metsänreunan hengellisyys ja vähän ihmiselämääkin.

Hyvän huomautuksen esitti Andante tuolla toisessa ketjussa; miten harhailevat jutustelumme liittyivät aiheeseen? On se vähän semmoista ollut, olen osaltani höpissyt omiani milloin missäkin ketjussa, aina hiukankin yllytettäessä ja väliin ihan omin päinkin olen ryhtynyt selittämään omia näkemyksiäni. Ja kauas on menty ketjun aloittajan mietteistä.

Vuorovaikutustahan toki tässä vertaistuessa ja asioiden taustojen etsinnässä tarvitaan, mutta ehkä sittenkin joku järjestys sais olla.

Niinpä, pitkästä aikaa, ajattelin asian niin että avaanpa “oman” ketjun ja säästän muutaman ihmisen kiusaantumiselta, kiukulta ja ihmettelyltä pysymällä jossain nurkassa sekoittamatta kaikkien keskusteluja.

En ehkä osaakaan hengellisellä pohjalla tiukasti pysyä, varsinkaan kun en juuri sinne sijoittuvia asioita ole elämässäni nähnyt tai kokenut. Tätä tämmöistä tavallista vaan. Enimmäkseen.

Mutta yritystä on. Kaivoin jo mökkini pimeimmistä nurkista hengellisyyttä avaavaa kirjallisuuttakin. Ei minulla juuri muuta ole kuin tätä kristillistä, on ollut tarjonta aina vähän yksipuolista. Lutherista kai sopii aloittaa, ja tuon postillan ajattelin nyt alkuun tutkia, mietiskellä mitä se minun elämänhallintaani antaisi, tämänhetkisen aika mukavan tilanteen edelleen parantamiseksi.

Katsotaan… mutta voipa olla että lipsahdan takaisin katselemaan elämäni -ja vähän muidenkin- mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia taas maallisen olemassaolon kannalta.

Minäpäs tuossa juuri ajattelin, että otan asiakseni lukea tuon raamatun kannesta kanteen. Ideanhan sain täältä palstalta, kun siitä joku näin kertoi tehneensä. Ei ole kuin tuota uutta testamenttia tullut kahlailtua, eikä sitäkään kun sieltä täältä. Tietääpihän sitten minkälainen se iso ukko on, kuuleman mukaan ainakin tuo vanha puoli on aika hämmentävää tekstiät paikoitellen. :smiley:

Ihan mielenkiinnosta. Tiiä sitte jaksaako koko kirjaa lukea, mutta näin alkuun ainakin. Nukkumaanmennessä on aina hyvä pieni pätkä lukea.

Aika urakka sen lukemisessa on, mutta mitäpä tuosta. En ole varmasti koskaan kokonaan sitä lukenut, mutta pätkittäin kyllä… paikoitellen kun on tullut vastaan pitkäveteisempääkin juttua jonka sitten laiskana miehenä olen vaan silmäillyt läpi.

Kai se jotenkin kans sitten kuuluu yleissivistykseen, jotain raamatustakin tietää.

Koulussa sain aikoinaan sellaisen yliannostuksen että arvelin sen riittävän -mutta on siihen kuitenkin tullut ajoittain palattua. Aika paljon on yhteistä muiden uskontojen kanssa, paljon selvää lainatavaraakin, paljon myös mukaelmia joita löytyy useammista vanhoista kulttuureista. Mutta eivät kai ne asioiden arvoa vähennä.

Mielenkiintoista luettavaa.

Ja YLEltä tuli muuten ihan mielenkiintoinen kolmiosainen dokumentti tässä äskettäin, joka käsitteli islaminuskoa ja sen perustamista. Miten se Muhammed on sen aikanaan pistänyt aluille. Siinä lähinnä huvitti nämä ihmiset, jotka suu vaahdossa paasasivat tästä muhammedista niin kuin olisivat eläneet hänen aikanaan. Naurattaa miten ihmiset voi uskoa ihan kaikkea.

Mutta joka tapauksessa oli mulla asiaakin: Siinä dokumentissä juuri islaminuskonkin ytimen ytimessä on kuulemma ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Siis mustat, valkoiset, uskovat, pakanat, naiset, miehet, lapset, vanhukset. Ihan kaikki. Ja eikös kristinuskokin ja aika tavalla nää kaikki uskonnot ihan ytimessä pohjaudu juuri tähän? Tämä on sitä hengellisyyttä? Siihen perustuu ihmisten välinen kunnioitus ja todellinen rakkaus.

