Meillä asuu kuiva huikka

Olen lueskellut tätä palstaa kesän mittaan aika paljon, kirjauduin pari päivää sitten ja vakoilin vähän tuolla Me Lopettajissa, sinne kirjoitinkin vähän. Käyn Al-Anonissa, mutta jotenkin täällä on niin kannustava tunnelma että halusin siitä osani. :wink: Toivottavasti minäkin olen avuksi jollekin.

Mieheni on alkoholisti. Tosin kuivauskaapissa roikkuvaa mallia, ollut juomatta pari viikkoa. Miehellä on takana vuosikymmenten runsas alkoholinkäyttö enkä tiedä, onko hänestä lopettamaan juomistaan enää. Hän kävi töissä ja joi “vain” viikonloppuisin (tosin torstai-illasta maanantaiaamuun mikäli vain mahdollista), mutta nyt jätti työpaikkansa ja etsiskelee uutta, mielekkäämpää työtä. Tässä häntä kannustan, koska minustakin tuo työpaikka oli tosi huono. Ajankohta vain on vielä huonompi, sillä nyt on aikaa olla janoissaan ja tämän asian takia oikeastaan aloinkin tänne kirjoittamaan.

Alkuun mies käyttäytyi ihan tavallisesti ja olen kyllä lukenut tästä kuherruskuukausiajasta lopettamisen päätteeksi, joten varmaankin jonkinlaisten virstanpylväiden mukaan mennään jatkossakin. Toivottavasti retkahduspykälä jätetään väliin, tai kai sekin voi olla oppimista jos niin lasketaan.

Kuten otsikoin, meillä asustaa kuiva huikka tällä hetkellä, olotila on jatkunut perjantaista lähtien, kun mies silloin todella hienosti valitsi tulla kotiin sen sijaan, että olisi ottanut tarjotun yösijan ja ryyppyillan kaverin luona vastaan.

  • Mies ei puhu mitään. Mistään, yhtään mistään. Olemme muuttoa tekemässä, joten joitakin käytännön asioita olisi kiva olla selvillä.

  • Jos puhuu, äksyilee.

  • Miehen on suorastaan pakko rikkoa jokaikinen lupaus tai jonkinlainen sovittu juttu. Esimerkiksi eilen kysyin, voinko mennä töihin hänen autolla ja hän lupasi. Tänään sitten yhtäkkiä muutti mieltään sen tarkoittaessa minulle sitä, että etsin jostain muun kyydin, siirrän töihinmenoa tunnilla ja maksan esimerkiksi linja-autossa matkustamisesta moninkertaisen hinnan bensakustannuksiin nähden. Ärsyyntymistä ja vaivannäköä minulle, harrastuksen vuoksi, sellaisen harrastuksen jopa, jossa saattaa olla jo kaljatölkki kädessä (eipäs nyt lähdetä tälle ajatuspolulle).

  • Uusia harrastuksia on turha esittää, vaikka ne olivat päällimmäisenä mielessä vielä viime viikolla. Mies istuu tietokoneella ja ärisee. Pelaa nettipelejä, surffaa netissä.

  • Kahvia ja tupakkaa. Luulin, ettei enempää voi polttaa kun tuo mies poltti juovana aikanaan, mutta tämä juomaton vie voiton siinä lajissa. Kahvi ja tupakka vaikeuttavat nukahtamista ja taitaa muutenkin valvottaa. Aamulla herää suht aikaisin, mutta näyttää aika väsyneeltä tuo potilas.

  • Kiinnostus kotitöihin nolla. Minun työssäkäyvänä pitää ruokkia perhe, siivota, tiskata ja pestä pyykit sekä huoltaa koira, jonka tosin mielellään itse hoidan, koska lenkki ärrimurrin kanssa vie koiran oppimistuloksen aina miinukselle, koirakin kaipaa vain johdonmukaisuutta eikä ymmärrä äksyilijää.

