Huomenta!
Olen seurannut päihdelinkin keskusteluita säännöllisen epäsäännöllisesti kahden kuluneen vuoden aikana. Joskus olen poistunut palstalta pidemmäksi aikaa, kun olen ajatellut, että eihän mulla mitään ongelmaa ole. Onhan mulla. Olen nuori nainen, olen alkoholisti. Aloitin juomisen 13-vuotiaana ja juominen on ollut aina humalahakuista ja jokaviikonloppuista täysi-ikäisyyteen saakka. Porukan kovin tyyppi oli se, joka oli eniten sekaisin ja monesti se olin minä.
Muutettuani omilleni aloin tissutteleman yksikseni arki-iltaisin. Olihan se hienoa olla aikuinen ja osata käyttää sivistyneesti alkoholia jopa arkena. Jossain vaiheessa tissuttelu muuttui kunnon kännäämiseksi ja vietin vapaapäiviä yksin kotona viiniä juoden. Saatoin mennä myös krapulassa töihin. Välillä tuli lähdettyä kavereiden kanssa ulos ja silloin tuli törttöiltyä oikein kunnolla.
Tiedostin tällöin asioiden olevan pielessä ja uskottelin itselleni, että osaan ottaa kohtuudella. Nämä “kohtuudella” ottamiset nähtiin monta kertaa. Monesti ennen perheillallista päätin, että otan vain lasin viiniä ruuan kanssa. 90% näistä illoista kuitenkin päätyi siihen, että lähdin kiireellä kotiin ennen iltayhdeksää kaljakaupan kautta. Kotonahan mulla ei ikinä ollut mitään alkoholia, koska join kaiken heti kerralla. Kerran ostin minttuviinapullon siinä tarkoituksessa, että voin kaataa siitä pientä piristettä kaakaon joukkoon läpi talven. Kun avasin pullon, join sen kerralla. Samaten kävi konjakin kanssa, jonka olin hankkinut “unilääkkeeksi”. Kohtuukäytön harjoittelut oli mun osaltani harjoiteltu. Jos otan yhden, en pysty lopettamaan juomista. Ainut vaihtoehto kohdallani on täysraittius.
Ensimmäisellä lopetusyrityksellä olin juomatta 7 viikkoa, mutta se stoppasi siihen, kun tulin tulokseen, että selvin päin oleminen on tylsää ja elämä valuu hukkaan. Ajattelin myös, ettei alkoholi ole mulle mikään ongelma, olinhan ollut juuri lähes kaksi kuukautta juomatta. Hyvät oli tekosyyt saada jatkaa juomista…
Joka kerralla viimeisten 2,5 vuoden aikana olen krapulassa vannonut itselleni, että lopetan juomisen. Fyysisen krapulan kestän, mutta henkinen krapula on aina ihan sietämätön. Ahdistaa, masentaa, saan paniikkikohtauksia, hävettää, syyllisyys painaa ja itseinho on potenssiin tuhat. Näistä huolimatta olen kaatanut viinaa kurkusta alas aina uudelleen ja uudelleen.
Kännissä on tullut törttöiltyä vaikka ja mitä. Joskus hommat on mennyt “ihan hienosti”, mutta pahimpina kertoina olen sammunut baariin, lentänyt ulos baarista (välillä en ole päässyt edes sisälle asti), oksentanut taksiin jne. Ei siis kovin mieltä ylentäviä kokemuksia. Lisäksi olen pilannut ihmissuhteita ja päätynyt väärien miesten sänkyyn. Humalassa harkintakykyni pettää pahasti ja toimin täysin vasten omaa moraaliani.
Syyskuussa päätin, että viinaksilla läträäminen saa loppua tai muuten pilaan koko elämäni. Kävin Minnesotan päihdeinfossa ja tunnistin itsessäni kaikki alkoholistin piirteet. Se oli hyvä potku persuksille. Olen ollut nyt 2,5kk juomatta. Viimiset 10 vuotta olen sairastanut jonkinasteista masennusta ja ahdistuneisuushäiriötä (johtunee paljolti alkoholista) ja alkoholi on ollut lääke pahaan oloon. Nyt kun sitä lääkettä ei käytä, täytyy kestää kaikki tunnetilat selvin päin, omana itsenään. Se on välillä todella raastavaa.
Tänä selvänä aikana olen yrittänyt hoitaa asioita kuntoon ja olen selvittänyt pieleenmenneitä ihmissuhteita. Haluan voida hyvin ja olla onnellinen. Mieli on kuitenkin ajoittain hyvinkin musta ja mielessäni pyörii jatkuvasti kännissä tekemäni typeryydet ja tunnen niistä suurta häpeää. Koen, että maineeni on mennyt ja ihmiset halveksuvat mua. Pelkään, että se mikä olen ollut, määrittelee mut ihmisenä vielä pitkään. Miten morkkiksista pääsee ikinä eroon? Miten menneisyyden oppii hyväksymään? Kertokaa omia kokemuksianne, luulen että vertaistuki on tällä hetkellä paras apu. Tekipä hyvää saada avautua.
Mukavaa sunnuntaita ihan jokaiselle!
) ja raha-asiat on onneksi kunnossa. Toisia ihmisiä olen varmasti satuttanut sanomisillani ja perheelleni olen aiheuttanut suurta huolta. Känniörvellysteni myötä itseluottamus on nollassa. Vaikka pidän itsestäni ulkoisesti hyvää huolta, tunnen silti kaiken naisellisuuteni ja viehättävyyteni kadonneen näiden viinanhuuruisten vuosien aikana.
!