Niin tuli mieleeni, että niinkin tapetilla kuin nämä uskonnot ihmisten maailmassa ovat, niin miten voi silti olla että niin harva oikeasti elää ja ymmärtää ihan tuon yksinkertaisen perusajatuksen mukaan. Siis sen, minkä mukaan muslimien palvoma profeettakin on tämän uskontosuuntauksen laittanut alunperin liikkeelle.

TEKOPYHYYTTÄ sen sijaan on aivan valtavasti. Valtavat blingbling ristit roikkuu joidenkin mediapersoonien kaulassa, joilla sitten kuitenkin korostetaan… no mitä? No mulla tulee ainakin ensinnä mieleen, että ihan vain omaa itteään. Ei niillä sen uskonnon perussisäkkön kanssa ole mitään tekemistä, jos sun täytyy tuoda sitä uskoasi julki. Tuskin se Jumalakaan sitä tahtoo?

Enkä ole itseäni jääväämässä mitenkään ulos. Enköhän minäkin enemmän sinne tekopyhyyden puolelle kallistu teoissani ja puheissani.

En minäkään raamattua perusteellisesti tunne. Tulkintoja olen käynyt kuuntelemassa joissain seurakunnan tilaisuuksissa sekä sunnuntaisin kirkossa. Pidän erityisesti sananlaskuista. Niissä on aika paljon elämänhallintaan liittyvää helppotajuisesti. Saarnajassa on myös mielenkiintoista. Toivottavasti tuli oikein suomeksi- itse luen saksalaisia versioita. :neutral_face:

Mikäli kyseessä on tuo kirja joka näkyy kuvassa näppiksen päällä, niin se näyttää yhtä ajankohtaiselta ja tässä päivässä kiinni olevalta kuin tietolähteesi usein muutenkin. :smiley:
(siis tyyliin Marxin jutut & kansakoulu)

Vanhan Testamentinhan sinä tunnet joka tapauksessa paremmin kuin kukaan muu tällä foorumilla, ja usein saa käsityksen että tutkit sitä päivittäin. Jonkinlaista hengen ravintoa se sinulle siis kai antaa, joskin varmaan erilaista kuin se antoi vaikkapa minun helluntalaiselle isoäidilleni.

Ikzu, minun mielestäni ihminen voi pitää vaikkapa ristiä kaulassa ilman että se viittaa vielä tekopyhyyteen. Minusta on ihan luonnollista viestittää ulkoisilla asioilla ns. omia juttuja. Siitähän on kyse vaikka jossain bändipaidan pitämisessäkin.
Korut, tatuoinnit, vaatteet… meikki… Ulkoinen olemus merkitsee kaikille jotain. Jopa ihminen joka väittää ettei ulkonäkö ole tärkeä, saattaa viestittää ulkoisella olemuksellaan jotain.

Mulla itsellä ei ole ristikoruja, mutta yin- ja yang-koruja on. Sekä intialainen koru jossa on Vishnun kuva. Ja kotona pieni Buddha-patsas, joka sekin matkamuisto.

:sunglasses: Mutta tässä on jykevää hengellisyyttä minun makuuni:
youtube.com/watch?v=FBanU-AHMqg

Ja niin taas nousi uusi aamu metsänreunaankin. Lunta maassa sen verran että kiusaksi. Ei pääse tuossa hiihtämään mutta ei huvita kerätä just nousevia herkullisia nokkosenversojakaan.
Tehdään sit jotain muuta.
Olishan tässä, siivoamista, korjaamista, järjestelemistä jos jonkinlaista ja hellakin tarttis nuohota, ratsata nurkkiin kertyneitä paperipinoja ja heittää armotta roskiin tarpeettomat.

Katsotaan nyt mikä tänään sattuis huvittamaan.

Pientä liikuntaa joka tapauksessa tarvitsen, eli uloskin on mentävä. Paino on pudonnut vajaassa neljässä viikkossa kolme kiloa, ja jos tuo tahti vielä hetken jatkuu niin hyväpä niin. Aineen muuttumisesta hengeksi ei siinäkään ole kysymys, kyllä se on jonkinlaisella työllä energiaksi muutettava, se ylimääräinen painolasti. Ja sitten syötävä hikukan kohtuullisemmin ettei varastoidu, ne uudet sapuskat.