Miten teidän kotona on selvitty näistä vaikeuksista, jotka toivottavasti menevät joskus ohi? Minä olen yrittänyt, että muu perhe pyörii enimmäkseen poissa jaloista ja itse myös tehnyt pitempiä lenkkejä ja harrastellut omiani. Omaan rauhaansa jätetään ukkorukka, ei tosin suljeta pois eikä kielletä osallistumasta, mutta ei tingata mukaan. Nuo autoasiat ratkeavat muuton myötä, kun kaikki on kävelymatkan ja hyvän bussiyhteyden päässä, myös työhommat.

Hei Kahvimuki,
olet totisesti avuksi, sillä oli huojentavaa huomata, että myös raittiin alkoholistin kanssa voi mudienkin olla vaikea elää. En ehkä olekaan ainoa.
Minun mieheni käy AA:ssa ja on juuri nyt raittiina, ollut jo vuoden. Se on periaatteessa hienoa, mutta voi luoja miten vaikea hänen kanssaan on elää. Hän on tavattoman kiukkuinen ja kärttyinen (koko ajan). Huutaa ja kiroilee ja haistattelee minulle heti jos jokin asia ei mene kuten hän haluaa, ei sentään huuda lapsille (tai vähän, mutta lapset, ikävä kyllä, tuntuvat tottuneen siihen niin etteivät enää reagoi).
Hän tupakoi ketjussa, syö valtavasti jäätelöä ja muuta makeaa sekä salmiakkia (eikä todellakaan tarjoa minulle).
Kotitöitä hän ei tunnu muistavan lainkaan, saati ruoanlaittoa. Syö kyllä tekemiäni ruokia, mutta ei itse tee muille mitään.
On kovin sisäänpäinkääntynyt, ei tapaa ystäviä. Käy vain töissä ja AA:ssa ja murjottaa kotona - siinä tiivistys.
Itselleni tilanne on vaikea. Koen, etten voi valittaa, sillä n yt hän sentään ei juo. Ja näin mieskin sanoo: ei ymmärrä, mitä valittamista minulla muka on kun hän on raitis.
Raitis, juu, mutta - aivan sietämätön asuinkumppani. Viimeksi eilen olen saanut kuulla haistattelua, karjuntaa ja henkilökohtaisia loukkauksia. Töihin mennessään ja töissä ollessaan hän on kuin toinen ihminen, samoin esim. appivanhemmilleen ja omille vanhemmilleen hän esittää täydellistä, huomaavaista isää, poikaa ja aviomiestä. En tiedä, miksi hän sitten on kuin toinen ihminen, kun ovet sulkeutuvat ja hän jää ilman yleisöä.
Ottaako raittius noin koville vai mistä on kyse? Vaio olenko minä vain liian kipeä muistutus huonoista ajoista, joku, joka on nähnyt hänet huonoimmillaan ja tietää paljon sellaista mitä hän ei haluaisi myöntää eikä tietää -ja kieltääkin.
Kuiva huikka -vaihe on vaikea. Eikä minulla ole neuvoja, miten siinä jaksaa. En tiedä itsekään! Voin vain toivottaa voimia. Itse pidän paljon yhteyttä ystäviini, vaikka se miestäni ärsyttääkin, hän luulee, että puhumme vain hänestä (en todellakaan jaksa enää puhua hänestä kenellekään). Mutta ystävieni ja harrastusten voimin jaksan. Niistä on pidettävä kiinni, vaikka kuiva huikka -alkoholisti kotona olisi kuinka toista mieltä. Olisihan se kiva hänenkin kanssaan tehdä asioita, mutta hän ei ole järin hyvää seuraa eikä kovin oma-aloitteisesti mitään ehdotakaan.
Kerrothan miten teillä menee!

