Method to my madness

Koska olen viimekin aikoina edelleen tuntenut tarvetta avautua muiden ketjuissa ylisanaisesti ja välillä jopa vängätä (väng vängg: ) asioista, ajattelin olisiko tarpeen taas avata oma ketju. :smiley: Tässä ketjussa minulta saisi näin ollen kysyä kaikenlaisia asioita, kommentoida, jutella, linkittää vaikka musiikkia youtubesta ellei muuta tule mieleen. Hyvät biisit on hyviä biisejä.

Tärkein asia kuitenkin on päihderiippuvuudesta toipumisen asia. Olen itse päihderiippuvuudesta toipuja, ja toipuminen jatkuu toivottavasti loppuelämäni. Toivottavasti sanon siksi, että näen toipumisen synonyyminä eheytymiselle, kasvulle. En ole erehtymätön, ja erehdyn usein. Käyttäydyn myös joskus toisella tavalla kuin tarkemmin ajatellen olisi pitänyt käyttäytyä.

But: there is a method to my madness! :bulb: Se on toipumisen asia, ja omasta subjektiivisesta näkökulmastani mikään olento maailmassa ei ole minulle rakkaampi ja läheisempi kuin päihderiippuvuudesta toipuva. Olenhan itsekin sellainen.

Vain toipumisen eteen haluan pistää itseni likoon, ja olen iloinen siitä avoimuuden ja välittämisen ilmapiiristä joka vallitsee vaikkapa tälläkin nettifoorumilla! :slight_smile: Joka ikinen aamu tämän foorumin avatessa saattaa löytää hyviä ajatuksia josta ammentaa eväitä raittiiseen päivään, tai sitten välittämisen tunteen jos jollakulla on vaikeampi aika.

Minusta on sanottu:

“Idealistinen ja radikaali, täysillä siinä mitä tekee. Hienosäätöä vain tarvitaan”
“Aina toipujan puolella. Aina valmis puolustamaan toipujaa”.
“Paljon tietoa mutta hieman arka sen esiintuomisessa. Ei uskalla tuoda kaikkea tietomääräänsä esiin”.
“Mukava, turvallinen mollamaija!”
“Rauhallinen, sisällä myrskyää”

Jos olenkin rosoinen, toivon sen olevan piirre siitä intohimosta joka minua inspiroi päihderiippuvuudesta toipumisen suhteen. SINÄ olet tärkeä. SINÄ, joka luet tämän. SINUN toipumisesi on a & o, sinun elämänlaatusi koheneminen. Jos olen itse saanut kokea toipumisen ilon, haluan että jokainen saa. Toipumiseen ei ole tarkkoja kriteerejä ja jokainen saa yrittää sitä omalla tavallaan: NA:n tai AA:n kanssa tai ilman niitä. Saa yrittää vaikka kohtuukäyttöä, niin nostan olematonta hattuani. (mulla on pipo jossa lukee "vatipää : )

Tärkein pointti on vain meidän itse kunkin elämänlaatumme koheneminen. Monella meistä se koheneminen vaatii täysraittiuden, sillä emme osanneet vähentää ja jatkuva päihteidenkäyttö teki elämästämme helvetin.
On muitakin teitä, ja polkuja on oikeastaan yhtä paljon kuin ihmisiä.

Tämä on vertaistukifoorumi, ja parasta olisi jos voisimme tukea toisiamme tänäänkin.

Rakkaus olkoon kanssasi tänään. <3

^ Tuossapa sitä Ketostixiä parhaimmillaan, josta minä eritoten pidän. Tekstistäsi huokuu, vänkäämisen sijasta rakkaudellinen välittäminen, joka itselleni on yksi tärkeimmistä asioista tänään. Keep it girl. :slight_smile:

Se mitä tuohon vänkäämiseesi tulee, niin ainakin allekirjoittaneen täytyy kumartaa kiitokseksi, kun aikanaan vänkäsit minun kanssani oman kokemuksen jakamisesta saaden minussa aikaan sen, että tarkastin omia vaikuttimiani kirjoittelemisen taustalla, löytäen taas kerran itsestäni negatiivisen, itsekkään motiivin. Ilman vänkäämistä, tuo tuskin olisi esiin tullut, mutta esiin tullessaan siitä tuli minulle asia, jonka pystyin korjaamaan. Siis kiitokset siitä.