Jonkinlainen huvi kai tämäkin, itsensä laihduttaminen? Mutta kai se on järkevää tehdä nyt ennenkuin on joutuu pakon edessä sen tekemään, vois olla ettei se oliskaan sitten enää kivaa. Ihan samoin taisin lopettaa juopottelun ennenkuin oli minkäänlaista pakkoa. Useamman kymmenen vuotta siinä jo olinkin pöhnässä, joten saattoi olla kyllästymistäkin, kova vaiva siitäkin oli. Mutta, olihan siinä se vaara ettei olisi terveys tai psyyke tai ihmissuhdeverkosto tai talous tai joku muu osatekijä enää seuraavaa vuosikymmentä kestänytkään, ja se pakon edessä jonkun asian muuttaminen on aina väkinäisempää kuin silloin kun sen saa tehdä omasta tahdostaan.

Tuossa muten voi olla yksi vedenjakaja; ehkä se juomisen lopettaminen tosiaan on hankalampaa silloin kun tuntuu siltä se on pakko eikä omasta halusta johtuva juttu.
Mutta voisko sille sitten jotain?

Miten sen saisi menemään osaksi sitä yhteistä tietoutta että lopettaa tosiaan voi vähän ennen kuin on pakko? Että asioitaan ja elämäänsä vois hiukan ennakoida, tämmöisissä asioissa jotka voi toteuttaa omin päin, varallisuutyeen, sivistystasoon, ruumiinvoimiin tai jopa maailmankatsomukseen vilkuilematta?

Olen huomannut että ihan persiilleen menneen alkoholinkäytön jälkien korjaaminen on kovasti vaikeampaa… se vie aikaa voimavaroja, tarvitaan lääkärihoitajia, joskus terapeutteja ja psykologeja, sosiaalihoitajia ja poliiseja.

Jos jotain päihdeongelmalle yleensä tehdä voidaan, niin helpointa olis tehdä siellä ns ennaltaehkäisyn puolella, eli ennen kuin ollaan paskat housuissa.

Jos taas joskus alkaa siltä tuntumaan, ettäjotain tehdä viitsin, ja aikaa ja resursseja jää, niin senkaltaiseen vertaistukeen, vapaaehtoistyöhön, yhdistystoimintaan voisin taas mukaankin lähteä. Nyt otan tälleen rauhallisemmin, olen vain hiukan ja himmeästi, pikkuisen joskus jotain tekevänä jäsenenä jossain… sen verran että jotain yhteyksiä mukaviin ihmisiin säilyy silläkin sektorilla.

Jaaha. Ei tähän pyhaaamuun juuri hengellisyyttä ilmestynyt, tähänkään. Mennään nyt sitten näillä eväillä, eiköhän tätä elämänsisältöä ilmankin riitä. Ja mukava päivä tästä tulee, ihan on taas semmoinen olo…

Tuossapa ongelma. Miten saada sellainen henkilö ongelmatietoiseksi jolla ei omasta mielestään mitään ongelmaa olekaan, mutta objektiivisin kriteerein mitattuna täyttää kaikki alkoholistin tunnusmerkit? Mulla on näitä ympärilläni, mutten voi tehdä muuta kuin ehdottaa vapaaehtoista tipatonta kuukautta itsekokeilun merkeissä. Tai edes viikkoa. Mutta minkäs teet kun ongelmaa ei mukamas ole? Vaikka henkilöillä on melkoisia vaikeuksia selviytyä aivan yksinkertaisisistakin asioista “normaaliin” tapaan. Ehkä sellainen ajatus auttaa, että korostaa elämänlaadun yleistä parantumista juomattomana? Eli vaikka kaikki on hyvin, voisi olla paremminkin.

