Matkalla kohti elämää

Tänään on 34.päivä juomatta. Marraskuun kolmantena istuin kirjastossa vapaapäivänäni tietokoneella tuntikausia, inhosin itseäni ja tokkuraista turvonnutta oloani. Tein alkoholin käytön riskitestin netissä kuten olen joskus ennenkin tehnyt, mutta nyt kolahti tosissaan kun kirjasin kuluneen viikon juomiset ja riski oli korkea. Olo oli kamala ja pelotti, miten selviydyn. Tiesin, että kirjasto menee kiinni samaan aikaan kuin alkokin, mutta olutta on vielä myynnissä tunnin verran - pystynkö olemaan ostamatta vai nouseeko taas jostain järjetön kiukku ja raivo, joka kelpaa tekosyyksi juomiseen.

Sinä iltana lähdin kirjastosta suoraan kotiin. Etsiessäni Juhani Seppäsen Selvästi juovuksissa -kirjaa (jonka olen joskus lukenut) löysin Lilli Loiri-Sepän Selviämistarinoita. Luin sitä parin viikon ajan iltalukemisenani, moni tarina rohkaisi ja pisti ajattelemaan. Eniten kolahti ehkä kirjoittajan oma pohdiskelu juomisaikanaan, onko oikeus lopettaa kun ei vielä ole saanut elämäänsä täydellisesti raunioiksi ja miten päätyi siihen, että kyllä hänellä on lupa lopettaa jos haluaa :smiley:

Niin, esittäytyminen vielä tähän: olen nainen viisissäkymmenissä, tissuttelija viimeiset vuodet, kun kotona kalsarikännit ovat halvempia enkä enää uskalla ottaa riskiä, että saan aikaan skandaaleja tai putkakeikkoja, koska en enää kykene lopettamaan juomista ennenkuin sammun tai alkoholi loppuu.

Hienoa, että olet saanut kelkan kääntymään.
Ja todellakin on lupa lopettaa, ennen kuin elämä on raunioina.
Se vasta aina onkin upea kuulla, kun joku niin tekee.
Selviytyminen on helpompaa, kun ei tarvitse jokaista elämän peruspilaria valaa uudelleen.
Niin ainakin luulen ja olen ympärilläni nähnyt.
Itse kuulun noihin pilarin valajiin, mutta selvitynyt siitäkin huolimatta.
Tervetuloa kirjoittelemaan.

Tervetuloa palstalle Kynsilaukka! Olet tehnyt tai tekemässä elämäsi merkittävimmän päätöksen, reilu kuukausi on upea alku! Olet varmaan jo huomannutkin juomattomuuden hyviä puolia tuossa ajassa? Tarinasi kolahti minuun, koska juomistapasi kuulostaa olleen täsmälleen samanlainen kuin minun. Kalsarikännejä kotona, valvomista aamuun asti tietokoneen äärellä (no tuota et maininnut…) ja ennenkaikkea se, että juomista ei voinut lopettaa, ennenkuin juotava loppui tai sitten se loppui sammumiseen. Tuttua, niin tuttua… Kuten myös se, miten aina seuraavina päivinä hävetti se turvotus ja haju…yöööh… :frowning:

Mutta nyt olet (voin luvata!!) paljon paremman elämän alkupäässä!! Minä mietin alussa aivan samaa, että “olenkohan edes mikään alkoholisti, kun on niin paljon pahempiakin…” yms. turhaa, kunnes tajusin, että sillä mikä olen, ei ole merkitystä, vain sillä on, että koen juomisen olevan itselleni ongelma, etten hallitse sitä. Ja siitä pääsin lopettamalla. Tiedän, etten voi leikkiä sen kanssa yhtään. Siis ei tippaakaan sitä myrkkyä tähän suuhun enää. Uskoisin, että sinun tilanteesi on sama… Kyllä sinä saat lopettaa. Saat tehdä itsellesi vaihteeksi hyvääkin! Et kertonut, oletko ollut aivan “omin voimin” selvänä, mutta tiedäthän, että jos tulee vaikeita aikoja, niin apua on saatavilla. Minä en niistä tiedä, mutta täällä on väkeä, jotka tietävät. He varmasti tulevat neuvomaan, kun rohkeasti kysyt! Luultavasti tulevat kysymättäkin… :wink:

Minäkin luin alkuraittiuteni aikana tuon Loiri-Sepän kirjan ja se kolahti jonnekin todella syvälle. Sain sen käsiini ratkaisevaan aikaan. Sanonpa tähän loppuun aina toimivan tsemppilauseen: Muista että viinanhimoon ei kuole ja että se menee ohi.

Kaikkea hyvää elämääsi ja tsemppiä jatkoon toivottaa Mirtillo! (kohta 11 kuukautta raittiina) :slight_smile:

Kiitoksia kommenteista. Motiivini kirjautua plinkkiin ja kirjoittaa omaa tarinaani oli se, että edellinen juomaton kausi 1,5 vuotta sitten kesti jotain 3-4 viikkoa ja nyt alkavat 34 päivän takaisen alennustilan ja darran muistot hiipua.

Tänään yhtäkkiä yllätti täysin järjetön vihan ja raivon tunne, joka vanhasta kokemuksesta on hyvä tekosyy juomiseen, jos ei tänään niin sitten huomenna, jos jään vatvomaan niitä tunteita, vaikka eihän menneitä voi enää muuttaa enkä voi muuttaa ärsyttäviä ihmisiäkään . Toisaalta juuri noiden yhtäkkiä tulevien vihantunteiden takia ei juominen ole enää vuosiin aina ollut hauskaa. Julkisilla paikoilla en ole enää pahemmin uskaltanut juoda, etten pura känniraivoani ja hanki hankaluuksia, täällä kotona kalsarikännissä olen purkanut känniraivoa silloin kun se iskee eri nettisivustoilla ja hävennyt silmät päästäni seuraavana päivänä typeryyksiäni, jos ne ovat olleet vielä näkyvillä :unamused:

Olen helposti addiktoituva ihminen, olin nettiholisti ja nikotinisti jo vuosia ennen kuin onnistuin sinnikkään parinkymmenen vuoden harjoittelun jälkeen addiktoimaan itseni alkoholiin :sunglasses: . Kulissit ovat kuitenkin pysyneet kunnossa - tai niin luulen. Maksa-arvoissa ei ole näkynyt mitään, verenpaine ja ylipaino ovat olleet ongelmina, mutta nekin vasta seurannan tasolla ja niinpä vuosi sitten lääkärintarkastuksen jälkeen annoin taas itse itselleni taas kerran luvan jatkaa juomistani. Eihän tässä vielä ongelmia ole kun ei kerran missään kokeissa näy. Entä oma huono olo, jatkuva morkkis, mielialojen aaltoilut, krooninen rahapula, sydämentykytykset, unettomuus ja kyvyttömyys olla juomatta edes yhtä päivää? 34 päivää sitten päätin, että niissä oli tarpeeksi syytä olla juomatta.

Aina ennenhän tuntui siltä, että aina löytyy juomiselle syy. Mutta totuus on se, että oikeasti on miljoonasti enemmän syitä pysyä selvinpäin, kuin juoda! Tässä asiassa maailma on epäreilu. Toiset saavat alkoholista “pelkkää hyvää” ja joskus vain pieniä krapuloita… (Kaikille se on tosin epäterveellistä, mutta selitäpä se kohtuukäyttäjälle…) Ja sitten olemme me. Jotka juodessamme säännönmukaisesti mokailemme ja loukkaamme muita sekä itseämme ja häpeämme seuraavina päivinä silmät päästämme… Itse en juomisen jälkeen edes uskaltanut avata tietokonetta moneen päivään, kun aina vain tuli mieleen lisää kammottavia muistoja. Mutta nyt olemme selkeästi ja selväpäisinä oikealla tiellä! :slight_smile:

Vinkkejä, jos et vielä tiedä HALT-sääntöä, niin kerron sen nyt. Varsinkin raittiuden alkuvaiheessa pitää varoa näitä tunnetiloja: Hungry (nälkäinen), Angry (vihainen), Lonely (yksinäinen) ja Tired (väsynyt). Silloin viinanhimo iskee herkästi. Ja itse lisään tuohon listaan myöskin janon. Ihan tavallista vesijanoa saattaa herkästi erehtyä pitämään viinanhimona. Toinen vinkki on se, että alkuaikoina varsinkin kannattaa pitää itsensä liikkeessä, keksiä muuta tekemistä niihin hetkiin, kun se himo iskee. Lähteä vaikka lenkille tai virkata tai ihan mitä vaan. Alussa on tärkeintä vain se, että ei juo. Kaikkeen muuhun on aikaa keskittyä myöhemmin. Saatat kaikki nämä jo tietääkin, olethan lueskellut täällä, mutta kertaus on opintojen äiti! :slight_smile: Ja sulla on jo tosi hyvässä mallissa hommat, kuukaudessa olot on varmasti jo helpottaneet! Ensimmäiset 3-6 kk ovat (kuulemma) vaikeimmat, kolme kuukautta vie, että elimistö puhdistuu alkoholista. Kaikki tuleva tulee olemaan sulle parempaa aikaa. Mulle koko aika on ollut melkolailla helppoa, tajusin kerralla, että sitä ainetta vastaan ei kannata taistella, turpiinsa siinä saa joka kerran. Eikä himoja ole juurikaan ollut. Olen onnentyttö. Toivon kovasti onnea sullekin valitsemallasi tiellä, tämä on hyvä tie!

Nyt Mirtillo lähtee unille, hyvää yötä kaikille! :slight_smile:

HALT-sääntö on vilahdellut siellä täällä ja se on ollut sellaista, mistä en ole tiennytkään ennen tätä reilun kuukauden aikaa. Sinänsä ihan loogista, nälkäisenä tarvitsee energiaa ja alkoholista sitä saa, vihaisena hakee pullosta joko rohkeutta sanoa asiat halki tai tunteiden turrutusta, yksinäisenä pullo käy kaverista ja sitten tulee koomakännin turtumus, väsyneenä hakee unilääkettä (tai sammumista), syitähän löytyy kun bestiksenä on alkoholi.

En enää muista mihin puolentoista vuoden takainen muutaman viikon juomattomuus loppui, olisiko ollut klassinen ‘minähän olen ollut näin pitkään juomatta, kyllä minä voin ottaa silloin tällöin lasillisen viiniä tai pikkolopullon skumppaa’. Tai sitten tuli perinteinen pottuuntuminen johonkin, josta sain syyn taas juoda. Sen muistan, että motivaationa juomataukoon oli se, että tutustuin muutamaan ihmiseen, joiden kanssa viihdyin erittäin hyvin ja alkoholia ei hauskanpitoon tarvittu, kaikkein vauhdikkain ei juonut ollenkaan. Ja sen havaitsin, että kun uudestaan aloitin juomisen, se lasillinen viiniä ei tuntunut missään, piti ottaa lisää että tuntuisi jossain. Ja uudestaan oli erittäin hankala pitää enää edes yhtä päivää juomatta, alkoholi ei tykännyt että yritin syrjäyttää bestiksen asemasta :wink: Oikeassa elämässä minulla ei ikinä ole ollut bestistä klassiseen tyttöjen tapaan, ei ole ollut minun tyyliäni.

.

