Matka kohti uutta

Tervehdys kaikille. Tänään tuli luotua tunnukset ja samalla lueskeltua vähän eri topiceja läpi, niin ajattelin röyhkeesti heti itsekin alkaa pitämään ns. päiväkirjaa. Kirjoittaminen kun on itselle ihan hyvä terapiakeino. Ikää on mittarissa 30v ja alkoholi pyörinyt elämässä sen 12-13v. Suhde ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, sitä tuli lähinnä väkisin juotua, koska muutkin teki niin. Sitten alkoi olutkin jo maistumaan hyvältä ja lopulta se suhde on mennyt liian pitkälle ja toisen osapuolen dominanssiksi.

Jollain tasolla olen tiennyt jo pitkään, että olen alkoholisti, mutta sen myöntäminen edes itselle ei ole ollut vaihtoehto. Itseään kun on maailman helpoin kusettaa. Eilen kuitenkin (lähibaarissa tottakai) iski tosiasiat yhtäkkiä silmille. Ja myönsin asian täysin rehellisesti itselleni. Sitä toki seurasi sitten runsain mitoin lisää olutta aina pilkkuun asti, jonka jälkeen kotimatkalla iski väsy ja jäin huilailemaan matkalle. Joku huolestunut ihminen soitti lanssin, jonka alkometriin puhalsin 2.24. Ja tämä ei todellakaan ollut ensimmäinen kerta.

Tänään olen käsitellyt asiaa hyvin paljon. Aiemmin ei ole täyslopettaminen käynyt mielessäkään, sitä kun ei ole uskaltanut edes ajatella. Eilen sen kuitenkin oikeasti tajusin, että en voi ottaa edes yhtä. Eilinenkin lähti taas siitä yhdestä. Ensimmäisen huikan jälkeen aivoissa tapahtuu heti muutos ja alkoholiaivot valtaa ajattelun. Jonkunlaista geeniperimääkin löytyy. Vaikka mieli ei tavallaan edes tee mieli olutta, niin aivot huutaa sitä kovaan ääneen lisää ja lisää heti sen ensimmäisen huikan jälkeen. Ja sitä juodaan sitten niin pitkään, että muisti menee. Näin se on käytännössä katsoen mennyt jo vajaa kymmenen vuotta.

Puolisoni tapasin loppukesästä 2012 pahimpaan rokuliaikaan. Vuosien 10-12 välillä tuli otettua 1-4 kertaa viikossa, välillä jopa koko viikko putkeen. Oliko se ongelma? No eihän se ollut, sitähän vaan eli nuoruuttaan… Parisuhteen myötä tuli pieni rauhoittuminen ja pahimmat putket loppui, mutta alkoholia on kulunut silti runsain mitoin ja viikonpäivällä ei ole väliä kun himo iskee. Edes esikoisen syntymä 2016 ei ole tahtia rauhoittanut ja viimeiset puoli vuotta on menty taas kovaa ja usein.

Olen aina ollut helposti addiktoituva ihminen, jonka myötä 18-vuotiaana tein päätöksen, että viinoihin en koske kuin harvakseltaan. Totta kai sitäkin on tullut juotua, mutta hyvin harvoin. Pääasiallinen huuto viinapirun suusta on olut. Täällä on hienosti ihmiset kuvaillut sitä vaihetta, kun se lähtee käyntiin. Parin ensimmäisen jälkeen on voittajafiilis, elämä hymyilee ja mikään huoli eikä murhe paina. Pianhan se fiilis siitä sitten lähtee laskuun ja lopulta ei enää edes haluaisi juoda, mutta juo silti. Lopulta niin, ettei muista viimeisistä hetkistä mitään. Ja aamulla herätessä ensimmäisenä on mielessä taas olut.