Hei Kahvimuki,
olet totisesti avuksi, sillä oli huojentavaa huomata, että myös raittiin alkoholistin kanssa voi mudienkin olla vaikea elää. En ehkä olekaan ainoa.
Minun mieheni käy AA:ssa ja on juuri nyt raittiina, ollut jo vuoden. Se on periaatteessa hienoa, mutta voi luoja miten vaikea hänen kanssaan on elää. Hän on tavattoman kiukkuinen ja kärttyinen (koko ajan). Huutaa ja kiroilee ja haistattelee minulle heti jos jokin asia ei mene kuten hän haluaa, ei sentään huuda lapsille (tai vähän, mutta lapset, ikävä kyllä, tuntuvat tottuneen siihen niin etteivät enää reagoi).
Hän tupakoi ketjussa, syö valtavasti jäätelöä ja muuta makeaa sekä salmiakkia (eikä todellakaan tarjoa minulle).
Kotitöitä hän ei tunnu muistavan lainkaan, saati ruoanlaittoa. Syö kyllä tekemiäni ruokia, mutta ei itse tee muille mitään.
On kovin sisäänpäinkääntynyt, ei tapaa ystäviä. Käy vain töissä ja AA:ssa ja murjottaa kotona - siinä tiivistys.
Itselleni tilanne on vaikea. Koen, etten voi valittaa, sillä n yt hän sentään ei juo. Ja näin mieskin sanoo: ei ymmärrä, mitä valittamista minulla muka on kun hän on raitis.
Raitis, juu, mutta - aivan sietämätön asuinkumppani. Viimeksi eilen olen saanut kuulla haistattelua, karjuntaa ja henkilökohtaisia loukkauksia. Töihin mennessään ja töissä ollessaan hän on kuin toinen ihminen, samoin esim. appivanhemmilleen ja omille vanhemmilleen hän esittää täydellistä, huomaavaista isää, poikaa ja aviomiestä. En tiedä, miksi hän sitten on kuin toinen ihminen, kun ovet sulkeutuvat ja hän jää ilman yleisöä.
Ottaako raittius noin koville vai mistä on kyse? Vaio olenko minä vain liian kipeä muistutus huonoista ajoista, joku, joka on nähnyt hänet huonoimmillaan ja tietää paljon sellaista mitä hän ei haluaisi myöntää eikä tietää -ja kieltääkin.
Kuiva huikka -vaihe on vaikea. Eikä minulla ole neuvoja, miten siinä jaksaa. En tiedä itsekään! Voin vain toivottaa voimia. Itse pidän paljon yhteyttä ystäviini, vaikka se miestäni ärsyttääkin, hän luulee, että puhumme vain hänestä (en todellakaan jaksa enää puhua hänestä kenellekään). Mutta ystävieni ja harrastusten voimin jaksan. Niistä on pidettävä kiinni, vaikka kuiva huikka -alkoholisti kotona olisi kuinka toista mieltä. Olisihan se kiva hänenkin kanssaan tehdä asioita, mutta hän ei ole järin hyvää seuraa eikä kovin oma-aloitteisesti mitään ehdotakaan.
Kerrothan miten teillä menee!

Minä siihen olen puolisoni kanssa törmännyt useasti kun on yrittänyt olla juomatta. Kuivahuikka on hänelle sitä että on vihainen. Ja viha kohdistuu minuun “koska en anna hänen juoda” ja elää haluamaansa elämää. Tupakkaa ja herkkuja meilläkin menee hirveästi. Kun yhdestä paheesta pääsee niin toinen tilalle. Nyt on ollut 5 kk juomatta. Päästäänkö jouluun? :blush:

Jos hän on juomatta sinun tahdostasi, eikä omastaan, se ei kestä. Entä jos vaan annat hänen elää tuota haluamaansa elämää ja teet oman elämäsi suhteen jotakin? Lopulta kumpikaan ei ole onnellinen näissä suhteissa. Ihmisellä on vapaus juoda itsensä vaikka hengiltä ja muutenkin toisen muokkaaminen mieleisekseen on aika väkivaltaista. Ei kai itsekään halua olla joku aihio, jota koko ajan patistellaan erilaiseksi. Ihmiset vaan ei aina tajua rajaa itsensä ja toisen välillä. Käsitys siitä, että itse tietää paremmin, mikä toiselle on hyväksi ja miten hänen kuuluu elää… Kyllä me naisetkin ärrymme, jos puoliso käskisi laihduttaa, ottaa silikonit, aloitaa kuntoilun, vaihtaa työpaikkaa… silti monissa istuu kumma vimma päättää miehenäs pikeutumisesta, juomisesta, yhteisen kodin sisustuksesta ja kaikesta mahdollisesta yksin.

Halusin itse erota, kun katselin omia vanhempiani ja sitä jatkuvaa nalkuttamistä, räksytystä ja ilkeilyä. Saaa sättimistä näkee kaupoissakin, kun katselee pariskuntia ostoksilla. Ainutkertaista elämäänsä en halua viettää jatkuvassa stressitilassa ja pahalla mielellä, en riidellen ja itkien yksinäisyyttä, kun toinen on sammunut. Joskus ihan väärät ihmiset päätyy yhteen ja ero voi olla silloi ihan hyvä vaihtoehto. Entisessä mieessäni on paljon hyvääkin, alkoholismi vaan peitti sen lopulta allleen ja kaivoi esiin todella inhottavia piirteitä. Hyviä muistoja yhteiseltä taipaleelta on paljon, loppupuolelta suhdetta enempi niitä ikäviä. Nyt meistä kumoikin saa elää siten kuin itse hauaa.

Pakko kommentoida tätä.

Minä olen tehnyt nykyään juuri noin: juoppo saa juoda, en puutu, en tartu. Saa siis elää haluamaansa elämää, minä elän omaani. Silti tämä on aina sen parin, kolmen viikon päästä vinkumassa, kun on kamala olo, ja miten tästä selviää, ja hän ei halua tätä. Minäkin olen saanut niin monet valitukset siitä, kun hän ei saa juoda. Nyt kun saa, niin minä en kuulemma välitä! Juopolle ei voi olla mieliksi ja se purkaa sen paskan olonsa ja mielensä aina johonkin, eli siihen lähimpään ihmiseen.

Olen NIIN kyllästynyt muutenkin tuohon vähän väliä toisteltuun “jokaisen pitää saada elää sellaista elämää kun haluaa”. Siis onhan se totta, mutta eläisi nyt sitten! Joisi nyt, ostaisi kerralla vaikka kymmenen laatikkoa sitä olutta ja vetäisi ne.

Mutta ei, vaan aina on lopulta ruikuttamassa ja sääliä kerjäämässä. Kun mikään ei riitä.

Anteeksi paasaus. Keittää vaan taas ihan kunnolla. Mutta sainpahan päästellä höyryjä.