Foottis,
nuo mainitsemasi tekijät ovat juuri niitä, joiden takia olin juomisesta huolissani ja sitä halusin kontrolloida. Nyt ne ovat minulle hyvin iso osa motivaatiota raittiudessani (tuntuu jotenkin oudolta ja juhlalliselta kirjoittaa ‘raittiudestani’, kuin uhoaisin jostain mikä on hyvin epävarmalla pohjalla).

Kontrollointi ja kohtuukäyttö ei onnistunut minulla, todella kauheaa kun piti kytätä kelloa, että ehti töistä juuri siihen Alkoon tai markettiin missä tiesin olevan sitä juotavaa, mitä olin määritellyt itselleni sopivaksi sinä viikonpäivänä kun seuraavana päivänä piti olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa. Ja kuinka monta kertaa kävikään niin, että mukaan lähtikin enemmän juotavaa kuin oli aikonut alunperin ostaa, muka seuraavaa päivää varten ettei tarvitsisi taas stressata kellon kanssa ja seuraavana aamuna oli vain tyhjiä pulloja ja tölkkejä. Parhaimmillaan aamulla päätin, että tänään en juo ja jätin rahat ja kortit kotiin ettei vain tule kiusausta kun kulkee kaupan ohi. Ja sitten kotiin hirveällä kiireellä töistä hakemaan kortteja, jotta ehtii ennen yhdeksää lähikauppaan. Sitä pakkomiellettä en todellakaan halua enää elää.

.

Mulle selkeä päätös: “Ei juominen ole tämän kaiken kärsimyksen arvoista”, antoi välittömästi ihanan rauhan. Ei ollutkaan enää kiire minnekään. Nyt pystyy istumaan iltaa ihan rauhassa miettimättä, että kello on kohta yhdeksän, vielä ehtis… Inhosin sitä levottomuutta, joka juomisen haluamiseen liittyi. Se on nyt pois. Aikaa vapautui aivan ruhtinaallisesti muuhun (ihan oikeasti) ihanaan! Ja ne raivot, mistä sinä Kynsilaukka mainitsit, nekin minulta hävisivät. Kuten olet itsekin sanonut, sitä kehittää jostain itse sen raivon, että saisi siihen sitten juoda. Tää kuulostaa hupsulta, mutta joudun olemaan samaa mieltä kuin monet muutkin, minusta tuntuu siltä että minulta otettiin juomishimo pois. Se on ihana tunne! Ja edelleen tuntuu uskomattomalta, että niin kävi, ennen pystyin olemaan juomatta korkeintaan kolme viikkoa ja sitten repesi… Ja nyt, ei mitään himoa kyseistä myrkkyä kohtaan.

Kaiken ihanuuden vastapainoksi on tullut inho ja raivo vielä juomista ihannoivia ihmisiä kohtaan…viikonloppuisin ärsyttää suuresti lukea facebookissa ihmisten kehuskeluja ryyppäämisillään. Usein poistan alkoholiaiheiset päivitykset, poissa silmistä, poissa mielestä… Tiedän, ettei kaikkien juominen ole pakonomaista, niinkuin meidän, mutta silti se jotenkin ärsyttää. Tai oikeastaan surettaa… Sitä toivoo vaan, että voi kun nuo tajuaisivat… No, kenties jotkut vielä tajuavatkin.

Tuli nyt lähinnä kertomusta itsestäni…toivon kovasti, että Sinäkin olet nyt löytänyt pysyvän raittiuden (<- ihan hyvä sana se on) pään! Tää plinkki on siitä hyvä, et jos siuakin ärsyttää kännijutut viikonloppuisin, niin täältä löydät selväpäistä kirjoitteluseuraa! :smiley:

Ihanaa ja raitista torstaita! :smiley:

Todella ahdistunut olo. Poden morkkista siitä, että tulin töissä avautuneeksi asioista, mitkä siellä eivät ole nyt oikein ja sitä olen vatvonut sitten ja hävennyt. Morkkis on tullut vielä pahemmaksi kun olen mielessäni pyörittänyt, mitä oikeasti olisi tehnyt mieli sanoa - ihan kuin olisin oikeasti sanonut enkä vain mielessäni ajatellut täällä kotona.