Mä aloin tuota asiaa omalta kohdaltani miettiä, kun itsehän elin ja ajattelin juuri noin. Ei olisi kuunapäivänä käväissytkään mielessä, että alkoholin kanssa on ongelmia. Nyt kun sitä ajattelee, niin ei kait sitä oikein kukaan mulle olisi yhtään aikaisemminkaan tai millään tavalla pystynyt näyttämään. Mun piti itse löytää se tila, jossa käännös tapahtui. Siinä hetkessä, sinä yhtenä päivänä joka silloin herätessä tuntui ihan samanlaiselta kuin kaikki muutkin päivät, se vain minun mitenkään erikseen suunnittelematta tapahtui. Mutta voisi sanoa, että elämäntilanne oli muodostunut niin helvetin tuskalliseksi, että juomisen jatkaminen ei enää tuntunut mitenkään mahdolliselta. Kyllä siinä mulla oli kuitenkin ihmisiä ympärilläni, jotka tuossa hetkessä kertoivat mulle että liikaa menee. Joku mulle sitten siinä hetkessä ja vaiheessa elämääni sanoi, että tästä jos jatkat juomista niin silloin ylität jonkun sellaisen rajan, missä annat periksi. Eli vaikkei se alkoholismi käsite mennytkään mulle millään muotoa jakeluun vielä pitkiin aikoihin senkään jälkeen, kun juomisen olin lopettanut, niin silti noinkin lopulta yksinkertaisesta seikasta se lopulta lähti. Minussa itsessäni muodostui se halu ja se tunne, että nyt riittää. Vaikkakin kaiken mahdollisen muiden syyttelyn ja jäätävän katkeruuden siivittämänä, mutta joka tapauksessa. Se alkoholismi kun tuppaa sitomaan sen sairaan maailman sisään ympärillä olevatkin ihmiset, niin kaippa se paras tapa jolla se juomari itse saattaa alkaa ajattelemaan, on se että sen jättää yksin.

Vaikken mielelläni tietysti kenenkään muun ansioita kuin omiani tunnusta :laughing: :laughing: :laughing: niin luulenpa, että kun jo juodessani osallistuyin ajoittain erilaisten päihdeongelmia sekä ehkäisevien että korjaavien yhdistysten toimintaan, niin kait sieltä jotain ajatuksensiemeniä itsellekin tuli.

Nuorempana se juominen tuntui ihan luonnolliselta. Kaikki kaveritkin istuivat illat kaljamukin ääressä, ja melkein kaikkeen yhdessäoloon liittyi ryyppääminen. Muistelen, että joskus, kun ihan sattumalta jonkun kaverin mukana johkaannuin A-killan järjestämiin tapahtumiin, johonkin retkillekin lähdettiin ( niitä varten piti selvitä joskus jopa kahdeksi päiväksi peräkkäin, prkl.) tuli kyllä mieleen semmoinen että ehkäpä tuollainen päihteetönkin elämäntapa ihan tästä maailmasta on…

No, eivät ne hommat tietysti minun puolestani päätöstä tehneet, mutta osana sitä omaan ajatteluuni vaikuttavaa informaatiovirtaa ne yhteisöt varmasti olivat.

Minusta on erittäin hyvä, että yhä useammat yhdistykset ovat siirtyneet toiminnassaan päihteettömyyteen, antaahan se edes mahdollisuuden (tai pakon) huomata että muitakin vaihtoehtoja kuin elämän päivittäinen voiteleminen viinaksilla on olemassa.

No niin, sitten tietysti on se toinen puoli. Kun ei enää löytyne jäähallia, urheilukenttää tai kulttuurihuoneistoa ilman anniskeluoikeuksia ja juomisen luonnolliseksiosoittavaa esimerkkiä, niin saahan toki ihminen elettyä elämänsä ikinä ajattelemattakaan muita mahdollisuuksia.

Onhan ehkäisevää päihdetyötä tehty iät ja ajat, on ehkäisevän päihdetyön lautakunnat ynnä muut, mutta niiden teho on vain joko vähäinen tai sitten vaikeasti mitattava.

Ehkäisevien toimenpiteiden tehoa voi arvioida tarkastelemalla omaa päihdehistoriaa. Voi kysyä, millaisia ennaltaehkäiseviä toimia tai ehkäisevää päihdetyötä olisi tarvittu ehkäisemään omaa juopottelua tai muuta päihteenkäyttöä. :slight_smile:

Ehkäisevä päihdetyöhän muuten linkttyy olennaisesti myös korjaavaan päihdetyöhön (esim. kuntoutuksien intervallit), ja haittoja vähentävään päihdetyöhön (haittaehkäisy).

Nuorille suunnattavan valistuksen teho on havaittu valitettavan heikoksi. Yksi toimenpide on tietysti myös kansan rakastamat alkoholin saatavuuden rajoitukset ja hinnan korotukset.

Itse asiassa suuri osa kaikista alkoholihaitoistahan ei aiheudukaan alkoholisteille, vaan ns. taviksille jotka ottavat silloin tällöin kunnolla lärvit, tai sitten tissuttelevat ns. eurooppalaisesti eivätkä huomaa mitään ongelmaa. Juuri tähän valtavan suureen joukkoon on tehokkainta kohdistaa ehkäiseviä toimenpiteitä.

