vuotta. Minun mukanani tuli lapsia aiemmasta liitosta. Hän oli tavatessamme lapseton.
Kaljan kittaus oli silloin sellaista että hän vuorotyön työvuorjen jälkeen otti, ja minä ajattelin (naivina), että se on vaan rentoutusta. Hän osallistui minun ja lasten elämään, ja alkoholin käyttö ei näkynyt millään tavalla siinä. Koskaan emme ole joutuneet siirtämään menoja juomisen vaikutusten vuoksi.
No sitten tuli aika että muutimme yhteen ja meidän yhteinen lapsi ilmoitti tulostaan. Tissuttelu miehellä oli joka päiväistä jäädessäni äitiyslomalle, ja hän töistä isyysloman aikana ei noussut kertaakaan ennen klo 13 ylös, kun yöllä oli tissutellut ja valvonut aamuyöhön. Perustelin itselleni että hän vielä totuttelee isänä olemiseen. Sain kyllä aina apua kun pyysin, mutta oma-aloitteista ei koskaan ollut. Käytin koiran ulkona, hoidin lapset, vastasyntyneen ja kaikki kodintyöt. Tuntui että isyysvapaa oli enemmän pitkä varpajais-ryyppyloma.
Ajoittain hermostuin ja sanoin juomisesta, mutta hän kertoi vähentävänsä koko ajan, mutta että se ei kerrasta voi loppua. Ja taas minä ajattelin että toivotaan että se asteittain vähenee. Olen luonteeltani sellainen etten jaksa nalkuttaa parisuhteen ongelmista, koetan hakea apua ja selvittää ja tukea tiettyyn pisteeseen, ja sitten nostaa kytkintä kun ei vaan parane…

Juominen jatkui niin että aina hänen työvuorojensa väleissä otti “rentouttavaa”. Yövuoron jälkeen otti pari kaljaa ja meni nukkumaan. Vapaapäivinä kauppa- ym. reissujen jälkeen kaljahanat alkoivat virrata. Vapaapäivät perheen kanssa eivät olleet syy juomisen lopettamiseen, mutta seuraavana päivänä oleva työvuoro lopetti juomisen. Remppahommat meni reippaammin kun oli kalja koko ajan kädessä, leffaa oli kivempi katsoa kalja kädessä, lasten nukahtamista oli helpompi vahtia kaljan kanssa, kaikkeen liittyi aina kalja. Meillä oli paljon menoja, ja hän aina mukana, hän oli kuskina, mutta koskaan ei päästy lähtemään ennen klo 13, jotta promilleja ei ole enää veressä.
Minua pikkuhiljaa alkoi ahdistamaan sohvapöydillä ja lipastojen päälle hänen yöllä jättämänsä kaljapurkit, joita aamulla siivosin ennen kuin lapset heräävät. Kaljaa hän joka ilta nautti noin 8 kaljaa, joskus enemmän ja hyvin harvoin vähemmän.

Hänen käyttäytyminen juodessa on muuttunut. Alussa hän oli hilpeä ja vitsikäs kun sai juotavaa, sellainen juhlien vitsiniekka tyylinen. Nyt taitaa lapsiperheen arki vaikuttaa ja väsyttää, nyt hän on vain nopeasti puheensa sammaltava, ja yleistyvässä määrin puheissaan ilkeä ja fyysisesti kovakourainen. Muutama “känniraivari” on tullut, kerran iskenyt oven portin niin että tippui saranoilta, kerran löi nyrkillä oveen reiän. Minuun tai lapsiin ei ole kajonnut. Eikä kajoakaan, tai se on tässä ja tietää sen- eikä ole kyllä koskaan uhannutkaan. Nämä raivarit ovat tietysti hänen mukaansa olleet minun syytä, kun olen nopeasti suuttuva ja haluan selvittää asian heti pois. Mies kokee että hyökkään ja tivaan, ja käytökseni ei ole normaalia. Juomisessa ei taas ole mitään epänormaalia. Olen koettanut kauheasti muuttaa itseäni, äkkipikaisuuteni vuoksi, mutta ehkä jonkun muunkin täytyisi muuttua.