Kuusi viikkoa mennyt juomatta, nyt päivä nro 43. Pari-kolme ensimmäistä viikkoa meni hyvin, nukuin kunnolla ja pystyin päästämään irti ikävistä ajatuskuvioista ja keskittymään siihen mitä sillä hetkellä oli käsillä. Sitten iski takauma, muisto johon jäin jumiin. Juomalla en ole ruvennut ahdistusta lievittämään, mutta silti olo on kamala. Minussa on paljon raivoa ja vihaa, ja on aivan kuin nykyisiin ärsytyksen kohteisiin latautuisi myös menneitä muistoja ihmisistä jotka olivat samantapaisia ja jotka ovat kävelleet ylitseni. Olen nukkunut huonosti, heräilen aamuyöllä ja töissä on kiireinen aika, pitäisi olla skarppi. Sekin harmittaa, että marraskuussa raittiina en ollutkaan niin hyvä työntekijä, ei ollut krapula-ahdistusta ja morkkista siivittämässä parempaan tuloksen tekoon. Kun on tulospalkkaus, huonompi tulos merkitsee pienempää tiliä.

Tulin juuri Kauneimmista joululauluista. En ole vuosiin käynyt, tänään järjestellessäni pikkuhiljaa kämppäni ikikaaosta löysin lehtikasasta seurakunnan joulunajan ohjelman ja lähellä oli parin tunnin päästä alkamassa Kauneimmat joululaulut ja päähäni pälähti, että siellä olisi kiva käydä. Samalla sain hieman ryhtiä epämääräiseen haahuiluuni, oli tietty aika, johon mennessä piti saada tehtyä asiat, jotka tänään olin ajatellut tehdä enkä voinut unohtua nettiin. Oli mukavaa laulaa täysin palkein tuttuja lauluja, vaikka olinkin läsnä vain ajoittain, moniin lauluihin liittyy muistoja, jotka kirpaisevat tavalla tai toisella.

Tänään on 46. raitis päivä. Heräsin kiukkuisena, olin nukkunut vähän ja huonosti ja pimeä sateisensumuinen sää masensi mielialaa. Eilen aamulla olisi vielä 10 tunnin yöunien jälkeenkin nukuttanut makeasti, mutta olin hyvilläni, että olin nukkunut pitkiin aikoihin kunnollisen hyvän yön. Eilen illalla kylppärissä peilaillessani hoksasin yhtäkkiä, että ihoni näytti paljon terveemmältä kuin aikoihin, vaikka joitakin juomisen jättämiä jälkiä siellä onkin. Nyt on positiivisempi mieliala kuin aamulla, päivällä ruokakaupassa ei edes muistunut mieleen kiepaista oluthyllyn kautta. Illansuussa kun myöhässä säntäsin Kauneimpiin joululauluihin, totesin että vuosi sitten olisin vastaavassa tilanteessa päättänyt skipata joululaulut ja hakea viereisestä marketista peltisiä tölkkilaulukirjoja ja painella takaisin kotiin. Nyt en niin tehnyt, saatan herätä huomenaamuna väsyneenä, mutta en krapulassa. Huomenna taas päivä kerrallaan.

Juomisen lopettamisen pienetkin vaikutukset on tärkeä huomata, hieno juttu! Joskus tuon muutaman viikon lopettamisen jälkeen tein peilistä saman havainnon kuin sinä. Ja perään mietin, että miten ihmeessä ei kukaan ollut minulle sanonut, että näytän ihan juopolta…

Tuo “Karkumatkalla” on ihanan houkutteleva otsikko, kuvaa sitä vapautta joka vähitellen viinan jättämisen jälkeen mieleen hiipii. Vapaus tehdä sitä mitä itse haluaa, kun ei tarvitse pitää seuraa sille viinilasilliselle/oluttölkille/mille lie.