Osa tietysti ajautuu vääjäämättä siihen pisteeseen jossa tarvitaan niitä “lääkärihoitajia”, ja eihän tuo laillinen alkoholikaan ole kuin yksi päihde muiden joukossa. Päihdetyön lääkärihoitajia, terapeutteja ja sosiaalityöläisiä työllistää suuressa määrin muutkin aineet.

Käsi sydämelle! Kuinka moni meistä palstalaisista osaisi antaa lonkalta oikean vastauksen jos joku kysyisi riskirajaa alkoholinkäytön suhteen? Siis viikko- tai päiväannoksen määrää? Myönnän, että minun olisi plärättävä! :blush:
Toinen vakava asia on juuri tuo “sivistynyt” keskieurooppalainen jokapäiväiskäyttö jota pidetään täällä normaalinakin. Pikkuhiljaa myrkyttyy ja annos kasvaa. Näin kävi minulle. Kunnes loppuaikoinani mulla oli aika kevyestikin 3 litraa punaviiniä päivän annoksena. Joskus kyytipoikana pikku taskumattikin. No - ei siitä hyvää seurannutkaan! :open_mouth: :laughing:
Tottumus on huippuvaarallinen asia. Eli päivittäinen juominen. Oikeastaan määrästä riippumatta. Jollain lailla koko rituaali sitoo aikaa ja energiaa joka tapauksessa. Olisikohan suomalaiskansallinen “kerran viikossa perseet olalle” sittenkin parempi?
Paras välttää molempia! :smiley:

Vai että vanhoja kirjoja ei pitäisi tutkistella :laughing: :laughing: :laughing:
Pyörä on keksitty niin moneen kertaan, että sen idea olisi vähemmälläkin selväksi tullut. Samoin nuo hengelliset asiat, eivät ne siitä juuri kummentuneet ole, vaikka yhä uusia selittäjiä nousee estraadille ja panostaa koko lavakarismansa, puhe- ja laulu ym taitonsa ja selittää samaa asiaa yhä uusin sanoin.

Kyllä ne perusasiat, perusolettamukset ja tiedot löytyvät sieltä alkuperäisimmistäkin kirjoituksista.

Minua kun kiinnostaa -toisinaan, ei nyt kovin usein- nämä uskonnot sellaisina kuin niitä on tälle kansalle totuutena ja maailman rakennuksen perimmäisenä tietona päähän ajettu, niin siksi voi olla parempikin etsiä tietoa muualta kuin tämän viikon telkkariohjelmista.

Minua nimittäin silloin tällöin huvittaa mietiskellä, miten ne vanhempamme ja esivanhempamme ovat maailman mieltäneet, ja millaisen ajattelun pohjalta on tämän päivän kulttuurimme noussut.

Siksi aina silloin tällöin palaan noihin vanhempiin vuosikertoihin.

Muille hengellisistä selityksistä kiinnostuneille voin oikein suositella tätä omasta kirjahylölystänikin löytyvää ansiokasta teosta; Raamatun historian selityksiä uskonnonopettajia varten". Eikä edes vallan vanha, vuodelta 1899 eloi juuri silloin kun kansakoulut joka kylään alkoivat ilmestymään ja tätä sivistystä alettiin aivan rationalisoidusti maalaistollojenkin nuppeihin ahtamaan.

Ei tämä hengellisen ajattelutavan tutkiminen ketään pahenna -eri asia jos sitä alkaa sekoittamaan muihin juttuihin, esimerkiksi tämä raitistuminen ei mitenkään edellytä edes aapisen opettelua -ihan terve maalaisjärki riittää. Mutta sitten taas, selvänä ollessa jää tätä joutilasta aikaa paljon enemmän, ja tosiaan, joutessaan voi vaikka lueskella.

Jospatässä sunnuntai-illan hengellisenä antinani kertoisin miten tuo opettajien käsikirja antaa selkeän vastauksen minuakin joskus ihmetyttäneeseen pehmeitäpuhuvaan ja väärää tietoa antavaan käärmeeseen -jo vain sitäkin pikkupoikana kummeksuin miten se selvää puhetta luikurikurkustaan sai, ja etteikö Eevakaan edes moista selittäjää ihmetellyt ja juoneksi ymmärtänyt?