Nyt vielä meille tulossa yksi lapsi lisää. Joku varmasti ajattelee, että kuinka tyhmä olen kun suostun lisääntymään tuollaisen kanssa jolla paljon työstettävää. Mutta eiköhän meillä kaikilla ole aina opittavaa elämästä. Isänä hän on hyvä kuin mikä. Aina läsnä ja pitää kuria ja jaksaa lasten kiukkuja. Aviomiehenä hän on kiva, ja aidosti kuuntelee minua ja laittaa minut itsensä edelle-- selvinpäin. Hän on se jonka kanssa minä haluaisin vanheta yhdessä ja istua käsikädessä kiikkustuolissa. Mutta pelkään että tuolla menolla, istun yksin kiikkustuolissa haaveilemassa että hän olisi siinä vieressä.

Oli pitkä jakso jolloin juominen oli niin vähäistä että unohdin tämän ongelman. Kirjoitan menneessä muodossa tuota ylläolevaa tekstiä, koska olen jollain tavalla luovuttanut hänen juomisensa vuoksi meidän suhteen. Haluan lapsille raittiin lapsuuden kaiken kaikkiaan.

Olen vakavasti miettinyt lähteväni, mutta jokin minussa ei vielä anna luovuttaa, kun meillä perhe. Olen kertonut että tämä loppuu jos juominen ei lopu. En usko pystyväni muuttamaan häntä, ei ketään voi muuttaa jos hän ei itse halua. Olen tehnyt selväksi hänen antamansa lupauksen meidän perheellemme (pitää huolta meistä ja me hänestä, mutta minusta koko perhe on ansainnut selvänä olon), mutta eipä sitäkään muutosta voi odottaa loputtomiin saakka.
Lähinnä mietin, että onko kenenkään elämässä ollut samanlaista ja onko koskaan muuttunut?

2

Hei vaan.
Jotenkin niin tuttua… Meillä ei ex-puolisoni kanssa ole yhteisä lapsia, eikä kummallakaan muutenkaan. Meille juominen oli alkuun yhteinen harrastus, mutta kun itse vuosia sitten lopetin kokonaan, oli pakko pikkuhiljaa tajuta, ettei meitä tainnut juuri muu yhdistääkään. Mies oli jatkuvasti tissutteleva, itselläni oli pitempiäkin täysin selviä jaksoja ja osasin juovaan aikaakin nauttia selväpäisestä tekemisestä. Miehen tilanne sen sijaan oli ja on se, ettei mikään tunnu yhtään miltään ilman viinaa. Kaikkeen hankalaan täytyy ottaa, koska v*tuttaa, kaikkeen kivaan pitää ottaa. Juomaan pakottava stressi on jatkuva seuralainen oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Oli rahaa enempi tai vähempi. Loma, työ, lomautus, kurssi, työttömyys jne. :smiley:

Vääjäämättä se juominen vaikuttaa läheisiin. Juova ei sitä itse vaan huomaa möllöttäessään kuolaavana säkkinä sohvalla. Tai kitistessään krapulassa tai juotatuksessa. Normaalissa olotilassa hän ei ole siis koskaan. Minuakin sitten suututti, että kaikki lupaukset voi pettää ja juoda, mutta duuniin kyllä selvisi. Mutta siinä lopulta näkyy se arvojärjestys ja vetäähän se vähän mattoa alta.