No ei juopolle voi olla mieliksi, se on sairauden luonne. Mielialat ja halut vaihtelee koko ajan, ehkeivät monet heistä tiedä itsekään mitä haluavat.
Miksi suostua siigen kieputukseen loputtomiin? Ei meilläkään erosta voitu yhdessä sopia. Loputon jahkailu, tyhjät lupaukset ja niillä ajan ostaminen ja muu vedätys. Aukuisena ihmisenä se juoppo, samoin kuin puoliso, on vastuussa valinnoistaa. Mikään ei lopulta estä olemasta jämäkkä ja sanomasta, että homma on moneen kertaan nähty, jos taas halusit juoda ja oli on paha, etsi apua, täällä sitä ei ole tarjolla ja yhteyttä voi ehkä ottaa sitten, kun raittius on alkanut onnistua. Vai mitä? Itsehän sitä suostuu siihen paskaan uudestaan ja uudestaan, siinä on vastuu itsellä. Samoinhan me puolisot ollaan kerta toisensa perään vinkumassa ystäville, niin että he kyllästyvät ja vuosikausia täälläkin. Näin olen tehnyt itsekin ennenkuin tajusin, että siinä kuluu hukkaan oma elämä.
Minun ei tarvitse uhrautua, kärsiä ja muuttua katkeraksi juopon kanssa riidellessä. Ihan sama oikeus kunnioittaviin ja vastavuoroisiin ihmissuhteisiin mulla on kuin muillakin. Alkoholisti tahtoo vajota käytökseltään lapsen tasolla ja vaatia itsekkäästi tukea, rahaa,seksiä ym, mutta jos itse ei halua ja jaksa sitä pelleilyä jatkaa, hanat voi ihan hyvin pistää kiinni. Siinä samalla sitten näkee, oliko juopon puolelta suuri vannoteltu rakkaus lähinnä itsekästä erinäisten hyödykkeiden halua vai tapahtuuko joku oikea muutos ja seuraan hakeudutaan ilman, että hän on jotakin vailla.
Sen verran kannattaa itseään arvostaa ja rakastaa, ettei suostu ihan mihin hyvänsä. Sitä lähinnä tarkoitin. Kummallakin on sitten vapaus elää haluamallaan tavalla. Uutta elämää ja terveyttä ei saa, jos harmittaa vanhana se uhrautuminen ja tuntuu, ettei elänyt niinkuin olisi halunnut.

Niin luin tuon vielä uudelleen… Meillä läheisillä on usein juuri sama säälin kerjääminen ja ruikuttaminen, mikä sillä juopolla. Mitä sinä sitten tunnet puolisoasi kohtaan enää? Vihaa, katkeruutta vai ajoittain vielä rakkautta? Viihdytkö hänen seurassaan? Miksi suhde jatkuu, jos kummallakin on paha olla ja ystävällisiä sanoja ei kummaltakaan irtoa?

Al-anonia olen miettinyt siltä kantilta, että se syntyi aikana, jolloin eroaminen oli vaikeaa, ellei mahdotonta taloudellisten seikkojen vuoksi ja eroa paheksuttiin muutenkin. Naisilla ei ollut omia tuloja, eikä yhteiskunnan tukiakaan. Ehkä vertaistuki auttoi pysymään järjissään. Nyt se sin sijaan on kuin tempoisi särkylääkettä käsi kuumalla liedellä, sen sijaan että nostaisi kätensä pois, jolloin särkylääkettä ei tarvitse vuosi lappaa suuhunsa. Nykyään ero on mahdollinen, monenlaista apuakin on saatavilla. Voi mennä juttelemaan ja pohtimaan, mikä pitää kiinni siinä itselleen surkeassa ja stressiä aiheuttavassa tilanteessa ja millaista elämää itselleen toivoo ja miten lähteä pyrkimään sitä kohti. Entä jos onkin rakastunut uhrautuvaan marttyyrin rooliin, eikä osaa (vielä) elää muulla tavalla? Miksi siinä roikkuu ja odottaa, miksi suostuu jatkoaikoihin ja “yrittämisiin”, jos koko ajan on paha olla? Sen jos omassa mielesään edes saa selville, sille syylle voi jotain alkaa tehdä, muuttaa siis itseään ja ajatteluaan sen sijaan, että yrittää muuttaa sitä puolisoaan.

Jatkuva stressi rasittaa elimistöä. Mitäpä luulette, onko juoposta tueksi, jos itselle tulee aivohalvaus, syöpä, loppuunpalaminen tai jotain muuta, vai onko juoppo siinä lisärasitteena ja nostaa juomamääriään oman “stressinsä” takia? Mitä sitten, kun lapset alkavat oireilla?, Ravaat lastenpsykiatrissa ja koulussa, etsii apua? Mihin kaikkeen omat voimat enää riittää? Oma työn tekeminenkin kärsii, voi olla äreä, suoriutua huonosti ja seuraavissa yt:ssä tulee potkut? Kuinka pirulliseen tilanteeseen oikein haluaa antaa itsensä ajautua?