En ole koskaan ennen edes miettinyt lopettamista. Sitä ajatusta kohtaan on ollut liian suuri pelko. Taukoja on kyllä tullut pidettyä, joskin pisin tauko viimeisen kymmenen vuoden aikana on kaksi kuukautta. Tänään kun on paljon käynyt viimeistä 12-13 vuotta läpi “uusilla silmillä”, niin ajatus lopettamisesta ei ainakaan vaimentunut ole. Aiemmin taukojen alkaessa päällä on ollut ahdistus, nyt mieli on jotenkin äärimmäisen levollinen. Ja myös normaaliin darrapäivään nähden mieli on ollut levollinen. Tänään ei ole itsesyytöksiä, morkkiksia, katumuksia yms tarvinut potea laisinkaan. Tuntu hyvältä pystyä vihdoinkin myöntämään asia myös itselleen. Sain myönnettyä asian myös läheisille ja puolisolle, joka myös helpotti. Tietenkin tätä asiaa on enemmän tai vähemmän tietoisesti työstänyt ja mistään hetken mielijohteesta tässä ei nyt puhuta. Ehkä se oma pohja on nyt tullut vastaan.

Nyt on se hetki, kun tämä tappelu viinapirua vastaan alkaa. Aika nostaa kädet ylös, myöntää tosiasiat ja ruveta kamppailemaan vastaan. Matkasta voi tulla mielenkiintoinen. Viimeisen parin vuoden sisällä olen muutaman kerran ollut selvinpäin baarissa kavereiden kanssa ja ne reissut on ollut kummatkin huomattavasti mukavampia mitä oluella huurrutetut illat. Siitä ajatuksesta koitan imeä voimaa. Ei elämä tähän lopu, vaikka alkoholi loppuisikin, sen olen vihdoin tuntunut oivaltavan. Maanantaina menen A-klinikalle ja toiveissa olisi antabus heikkojen hetkien varalle. Niitä kun aivan varmasti tulee. Myös AA vahvassa harkinnassa.

Uusia tapoja joutuu opettelemaan varmasti, niin moneen aktiviteettiin olut on ollut itsestään selvä ja osa kokonaisuutta. Kohtuukäyttö kun ei kuitenkaan onnistu, sen on viimeiset kymmenen vuotta osoittanut hyvin radikaalilla tavalla, niin nyt täytyy korvata olut jollain uudella. Jollain ihmeellä perhe on vielä kasassa ja työpaikka säilynyt, vaikka näitä kokonaisuuksia en voi sanoa hoitaneeni kovinkaan hyvin. Ja siitä luonnollisesti potenut morkkiksia ja ahdistusta, jonka on purkanut alkoholilla. Kappas ja oravanpyörä on valmis. Nyt on aika alkaa sen pyörän purkaminen.

Tervetuloa matkalle ja voimia.

Akku läppäristä loppuu justiinsa…

Teretulemast!

Kirjoittelu tänne helpottaa kummasti ja auttaa jäsentelemään asioita pääkopassa!..hyvää selvyyden ensimmäistä päivää! :smiley:

Samoin oli mulla! Mutta ei tää niin gauhiaa ole, kärsivällisyyttä ja kovaa päätä vaan!

Rikkeli kirjoitti

Klinikalta ja antabuksesta saat pätevän ensiavun. Jatkotukena voit käyttää AA:ta vapaasti omaan tahtiisi.
AA on silta elämään. Viimeksi palaverissa käydessäni muutaman päivän yli kaksi kuukautta sitten tullut nuori nainen ja useita vuosikymmeniä raittiina ollut aa-lainen mies kertoivat pätkän elämästään. Yhteiseen ongelmaan olivat kumpikin löytäneet saman ratkaisun. Alkoholismi on krooninen ja etenevä sairaus.
Oikeaan aikaan olet päättänyt hakea hallitsemattomaan alkoholinkäyttöösi. Työpaikan ja perheen säilyminen on todennäköisempää raittiina kuin juovana, omasta henkisestä ja fyysisestä terveydestäsi puhumattakaan…

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Sinulla on hyvät ja selkeät suunnitelmat. Olet ottamassa rohkeasti ulkoisen avun vastaan. Ihailen tuota. Toivotan paljon onnea tulevaan :slight_smile:

Erikoiset on riippuvaiset aivot. Taka-ajatuksia ja itsensä kusettamisyrityksiä on jo vaivihkaa ilmestynyt ajatuksiin, jotka sitten hetken pohdinnan jälkeen saanut kuriin. Isoimpana tekijänä päätään nostaa se mystinen pelko tulevasta, vaikka oikeasti tässä ollaan nimenomaan matkalla kohti parempaa. Joku reppana ääni pään sisällä välillä vaikertaa, että “älä minua nyt kokonaan elämästäsi vie, tarvitset minua”. Sen jälkeen on käyty keskustelu sen äänen kanssa.

-Mihin tarvin sua, kun en yksinkertaisesti osaa käyttää sinua? Johan tässä on siitä todistusaineistoa monen vuoden osalta.
-No välillä läikkyy yli. Mitä pahaa siinä nyt on, kaikki mokaa joskus?
-Mokaa mokaa, ja se kuuluu elämään. Mutta kyllä sä itse tiedät, että kun muut mokaa 1/20 kerrasta, niin mä mokaan 19/20 kerrasta ja sen huonon fyysisen olotilan lisäksi tulee aivan järkyttävä henkinen tuska, joka on läsnä 24/7
-No ei sekään ikuisuuksia kestä! Ja onhan meillä ollut hauskaakin!
-On toki, joskus vuonna 2008. Sen jälkeen ne oikeasti hauskat hetket on vähissä.
-C’moon lupaan muuttaa tapani. Lupaan, etten vie sua enää niin jyrkästi. Sähän olet fiksu kaveri ja kyllä sä oikeasti osaat ihan kohtuudellakin mua käyttää. Usko pois.
-Vihdoista viimein voin allekirjoittaa ton fiksun. Ja sen takia mäkin uskallan luvata, että muutan tapani. Kuunteles nyt tarkkaan “ystävä”, ei tänään.
-Huomenna?
-Mennään päivä kerrallaan. Oon valmis käymään tän keskustelun sun kanssa vaikka joka päivä ja vaikka useaan kertaankin. Sitä en tiedä koska sä luovutat, tuskin koskaan kokonaan, mutta tietkö mitä? En aio luovuttaa minäkään. Olet sen verran vittumainen veijari, että en aio tapella sua vastaan yksin. Tällä hetkellä olen ehkä vielä alakynnessä, mutta sitä ei ikuisuuksia tule kestämään.
-No jos tuota mieltä olet… palataan asiaan huomenna!
-Todennäköisesti näin teemme. Ja mä oon siihen valmis

moikkavaan Lonkeroisenkin puolesta! Mulla on ollut tässä jo pitkään haaveena raittiimpi elämä, mutta nytkin viinapullo kuiskii korvaan vaikka juuri viimeyön kierin darrassa. Mutta en ottanut sitä. Otin mehutörpön. Päivä kerrallaan. Jokainen selväpäivä on sen arvoinen.

Kuumaa hyvää kesäpäivää! Vähän liiankin kuumaa mun makuun :smiling_imp:

Matka etenee ja on lähtenyt aluilleen ihan tukevin askelin. Tämä viikko on ollut tänne hiljaiseloa, kun olen pitäny itseni tarkoituksella kiireisenä. Muu perhe lähti maanantaina lomareissulle neljäksi päiväksi, joka itseltä jäi sovitusti töiden takia välistä. Normaalisti arki olisi ollut siis työt-olut-työt-olut -komboa, mutta koska tällä kertaa sitä en vaihtoehdoksi halunnut, niin tietoisesti laadin koko viikon töiden jälkeen niin kiireiseksi, että raittiit päivät mahdollistui.

