Miehen alkoholiongelma

Hei vaan! Olen nyt muutamia päiviä lueskellut näitä tarinoita ja niiden kautta nousi tarve jakaa oma tilanteeni. En ole asiasta pystynyt kenellekään puhumaan ja se harmittaa kovin.

Tilanne on se, että maanantaina mulle selvisi, että mies juo salaa ja on tehnyt sitä kauan. Olen epäillyt asiaa kyllä mutta sulkenut siltä silmäni. Maanantaina haistoin kaljanhajun josta huomautin ja siitä lähti asia purkautumaan. Mies on juonut autotallissa aiemminkin tietämättäni joten vaadin pääsyä sinne. Ja sielä romahti. Sadoittain tölkkejä sullottuna jätesäkkeihin. Aika pysähtyi. Itkin. Voi saatana.

Mies on sairastanut joitain vuosia sitten pahan haimatulehduksen ja sen jälkeen oli jonkun aikaa kokonaan juomatta. Sitten lipsui uudestaan ja sairastui uudestaan nyt keväällä. Itki sairaalan parkkipaikalla kun sanoin että kolmatta kertaa en hänen tukenaan ole. Ilmeisesti uskoi sen koska sen jälkeen onkin juonut vain salaa.

Olen tyrmistynyt ongelman laadusta ja valehtelusta. Elämä ns. Juomattoman miehen kanssa on ollut itselleni hieman ärsyttävää koska se on vaikuttanut paljon sosiaalisiin suhteisiimme, juhlat yms jääneet väliin kun mies ei muka juo. Ja sitten se saatana on juonut autotallissa ja vetänyt mulle sitä alkoholiton olut teatteriaan.

Jokin mussa kuoli tuon epärehellisyyden vuoksi. Olen neuvoton. Tiedän todella paljon päihdepulmista yms ja sen vuoksi myös ymmärrän miestäni. Mutta sitä en ymmärrä mitä nyt tekisin.

Jatkan tarinaa myöhemmin täytyy kaivaa kone esiin kun on tää kirjoitus puhelimella niin hidasta!

No niin, pitikin heti jatkaa tätä kun on vähän omaa aikaa kotona. Meillä on nyt ollut sellainen aika nihkeä viikko takana. Tuntuu kuin olisin joktain osin kuollut. Sanoin miehelle, että en viitsi turhaan kieltää sua juomasta koska siitä ei ole ollut aiemminkaan mitään hyötyä mutta sen sanoin, että jos tässä suhteessa salataan asioita niin sitten haluan erota. Lisäksi pyysin häntä huolehtimaan henkivakuutuksen siihen kuntoon että minulle ja lapsille jää jotain mikäli hän päättää juoda itsenä kuoliaaksi. Aika karua tekstiä.

Mutta totuus on se että mies on ehtinyt jotenkin ihmeen kaupalla juomaan itselleen kaksi haimatulehdusta eikä sekään ole häntä pysäyttänyt. Mikä sitten pysäyttäisi? en ainakaan minä. Olen vihaisuuteni lisäksi myös äärimmäisen surullinen. Olo on kusetettu ja tunnen itseni idiootiksi. Mies on muissa asioissa kyseenalaistanut aika rumallakin tavalla minun rehellisyyttäni ja samalla itse toiminut miten sattuu.

Olen aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että autotalli on miehen aluetta ja että jolain tavalla hän on pyrkinyt rajaamaan sitä että me muut emme sielä kävisi. On usein kuljettanut jopa avainta mukanaan kun on itse poissa. Lisäksi olen löytänyt hieman erikoisista paikoista sekä tyhjiä että täysiä töllkejä, haistanut alkoholinhajua hengityksestä mutta hän on tietenkin kiistänyt kaiken ja minä hölmö halunnut sen uskoa. Nyt ei ainakaan tarvitse enää arvuutella.

Mies ei juomisellaan aiheuta juurikaan haittaa meille muille. Siis siten että örveltäisi tai olisi vihainen tms. Oikeastaan päinvastoin, mies on huomattavasti mukavampaa seuraa ilmeisestikin muutaman kaljan juoneena. Ehkä sen vuoksi tilanne ei ole aiemmin räjähtänytkään käsiin. Mies ei ilmeisesti juo väkeviä lainkaan. Mutta mies on silti juomassa itseään kuoliaaksi. Itse tunnun tällä hetkellä eniten kärsivän hänen epärehellisyydestään ja siitä, että en koe oloani turvalliseksi tässä suhteessa pelätessäni ongelman pahenemista.

Meidän suhteessa on tämä vuosi ollut jotenkin kriisiä kriisin perään mutta kaikki tuntuu aika toisarvoiselta sen suhteen mikä nyt on tullut esiin. En oikein edelleenkään hyväksy ajatusta itsestäni alkoholistin vaimona. En mitenkään. Mutta se on totuus. Mies on kertonut olevansa helpottunut kun asia tuli esille. Hän ei siitä hirveästi halua puhua, ei käsitellä sitä enkä mä varmaan olisikaan paras mahdollinen keskustelukumppani. Hän ei aio enää juoda. Rakastaa perhettään jnejne. Mutta mun näkökyky on nyt parantunut ja ilmeisesti myös muisti. Tuon olen kuullut jo ja kuinkas sitten kävikään.

Aion lopettaa miehen kyttäämisen ja antaa asian olla omalta osaltani. Jos juominen jatkuu, jatkukoon mutta jos se jatkuu salaa, mä valmistelen avioeron. Ilman luottamusta ei mun mielestä voi olla liittoakaan. Mä aion myös aiempaa enemmän elää omaa elämääni, olen viime vuosian jotenkin käpertynyt tänne kotiin ja aina mieheni kylkeen. En oikein tiedä mistä se johtuu, se on samanaikaisesti sekä harmittanut että ärsyttänyt mua.