Moni meistä (jokainen voi itse miettiä kohdallaan kuinka monta vuotta on jo katsellut puolisonsa vajoamista ja käyttänyt voimiaan hänen tukemiseensa) on jatkanut tätä vuosia ja vuosia. Niin jatkoin minäkin. Lopputuloksena terveys on kärsinyt, oma rahatilanne on päin helvettiä, liki kaikki ihmissuhteet ovat katkenneet. Kukaan ei oikeasti jaksa vuosia tukea sitä puolisoakaan, kun keskustelu on aina samaa “X juo taas ja on semmonen ja semmonen” ja samoin kuin se juominen, ei puolisonkaan tilanne muutu. Hän ei ota vastuuta elämästään, lähde tai tee jotain.

Ne voimavaransa voisi paremmin käyttää opiskeluun, hyvän suhteen luomiseen lapsiin, jos niitä on, terveytensä vaalimiseen, ystävyyssuhteisiin satsaamineen ja muuhun, mikä okisi mukavampaa ja joka saattaisi turvata apua ja tukea niinä hetkinä, kn itsellä on vaikeaa. Minä olen joutunut aloittamaan eron jälkeen aika alusta. Alkoholistin kanssa eläminen vammauttaakin ja oma käytös saattaa olla yllättävän paljon samanlaista muissakin ihmiisuhteissa. Pelko ja epävarmuus saa käyttäytymään tavalla, joka helpsti tuhoaa orastavat ihmissuhteet. Niistä poisoppiminen ja toisiin ihmisiin luottamaan opettelu vie aikaa. Samoin se, ettei pyri kontrolloimaan tai hoivaamaan vaan osaa olla kahden aikuisen tasaveroisessa suhteessa. Nämä juopposuhteet on usein vähän äiti-teinipoika tyyppisiä nalkuttamisineen, komenteluineen, toinen uhmaa ja katoaa. Rangaistaan ja taas annetaan anteeksi, kun toinen lipevänä maanittelee.

Oman elämänsä toki saa elää miten haluaa. Pitää vaan muistaa, että se on oma valinta ja oma vastuu. Jos kokee elämänsä menneen pilalle ja hukkaan, se ei ole sen juopon syy. Itse on valoinnut sen ihmisen ja valinnut jöädä. Aikuinen ihminen, myös nainen, on ihan oikeutettu tekemään eropäätöksen yksinkin ja harvoin juoppo haluaa erota, paitsi silloin, jos on uusi morsmaikku/hoivaaja jo tiedossa. Joissain muissa tilanteissa pariskunta pystyy yhdessä sopimaan erosta, ehkä yritettyään pariterapiaa. Sekään ei oikein onnistu niin kauan kuin alkoholiongelma on päällä.

Luin tätä ketjua. Eihän tuo ole mitään raitistumista, että hampaat irvessä kärvistellään ja raivoaan puolisolle. Riittääkö tuo monen teille? Päästäkää se juoppo juomaan ja irtautukaa juoposta. Eikai kukaan voi olla onnellinen tuollaisessa tilanteessa.