Samaan hengenvetoon todettakoon, että allekirjoittanut kyllä jostain syystä tykkää enemmän tuosta rakkaudellisesti kirjailevasta Ketosta, kuin siitä vänkääjästä, mutta kuten todettua, Keep it girl.

Omasta puolestani toivotan sinulle ja kaikille Plinkkiläisille aurinkoista lauantaipäivää. Voikaa hyvin!

Kiitos Caleb, arvostan sanojasi todella paljon. Edustat niitä selviytymistarinoita, joiden ansiosta ylipäätään missään tuntuu olevan mitään järkeä. :slight_smile:

Olin ihan hirveän pahoillani siitä kun kerran vämgättiin ja jos siitä tuli paha mieli. :frowning: Haluan joskus haastaa, mutta en aiheuttaa harmia. Ja mielestäni sinä jos kuka osasit asennoitua siihen oikein, mutta silti jäi hieman paha mieli kun ajatteli jos toiselle tuli paha mieli : ( .

Ajattelisin, että se rakkaus on minussa läsnä koko ajan mutta yksi sen huono puoli on juuri se vänkääminen; halu ja uhkarohkeus panna itsensä likoon oikeaksi katsotun asian puolesta. En halua olla oikeassa, vaan mieluummin löytää totuuden. Eli siis pyydän… Jumala suokoon minulle tyyneyttä. Rohkeutta minulla jo on, tattis vaan. :smiley:

Mutta iloa ja raittiutta päivääsi!

t: Sisko joka todella tarkoittaa sitä : )

Huomenta Ketokukka. :smiley:

Joskus tarvitaan haastajaa, kiilaa, joka osuessaan vàhàn kirpaisee ja vie pois omalta mukavuusalueelta, josta me ihmiset emme kovinkaan usein pois vapaaehtoisesti halua. Ihmisen kasvupyràhdykset tapahtuvat kuitenkin juuri tuolla, oman mukavuus- ja osaamisalueen ulkopuolella. Siksi on tarpeellista meille itse kullekkin siellà vierailla.

On rohkeutta vaativaa toimia haastajana. Usein se ei ole niinkààn valittu rooli, vaan ominaisuus ja lahja, joka on kuten muutkin lahjat,samalla kehitystehtàvà kantajalle itselleen. Miten oppia kàyttàmààn hienoa lahjaa siten, ettà se kantaa hyvàà hedelmàà? Ja kuka uskaltaa/osaa viedà haastajan pois omalta mukavuusalueeltaan?

Ja kyllà, minusta sinà olet kehittynyt valtavasti, jos nàinkin tàtimàisesti saa sanoa. En tarkoita sità ylhààltà alas, vaan tàstà viereltà, omien haasteideni ja kehitystehtàvieni kanssa askartelevana ihmisenà.

Rakkaudessa ei ole vaatimuksia eikà pelkoja. Rakastava sydàn ei kovetu kenenkààn edessà. Siksi rohkeinkin haastajasoturi tarvitsee rakkautta sanomansa hedelmàlliseen saattamiseen. :smiley:

.

Kiitos basi ja foottis, luin ajatuksella viestinne ja arvostan niitä. :slight_smile:

Haluan tosiaan tässä kaikessa ikävässä kärkkäydessäkin säilyttää kannustavuuden toipumiseen, niin jokaista kohtaan joilla on raittiita päiviä jo jonossa useampi, kuten myös niille joille se ekakin raitis päivä on suuri juttu.

Oon itse taivaltanut läpi myös sen vaiheen, ja muistan kuinka ihmeellistä oli aikoinaan olla jo viikko ilman alkoholia. Olin niin romuna, että en olisi varmaan edes selvinnyt siitä ilman bentsoja, joihin en luojan kiitos jäänyt koskaan koukkuun. Moni on jäänyt.