Metsätähti, mielenkiintoista, että toit positiivisen näkökulman tuohon otsikkoon. Itse valitsin sen siksi, että nuoruudestani lähtien totuttu reagointitapani on saaliseläimen: karkuun ja äkkiä, jos olo tuntuu tukalalta. Jos en ole itse uskaltanut lähteä karkuun syystä tai toisesta, niin olen heittäytynyt niin hankalaksi, että minut on karkotettu pois ja sitten olen uhrina kiehunut raivosta ja hautonut kostoa, jonka olen suunnannut itseeni. Kiitos, että sain taas uutta positiivista näkökulmaa negatiivisille, itsetuhoisille urille jumittuneeseen ajatteluun.

Tänään oli 48. raitis päivä. Yöuni jäi muutamaan tuntiin ja heräilin vielä välillä, jännitin. Kehitin jännityksen aihetta sinänsä mukavasta asiasta, jonka hoksasin sunnuntailehdestä ja päätin ottaa toteutettavaksi. Ensin hykertelin ylpeänä, että tuokin oli raittiuden ansiota, mutta sitten aloin kehittämään stressiä ja jännitystä: onnistuuko sittenkään, olenko helposti innostuvana yliarvioinut voimavarani ja sitten jätän koko touhun puolitiehen. Minulla on vielä paljon opettelemista tuossa ‘tyyneyttä hyväksyä asiat joita ei voi muuttaa, rohkeutta muuttaa mitä voin ja viisautta erottaa toisistaan nuo kaksi’. Minulle lapsuudessa opittu tunteiden esittämismalli on silmitön viha ja raivo, ja kun aloin kanavoida jännitystä ja stressiä suuttumukseen menneistä ja nykyisistä vääryyksistä en pystynyt nukahtamaan ennen kuin sain itseni rauhoitettua ja siihen meni kauan.

Tänään 56. raitis päivä, kahdeksan viikkoa. Kävin illalla töiden jälkeen marketissa ja ostoksina vain juustoa ja makkaraa niin kuin etukäteen olin suunnitellut. Päivällä alkoi kerääntyä kiukkua ja pariin otteeseen piti miettiä, mikä minua oikeasti kiukuttaa ja ilokseni olen huomannut, että kun pysähdyn miettimään ja tunnustelemaan tunnetta, se menee ohi.

Tuo kiukku ja paineiden kerääminen on ollut yksi syy siihen, että töiden jälkeen koukataan markettiin ja mennessä tai tullessa viereisen alkon kautta tai ainakin marketissa oluthyllyn kautta. Vaikka kuinka olisi etukäteen aikonut olla edes menemättä kauppaan tai ainakin menemättä alkoon tai ainakin ostamatta olutta, niin lyhyen sekunnin murto-osan väläyksessä juomaostokset oli tehty. Ja huomenna vapaapäivä, mikä myös on kelvannut syyksi alko-markettikiepaukseen. Nyt vapaapäivä on yksi syy olla juomatta tänään, on paljon tekemistä. Jo juomisen viime vaiheissa kun olin huolestunut itsestäni, koetin pitää itseäni juomatta kehittämällä kivaa tekemistä vapaapäiviksi, mutta aina löytyi syy juoda ja sitten pettyneenä itseeni sain taas luvan juoda lisää. Itse en ole koskaan juonut kotihommissa, siivotessa ja ruokaa laittaessa ja ne jäivätkin retuperälle, jos en krapulaisena syyllisyydentunnossa intoutunut tekemään.

Uusi vuosi jännittää, siihen on vuosia liittynyt alkoholi tavalla tai toisella. Jos olen ollut aattona töissä niin sitten uudenvuodenpäivänä korvaukseksi, kun on illan sietänyt kännäyksen amatöörejä. Nyt pitää olla valmiiksi mietittynä muita palkitsemiskeinoja, jos vanhat tottumukset iskevät päälle.