Asiahan meni siis näin, virallisen opetuksen mukaan:

“Että käärme on esitetty puhuvana syntiinlankeemus-kertomuksessa, seuraa siitä, että eläimet, ennenkuin ihminen oli tehnyt syntiä, olivat paljon lähemmässä yhteydessä ihmisen kanssa kuin synnin jälkeen. Ne osasivat silloin iloita Jumalan lasten vapaudesta eivätkä olleet mykän huokauksen tilassa niinkuin nykyään on asianlaita…”

Ihmisen synneistä siis ovat saaneet vahingon päällensä syyttömät elukatkin!

Olisko tuo jo jumalankin puolelta kohtuutonta… ei kai ainakaan muilla elukoilla, lehmillä, kirahveilla, papiaaneilla ja siimahäntäisillä ollut tekemistä sen ihmisen synnin kanssa? Pitikö niiltäkin sitten kiukuspäissään puhekyky ottaa?

Eiks se jo ole väärin, häh?

Andanten edelliseen:

Enpäs minä tiedäkkään onko sitä oikein mahdollistakaan sitoa mihinkään tiettyyn määrään. Oiskohan se kuitenkin vaan yksi tapa kusettaa itteään, että se raja aina nousee ja nousee sitä mukaa mitä pidemmälle se holismi etenee? :wink: Mun mielestä siinä on enempi kyse siitä, että mikä sen aineen merkitys on sille ihmiselle. Mikä se reaktio on joka ihmisessä syntyy siitä alkoholista? Kaikki tulee totta kai känniin, mutta minun tietääkseni holisti on se joka rakastuu siihen aineeseen niin syvällisesti. Suhde aineeseen on ihan erilainen.

Tuosta siinä mulla oli ihan varmaankin siitä ekasta kännistä asti kysymys. Se vaikutus ja tunne oli valtavan voimakas. Määrät ja kännien kovuudet sitten toki vuosien mittaan kasvoivat, mutta se “eriskummallinen” tunneside oli jo ehtinyt syntyä aikaisemmin, ennen kuin ne ongelmat alkoivat sitten ihan tosissaan sen juomisen kautta syntymään noin niin kuin ulkopuolisenkin silmään nähtäviksi. Ne ongelmat jotka omassa tunne-elämässäni olivat aina olleet jo ennen kuin alkoholia olin ikinä maistanutkaan.

Jonkinlaista yksimielisyyttä alkaa tutkijoilla jo keskenään olemaan.

Siihen ovat päätyneet, että alkoholin haittojen määrä on suoraan verrannollinen kokonaiskulutuksen määrään.

Eli, jos ennaltaehkäisevällä toiminnalla, rajoituksilla ja sitten lopulta myös korjaavalla toiminnalla saadaan kulutusta kautta linjan pudotettua, niin harmeja on vähemmän.

Ei siis ole olennaistakaan jaotella alkoholinkuluttajia niin tarkkaan, tarpeellista ja järjellistä olisi nimenomaan saada suunta kääntymään sellaiseksi että vähemmän juotaisiin.

Siinä mielessä taitaa sellaisten riski- ym rajojen vetäminen ollakin sivuseikka.

Kavereissani, alkoholia käyttävissäkin, on muuten semmoinen piirre, että kyllä he lähes aina pyrkivät jotenkin alkoholinkäyttöään myös omatoimisesti rajoittamaan -siitäkin huolimatta ettei käyttö ole kohtuuttomaksi edes päässyt.
Niitä rajoja, kertoja ja määriä taidetaan alkaa etsiä -omantunnon rauhoittamiseksi- useimmiten silloin kun liian usein kuppi kallistuu , ja halutaan ottaa hiukan lisäaikaa mietinnälle ; josko tämä vielä normaalia ja salonkikelpoista kuitenkin olisi.