Sydämessäni tunnen olevani hieman sen kaltainen keinoja kaihtamaton pissapää, kuin chef Gordon Ramsay, joka motivoi ihmisen kohti päämäärää ja tarvittaessa tylyttää häntä, mutta myös palkitsee tosissaan yrittävän suurella rakkaudella ja välittämisellä. <3

Siinä mielessä kuitenkin ihan eri asia, kun ottaa huomioon kuinka samassa veneessä me tällä foorumilla olemme. <3 Olemme kukin täällä itsemme takia, ja ehdottoman tasa-arvoisina toipujina.
Lisäksi meillä on pelissä koko elämä, koska päihderiippuvuus on tuhoava sairaus.

Rakkauden ja välittämisen tunnen itsessäni voimakkaasti, vaikka joskus varmasti vaikutankin ikävältä ihmiseltä. Jokainen päihderiippuvuudesta toipuja olkoon lähellä sydäntäni, ja siinä samassa veneessä me seilataan selvillä vesillä. :slight_smile:

Thanx!

Kirjoititpa kauniisti! Luin myös ahmien Intian tarinasi, olet siihen viitannut kirjoituksissasi, joten oli kiva saada lisävalaistusta.

Ehkä kuitenkin kysyisin, miksi kovasti puolustelet suorasukaisia/vänkääviä/kriittisiä kommenttejasi? Holy sun Moses, eikös se ole normaalia ajatustenvaihtoa?

Olen tästä palstasta ylen kiitollinen juuri siksi, että täällä on monenlaisia ja monella tapaa ajattelevia ihmisiä.

Lauantaiterveisin TE (joka tänään teki jotain uutta, jota ei ole ikänsä aikana uskaltanut tehdä. Säilytettäköön anonymiteetti, mutta mieli on katossa)

Ihanaa, Ketolla oma ketju! Mukavaa.

Minuakin vähän pelotti ensi kertaa kun menin katsomaan, mitä minulle olit kommentoinut. Kivaa asiaa vain, se saikin sitten helpotuksen kyyneleet silmiin (olin kyllä siis muutenkin ihan herkillä…). Täällä on näitä ihania “löysät pois”-tyyppejä, joista osa käy tuolla vähentäjissäkin porukkaa ravistelemassa. Mistä tulikin mieleeni: mitäköhän Tuulikselle kuuluu? :smiley:

Tähän Method to my madness-teemaan liittyen tuli mieleeni seuraava Edgar Allan Poen lentävä lausahdus: “I became insane with long intervals of horrible sanity.”

Tän ketjun otsikko kuulostaa musta heavybiisilt… Jos Ketostiks soittas heavyy, mä kasvattaisin oitis pitkän fledan ja tulisin sormimerkkien kanssa moshaamaan sinne keikalle :smiling_imp: Kaljakapakkaan en millään ilveellä halua mennä selvänä mutta hevikeikat onkin toinen juttu…niillä olen ollut limulinjalla

Kiitos hienosta ja rohkaisevasta kirjoituksesta! Se sai minutkin kirjautumaan mukaan palstalle ja keskusteluun.

Ketostix, olet aina ollut todellakin kuin Gordon Ramsay, kyse ei kuitenkaan ole kokkisodasta vaan elämänmittaisesta
taistelusta sisäisiä demoneja vastaan (tulleet luultavimmin kutsumatta lapsuudessa).
Olet ollut merkittävä apu myös minulle taistelussa niitä vastaan.

Tässä muutamia hyviä biisejä:

Poets of the Fall - Illusion and Dream:
youtube.com/watch?v=NkmEl67DyYU

Poets of the Fall - Heal My Wounds:
youtube.com/watch?v=JLS378rCjxw

Voitko tarkentaa ? Minua ihmetyttää mitä on, nuo sinun lapsuuden demonit on, joille ei aikuinen mitään voi ?

Miä olen pitkään Ketoa sympatiseerannut ja minusta klla menee hyvin ja hienoa niin.

En kirjoittanut, että niille ei mikään mahti mitään voi. Sisäisillä demoneilla tarkoitan mielen vääristyneitä
mekanismeja, joita tietyt lapsuuden kuviot ovat tuoneen mukanaan. Niistä en nyt kirjoita tämän enempää.

Voimattomuus antaa voiman, kun turvutuu itsensä ulkopuoliseen suurempaan voimaan, jonka näen olevan
Jumala.