Alkoholi muuttaa ihmistä. Mitä kauemmin ja mitä enemmän juo. Meillä oli käsiksi käymistäkin valitettavasti. Sitäpaitsi päälle voi paukahtaa delirium tai muu alkoholipsykoosi, jolloin ei tosiaan ole edes tässä maailmassa. Minusta nuo raivarit ei hyvä merkki ole. Alkoholihan blokkaa nimenomaan estoja pois lamaamalla otsalohkojen toimintaa ja lisää liskonaivojen alkukantaisia impulsseja, kuten väkivaltaa ja seksuaalisuutta. Aika huono yhdistelmä ja selittää osin kännisekoilut ja tappelut. Teilläkin siis on jo tuo ilkeys-vaihe tullut ja ärtyvyys. Entinen mieheni on jo siinä pitkällä. Hänkin oli alkujaan varsin hauska ihminen. Nyt se mies on kadonnut. Mietin juuri yhtenä päivänä, että alkoholismi vie ihmisen samaan tapaan pois ulottuvilta kuin muistisairaus. Periaatteessa paikalla, muttei kuitenkaan ja järkevä kommunikointi on vaikeaa, jossei mahdotonta.

Minäkin toivoin yhdessä vanhenemista. Huoh. Toista ei tosiaan pysty muuttamaan eikä raitistamaan. Omasta exästäkin niin toivoin, että hän löytäisi ilon elämäänsä takaisin, vanhat harrastukset ja oltaisiin voitu vanheta yhdessä… Mutta ei. Sen verran on yhteyttä pidetty, että tiedän juomisesta koituneen jo sairauksia ja juominen vie paljon aikaa. Viikonkin sanomalehdet voi olla lukematta. Hän vaan juo sammuu, herää ja juo lisää, eikä mikään tahdo enää kiinnostaa. Kaikki on kärvistelyä ja hän on pahansisuinen koko ajan.

Niin kun mietit onko mikään kellään muuttunut, niin onhan se. Pahemmaksi, ainakin tässä tapauksessa. Ja ilman hoitoa ja omaa tahtoa useinkin siinä niin käy. Jos sinäkin eroon päädyt, mitä mietit, niin varmaan lapsista on iloa. Ei kai heidän olemassaoloaan kenenkään kannata harmitella tai tuomita. Aina sitä jokainen jotenkin pärjää ja elämä vie eteenpäin.

3

Kiitos kirjoituksestasi! :slight_smile:

Tuo lainaamani kohta, on juuri se minkä olen myös huomannut. Kaikkeen löytyy “syy” ottaa. Siis tekosyy.

Todella harmi kun kohdallasi puolisosi juominen ei mennyt parempaan suuntaan :frowning: Olen kanssa miettinyt että ei oikeasti ole normaalia tissutella syyllä kuin syyllä joka ikistä vapaailtaa…Nytkin mies ollut lomalla, ja joka ikinen päivä on ollut sitä tissuttelua… Nousee aamulla kyllä reippaasti meidän muiden kanssa (tai muutaman tunnin viiveellä), mutta silmiinpistävän väsyneenä ja krapulaisena. Ihan itsellä tekee pahaa… Yölläkin on pakko kääntyä toiseen suuntaan sängyssä kun alkoholin hajuhaitta mikä huokuu kaikista huokosista ja ihosta ja olemuksesta, saa voimaan pahoin… Ja kun olen tästä huomauttanut niin tulee vastaus että sitten kun vauva on syntynyt niin loppuu… Joskus tekee mieli kysyä huijaatko minua vai itseäsi?

Toivon sinulle ihanaa kesää ja jatkoa, voi olla että minä menen samaan suuntaan tässä suhteen jatkamisasiassa kuin sinä aikanasi, voi olla että tiet eroavat kun minä en jaksa loputtomiin ryypiskelyä katsoa…

