Matkalla päihteettömyyteen

Kirjoittelin muistaakseni viime kesänä omasta juomisestani. Suuri huoleni lopettamisessa oli sosiaaliset tilanteet.

Yllättäen se ei ollutkaan suuri ongelma ensimmäisellä kerralla kussakin porukassa (yleensä illanistujaiset ovat sellaisia, että meitä on pari-kolme pariskuntaa koolla). Mutta kun seuraavalla ja sitäkin seuraavalla kerralla olin selvin päin, niin kyselyt alkoivat: aiotko olla loppuelämäsi juomatta jne. Vastasin, että en yhtään tiedä. Ainakin niin kauan kuin tuntuu hyvältä. :slight_smile: Loppujen lopuksi kyselyt eivät haittaa yhtään. En ymmärrä, miksi niin pelkäsin.

No sitten juomiseen. Taustalla sellaista, että 13-vuotiaasta asti olen juonut humalahakuisesti lähes joka vkl (kolmen vuoden tauko parikymmentä vuotta sitten, raskaus ja pikkulapsiaika). Viime vuosina juominen on lähtenyt käsistä. Joka ikinen lauantai-aamu on pitänyt jatkaa. Joskus sunnuntaitkin. Toipuminen kesti seuraavaan perjantaihin ja taas sitten alusta… Tässä iässä ei oikein kestä enää niitä krapuloita ja morkkiksia (yli 50 v).

Kesän lopussa “lopetin” ja kuitenkin lokakuussa otin yhden kerran. Se meni hyvin, vain yksi ilta riitti. Tunsin, että raittius oli kuitenkin parempi vaihtoehto, yllätys :smiley: Nyt n. kk sitten erinäiset vastoikäymiset sai mut taas juomaan eikä mennyt enää yhtään niin hyvin. Kolme päivää meni juoden, keskimmäisestä päivästä en edes muista mitään. Kauhea morkkis siitä tuli. Ja toipumiseen meni viikko.

Tän kokemuksen jälkeen tuntuu tosiaan, ettei tarvi koskaan ottaa. MUTTA. Jossain vaiheessa tulee varmasti taas se vahvuuden tunne, että luulee osaavansa. Sitä pelkään. Koska tiedän, etten osaa. Enkä halua. Mikähän sais muistamaan siinä kohtaa, etten vaan voi ottaa?

Mulle ei siis ole vaikeaa olla ilman alkoholia. En vaan osaa lopettaa, kun otan sen yhden. Tämä pitäisi muistaa.

Justiniamaria kirjoitti

Tervetuloa!

Kun minulle valkeni, että en hallitse alkoholin juomista, hakeuduin AA:n vertaistuen piiriin. Ja nyt kun tiedän, että alkoholismi on etenevä ja krooninen sairaus, ymmärrän tarvitsevani tukea juuri siksi, että en unohda alkoholin tuhoisaa vaikutusta. Käyn palavereissa, kuuntelen toisten alkoholistien selviytymisiä tai unohtamisia ja olen heihin yhteydessä toisinaan muutenkin.
Näin yksinkertaisilla ja miellyttävillä toimenpiteillä olen päivä kerrallaan saanut pitää kerran alkaneen raittiuden, ja jokainen raitis päivähän on alkoholistille täyden kiitoksen paikka.

Tänään et ole yksin

AA on toimiva, tiedän. Ystäväni kävi kymmeniä vuosia siellä. Mulla harkinnassa edelleen. Tosin tämä samainen ystävä on hyvänä tukena tällä omalla matkallani.

Hyvää torstaita, justiniamaria!

Mukava kuulla, että sulla on pitkään raittiina ollut AA-lainen ystävä tukenasi. Teitähän ei mikään estä tavatessanne ja toipumisesta keskustellessanne kutsumasta itseänne AA-ryhmäksi.

Hyvää raittiutta teille molemmille, raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen arvoinen!

Tänään et ole yksin

No niin, lähes lähtökuopissa jälleen. 5 viikkoa meni juomatta ja sitten alkoi tehdä mieli humalaan. On se vaan niin, että helppoa olla selvin päin niin kauan, kunnes tekee mieli ottaa :mrgreen:

Mulla menee viikkoja, että jaksan olla onnellinen krapulattomista viikonlopuista. Ja urheilla. Ja laittaa hyvää ruokaa. Mutta aina se ei riitä. Mitähän tilalle? Vai pitäiskö vain oppia kestämään tylsyys. Esim. viime lauantai-aamuna pitkän fillarilenkin jälkeen tuli niin masentunut ja tyhjä olo, etten tiennyt mitä teen. Toki hyvin tiesin, ettei juominen auta. Mutta kun se tietokaan ei auttanut. Piti juoda, onneks edes kavereiden kanssa ja oli kivaakin. Mutta sitten piti juoda myös sunnuntaina. Eikä enää ollutkaan kivaa. Ei ole vieläkään.

Pitää ilmeisesti oikeasti harkita sitä AA:ta. Tai löytää jostain sellainen tukihenkilö, joka on “aina” saatavilla.

Justiniamaria kirjoitti

Kun aikansa katselle ja kuuntelee paltsuissa, niin kyllä sieltä löytyy.

Hiljaa hyvä tulee