Kyllähän se vittumainen veijari siellä pään sisällä paikoin kovastikin huuteli ja välillä tuntui, että kroppa tekee “väärin”, kun ei menekään siihen lähimmälle terassille vaan lähti ihan eri suuntaan työpaikalta. Samalla tuli käytyä myös A-klinikalla ja sitten torstaina labroissa sekä päihdetyöntekijän kanssa juttusilla. Oli muuten todella outoa huomata, että vaikka sitä itse halusikin, mutta silti sekä maanantaina että torstaina rakennuksiin sisään astuminen oli jollain tasolla haastavaa. Pää huusi vastaan vimmatusti, mutta jalat liikkui kohti päämääriä ja ajatukset täysin ristiriidassa. En enää yhtään ihmettele niitä, jotka kääntyvät ovelta lopulta pois. Kynnys päätöksen jälkeenkin oli omalla kohdalla jostain syystä erittäin iso. Mutta menin kuitenkin ja hyvä niin.

Eilen kävin sitten työpäivän jälkeen hakemassa Antabukset apteekista ja tänään aamulla heti ensimmäinen elimistöön. Se toi ihan kivan lisän päänsisäisiin keskusteluihin, joita tänään taas ilmeni työpäivän päätteeksi. Nyt ei ihan niin kovasti tarvinu tapella vastaan, sen kun totesi vaan että nyt se ei ole edes mahdollista.

Eteenpäin mennään ja alkuun on päästy. Nyt voi Antabuksen myötä alkaa suuntaamaan ajatuksia enemmän tulevaisuuteen ja alkaa työstämään jo ennakkoon niitä hetkiä, kun tulee se “harmaa arki” vastaan ja luulee, että ei ole enää mitään ongelmia. Se ajatus kun ilmeisesti joskus pääsee päähän lipsahtamaan ja sitten se on taas menoa.

Esimerkillisesti raitisteltu!

En kyl itekään juur kovemman kynnyksen tilanteita muista kuin “alkoasioinnit”.

Rentoa viikonloppua!

Jep, hyvin on matkasi kohti uutta alkanut!

Itse koin myös hyväksi tueksi raittiuden alkuun pääsemisessä nuo antabukset…eipä tarvii kummemmin miettiä, että ottaako alkoa vai ei…

Tsemppiä ja sinnikkyyttä! Hyvin menee!

Noniin, kirjotellaas taas. Tää viikko on ollut erittäin turhauttava ja nuppi on sekä helteen että viinapirun huutelemana ollut suhteellisen käyttökelvoton. Tällä hetkellä en saa käännettyä ajatuksia millään positiiviseksi, vaan päällä on koko ajan erittäin turhautunut olotila. Viinapiru huutaa pään sisällä heikoks addiktiks, joka joutuu turvautumaan Antabukseen, kun ei omaa selkärankaa ole. Ja sen voin varmuudella sanoa, että mikäli tuota Antabusta ei menossa mukana olisi, niin maanantaina olisi oltu tuopin ääressä.

Osasin odottaa kyllä tätä hetkeä, että se järjen ääni jää sen riippuvaishuudon alle. Onneksi tätä nyt ei pitäisi ikuisuuksia kestää ja nyt täytyy vaan sinnitellä, vaikka ei tää missään määrin mukavaa ole. Turhautumiskierre on suuri ja tällä hetkellä turhauttaa myös se, että ei saa omia ajatuksiaan kasaan ja kaikki elämän osa-alueet on pelkästään sinnittelyä. Väkisin koittanut pitää itseni sen verran positiivisena, ettei nyt turhaan ole muille ruvennut tiuskimaan, mutta kyllä on vitsinheitot ollut tällä viikolla vähissä.

Samalla tää on erittäin kuluttavaa, kun aivot ei lepää hetkeäkään. Vaikka yöt on nukkunut hyvin melatoniinin avulla, niin helle plus jatkuva ajatuksenjuoksu nuupauttaa nupin jo puolenpäivän aikoihin totaalisesti ja siitä eteenpäin päivät on selviytymistaistelua kaikin puolin. Huh heijaa, toivotaan että tuo pahin huuto päässä kohta puoliin loppuisi.