4

Jäin tätäkin jotenkin miettimään… Tietyllä tapaa alkoholisoituneen ihmisen on hyvin vaikea asettua toisen asemaan. Aika törkeääkin käyttää isyysvapaa juomiseen ja elellä kuin hotellissa ja teettää kaikki juuri synnyttäneellä äidillä. Olit varmaan aika kovilla.
Omassakin parisuhteessani esiintyi tätä luistelua. Kesälomat oli mulle raskaampia kuin varsinainen arki, eikä mulla ollut koskaan sellaista lomaa, että olisin päässyt kotitöistä ja muista arjen velvoitteista irti. Jos olin sairas, sama juttu. Ei myötätuntoa, ei muuta kuin jatkuva vaatiminen ja marina ja metelöinti, etten saanut levätä. Reissussa jos olin joskus yksin ja palasin kotiin, ukko makasi sammuneena, kämppä siivoton ja jääkaappi tyhjä. Tekstiviesteissä ikävöi kovasti, muttei sentään niin paljon, että olisi vastaan asemalle selvinnyt avuksi tai hommannut jotakin ruokaa valmiiksi. :smiley:
Mua oikeasti harmittaa ja järkyttääkin, että miten vähään tyydyin ja miten hullua tilannetta luulin normaaliksi. Toki meillä on molemmilla aika outo ja sairas lapsuudenperhe ja roolimallit niistä. No, elämässä oppii koko ajan, eikä omia valintojaan ja jonkinlaista typeryyttään niin maksa vaivaa surra tai hävetäkään. Eteenpäin on mentävä, niin yritän miettiä ja nykyisellään tuokin mennyt parisuhde naurattaakin joiltain osin. Ja olihan siinä hyviäkin hetkiä.

Mun, jos kenen luulisi tajuavan alkoholistia, kun olen itsekin aikoinaan juonut liikaa, mutten oikein silti tajua. Valehtelu suututtaa eniten ja se jatkuva mielen muuttuminen hämmentää. Tuokin, kun miehesi oli sitä mieltä, ettei kerralla voi lopettaa, vaan vähentelee pikkuhiljaa on niin tuttua. Meillä se ei onnistunut. Se oli vaan tapa ostaa lisää aikaa. Joku on sanonutkin, että jos alkoholistin kanssa joku ei toteudu tänään, se ei toteudu ikinä. Se lopettaminenkaan ei ikinä tunnu olevan tämän päivän asia, vaan huomenna. Tai joskus. Venkoilu on loputonta. Eron jälkeen oli puhe, etten missään nimessä halua tavata häntä humalassa, silti monesti oli juonut ja selitteli, että ajatteli, ettei “muutama” haittaa. Ennen eroa kyseli, voidaaanko jatkaa, jos hän lopettaa kokonaan ja puhe oli raittiista parista kuukaudesta, rehellisyydestä ja siitä, että jos retkahtaa, kertoo reilusti. Mies alkoi vaan juoda salaa, vaikka oli päihtyneen oloinen, kiisti jyrkästi juoneensa. Olen aika varma, ettei alkoholistista pysty eroamaan yhteisymmärryksessä. Ei sitä lausetta kuule häneltä, että koska en halua lopettaa juomista ja tämä selvästi haittaa sinua (koko perhettä), erotaan tosiaan. En tiedä mikä siinä on, mutta kynsin hampain pidetään kiinni siitä suhteesta ja yhtä lujasti viinasta. Vai onko jollain onnistunut jotenkin yhteistuumin? Olisi kiva kuulla, jos on.

Vasta raitistunut alkoholisti ymmärtää, mikis puoliso lähti, jos näin on käynyt. Ja jopa ymmärtää, että se oli järkevä ratkaisu. Jos jätetty juoppo ei koskaan raitistu, katkera jurnutus todennäköisesti jatkuu loppuiän. Ja se jurnutus vähän kaikesta jatkuu, vaikka jääkin. Oma elämäkin on jonkun arvoinen, tärkeä, enkä halunnut sitä käyttää jonkun ihmeen odotteluun.

Luulen myös, ettei vauvan tulo miksikään tilannetta muuta. Juomiseen on syitä. Vaikka stressi, kun vauva valvottaa. Ja olishan teilläkin syitä raitistumiseen jo nyt roppakaupalla.
Mukavaa kesää ja vauvan odotusta!
Uskon, että elämä kantaa ja keksit itsellesi parhaat ratkaisut aikanaan!