Eihän se ole raitistumista, eikä se onnistu ennen kuin se oma halu siihen löytyy.
Monia ketjuja täällä kun lukee, niin ainakin alkuun kirjoittajien ajatukset kiertää koko ajan sen juovan ja juomisen ympärillä ja tavallaan sen ymmärtääkin, koska alkoholiongelma vaikuttaa läheisiin ja sairastuuttaa koko perheen. Silti oma vähintäänkin jonkinasteinen läheisriippuvuus jää huomaamatta. Ehkä se on, kuten alkoholismikin, itsensä kieltävä sairaus. Juoppo hakkaa päätään seinään, kun ei usko, ettei juominen kohtuudella enää onnistu. Vaihtaa laatua, vaihtaa väkevistä mietoihin tai toisinpäin, syyttelee törttöilyistään muista, olosuhteita… Kaikkea muuta paitsi viinaa/alkoholismia. Läheinenkin koittaa vaikka mitä, että saisi toisen väkisin raittiiksi kuvtellen, että sitten kaikki on hyvin ja se oma olo tasaantuu.
Kumpikin on väärässä etsiessään ratkaisua itsensä ulkopuolelta. Alkoholisoituneen ihmisen on jätettävä viina ja lähesiriippuvuuteen sairastuneen olisi parasta jättää se juova puoliso. Jos sen itseään rehellisesti tarkastellessa huomaa liki mahdottomaksi; yhtä mahdottomaksi kuin mitä sen puolison on pysyä juomatta, huolimatta siitä kuinka paljon jo kärsii, on kyse riippuvuudesta, johon on saatavilla apua, kun sen itselleen kykenee myöntämään. Että en tosiaan itse pääse irti. Sama nöyrtyminenhän se on alkoholistillakin; tunnustaminen, ettei yksin pääse alkoholista irti.
Yleensä täällä saa paskaa niskaansa mainitessaan sanan läheisriippuvuus, aivan samalla tavalla kuin alkoholisti raivostuu, jos riippuvuus otetaan puheeksi. Omaa elämäänsä on vaikeaa saada paremmaksi, jos ei kykene itsetutkiskeluun ja rehellisyyteen siinä. Toisekseen suhde ei korjaannu pelkällä juovan raitistumisella useinkaan. Puoliso on juoma-aikana tunkenut liikaa juovan tontille, alkanut usein hallita, kontrolloida, huolehtia, on ahdistunut, epäluuloinen ja pelokas elettyään epävarmuudessa niin kauan. Tosi vaikea tilanne, vaikka raitistumishaluja olisikin. Sekin on iso muutos opetella elämää selvinpäin ja siinä alkuvaiheessa läheisriippuvaisen puolison toiminta ja sairaus on iso lisätaakka. Molemmat tarvitsevat apua, ettei kaikkea paskaa ole tarvetta purkaa kummankaan sen puolison niskaan.

Jos kärsii, häpeää ja juova puoliso ei siitä välitä, miksi ihmeessä siinä enää roikkuu ja altistaa mahdolliset lapsetkin riitelylle ja vaikealle ilmapiirille? Millaista parisuhdemallia haluaa näyttää? Haluaako oikeasti lapsiensa oppivan, että näin kohdellaan läheisiä, nämä ovat tavat elää perheenä?
Alkoholismin välilliset haitat on valtavat. Alkoholistien puolisot ja lapset väsyvät ja sairastuvat, pahoinvointi purkautuu kenties töissä. Moni hoivaamaan taipuvainen on vielä hoitoalalla töissäkin ja pinnan kireys ja väsymys heijastuu omaa työhon ja potilaisiin. Ja olipa työ mikä tahansa, ei se työkyky ole hyvä, jos on kroonisesti stressaanutunut ja väsynyt.

Jotkut harvat pystyvät elämään suht hyvää elämää juovan rinnalla, ainakin jos asuvat erillään, mutta onko kyse enää kovin läheisestä parisuhteesta, on toinen kysymys. Joillekin se sopii, jos keskinäinen arvostus ja kunnioitus toteutuu. Oman jaksamisensa ja halunsa puiteissa voi tietysti toista tukea, jos omia raitistumishaluja on, mutta aika toivotonta on väkisin toista muuttaa. Jos on juopon valinnut, ei se huutamalla raittiiksi miehesi muutu; miksei samantien valinnut jo valmiiksi raitista? Melko usein viinan vähän liian hanakka maistuminen ja keskeinen rooli elämässä on ollut havaittavissa jo rakastumisvaiheessa, mutta sen on itse ohittanut ja “vaiheen” menevän ohitse aikanaan.