Kiitos kaikille ihanista kommenteista, hyvät ihmiset; TE, Iris, garde, dave, kalevi, basi, kaalep, foott, syystuulet (<- ihana nick muuten : ).
Vaikka en tunne teitä henk.koht. niinsanotusti livenä vaan ainoastaan tällä anonyymilla foorumilla, haluaisin kovasti käyttää teistä sanaa ystävät. : ’ )

Garden mainitsemista menneisyyden demoneista tulee tietysti ajatus, että jokaisellahan meistä niitä on. Monella meistä on esim. lasinen lapsuus, koska alkoholismi on perinnöllinen sairaus. Joillakin voi olla muita traumaattisia kokemuksia menneisyydessään. Kyllä niiden kanssa voi oppia elämään, mutta niitä ei nähdäkseni kannata paeta.
Esim. AAL opettaa kohtaamaan sen lasisen lapsuuden uudelleen, niin ettei sitä tarvitse enää paeta ja pelätä.

TE, joo se Intian reissu 2007 tulee aina säännöllisin väliajoin esiin mun viesteissä, koska se oli jotenkin ravistelevin käännekohta koko elämässäni tähän asti. Olen kerran sen jälkeen uskaltautunut reissuun, viime talvena jälleen samoihin maisemiin, ja kaikki sujui jo paljon tasaisemmissa ja seesteisemmissä ja raittiimmissa merkeissä. :smiley:

Kalevi, on mun bändit vähän raskas-riffistä kamaakin soittaneet, vaikka periaatteessa on laskettu enempi punkrokiksi kuin metalliksi. :slight_smile: Joskus kuitenkin moshaustakin saatu keikoilla nähdä, stage daivauksesta puhumattakaan.

Nyt taidan pitää Plinkiltä pienen tauon tämän päivän jälkeen. Olen viime aikoina toisinaan pystynyt olemaan jopa pari päivää avaamatta tätä foorumia tai ajattelematta sitä, niin ehkä nyt pystyisi jo 3 - 4 päivään. :smiley:
Ei siksi ettenkö välittäisi, vaan siksi että “pyrimme kohtuuteen kaikissa toimissamme” :smiley:

Vi ses and may the force be with you! o/

.

Kaunis pyyntö, mutta sitä ei enää ole. Kaikki on telakalla. :frowning: Sitähän mä joskus olen tässä viimeset puoli vuotta surkutellut, että ei oo kiva olla ilman bändii.
Viimenen kerta lavalla maaliskuussa 2012. Liian pitkä aika. :cry:

Se ilta tosin maaliskuussa, talven taittuessa hitaasti kevääksi, oli kyllä yksi tämän vuoden parhaita iltoja; timantti muistojen galleriassa! Meitä kukitettiin, halattiin, ikävöitiin jo valmiiksi vaikka keikka oli loppunut pari minuuttia sitten. Kyyneliä vuodatettiin, rakastettiin ystävien kanssa toisiamme… niin paljon ettei sitä tarvinnut ääneen sanoa. Jokainenhan tiesi sen. Muistan tuon pakkasyön, jolloin ilmassa oli jo lupaus keväästä, Tulin keikalta taksilla kotiini, yksin kitaralaukkuni kanssa, haikealla mielellä ja sydän myrskysten mutta selvin päin. Se oli yhden aikakauden kaunis loppu, mutta usein jonkun loppu on jonkun uuden alku. “When one door is closed, another one will be open”, laulaa suuri Robert Nesta Marley.

Yritän uutta alkua ja vinkkaan sitten.

.

^ No, mä aloin soittaa skittaa 13-vuotiaana, kun faijani lainasi mulle joltain juoppokaveriltaan akustisen skitan harjotteluun. Kävi hyvä tsägä että oli hyvä kitara: aika arvokas, metallikielinen musta Yamaha. Sikamagee, akustiseks! :slight_smile:
Huono vehje voisi pilata koko alkuinnostuksen.

Ekat biisit jotka opin oli jostain kälysestä 100 vuotta vanhasta kitaraoppaasta joku Ukko Nooa, Love Me Tender ja Guitar boogie. Faija huuteli olohuoneesta neuvoja että “päin persettä menee, yritä uudelleen!”. Faijalla oli absoluuttinen nuottikorva, harmi ettei lopullista absoluuttisuutta alkoholin suhteen.