Rikkeli kirjoitti

Alkoholismi on sairaus, ei selkärangattomuutta. Siitä toipuminen on mahdollista, ja tuloksellisinta se on toisten kanssa. Ei tarvitse kärsiä ja tuskailla yksin.
Olet raittiina ja jokainen raitis päivä on alkoholistille täyden kiitoksen aihe.

Hiljaa hyvä tulee

Tilannekatsauksen paikka. Plinkissä oleva mittari näyttää yhtä kuukautta ja neljää päivää raittiina. Mitä tää matka sitten on pitänyt sisällään? Vähän vaikeampia päiviä, mutta paljon enemmän parempia päiviä! Ajatusmaailma kirkastuu päivä päivältä enemmän ja nyt on menty taas monta päivää ilman antabuksen apua, kun oma päänuppi ollut sen verran vahvasti mukana että ne hetkelliset viinapirun huutelut on viimeisen parin viikon aikana saatu hiljennettyä hyvin nopealla tahdilla.

Auringonpaisteessa terassien ohi kävellessä on tällä erää levollinen mieli. Enää ei pää huuda liittymään seuraan, vaan päällimmäisenä olona on helpotus siitä, että nimenomaan enää ei tarvi! Elämänlaatu parantunut todella paljon, en muistanutkaan miltä uni oikeasti maistuu, kun ei ole aivoja ja kroppaa ei ole alkomarinoitu. Ekat pari viikkoa meni unen kanssa vielä hapuillessa, mutta nyt jo viimeinen viikko ollut yhtä nautintoa. Outoa herätä aamulla oikeasti virkeänä ja levänneenä!

Parisuhde ja samalla toki muu perhe-elämä parantanut laadultaan potenssiin sata. Pari viikkoa siinä meni, jonka jälkeen puoliso huomasi että nyt olen asian suhteen tosissani ja luottamus on palannut. Tällä hetkellä ei voi kun ihmetellä miten se jakso mua monta vuotta kattella, mä en meinaan olisi. Sosiaaliset tilanteet ihmisten kanssa sujuu taas. Olen aina ollu sosiaalinen, mutta sitäkään ei osannut enää pitkään aikaan tehdä ilman alkoholin turvaa, kun se näkemys omasta itsestään muuttuu aika rajusti viinapirun alaisena. Kuka muka musta vois tykätä? No nyt sen on tajunnut taas, että kyllä mä ihan hyvä tyyppi olen!

Asioita ja velvollisuuksia saa hoidettua töissä ja sen ulkopuolella roimasti paremmin. Ja erona entiseen on se, että nyt asioiden tekemisestä nauttii suuresti! Palaute ystäviltä, perheeltä ja kollegoilta “muodonmuutoksesta” on ollut aika lämmittävää. Moni on kysynyt, että mitäs mulle on tapahtunut kun tunnun olevan ihan eri ihminen ja positiivisessa mielessä. Siihen on ollut helppo todeta, että nyt onneksi olen se oma itseni. Osalle olen asiasta kertonut, mutta ei kaikkien turhaan tarvii asian todellista laitaa vielä ainakaa tietää. Kaikki aikanaan ja nyt nautitaan elämästä, jossain vaiheessa tää “alkuhuuma” varmaankin laantuu, mutta nyt ei ole pätkääkään ikävä sitä pakonomaista kittausta. Elämä on jees :sunglasses:

Josko sitä taas hieman kirjottelis, kun aikaa edellisestä ajatuksen purusta on kulunut ja nyt mittarissa näyttää olevan 5kk ja 14pv. “Linja” on siis pitänyt ja korkki pysynyt kiinni.