Pari päivää on ollut hankalaa. Uudenvuodenaattona töistä tullessani keräilin bussipysäkiltä tyhjiä tölkkejä ja pulloja ja joku oli jättänyt vajaan punkkupullon roskiksen päälle ja yhtäkkiä iski pelko, uskallanko tuota ottaa, jos pullon sisältö meneekin viemärin sijasta kurkusta alas. Otin pullon mukaan, tyhjensin kotona viemäriin ja pullo meni kierrätykseen.

Eilen kävin illansuussa ulkoiluttamassa kameraani kaupungilla, mukava kuiva sää ottaa iltakuvia. Ja yhtäkkiä iski mielleyhtymiä ja muistoja kun ohitin baareja, joissa joskus vuosia sitten oli tullut käytyä. Ja yhdestä baarista iski ajatus, että tuon paikan tarjoukset jäivät sitten kokonaan käyttämättä. En mennyt baariin vaan mäkkäriin hampurilaiselle ja sitten kotiin lukemaan Selviämistarinoita, mutta nuo mielleyhtymät säikäyttivät. Aivan kuin ajatukset olisivat yhtä kuin teot, vaikka mieliteosta on matkaa varsinaiseen tekoon.

Tänään on 61.raitis päivä ja haluan olla tänään selvin päin. Minulla on taipumusta kaamosmasennukseen ja tammikuu on ollut minulle vaikeinta aikaa kun joulu valoineen on takana päin ja kevään valoon on aikaa. Tällä viikolla joudun töissä palaveriin, jossa on mukana kaksi sellaista työtoveria, joiden kanssa kemiat eivät synkkaa, minkä he tuovat erittäin selkeästi julki. Minun ylitseni ja lävitseni kävellään mennen tullen tavalla tai toisella ja minua suututtaa, raivostuttaa, pelottaa, ahdistaa. Olen keskustellut asiasta esimiehen kanssa, mutta en pääse laistamaan tilanteesta. Sairaslomallekaan en halua ilmoittautua, meillä sairaspoissaolot vaikuttavat vähentävästi palkkaan ja tällä hetkellä budjettini on tiukilla.

Ikäviä tuollaiset työkaverit. Ymmärrettävää ettet voi jäädä palavereista pois mutta miksei esimiehesi puutu asiaan? Eipä silti, minulla oli samanlainen työkaveri eikä esimies tehnyt mitään asian korjaamiseksi vaikka kaikki muutkin työpaikalla näkivät tilanteen. Yrittivät tukea minua mutta siihenhän se johti että aloin hakea apua alkoholista ja sieltä tämä minun kierteeni alkoi. Tai ainakin vahveni. Juomista, krapulaa, juomista,työuupumus,juomista, masennus,
Nyt olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja yritän raitistua.
Toivottavasti sinun tilanteesi ei mene yhtä pitkälle. Nyt kun olet lopettanut juomisen saat enemmän voimaa puolustautua. Tsemppiä.

Itse rupesin miettimään, miksi minulle on niin kauheaa, maailmanloppu suorastaan että joku ei minusta pidä ja vielä haluaa näyttävästi osoittaa ei-pitämisensä (eli haluaa näyttää typeryytensä :unamused: ). Ongelma ei ole pelkästään nuo työkaverit vaan se, mitä muistikuvia tulee mieleen, muistumia, jotka lamauttavat. Pohdinta etenee kahdella tasolla. Ensin koetan hahmotella selviytymisstrategioita, jotta en tulisi täysin liiskatuksi palaverissa ja menettäisi itsekunnioitustani kynnysmattona tai menettäisi provosoituna malttiani ja täräyttäisi jotain liian kärkevää, mistä taas seuraisi jotain ikävää. Pari ideaa olen jo kehittänyt, ne vaativat molemmat hitusen rohkeutta ja peloissani lamaannun helposti. Ikävin puoli on se, että minulla ei ole pokerinaamaa, elämä olisi paljon helpompaa jos olisi.