Nytpä tullaan spekulatiiviseen kysymykseen että minkälainen mahtoikaan käärme olla ulkomuodoltaan siinä vaiheessa. Käärmeellä täytyi olla jalat vielä silloin koska matelemaan joutuminen oli Jumalan rangaistus jota ei ollut vielä langetettu. Näin muodoin saattoi kaunopuheisuuskin olla vielä silloin hyvää Runebergin tasoa, ellei jo ylikin.

evl.fi/raamattu/1992/1Moos.3.html

^Potaskaa suoltava mulkero, jolla on jalat? Tunnen monia… :stuck_out_tongue:
Noh,ehkä se ei voinut mies olla, kun Aatamin olomuoto pysyi kuitenkin samana…

Tässä tullaankin mielenkiintoisen kysymyksen eteen. Saattaapa olla ensimmäinen raamatunkohta jossa otetaan käyttöön vippaskonsti ykkönen, eli asian selittäminen vertauskuvaksi. Kun käärmeen kieroilut ja vaimon pöllöttäminen oli totista totta, on Jumalan käärmeelle motkottaminen sitten jo vertauskuvaa; kirous onkin suunnattu pahalle hengelle, jonka on matelemalla ja salaisesti siitä lähtien kuljettava. Ja kuvaus siitä miten ihminen on lopulta polkeva käärmeen pään, on tulkittu ns. ensimmäiseksi evankeliumiksi, joka lupaa että ihmiskunta lopulta voittaa pahan.

Tuossahan sitä ollaan, kun ei ole selvää luetteloa siitä mikä on totta ja mikä vertauskuvaa kenenkin puheissa, niin näitä tietysti voi sitten valikoiden selittää itsekukin miten haluaa. Ja jos oikein menee mahdottomaksi, niin sanotaanpa vaikka että sehän onkin mysteeri jota ei ihmisen ole tarkoituskaan ymmärtää.

Usein taitaa hengellisissä asioissa eniten oikeassa olla se, joka osaa uskottavimmin ja vakuuttavimmin (ammattitaidolla) toisille ihmisille tarinaa vääntää. Ja ilmankos useimmissa huuhaayhteisöissä ensitöikseen kerrotaan että oman järjen käyttö on vallan pahasta, sillä pääsee varmasti helvettiin.

Huomenta metsänreunaan! Tossahan homman ydin onkin. Nimittäin siinä, että uskominen alkaa siitä mihin järki loppuu. Yhdessähän nämä ihmiskokonaisuuteen kuuluvat. Jollain on rationaalinen tapa käsitellä asioita, toisella enemmän tunnepohjainen. Pahimmassa tapauksessa viimeinen johtaa täyteen fatalismiin. Pidän itseäni enemmän nuppipainotteisena tyyppinä, mutta jotkut kristilliseen elämäntapaan kuuluvat näkemykset puhuttelevat sen verran, että voin aivan sopusoinnussa itseni kanssa yrittää toteuttaa niitä.
Kuitenkin olen sitä mieltä, että uskonasioissa ei ole “oikeaa” tai “väärää”. Kukin tulkoot tavallaan onnelliseksi - kunhan ei vahingoita muita! :wink:

Tarkoitatkohan sitä määrää johon on tutkimuksissa päädytty vai vastaajan omaa tulkintaa. Omien empiiristen tutkimusteni mukaan mahdollisesti rasittunut maksa elpyy vielä jos viinaa on veressä 1/3 ajasta. Jos juo selvästi enemmän (tuplat) voidaan puhua riskistä koska vaikkapa lääkekuurin takia rasittunut maksa ei enää elvy vaan pysyy rasittuneena (gamma gt yli viitearvon). Jos viinaa on veressä 24/7 ei maksa enää pysty polttamaan ravinnon mukana tulleita myrkkyjä ja vaikeuksia on luvassa. Jos maksa polttaa yhden annoksen kahdessa tunnissa niin riskiraja on siis 4 annosta vuorokaudessa ja 28 annosta viikossa.

Muistaakseni ns. viralliset tahot ovat päätyneet samaan suuruusluokkaan (eli hekin ovat noin suunnilleen oikeassa :slight_smile:).

Psyykkinen riskiraja on 0 koska jokainen annos lisää psyykkistä riippuvuutta. Sitä ei tiedä milloin tilanne laukeaa siihen että pullo vie miestä eikä mies pulloa. Jos henkilö ei vakuuttele mitään niin silloin asiat ovat luultavasti hyvin ja vankalla pohjalla. Jos henkilö vakuuttelee että asiat ovat vankalla pohjalla niin ne ovat luultavasti heikolla pohjalla. Krapulaan nautittu alkoholiannos on tässä mielessä erityisen vaarallinen.

Sanotaan että jokainen alkoholiannos liuottaa aivoja. No, siitä lienee haittaa etenkin jos on Sven Dufvan kaltainen henkilö jolle on vain lusikalla annettu (mutta kauhalla vaadittaisiin).