Kirjoitin tuossa aiemmin että juominen ei ole meihin muihin vaikuttanut mutta sehän nyt on oikeastaan aika paskapuhetta. Kyllä välillisesti siitä on seuranut kaikenlaista sontaa. Esimerkiksi uniongelmia, niistä aiheutuvaa masennusta ja väsymystä ja ärtyneisyyttä. Varmasti kauheaa stressiä miehelle kun on asiaa joutunut salaamaan ja sitä kautta taas ärtyneisyyttä. Epäluottamusta. Ja raha! Olen paremmin toimeentuleva kuin mieheni ja hyväksynyt tilanteen. Se on tarkoittanut sitä että olen maksanut aina suurimman osan ylimääräisistä asioista esim. lomamatkoista. Nyt kun tiedän että ne miehen vähät rahat on kaadettu kurkusta alas, en enää suostu kustantajaksi kuten ennen. Sanoin tästä myös, pyysin laittamaan tästäedespäin kaljarahat säästötilille. Toistaiseksi ei ole tilinumeroa kysellyt.

Tietysti haluaisin tukea miestäni ja haluaisin tämän liiton jatkuvan. Tuntuu siltä että olen joutunut jotenkin tekemään jatkuvia uhrauksia tämän parisuhteen ja perheen eteen. Jaksanko vielä? Mitä mä saan? Onko mitään järkeä että joutuu koko ajan miettimään sitä että mitä nyt voi tehdä että toisella olisi paremmin ja että sille kelpaisi ja että se olisi hyvällä tuulella? Nyt kun tuo luottamus meni rytinällä, musta tuntuu että olen hyväksikäytetty, kynnysmatto, idiootti jolle on voinut tehdä mitä vain. Koen ettei mua ole lainkaan arvostettu siitäkään huolimatta että olen itse luopunut itselleni tärkeistä asioista parisuhteen ja miehen miellyttämisen vuoksi.

Palautin silloin maanantaina raivopäissäni kolme jätesäkillistä tölkkejä kauppaan. En ole pitkiin aikoihin tuntenut itseäni niin surulliseksi ja voimattomaksi. Siinä sitä olikin ihmeteltävää, itkevä muija pullonpalautusautomaatilla. Mietin jälkikäteen että on tuollaisia itkuja varmasti itkenyt joku muukin.

Niin, en tiedä miten sitä vähitellen soljuu tilanteeseen joka on ihan mahdoton! Alkoholismi on paheneva tauti ja alkoholi on hermostomyrkky.Kyllä kannattaa miettiä millaista elämää haluaa viettää ettei vanhana harmita. Minulla menossa itsellä mietinnän kausi että mitä nyt jatkossa.

Lueskelin tässä teidän keskusteluja ja mies nukkuu humalaansa toisessa huoneessa. Miten tutulta nuo tarinanne kuulostavat humalassa olevasta miehestä. Ainoastaan sillä erotuksella, että meillä menee vähemmän kaljaa, mutta kirkasta sitä enemmän. Meillä on miehen juominen jatkunut jo vuosia ja ironisesti ajatellen se “kuuluu jo elämääni” vaikka en voi sitä sietääkkään. Mieheni on selkänsä vuoksi sairauseläkkeellä ja aikaa on kännätä. Minä käyn töissä ja sitten ei jaksa enää illalla ja viikonloppuna humalassa örveltävää ukkoa katsella. Onneksi lapset ovat jo aikuiset, mutta kyllä he muistavat isänsä juomisen ja sen myötä hänen humalassa tehdyt temppunsa. Meillä mies käyttää minuun erilaista henkistä väkivaltaa mm haukkuu, nimittää ja uhkailee. Olen puhunut avioerosta ja siitä miten molemmille se olisi helpompaa elää oman näköistä elämäänsä. Siitähän vasta “sota” syttyi ja juominen sen jälkeen oli jonkin aikaa vielä rankempaa. Joten en uskalla enää ottaa edes puheeksi sitä. Helpottaa kun saa kirjoittaa tästä salatusta asiasta, jonka moni tietää täällä asuin seudulla.
Olen huomannut itsessäni, että en enää jaksa edes nauraa ja olla iloinen sekä en enää muista milloin olen viimeksi itkenyt. Ihan ovat tunteeni kuolleet…
Kuitenkin sitä menen päivä toisensa jälkeen eteenpäin ja yritän ajatella, että vielä se joskus on helpompaa…

Meillä nyt vietetty viikonloppua vähän jäitä poltellen- meinigeissä. Eilen juteltiin. Mies on tainnut olla juomatta. Sanoin että vihaan tuota keskeneräistä autotallia, en halua astua sinne jalallakaan, kaikki paska tuntuu kulminoituvan nyt siihen tilaan.

Erittäin ilahduttavaa onkin nyt se, että tämän viikonlopun ovat autotallin ovet olleet avoimina ja mies siivoaa sieltä vihdoin kaikki rojut pois jotta saadaan lisää harraste-ja säilytystilaa. Haluan ajatella asiaa niin että samalla siivoaa pois omaa ongelmaansa ihan henkiselläkin tasolla. Nyt onkin sitten kyse siitä, miten paha itse riippuvuus jo on, voiko se vaan helpottaa näin, tuleeko takas ja missä muodossa. Mutta tänään on ahdistus antanut jo vähän tilaa ilolle!