Ollut hieno huomata, kuinka tuo linja on muuttunut koko ajan enemmän normaaliksi. Arki menee jo pääsääntöisesti ilman suurempia taisteluja ja elämä maistuu oikeinkin positiiviselta kaikin puolin. Pitkästä aikaa olo muuttui levottomaksi joulukuun viides päivä muutamia tunteja ennen työpäivän loppua ja siinä mentiin parisen tuntia todella oudoissa fiiliksissä. Mainitsin asiasta kollegalle, joka tietää tilanteeni, niin hän totes että voisko se olla kaljanhimo joka alitajunnassa on. Ja sehän se oli, kun edessä siinti ensimmäiset pidemmät vapaat holittoman aikakauden aikana. Se oli taas hyvä esimerkki siitä, kuinka ihminen tottuu tiettyihin asioihin. Organisoin tovin ajatuksia ja tajusin että olin työstänyt ajatuksia siitä että ottaisko pitkien vapaiden kunniaks kaks vai kolme päivää “ihan luvan kanssa!”. Sen jälkeen kun pääsi itselleen toteamaan, että en ota päivääkään, niin alkoi jo taas henkinen painekin helpottaa.

Näihin kuukausiin on mahtunut paljon uusien asioiden opettelua. Serkun häät oli ensimmäiset isommat juhlat, joissa Pommac-linjalla olin. Toiset isommat kekkerit oli hyvän ystävän isommat yllätyssynttärit, pyöreitä kun tuli täyteen. Viikko ennen joulua oli vielä firman pikkujoulut, jotka etukäteen ahdisti eniten, mutta siitäkin selvittiin hyvällä valmistautumisella. Kaikki bileet meni siis hyvinkin kivuttomasti, kun niitä ehti työstää kunnolla ajan kanssa. Samalla oli todella hienoa huomata, että kaikista juhlista sai myös todella paljon enemmän irti alkoholittoman oluen, Pommacin ja kahvin voimalla.

Muutamia kertoja on tullut myös lähdettyä kavereiden seuraksi istumaan iltaa ja lähtenyt kotio sitten kun siltä on alkanut tuntumaan. Se valinnanvapaus on todella euforinen fiilis näissä tilanteissa. Välillä on iskenyt illan aikana pientä ahdistusta päälle, kunnes tajunnut että näin on todella paljon parempi. Päätän itse mitä teen, milloin teen ja kenen kanssa, eikä enää tarvi mennä sen mukaan missä riittää alkoholia, seurasta välittämättä. Sitten kun iskee väsy tai rupee liian humalaiset ihmiset vituttaan, niin sitten ajan autolla kotio! Tätä asiaa on helpottanut huomattavasti kanssaihmisten reaktiot oman tilanteen suhteen. Muutamia hyviä keskusteluja olen ihmisten kanssa käynyt, kun ovat olleet uteliaita että “oliko sun tilanne oikeesti niin paha, ettet voi juoda enää ollenkaan?” En ole tätä kysymystä kokenut mitenkään loukkaavana, vaan vastannut siihen rehellisesti kertomalla mihin pisteeseen asiat on edennyt muutamien esimerkkien kautta ja todennut loppuun että näin on paljon parempi. Ja kun tuo alkoholiton olut on ollut itselle suuri apu, olusen makua kun edelleen tulee välillä kova ikävä, niin sillä saa tyydytettyä sen. Sitäkin kun saa baareista ja sen kun pyytää tuoppiin, niin oikeasti kukaan ei edes tajua etten juo alkoholia. Tuoppi kädessä, jossa on kaljaa, riittää siihen että olet normaali :smiley:

On ollut myös tilanteita, joista olen kieltäytynyt, kun ajatus johonkin lähtemisestä ei ole tuntunut tarpeeksi hyvältä. Ja se on myös tän oman tahdon upeuksia! Jos ei lauantai-iltana jaksa tehdä muuta kun möllöttää kotona sohvalla, niin sitten olen kotona ja möllötän sohvalla. Ennen näin ei ollut, vaan sohvalla möllöttäessä kädessä oli tölkki ja jossain vaiheessa sitä lähti johonkin kotoa pakoon, vaikka ei olisi jaksanutkaan. Tän viiden kuukauden aikana on monissa tilanteissa oivaltanut sen, kuinka addiktoitunut sitä on ollutkaan.