Kannustaisin kaikkia hakemaan apua ensisijassa itselleen. Ryhmissä tai ammattiauttajan kanssa voi rauhassa pohtia, millaista elämää haluaa ja miten alkaa pyrkiä sitä kohti. Puolison juomisen häpeäminen on osa ongelmaa, siitäkin voi päästä pikkuhiljaa eroon. Jos kuvittelee, että jotenkin asian pystyy ulkopuolisilta omalla toiminnallaan salaamaan, usein erehtyy. Lopulta juopon käytöstä surullisempaa on puoliso käytös. Omallakin lapsuuden kotikylällä vaimo ajoi polkupyörällä pitkän matkaan baariin hakemaan miestään kotiin ja enemmän pilkkaa ja naureskelua se aiheutti kuin miehen juominen. Itsensä surullista nöyryyttämistä. Pettämisetkin puoliso tietää usein viimeisenä. Itseään voi opetella pikkuhljaa rakastamaan ja arvostamaan ja pitämään huolta ja omia puoliaan, ettei nyt anna kenenkään ihan miten sattuu kohdella.
Meillä asuu usein kuivan huikan/alkoholistin lisäksi läheisriippuvainen, jonka ajatukset askartelee tauotta juovan puolison tekemisissä. Kun niihin ei voi vaikuttaa, eikö herrantähden ole parempi kääntää katse itseen ja miettiä tulevaisuuttaa ja ratkaisujaan siitä lähtökohdasta, että mitä itse haluaa ja mikä on omalle hyvinvoinnille parasta? Moni on juuttunut siihen juoppoon kuin pahka koivun kylkeen, mutta kokemuksesta voin sanoa, että itsensä saa kyllä nitkutettua ortikin, kun se oma halua siihen löytyy. Häpeästä voi kasvaa sopiva, irtaantumiseen tarvittava raivo, joka aikanaan sulaa armoksi ja ymmärrykseksi itseään ja entistä puolisoaan kohtaan ja seesteisempänä voi jatkaa elämää omilla jaloillaan seisovan itsenäisenä ihmisenä.

Tähän vielä ajatuksia herättävä artikkeli, haastateltavana Ben Malinen:

mtvuutiset.fi/artikkeli/tie … #gs.srigj6

“Läheisriippuvainen ei pysty vetämään rajoja itsensä ja muiden välille. – Läheisriippuvalla on taustalla tarve hallita muita, sillä hän pohjimmiltaan palvelee muita omista itsekkäistä tarpeistaan. Läheisriippuvainen loukkaantuu, jos toiset eivät tarvitsekaan häntä, selittää tietokirjailija ja teologian tohtori Ben Malinen.”

"Läheisriippuvainen tarvitsee ympärilleen ihmisen, joka jatkuvasti tarvitsee häntä. Yksi ”hyvä” vaihtoehto on alkoholisti.

– Häntä läheisriippuvainen saa hoivata ja pohjimmiltaan myös hallita."

Jonkinlainen ongelma ihmisen itsenäisyydessä on, jos toisten tekemiset, ongelmat ja tunteet jatkuvasti aiheuttaa ahdistusta ja epävarmuutta ja on hyvin vaikeaa tehdä omia ratkaisuja ja kantaa niistä sitten vastuu itse, ja juurikin se, että ajatukset kiertää suurimman osan pivästä vaikkapa nyt sen juopon puolison tekemisissä ja ongelmissa.
Harmi kun tästä ei täällä mitään keskustelua saa aikaan. Itse innostuin kovasti, kun aloin käsittää, ettei oman huonon olon syy ole muissa tai jos onkin, voin omaa elämääni kuitenkin muuttaa, joko muuttamalla ajattelua tai hankkiutumalla etäämmäs vaikeista ihmissuhteista.