Toiseksi mietiskelen siitä, miksi edelleenkin suostun siihen syntipukin rooliin, johon minut on lapsesta asti kasvatettu. Miellyttämisenhalua, suorittamista, täydellisyydentavoittelua, rakkauden ja hyväksynnän kerjäämistä. Miksi minä en kelpaa itselleni tällaisena?

Ja jatkan tätä napanöyhtäni kaivelua samaan viestiin. Lueskelin Kotikanavaa ja päädyin linkin kautta läheisriippuvaissivustolle, jossa kerrottiin entuudestaan tuttuja asioita uusin sanoin ja niitä olen mietiskellyt. Kyllä, minä olen läheisriippuvainen muiden riippuvuuksieni lisäksi, ainakin toisessa ellen peräti useammassa polvessa. Ja vielä tärkeämpää, en voi muuttaa lapsuuttani muuksi kuin se oli eli tarvitsen tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa. Ja toisaalta tarvitsen rohkeutta olla suostumatta enää samanlaisiin kuvioihin, päästää irti toisten ihmisten kontrolloinnista ja jättää kontrolloivat, manipuloivat, läheisriippuvaiset ihmiset omaan arvoonsa. Minulla on tarpeeksi tekemistä itseni kanssa tänään tänä päivänä, miksi murehdin sellaista päivää, mikä on vasta tulevaisuudessa.

Tässä on elämänohjetta monelle muullekin tallaajalle.

Tänään 73.raitis päivä. Ihmettelin kuin pieni lapsi tai lämpimästä maasta tullut turisti, miltä tuntuu pakkasviiman puraisu kasvoilla :smiley: Ja olen onnellinen siitä, että minusta tuntuu joltain. Ja pikkuhiljaa, koko ajan kun raittiita päiviä on tullut lisää, tunteita tulee enemmän. Aina ne eivät ole mieluisia, viime yönä havahduin hereille painajaisesta ja vähän aikaa mielessäni tunnustelin tunteita, joita painajaisen tapahtumat olivat herättäneet ja muistutin itseäni siitä, että se oli vain unta vaikka painajaisessa esiintyneiden henkilöiden kanssa olen tekemisissä lähes päivittäin.

Olen kirjoittanut päiväkirjaani ajatuksiani ja tuntemuksiani joskus useitakin kertoja päivässä, sinne pystyn purkamaan pidäkkeittä kaiken raivon ja turhautumisen, muistelemaan menneitä ja suunnittelemaan tulevia. Täältä plinkistä olen saanut monista ketjuista vertaistukea ja pohtimisen aihetta. AAhan en ole vielä uskaltautunut, olen arka ja helposti masentuva. Jos ensimmäiseksi sattuisi osumaan hankalaan ryhmään tai jos siellä olisi tuttuja ja pahinta kaikesta, jos joku besservisser nimittäisi itsensä kummikseni, saattaisi raittiuteni joutua vaakalaudalle. Tällä en halua loukata ketään, minulla ei oikeasti ole mitään käsitystä millaista AA-ryhmissä on, oma otaksumani perustuu kokemuksiini siitä, miten ryhmädynamiikka ihmisten välillä useimmiten toimii. Olen onnistunut pysymään 73 päivää raittiina alkuun morkkiksessa ja krapulassa, sitten lukien kirjoja ja plinkkiä ja koko ajan kirjoittaen päiväkirjaa, mutta jos minusta alkaa tuntua siltä että tarvitsen edistymiseeni muuta, haen lisää tarvittavaa apua, AA:sta, A-klinikalta jne. Ja alkoholin haluan sulkea kokonaan pois tulevasta elämästäni, minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi, se on nähty tarpeeksi monta kertaa.