Vaikeita hetkiä on kuitenkin ollut ja tulee olemaan. Sen tiedostan ja sen asian tiedostaminen helpottaa kummasti. Addiktin ääntä on kuitenkin saatu huomattavasti vaimennettua niinäkin hetkinä, kun se sieltä takaraivosta huutelee. Tai no enää se ei huutele, vaan pääsääntöisesti lähinnä säälittävästi ruikuttaa. Alkumatkan aikana se kyllä huusi ja kovaa. Oon luonut tälle viinapirulle oman “identiteetin” ja luonut sille persoonan, vaikka se tavallaan naiivia onkin. Se kuitenkin on helpottanut osaltaan konkretisoimaan asioita ja onhan siinä perääkin, sillä selvillä aivoilla käyttäydyn ja ajattelen hyvin eri tavoin kuin addiktin vallassa. Kuten kaikki muutkin. Mielikuvilla saa helpotettua myös vaikeimpia hetkiä hyvin. Katse on tällä hetkellä pitkällä ja pääni sisällä rakennan kunnon palatsia keskelle ei-mitään. Nyt ollaan siinä vaiheessa, että puut ja kivet on raivattu alueelta pois ja tukevien perustojen valaminen on alkanut. Siihen lukaaliin tulee monta kerrosta ja sitä ei hetkessä rakenneta, mutta sen saa tuhottua todella nopeasti. Sitä en vielä tiedä mitä sitten ajatuksissaan tekee, kun kaiken on saanut valmiiksi, mutta se on sen ajan murhe, tässä kun on vielä projektia paljon jäljellä sen palatsin suhteen!

Rattoisaa loppuvuotta ja raitista tulevaa vuotta 2019 kaikille :exclamation:

Hienoa ja mukava kuulla, että ei ole tarvinnut juoda. Ajatuskin työskentelee oikein mukavasti ja raitis elämä rakentuu päivä päivältä.

Hyvää tulevaa Uutta Vuotta :slight_smile:

Hyvin menee! Onnea ja menestystä myös vuoteen 2019! Jos kyselevät että onko tilanne niin paha että täytyy kokonaan lopettaa, niin älä mene halpaan, että testaisit yhdellä tai kahdella. Alkoholistin aivot nimittäin palautuvat jo yhden annoksen ansiosta vanhaan, joten ehkä haluat olla kaukaa viisas. Tiedät itse miten elät ja mikä on sulle ihanne-elämää, ilman että kuuntelet kovin vakavasti ei-alko-ongelmaisen pohdintoja, kun he eivät usein valitettavasti tiedä tai ymmärrä, mikä se on se juttu siinä, joka vie alkoholistin mennessään.

Täällä myös viidettä raitista kuukautta ja tammikuuta kohti mennään! Ihana oli olla joulukin selvinpäin. Yksi tavoite täyttyi positiivisesti siinäkin. Helpottuu mitä pidemmälle menee.

Tätä olen itsekin miettinyt paljon, että mun ei kannata enää yrittää kokeilla kohtuukäyttöä, kun se on niin monet kerrat kokeiltu ja nähty, ettei siitä mulla mitään tule. Kun ei niin ei. Sitä on ohittanut määrätyn rajan, eikä siitä ole enää paluuta mihinkään ns. normaaliin kohtuukäyttöön.
Olen myös alkanut oivaltaa, ettei juomattomuuden tarvitse aina tuntua miltään upealta. Pääasia, ettei juo, tuntui se nyt mahtavalta jutulta tai ei sillä hetkellä.

Rikkelille paljon tsemppiä jatkoon ja onnittelut raittiista kuukausista :slight_smile:

Tuikku, hyvin kirjoitettu. Kun kohtuus on ylitetty ja ryypätty tolkuttomasti sitä suunnittelematta, on aika hyvästellä alkoholi ja valita miellyttävämpi tapa elää.