Se skitta oli mulla lainassa muistaakseni pari vuotta, kunnes mainittu faijan juoppokaveri halus sen takas itelleen koska kai halus viedä sen kaniin tms.

Akustinen skitta on siitä kiitollinen soitin, että se antaa kivan äänen jo heti kun tartut siihen, ilman että osaat vielä soittaa. ( Joku viulu vois olla eri asia hih hih : ). Sähkökitara voi olla vielä helpompi jos jokin efektilaite tai -ominaisuus antaa hyvän äänen ilman että osaa soittakaan. Siks ei varmaan kannata opetella sähkiksellä vaan akustisella.

Mä tykkään bassosta. Se on jotenkin kiva sellaselle kitaristille joka ei ikinä oppinut kunnolla koko kitaraa. Jämäkkä komppikäsi riittää, ja etten nyt taas mainittisi idolinani Lemmyä, mainitsen sen sijaan ihan tavis-rivibasistin, ja tyttöpuolisen Suomesta, joka kuitenkin yksi kovimmista!
Indican Heini, olkaa hyvä. :sunglasses:

Elämä on kevyttä ja iisii, c’mon viihdyttäkää meitä… laulaa maestro Miljoona biisissä Rinkkakansa tulee.
Tänä talvena minä rinkkakansalainen en mene minnekään kauaksi, mutta keväälle 2014 on kolmen kuukauden kv-harjoittelu Nepalissa jo koulukaverin kanssa lyöty kättä päälle. :sunglasses:

Elämä on kevyttä ja iisii päätoimisella sosiaalialan opiskelijalla, jolta on hyväksiluettu eli koulutermillä “ahotoitu” (ahot = aiemmin hankitun osaamisen hyödyntäminen) suuri osa ekan lukukauden opinnoista aiempien tutkintojen ja työkokemuksen perusteella.

Jonkun aikaa on ollut jo fiilis, että elämäni on suurissa tienristeyksissä. Siitä on tasan viisi vuotta, kun palasin kuukauden reissulta Intiasta jonne olin lähtenyt heikosssa kunnossa suoraan katkolta.
Sen jälkeen en ole käynyt katkolla asiakkaana. Intiaan uskaltauduin sentään uudelleen viime talvena, ja kaipuu on kova sinne takaisin.

Tänä iltana minä kuitenkin aion radalle! :sunglasses: En siis ryyppäys-radalle, vaan elävän musiikin pariin. Tsekkaamaan ikuisen sieluni rakkaan, hanimussukat; laulu- ja soitinyhtye PMMP:n maanmainiolle Tavastia -klubille.

Mitenkään miehiä väheksymättä, kuulkaapas hyvät tytöt, naiset, tädit ja mummot:

“Sua ei ole tehty kenenkään kylkiluusta, ei raudasta tai puusta
Miten tyttöjä tehdään: no ne on toisia aineita mistä tämmöset koostuu
Värikkäit palikoita rakentaa oma torni kun juomakulttuuriperhe kasvattaa”

youtube.com/watch?v=7zrS7kbLFss

May the force be with you, siskot! Ja myöskin veljet.

Tuli mieleen siitä, että voimakas biisi on palannut keikkaohjelmistoon parin vuoden takaa.

Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Tutuimmat kadut ja kivet ja ojat
ne poikamme piilottaneet
Kovempi sydän ja kovemmat kädet
häneen ovat takertuneet
Katu ei puhu
ei tunnusta mitään
mihin pojan kadottanut on

youtube.com/watch?v=YaAKSWuD3Mw

Miksi tapahtuu tällaista? Miksi se tapahtui Eerikalle, tai miksi se tapahtui jollekin muulle?

Olen itse ollut tilanteessa, jossa oma isäni humalapäissään kuristaa minua kurkusta ja ilmeisesti siinä alkoholi-psykoosissaan aikoo sekä raiskata että tappaa minut.

Suuri osa alkkisvanhemmista ei varmaankaan kohtele lapsiaan niin kauhealla tavalla. Mutta… kuinka pelottava Sinä olet humalassa?